Liinavaatteita vauvojen teho-osastolle ja tekstiilien valkaisua keväthangilla

 Sain kassillisen kankaita 

vauvojen tehohoitoon ommeltavia liinavaatteita varten.

Talvilomaviikkoni lopulla ompelin 

 nuo puuvillaiset ja trikoiset kankaat lakanoiksi ja tyynyliinoiksi.

Kiva, kun sain osastolta täsmämitat heidän tarvitsemiin liinaisiin.

Pesin kankaat, 

jotta valmiiden ompeluksien kitistyminen ei tuo sitten yllätyksiä.

Saumurointi ja suorien saumojen ompeleminen on 

helppoa ja nopeaa.

Pussilakanat ja samasta kuosista ompelemani tyynyliinat

 tulevat käyttöön ns. avopöytähoidossa oleville vauvoille.

Trikoiset pienet peitot  ja tyynyliinat tulevat keskoskaappikäyttöön.

Keskoskaapeissa on kuulema hyvin kosteaa ja lämmintä. 

Se on arvatenkin "hyvä"  kasvualusta monille pöpöille ja lakanat pitää vaihtaa päivittäin.

Liinavaatteiden pyykkikierto/ kuluminen on näin ollen nopea. 

Tällaiset lahjoituslakanat tulevat tarpeeseen

ja pirteät kuosit tuovat iloa sairaalaympäristöön.

Olen viipyillyt talvilomalla myös isompien lakanoiden parissa 

ja kuivattanut ja valkaissut pyykkiä ulkona,

 auringossa ja hankien valossa.

Auringon voima on valtava pyykkihuollossakin.

Ilokseni valkeasta juhlaliinasta lähti paprika- tai salaattikastikeläiskä pois

ja tuolla luonnon valohoidossa häipyi lähes kokonaan myös

Marimekon valkeaan kerniliinaan

vahvasti imeytynyt pakastemustikkatahra. 

Lisäksi se ihana tuoksu, 

mikä keväisten ulkonakuivattujen pyykkien myötä tulee sisälle,

on minulle aivan erityinen;

lapsuuden tuoksumuisto ja uuden kevään saapumisen ihana merkki.

Talvilomapäivät ovat tuoneet kaipaamani vaihtelua 

niin maisemiin kuin ajatuksiin.

