Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

3. joulukuuta 2024

Tämän joulun kranssit


Niin vain joutui lauantaina minullekin
se perinteinen kranssipäivä mökillä.  
Tuttu, jouluinen askarteluhetki. 




Sidoin tällä kertaa kransseihini joulunvihreää 
marraskuussa kaadetun vanhan männyn oksista.  
Tulipa hyödynnettyä sekin risukasa 
ja toki sinne vielä jäikin vehreitä, täyteläisiä oksia. 




Tämän kranssin sidoin 30 senttisen metallirenkaan päälle.  
En säästellyt värkkiä ja laitoin niitä aika tiuhaan oikealle, vasemmalle, keskelle. 
Lopputuloksena oli koollaan yllättänyt, näyttävä iso kranssi, 
jota en todellakaan voinut painonsa vuoksi ripustaa kotimme ulko-oveen. 

Sille löytyi kuitenkin näköalapaikka tuosta kuistin seinustalta. 
Se korvannee tänä vuonna pienen pihakuusen. 




Pienemmän kranssin sidoin vanhan risukranssin päälle 
ja siitä tuli kodin ulko-oveen tämän joulun tervetulotoivotus kotiimme. 
Vanha, joulunpunainen koristerusetti löytyi joulutavaroista. 

#jämätjajemmatkäyttöön
#joulunpunainen 




Näin joulu joutui tältä osin kotiimme!
Joulu tulee osittain juurikin tekemällä. 

Joulunaluspäivien puuhakkuutta ja levollisuutta 
toivottelen sinulle ja itselleni! 

💚






23. marraskuuta 2023

Kuusikossa

Kuusikossa on minusta kaunis sana.
Se tuo mieleeni näin joulun alla talvisen kuusimetsän,
 pieniä kuusen taimia isojen kuusien katveessa,
kevyttä lunta vihreillä oksilla ja 
eläinten jälkiä hangella.

Talvinen metsä ja metsän joulu ovat perinteinen suomalainen 
mielenmaisema joulusta.
Siellä kuusikossa hiippailee satujen joulutontut 
ja  jouluenkeli, joka laulun sanojen mukaan "hiihtää hiljaa kuutamolla". 
Sinne metsän siimekseen metsän väki kokoontuu viettämään joulua.




Ostin viikolla elämäni ensimmäisen jouluisen/talvisen 
tuplapussilakanan Tokmannilta.
En halunnut tonttuja enkä sydämiä enkä punaista.
Tykästyin tuohon kuusikuviointiin.
Nyt nukumme sitten kuusikossa ja uni on kyllä maittanut.
 
Lakanasetin myötä innostuin ompelemaan kuusia
 makkarin seinällä olevaan ikkunanpokaan.




Päivitin saman tien vuosien takaisen käpykranssin pienellä kuusella.
Ehkäpä menemmekin tällä ovikoristeella jouluun ja talveen.






Kuusia siellä,
kuusia täällä.
Kuusikko -verhokappa keittiössä,
 pieniä kuusentaimia maljakoissa ja 
kuusikynttilöitä hyllyllä.




Porraspielen pieni kuusi on saanut lumihunnun harteilleen ja 
jouluiset valot tuikkivat pehmeästi lumen alta.
Kuuset saattelevat minua jouluiseen tunnelmaan.

Joulukuusikin tavallinen puu
huomaamaton kaltaistensa joukossa
vain osa arkista metsää
ja sitten yhtäkkiä
ihan erilainen
tärkeä
joulupuu 
tähdin 
kynttilöin.

-Maaria Leinonen-


















 

22. joulukuuta 2021

22.12. Äitini tekemä joulutonttu



Olipa ihana käydä kurkkaamassa lapsuuskodin jouluun.
Pihan valaistu kuusi ja äidin tekemä kaunis ovikranssi 
sekä jouluruoan tuoksu toivottivat meidät kotoisasti tervetulleiksi.

❤️❤️

Äiti oli laittanut jouluiset verhot ja liinat paikoillaan
sekä tonttujen pitkän rivistön takanreunalle.

