21. elokuuta 2023

Vauvan tuoksua

Vauvauutiset ovat ihania elämän uutisia,
jotka aina herkistävät omassa ainutkertaisuudessaan.
Viime sunnuntai-iltana saimme tuollaisen 
odotetun, onnellisen viestin;
 tyttövauva oli liittynyt meidän perhekuntaamme ja sukuumme.
Pienokainen oli vanhempien käsivarsilla ihmeteltävänä ja ihasteltavana.

Odotusajassa ja synnytyksessä on
kaiken kaikkiaan niin monta muuttujaa,
että kerta kerran jälkeen täytyy nöyränä todeta
-lapsi on lahja.




Tämän lapsenlapsen laskettu aika oli meidän enkelipoikamme muistopäivän aikoihin
ja se toi minun mieleeni oman sävyn tämän vauvan odotukseen.
Elokuinen ikävä sekä
elämän ennakoimattomuuden ajatukset olivat mummulla monta kertaa mielessä.

Nyt odotus ja synnytys ovat onnellisesti ohi.
Pääsimme eilen papan kanssa nuuskuttelemaan viikon ikäisen vauvan tuoksua
sekä iloitsemaan vanhempien sekä veljesten kanssa pikkusiskosta.


Jokaisen lapsen
oikea nimi on
Rakas.
-Tommy Tabermann-




 Kun on oikein pieni, 
voi lentää linnun untuvalla, 
kun on oikein pieni, 
voi nukkua orvokin lehden alla,
lentää linnun untuvalla, 
nukkua orvokin lehden alla.
 Kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni, 
voi keinua heinässä heiluvassa, 
kun on oikein pieni, 
voi levätä kukassa tuoksuvassa, 
lentää linnun untuvalla, 
nukkua orvokin lehden alla.
 Kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni, 
voi istua lumihiutaleille, 
kun on oikein pieni, 
voi liitää maailman tuulien teille, 
lentää linnun untuvalla, 
nukkua orvokin lehden alla.
Kun on oikein pieni.
-Hannele Huovi-


Pienen voima on ihmeellinen.
Vauvaperheessä aika tuntui pysähtyneen ja vauvan tahtinen elämä
sekä vauvaan tutustuminen olivat päivän keskiössä.

Tuo pieni, vastatullut
on hellyttänyt sydämet ja 
kädet kiertyvät hänen ympärilleen.

Hän täyttää päivät ja nukkuessaankin koko huoneen. 
Pienen unta ja kasvojen ilmehdintääkin voisi valvoa 
ja tasaista tuhinaa kuunnella vaikka kuinka pitkään.




Tässä olemme me kolme;
mummu, isä ja 
 sukupolvien sydänten ketjuun liittynyt lapsenlapsi.

💗

Toistamme tarvitsemme,
syliä avointa,
vanhemman kokemusta
ja lapsen katsetta.
Kohtaamme pettymykset,
ilot ja yllätykset
toistemme rinnalla.








10 kommenttia:

  1. Lämpimät onnittelut isovanhemmille ja koko perheelle. <3

    Niin suurin silmin katsoo hän,
    syvälle sydämeen asti,
    kuin tahtois nähdä enemmän,
    katsoo niin ihanasti.

    Ei kukaan niin voi rakastaa
    ja luoda paljon uutta,
    ei tunnetta ole suurempaa,
    kun kastsoo pientä ihanuutta.

    Runostani tyttärentyttärelleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos ihanasta runosta. Olipa aivan ihana juttu, kun jaoit nämä kauniit sanat tänne.

      Katsoo sydälle sydämeen asti. Juurikin niin ja silmillään valloittaa.

      Poista
  2. Ihastuttavia vauvatunnelmia. Melkein vauvantuoksukin välittyy. Tuo niska ja silkkihiukset ovat aivan suloiset. Onnea sukupolvien ketjuun kaikille osapuolille
    -Irmama

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmama. <3 Elämän lahja on aina yhtä ihmeellinen ja ihana.

      Poista
  3. Onnea! Nukkuvan lapsen katsomiseen ei koskaan kyllästy. Mikään ei sen ihmeen edessä ole rauhoittavampaa.

    VastaaPoista
  4. Onnittelut isovanhemmille pienestä tyttövauvasta. Meillä odotetaan kuulumisia sairaalasta, 7 lapsenlapsi tulee maailmaan näinä päivinä. Kaunista syksyä teille!

    VastaaPoista