Huomenna on mukava avata taas työn ovi.

~~~

Vaivihkaa valo

hiipii vierellesi.

Ojentaa kimpun 

kirkkautta kohti kurkottelevia.

Pyytää vierelleen istumaan

ja kuuntelemaan.

Pisaroita räystäältä,

tiaisen heliseviä säkeitä.

Jäiden helinää

ja kilinää,

Kiitollista kevään kuisketta,

toivosta ja uuden elämän alusta.

-Paula Piirainen / Mietteitä maalta-

Neulomisen ilosta

Neulomisbuumi jatkuu,

joskin vähän verkkaisempana kuin innostumisen alussa.

Neulomisesta on kehkeytynyt itselleni pikku hiljaa

 monella tapaa merkityksellinen tekeminen ja harrastus.

On ollut hienoa huomata osaavansa ja  oppivansa uutta.

Sanonta "tekemällä oppii" sopii sangen hyvin neulomiseenkin ja 

virheistä oppiminen on ollut sitä konkreettisinta ja mieleenpainuvinta oppia.

Neulominen on tuonut mukanaan merkityksellisä ja tärkeitä onnistumisen elämyksiä.

On ollut mukava neuloa lämmintä lähipiiriin.

Kivat palautteet ja tyytyväiset paitojen omistajat

 ovat innostaneet kokeilemaan uutta ja aloittamaan uusia projekteja.

Neuleeseen tarttumisesta on tullut arkeani rauhoittava, kiireetön hetki.

Neuloessa hengitys tuntuu tasoittuvan silmukoiden siirtelyn tahtiin.

Neuleeseen tasoittuu arjen ajatukset, ilot ja murheet.

Kuvioneule onkin kuin räsymätto,

jossa sävyt limittyvät kauniisti toistensa lomiin,

toistensa kauneutta ja syvyyttä korostaen.

Kuvioneuleen neulominen ei ole pelkkää sorminäppäryyttä, 

vaan se on erikokoisia neuleita tehdessä myös vahvasti matematiikkaa

ja ohjeiden "säveltämistä" sekä soveltamista.

Ja se on oikeastaan aika mukavaa ja palkitsevaa.

Helmikuussa valmistui paita meleroidusta mustasta ja ruskean sävyistä toivomuspaita

teini-ikäiselle lapsenlapsellemme.

Neuloin paidan Novitan Vuorikiipeilijä -ohjeella 

 ja käytin kuvioihin jemmasta löytyneitä ruskean sävyjä.

Ruskea virkattu sydän tuntui sopivan juuri tähän paitaan 

sekä ajatuksena että sävyiltään.

Kiinnitin siihen avainrenksun,

josta voi kiinnittää halutessaan vaikka reppuun roikkumaan 

tai  käyttää avaimenperänä.

Elämäni erivaiheissa on ollut erilaisia innostumisia ja iloja 

käsillä tekemisessä.

Nyt neule tuntuu omalta jutulta.

Se on näppärä ottaa esiin arkitouhujen lomassa 

ja nykyäänä se juhahtaa mukaan pitemmille automatkoillekin.

Rohkaisuksi ja kannustukseksi neulomisen saloja miettivälle,

 että aloittelin ihan perussukasta reilu neljä vuotta sitten.

Ja jäin puikkoihin kiinni!

🤎

Täällä pari postausta tämän harrastuksen alusta

Neulomisen iloa

Nimetyt sukat

 

Talviloman aika

 "Olen hiihtelemässä."

Jätin tänään sähköpostiini automaattisen vastausviestin.

70 -luvullahan tätä lomapätkää sanottiin hiihtolomaksi.

Nyt olemme toki talvilomalla.

En kuitenkaan hiihtele koko viikkoa,

joskin olen sitä jo mukavasti aloitellut viime talvena ostamillani karvapohjasuksilla.

Ne ovat osoittautuneet oiviksi hiihtimiksi

ja mikä parasta,

minä olen selättänyt kouluvuosien kammon hiihtelyyn.

Olen käynyt tällä viikolla useamman kerran merellä.

Välillä meren jää ja taivaan ranta tuntuvat muuttuvan yhdeksi samaksi pinnaksi,

jossa saari näyttää horisontin paikka ja etappia.

Aava meren selkonen takaa vapauden tunteen.

Työpäivän jälkeisillä hiihtoreissuillani olen saanut nauttia 