Nuo tutut esineet ja asiat nostivat pintaan menneet joulut
ja joulun muistot,
mutta olipa sinne ilmaantunut uusiakin joulujuttuja.

Joulu on muistoja
sekä iloa tämän joulun kohtaamisista 
ja kauniista asioista.


Sydämessä läikähti lämpimästi
nähdessäni tonttusia,
jotka äiti on askarrellut keittiöön koristeeksi ja joulutervehdyksiksi.

Nuo tontut,
 joilla on massapallon päälle virkattu puuvillainen nuttu ja päässään neulottu hiippalakki,
aivan kuin pyörivät piiriä kattolampussa roikkuessaan.

❤️❤️

Joulu joulun jälkeen näkyy löytyvän 
joku uusi jouluinen, itsetehty idea
meidän touhukkaan äititontun pajasta.


Sain mukaani yhden tonttupalleron,
jolle äiti pyysi laittamaan hiukset.
Homma on nyt hoidettu.
täällä kotikutoinen tonttutyttö poseeraa kaupasta ostettujen tonttupoikien kanssa.

Tämän joulun tonttulahja on tulevien joulujen muisto.
Mukanansa se kuljettaa rakkaita muistoja lapsuuden kodista,
äidistä ja hänen taitavista käsistään.

❤️❤️

Älä sulje oveasi joulutontulta,
tontulla on tuomisina paljon iloa.

Anna tontun sytyttää se pieni kynttilä,
 silloin siitä joka soppeen hehkuu lämpöä. 

Kuuntele, kun joulutonttu korvaan kuiskuttaa, 
sitä pientä salaisuutta kertoa ei saa.

❤️❤️

Joulun lämpöä ja iloa tähän päivään!



12. joulukuuta 2021

12.12. Huovutetut lapaset







Joulu joutuu.
Tänään sytytämme jo kolmannen adventtikynttilän.
Tämä ihana joulunodotuksen ja -valmistelun aika
tuntuu menevän niin nopeaan.

🤍🤍🤍

Itsenäisyyspäivän vapailla,
pakkasen paukkuessa nurkissa,
otin 100 % villaa olevat Lettlopp -langat esille ja neuloin parit lapaset.
Paksuilla puikoilla kutominen sujui näppäräst ja nopeasti.

Loin 40 silmukkaa sukkapuikoille no viisi.
Neuloin alkuun  kolme kierrosta helmineuletta ja sitten sileää
ennen peukalon paikkaa yhteensä 30 kierrosta.
Peukalolle varasin seitsemän silmää ja 
peukalon jälkeen  neuloin 30 kierrosta 
ja sitten kavennukset joka puikon lopulla.
Peukaloon neuloin 14 kierrosta 
ja kavennukset kolmen puikon lopuilla.
Toisiin lapasiin silmukoin nuo sydämet ennen huovutusta. 

Valmista lapasta (45 cm) katsellessa tuli epäilys,
että tulikohan tästä jättiläisen sormille lämmikettä.
Pesukonehuovutuksen jälkeen
 (pesu 40 asteessa pyyheliinojen kanssa)
lapanen oli "huopunut mytty", mutta 
muotoiltavissa käteen.

Lapasista tuli sopivan kokoiset.
Ja lämpöisen oloiset.




Kääräisen nämä pakettiin
ja annan joululahjaksi kahdelle rakkaalle ihmiselle.
Heitä ajattelin lämmöllä näitä neuloessani.

🤍🤍




Niin hyvä, lämmin, hellä,
on mieli jokaisen. 
Oi, jospa ihmisellä 
ois´ joulu ainainen.

Onneksi näitä lapasia voi tehdä joulun jälkeenkin,
jos ennen sitä ei ehdi.
Ja mieli voi olla sittenkin hyvä, lämmin ja hellä.

Leppoisaa kolmatta adventtisunnuntaita Sinulle
ja 🤍- lämpöisiä jouluajatuksia.







 

10. joulukuuta 2021

10.12. Diy kuusityyny






Kuusi on aina yhtä ihana jouluinen aihe.
Se on innoittanut minua monen joulun alla joulukorttiaskartelussa
ja monenmoisia kuusia on tullut tehtyä myös joulukoristeiksi.

Tänä vuonna ompelin kuusityynyn nahkan paloista ja huovasta.
Siinä olikin kivaa haastetta minunlaiselle harrastelijalle saada 
nuo tilkkukuusenpalaset vaateriin ja 
muodostumaan niistä valkea, luminen kuusi harmaaseen maisemaan.
 
Tein tämän hetken innoituksessa ja 
ilokseni siitä kehkeytyikin kiva jouluinen sisustustyyny.








Jouluksi kuusen latva sai huopatähtösen.
Joulutyynyn puu on rakennettu. 
Sohvalla on joulu.

⭐⭐

Mielessä soi arvatenkin
iki-ihana, pienimpienkin osaama ja rakastama joululaulu:

Joulupuu on rakennettu,
joulu on jo ovella,
namusia ripustettu,
ompi kuusen oksille

Täältä voit kuunnella siitä yhden suloisen version, klik

⭐⭐

Joko sinä olet rakentanut kuusen kotiisi?











 

2. joulukuuta 2021

2.12. Mökkilyhtykylän valot

Pimeinä iltoina on ihana katsella
 taivaan tähtiä ja 
 pihoihin sekä ikkunoihin viritettyjä valoja.
Mielessä soi silloin väistämättä tutun joululaulun sanat

Nyt syttyy valot tuhannet myös tänne Pohjolaan
ja taivahalta tähtöset jo luovat loistettaan...

Voit kuunnella ko. laulun täältä, klik




 Nuo "kaamosvalot" tuovat toki eniten iloa valojen virittäjälle itselleen,
mutta myös läheisille ja ohikulkijoille.

 Valo laajenee,
valo hoitaa.




Minun jouluvalmisteluni alkoivat viikko sitten joulukylän rakentamisesta.
Kirppiksiltä löytyneet ja lahjaksi saamani mökkilyhdyt,
menneitten joulujen muistot 
saivat tänä vuonna paikkansa eteisen vitriinin päältä.
Siinä ne tuovat valoa ja jouluista tunnelmaa kotiin saapuville.




Joulukuun toinen päivä ja 
kalenterimme toinen luukku.
Talvinen, jouluinen kylä.

Palanen suomalaista joulutunnelmaa
ja perinteinen joulutoive
-kunpa jouluna olisi lunta.








Tule Joulu,
tuo kirkkaat valot,
tuo lasten hymyt ja laulut.
Tuo hangessa nukkuvat talot,
kuin juuri maalatut taulut.