taivaan rannan muuttuvasta taidenäyttelystä.

On ollut aivan  mahtava, että saimme merelle kantojään 

ja pääsimme nauttimaan kaupunkimme talvisesta olohuoneesta.

Edes hetkeksi.

Kuistilla on vielä talvinen kattaus.

Pienet sievät karvareunaiset luistimet vinkkaavat, 

että talvilomalla voisi luistellakin.

Parista vanhasta talvisesta ostokranssista nappaamani

lumienkelit leppuuttavat jalkojaan vielä hetken.

Aurinko paistaa.

Viikonlopuksi on luvattu mukavaa ulkoilusäätä.

Suunnitelmissa monenlaista talviliikuntaa

ja yhdessäoloa,

retkeilyä ja kevättalvesta nauttimista.

Mukavaa viikonloppua Sinulle

ja talvilomalaisille voimauttavia ja levollisia päiviä 

itsestä mukaville tuntuvien asioiden äärellä.

Kuin jälkiä lumessa

Maaliskuu ja kevät kolkuttelevat jo ovella.

Pitänee kiireesti postata tänne nuo tammikuiset

#sukkalaatikkosukat2023 -haasteen sukat,

että pysyy jonkinlainen roti tässä haastehommassa.

Tammikuun haaste oli neuloa sukat lankavarastosta 

löytyvästä langasta.

Näillä sukilla tulee hoidettua myös

 #epäkeräkal -haasteen rasti,

-ja jos sattuu olemaan joku "epämääräinen kerä" -haaste,

 niin siihenkin voisin osallistua.

Purkautunut kerä on Seitsemän veljestä -lankaa,

jonka vyötteestä ei näkynyt enään jälkeäkään.

Näiden sukkien kuvion tarina juontuu pieniin tumppuihin,

peukalottomiin vauvalapasiin,

jotka äitini on neulonut minua odottaessaan.

Hellyttävää on, että hän on säästänyt 

nuo pienet lapaset kaikki nämä vuosikymmenet.

Kuvio ei ole mikään erikoinen eikä vaikea.

Se on oikean ja nurjan silmän leikittelyä, 

jolla äiti oli saanut tumppuihin aikoinaan elävyyttä

ja kuviollista pintaa.

Halusin jäljentää kuvion talteen näihin sukkiin; 

muistoksi tumpuista ja äidinrakkaudesta.

Myös muistoksi siitä, 

että äiti on iät ajat ottanut talteen malleja valmiista lapasista ja sukista.

Hän on saattanut ostaa kirppikseltä kauniskuvioiset lapaset vain malliksi ja 

saadakseen haasteen tehdä  samanlaiset.

Neuloessa minulle tuli mieleen,

että nuo  valkeiden sukkien nurjat silmukat ovat 

kuin jälkiä lumella

tai muistojen helminauhoja.

🤍🤍🤍

Siinä kuusikymmentä vuotta sitten luotu "malli"

jatkaa matkaansa.

Gluteenittomia rieskasia

Hupsista heikkaa miten nopeasti viikko jälleen vierähti 

ja ollaan taas viikonlopussa.

Kävin heti töiden jälkeen hiihtolenkillä tuulettamassa päätäni 

ja nauttimassa niin ihanasta aurinkopäivästä.

Hän oli keittänyt sillä aikaa iltaruoaksi muusia.

Sitä jäi kattilan pohjaan muutaman desin verran

ja sain inspiksen leipoa pienen annoksen rieskoja.

Gluteenittomia.

Olen viime kertoina käyttänyt rieskoissamme pienen määrän tattarihiutaleita, 

jotka antavat mielestäni leipiin väriä ja ruokaisen maun.

Pyöräytin reikäkauhalla muusin ja hiutaleiden lisäksi taikinaan

 kananmunan  ja Semperin karkeita jauhoja.

Tämä on sellaista sormituntuma touhua,

mutta tekemällä oppii laittamaan soppelisti jauhoja taikinaan.

Mieluummin vähemmän kuin liikaa,

koska rieskoja pyöritellessä käytetään myös jauhoja

Nämä leipomakuvat ovat edellisestä ruokahävikkileivonnasta,

jossa tein gluteenittomia rieskoja riisipuurojämästä,

tattarihiutaleista ja Semperin jauhoista.

Nekin olivat oikeinkin maistuvaisia.

Välillä tuleekin tehtyä tietoisesti reilumpia puuro- ja muusiannoksia,