Tule Joulu,
tuo pehmeää lunta,
puiden oksiin hauraisiin.
Joulun rauhaa  kuin suloista unta,
tuo mieliimme kiireisiin. 

~~~~

Mukavaa päivää Sinulle ja kiva, kun piipahdit!
Huominen luukku löytyy Pikku Akan -blogista!



 

28. marraskuuta 2021

Nyt sytytämme kynttilän



Tänä aamuna soi mielessä tuttuakin tutummat jouluvirren sanat
"nyt sytytämme kynttilän, se liekkiin leimahtaa".

Olemme päässeet pitkän, pimeän, sateisen syksyn jälkeen
vuoden juhlaiselle puolelle.
Edessäpäin on valoa, iloa ja toivon tähtiä
ja lämmintä joulumieltä.






Tulevat päivät ovat odottamista, vartoamista,
päivien laskemista.
Adventtikynttilöiden sytyttäminen on yhdenlainen joulun kalenteri
ja joulunaluspäivien rytmittäjä.

Luin jostakin, että vasemmalta oikealle sytytettävillä kynttilöillä on oma merkityksensä.
Ensimmäinen kynttilä on toivon kynttilä,
toinen rauhan,
kolmas rakkauden
ja neljäs kynttilä ilon kynttilä.

Neljä kynttilää,
neljä kaunista asiaa,
neljä sunnuntaita 
-sitten joulu on täällä.




Toivottavasti noiden kynttilöiden sytyttämisien välillä
on monia kiireettömiä kynttilähetkiä,
joululaulujen tuomaa tunnelmaa ja 
mukavia jouluvalmisteluita yhdessä ja itsekseen.

Parasta aikaahan on juurikin juhlien valmistelu ja juhlan aatto;
se, että juhla on vielä edessäpäin.




Mietin tosi pitkään tekisinkö tänä vuonna blogiin joulukalenteria
ja olin jo vahvasti  sitä mieltä, 
että teen useamman päivityksen ja blogin joulu on siinä.

Ihana blogiystäväni Pikku Akka heitti sitten ajatuksen,
josko tekisimme yhdessä tämän vuotinen joulukalenteri
ja innostuin siitä oitis.

Joulukuun ensimmäisen päivän luukku löytyy Pikku Akan blogista
eli hänellä on parittomat päivät ja 
minä päivitän parilliset joulunaluspäivät. 
Jos haluat seurata meidän yhteistä joulukalenteria,
ota seurantaan myös Pikku Akan tilkkuvakka-blogi.

❤️❤️

Tervetuloa yhteiselle matkalle joulun salaisuuteen.
Laulun sanoin
 ’ystävysten ympärille tehdään joulun taika’.


Joulukalenteriterveisin,

Pikku Akka ja Tau(v)onpaikan Kaisu






















 

25. marraskuuta 2021

Joululahjajoulukalenteri

Joulu, salaisuuksien aika on tullut! 
Joululahjatoiveet ja joulukalenterit ovat pienimmäisten, 
mutta myös isompien joulunodottajien päivän sanoja.
Tarjolla on kuvakalentereita,
tarrakalentereita, suklaakalentereita
ja lelukalentereita,
Ja mitä kaikkea niitä mahtaa ollakaan.

Tyttäreni oli laittanut kummilapsensa joululahjat joulukalenterin muotoon.
Joululahjat löytyvät erimuotoisista ja -kokoisista paketeista, 
jotka on koottu laatikkoon,
iloksi jokaiseen joulun odottamisen päivään. 






Minusta tämä oli kiva idea.
Monta kertaa aattoillan hulinassa lahjoja on paljon.
Siinä menevät kummin ja mummin lahjat sekaisin 
eikä lapsi välttämättä miellä mikä lahja oli keneltäkin.

Tämän kalenterin myötä lahjanantaja kulkee mukana joulunodotuksessa.
Kalenteriin voi paketoida herkkuja, leluja, pieniä tehtäviä ja hyötylahjoja.
Siellä voisi olla yhteisiä jouluvalmistelujakin, jos siihen on mahdollisuus.

Kerkesin ottaa "lahjan luovutuksessa" muutaman hätäisen ja hämärän kuvan tähän postaukseen.
Päätin  matkia ja tehdä marraskuun lopun synttärisankarille
syntymäpäivälahjajoulukalenterin.
Huomenna kipaisen kauppaan ja hankin pieniä kivoja asioita paketoitavaksi.

Tyttäreni hyödynsi kalenterissaan vanhan kalenterin laatikoita ja kääri osan paperiin.
Minä taidan hyödyntää lahjapaperia ja valmispusseja.








Joulu joutuu!
Kalenterin kokoamisesta tulee jouluinen, lapsenmielinen ilo itsellekin.
Siinä taitaa palautua mieleen omat joulukalenterit
ja lapsuuden joulumuistot.
Tästä alkaa minun jouluvalmistelut! 
Ja pyhänä kerron lisää blogin joulusta.

Mukavaa adventin alusviikkoa!



 

17. marraskuuta 2021

Betoninen adventtikynttelikkö








Pieni varaslähtö jouluisiin postauksiin ihan perustellusti.
Nimittäin tuli mieleen, että jos joku innostuu valamaan 
betonisen adventtikynttelikön,
niin nyt on hyvä aika vinkata ja muistutella tästä.

Olen tehnyt näitä ennemminkin ja niistä löytyy vanha postaus täältä, klik.
Nyt tein erän, 
että saan antaa nuorten perheitteni joulunodotukseen.
Nämä rouheat kyntteliköt kun ovat heidän mieleen.





Nämä valoin S30 kuivabetonista, josta tein puuromaisen seoksen.
Kun seos oli ollut hetken muotissa,
painoin ruokaöljyssä kastellut kynttilän pätkät massaan
ja annoin valujen kuivaa.
Olen jemmannut kynttilänpätkiä ihan tähän tarkoitukseen,
sillä niillä on helpómpi tehdä tuo kynttilänpaikka kuin pitkillä kynttilöillä. 
 
Aiemmin olen käyttänyt kynttelikön muottina maitopurkkia,
mutta siinä kynttilät tulevat aika lähekkäin toisiaan.
Mieheni teki minulle puisen valumuotin,
johon tein nyt koe-erän.

Laitoin tuonne väliin pari maitopurkkiakin.
Purkki pitää muistaa tukea sivusta, 
ettei purkki pääse pullistelemaan betonin painosta.






Siinä on nyt kynttelikköjä ja kynttilöitä 
valmiina joulunodotukseen.
Ja niin pian se ensimmäinen kynttilä jo sytytetäänkin;
siihen on enää vajaa pari viikkoa.






Mietin tässä, kumman mallisen jättäisin itselleni?
Tosin siinä saattaa käydä niin kuin viimeksi,
että ei jää valittavaa.

Ja hyvä niin,
sillä näitä on kiva antaa lahjaksi
ja aina voi tehdä tarpeen mukaan lisää.
Värkki on halpaa ja tekeminen helppoa
ihan kotikeittiössäkin näin talvisaikaan.
Pitää vaan muistaa, ettei laita betonia viemäriin.