että saa sitten tehdä rieskoja lämpimäisleivän kaipuuseen.

Paistan rieskat 250 asteessa 12 minuutin ajan.

Hän tykkää, että niissä on väriä ja vähän saa olla kuulema rapeuttakin.

Kirppislöytö, 

uusi käsinpainettu leivinliina 

pääsi pesun jäljestä käyttöön.

Siihen on  kirjoitettu:

Leivon, leivon leipäsiä,

makoisia, maitoisia. 

Näistä pienistä pikaisista leipomuksista tulee monella tapaa hyvä mieli.

Nämä hoituu nopeasti ja näppärästi,

kotona tuoksuu sitten ihanasti,

kotiväki on mielissään tuoreesta leivästä,

ja ruoantähteet tulevat hyötykäyttöön.

Normirieskoihin laitettaisiin ohrajauhojen lisäksi vehnää,

mutta tavallisia rieskoja meillä tulee nykyään harvoin enää tehtyä.

Mitä ruokajämiä sinä olet hoksannut käyttää rieskoihin?

 

Kodin juhlapäivä

Meillä oli viime viikolla mummulassa arjen juhlaa, 

kun vauva oli äitinsä kanssa 

 ristiäisiä edeltävän viikon ilonamme.

Talo tuntui olevan pitkästä aikaa täynnä 

suloisia vauva-ajatuksia;

vauvan tuoksua, 

pieniä vaatteita, vaippoja ja vauvatarvikkeita,

vauvan tyytyväistä ääntelyä ja kipristysitkua,

sylittelyä ja helliä sanoja.

Yhteinen viikko huipentui ristiäisvalmisteluihin.

Juhlan läheisyys tuo minulle aina positiivista energiaa;

 intoa ja iloa somistaa kotia.

Innostuin vähän järjestelmään paikkoja.

Vanhat tapetista taittelemani koristeet saivat paikan eteisen seinällä

ja tein sinne myös oman, pienen koristeen pikkuiselle. 

Ristiäisteemaan sopivat Willow treen patsaat saivat paikkansa eteisen piirongin päältä. 

Tytär oli valinnut ristiäisten väriksi sinisen ja kukaksi hortensian.

Paikallisen kukkakaupan floristi loihti 

 upean kranssin kastepöydälle ja kukkakimpun kahvipöytään.

Kukka-asetelmissa ja serveteissä 

oli pala kaunista taivaan sineä

ja aavistus keväisestä vihreästä.

Vauvan isomummu oli niin mielissään,

kun hän oli täällä yökunnissa

ja sai hoitaa pienokaista vanhempien touhutessa juhlia.

Näppärästi hän kapaloi pienen villapeiton mutkaan,

hyssytteli ja nukutti vauvan syliinsä.

Se tuokiokuva jäi rakkaana muistona mieleeni 

-ja varmasti meidän kaikkien mieliin.

Isomummun kunniatehtävä oli tehdä rusetti ja kiinnittää se kastemekkoon,

jonka hän ompeli 40 vuotta sitten esikoispojallemme.

Minä pääsin näissä juhlissa vähillä keittiöhommilla,

sillä vauvan vanhemmat olivat tehneet hyvät juhlasuunnitelmat. 

He laittoivat ja leipoivat.

Tarjolla oli monenlaista herkkua,

suolaista ja makeaa,

perinteistä ja vähän uudempaa tarjottavaa.

 

Ristiäiset on kaunis, koskettava ja herkkä kodin juhla.

Pitkän juhlattoman ajan jälkeen

oli niin mukava saada kotiin vieraita

ja tuntea läheisyyttä, lämpöä.

iloa ja kiitollisuutta yhdessä nuoren perheemme kanssa.

Vanhemmille on annettu vauvan myötä vastuullinen hoivatehtävä,

jossa me läheiset ja kummit saamme olla osaltamme mukana.

Kastesanojen äärellä ja pientä katsoessa nousi mieleeni 

Niilo Rauhalan kirjoittama laulu "Lapsen tie".

Sen sanat ja ajatukset tuovat turvallista toivon ja luottamuksen näköalaa.

Elämä kantaa pientä poikaa tänään ja tulevina päivinä

niin kuin on kantanut meitä jokaista tähän päivään asti.

Lapsen tie on aamun tie,

aurinko loistaa sen yllä.

Minne se kulkee, minne se vie?

Outo se vielä on kyllä.

Kukkien valkoiset tähdet,

hauraat siniset kellot,

laihoa tuoksuvat pellot

kysyvät: minne lähdet?

Lähden matkalle vaikka en

tiestäni mitään tiedä.

Kuljen rinnalla enkelten,

joilta ei valoa viedä.

Vaikka en tunnekaan matkaa,

keväästä riennän kesään

niin kuin lintunen pesään

lentää ja lentoaan jatkaa.

Paimen tielleni annetaan,

hän minut tuntee ja johtaa.

Aamu tuo iloa tullessaan,

kauas sen valkeus hohtaa.

Elämä, sana niin suuri

vielä on käsittämättä.

Monta rakasta kättä

lähellä nyt on juuri.

"Monta rakasta kättä nyt on lähellä juuri!"

Kummipoika oli kirjoittanut onnittelukorttiin sanat:

onnea ja enkeleitä elämäsi matkalle pieni poika!

Siihen toivotukseen mummunkin on hyvä yhtyä.

Varjelusta elämääsi pieni Leonid Osvald Antero! 🤍

Ystävänpäiväsukat

"Silmukka kerrallaan

tehdään eheämpi maailma

välillä oikein

välillä nurin

mutta eteenpäin yhtä kaikki

silmukka kerrallaan, siskoni."

Näillä kortin sanoilla siskoni tervehti minua tänä aamuna.

Ystävänpäivänä.

Sydämelliset, ystävälliset sanat ovat osa tätä päivää.

Ja ystävyyden syvyyden ja ainutkertaisuuden ihmettely.

" Mihin me 

viimeksi jäimmekään,

siitä me tänään aloitamme

viin kuin vuosilla ei olisi

mitään väliä eikä

sydämillämme

etäisyyttä."

-Elina Salminen-

Nuorin siskoni haastoi äitini ja meidät sisarukset neulomaan

Marttojen Ystävänpäivä -sukat.

Lähdin mukaan.

En ole polvipituisten sukkien ystävä,

joten lähdin mukaan omalla twistillä.

Halusin kokeilla

 onnistuuko minulta tuollaisen resorin ja kuvion neulominen.

Osallistun näillä sukilla myös Instagramissa olevaan

 #sukkalaatikko2023 haasteeseen.

Siinä neulotaan joka kuukausi sukat eri teemalla 

ja nyt helmikuussa on arvatenkin 

ystävänpäiväajatus mukana.

 Neuloin nämä suklaan ruskeat "pikku Martta" -sukat itselleni

pehmeästä Janne -langasta,

jota meni melko tarkasti sata grammaa.

Lankaa jäi onneksi pari metriä sen varalle, 

että joskus tulee parsimishommia. 

Ystäväni,

sinä tiedät 

rosoiset kohtani

etkä niitä kavahda

sinä tiedät

hetket jotka tekevät 

maailmastani täydellisen

sinä tiedät

minusta paljon

joskus enemmän

kuin minä itse

mutta tiedätkö senkin.

että sinä teet 

maailmastani kauniimman

tiedätkö 

kuinka sanoissasi on voimaa

ja hiljaisuudessai viisautta

tiedästkö

että ilman sinua palapelistäni

uupuisi yksi pala, kaunis pala

tiedäthän,

sillä minä tiedän

💗

Kiitos Sinulle blogiystäväni tästä yhteisestä matkasta!

Ystävänpäivän Iloa Sinulle!

 

 

Koululaisen islantilainen neule

Vähän tiuhempaa postaustahtia välillä 

ja vaihteeksi on tulossa taas päivitys islantilaisesta paidasta. 

Toivottavasti ette väsähdä tähän teemaan,

joka on minulle nyt tärkeä ja päivieni keskiössä.

On  mukava laittaa paitojen tarinat tänne muistoksi

-ja toki vinkiksi muille neulojillekin.

Niin kuin taannoin kerroin,

olen siirtynyt aikuisten paidoista lastenlasten paitoihin,

joita on arvatenkin nopsempi neuloa.

Tokaluokkalainen poika valitsi neuleensa mallin

Islantilaisia neuleita -kirjasta.

Siellä olisi ollut kuulema useampia mukavia malleja,

mutta hän tykästyi Vuorenhuippu- paidan kuvioihin.

Tuolla samaisella ohjeella tein muuten hänen pappansa paidan vuosi sitten. 

Nyt valmistunut paita on 130-140 senttinen. 

Tein siihen kasvunvaraa

 eli reilut,  käännettävät resorit ja pikkuisen helmaan lisämittaa.

Nuo poikaset kun kasvavat "kuin ruoho kesällä" 

ja  paidat tahtovat jäädä niin äkkiä pieniksi.

Paidan lanka on siis Lettloppia ja sävyt

tumma harmaa 0058

tuhkanharmaa 0056

vaaleanharmaa 0054

meleerattu musta 0005

Vuorenhuippu -neule on suunniteltu vahvemmalle Alafosslopi -langalle.

Tein hiansuiden ja helman kuvion matalampana.

Kaarrokkeessa jätin kuviomallista xs kohdat ja muutaman välikerroksen pois.

Kuviokerroksia tuli reilu 30 ja se stemmasi hyvin tämänkokoiseen paitaan.

Iltapäivällä Poika pyöräili hakemaan paitansa

ja otimme muutaman kuvan hänen kanssaan.

Paita kutitti kuulema pikkuisen kaulaa. 

Se on kyllä mielestäni ainoa miinus Lettlopp-langassa,

 että joidenkin iholla se tuntuu aluksi hankalalle.

Sovimme, että Poika kokeilee pitää paitaa kevyen 

tuulitakin päällä

tai poolopaidan kanssa.

Nähtäväksi jää miten paita ja paidan saaja

tulevat keskenään toimeen! 

Perjantai-illan tervehdys kuin tuulahdus Sinulle.

Toivottavasti aurinko piristää meitä viikonloppuna

ja saamme nauttia valoterapiaa! 

💛

Mitä sinulle kuuluu?

Me linkitämme toisillemme somessa erilaisia linkkejä,

ajatuksia ja hupaisia kuvaviestejä,

mutta harvemmin  ehkä tulee kirjoitettua suoraa kysymystä;

mitä sinulle kuuluu?

Ja vielä sillä painotuksella,

että mitä juuri sinulle henkilökohtaisesti kuuluu,

miten voit ja pärjäilet.

Tänään olen ollut erityisen liikuttunut 

 liki kahdeksankymppisen äitini 

toipilasaamuuni lähettämästä viestistä.

Se, että hän on aina tilanteiden tasalla ja aikatauluissa mukana,

tuntui tänään puhuttelevalle.

Hänen lyhyt viestinsä "sinulla kaikki hyvin?"

pysäytti minut miettimään kuulumisien kysymisen merkitystä.

Muistaminen tuntui juuri tänään niin tärkeältä ja hellyttävältä.

Se tuntui sydämessä läikähdyksenä sekä kannattelevana kosketuksena.

Tuota on välittäminen! 

Äidin viestistä innostuneena 

 laitoin viestit lapsilleni, vävyille, miniöille sekä lapsenlapsille.

Olen saanut tänään lukuisia viestejä

ja käynyt pieniä keskusteluja yhden jos toisenkin kanssa.

Erityisesti minua on ilahduttanut lastenlasten viestit.

He ovat kertoneet pääosin, että hyvää kuuluu

ja jatkaneet viestiänsä hetimiten kysymällä minun kuulumisiani.

On ne hoksaavaisia.

Tulla kuulluksi ja kuulla vastapuoltakin.

Siinä on kohtaamisen kaksi olennaisinta elementtiä,

joita me kaikki varmaan välillä kaipaamme.

Tänään on ollut kaunis helmikuinen päivä. 

Aurinko näyttäytyi jo mukavan tovin

ja ulkona pistäytyessäni kuulin linnun laulua.

Päiväkahvilla havahduin tuohon lempinäkymääni,

missä auringon valo täyttää huoneen 

ja esineet heittävät kivoja varjoja seinille.

Jätin kahvittelut sikseen

ja nappasin oitis tilannekuvan tuosta ohikiitävästä kauneudesta.

Valosta, keväisistä kukista, 

 kauniista hetkestä.

Nämä ovat minulle sellaisia voimauttavia arjen iloja,

että tuntemiset ja kuulumiset ovat niiden myötä kohdillaan.

Kevättä kohden mennään.

Mitä sinulle kuuluu?

Kolme sanaa.

Virallinen ystävänpäivä on viikon päästä.

Mietitäänpä jokainen joku läheinen,

joka ehkä kaipaisi kuulumisien kysyjää ja kuulluksi tulemistä.

Olkoon se ystävänpäivähaaste minulta.