~~~~~~


Tällainen joulunavaus  täällä Tau(v)onpaikassa.
Hyvä, kun muistin ajoissa, että nämä olivat tuolla valusta purkamatta.
Josko joku innostuu tänä vuonna tai toisen adventin alla tästä,
sinänsä jo vanhasta ideasta.

Ajatus kulkee joulua kohti! 



 

1. joulukuuta 2020

1.12. Mökin joulumänty on rakennettu

Joulumänty on rakennettu
ja mökin joulu avattu.



Mökin joulupuu kannettiin tupaan jouluperinteen mukaisesti 
ensimmäisen adventin alla.

Ripustimme siihen lastenlasten kanssa mökin perintönä tulleet kuusenpallot
ja uutta tuotantoa olevan kynttilänpidikkeet kynttilöineen.

Sytytimme yhden kynttilän
ja ihmettelimme yhdessä pienen liekin kirkautta ja kauneutta.
Ja miten kirkkaasti loistivatkaan pienten silmät. <3

Kynttilä oli kovin vaappera siinä oksalla 
ja lapset pyysivät sammuttamaan sen pian, ettei tule vahinkoa.
 Niin hoksaavaisia ja ajattelevaisia pienet lapset ovat. 


Mäntyä hakiessani
ihastelin ympärilläni olevaa ikivihreää metsän kauneutta.
Neulasten ohuessa lumipeitteessä kimalteli marraskuisen keskipäivän auringonsäteet
ja tunnelmasta nousi mieleeni vanha joululaulu.


Köyhän lapsen joulukuusi
loistaa kankahalla
Kotona ei sitä nähdä
köyhän orren alla.

Köyhän kuus on koristettu
köyhän tarpehiksi
tähdet saa sen kynttilöiksi,
lunta namusiksi.

Taivaan ruskopilvet verhoo
köyhän joulupuuta,
Kruununa sen kirkkahinta
katsoo köyhä kuuta.

Köyhän lapsen joulukuusi
loistaa joka illoin,
köyhä sitä katseleepi,
riemastuupi silloin.

💚

Nuo laulun sanat ovat niin kauniit, 
pysäyttävät.
luonnonläheiset.

Sitä yksinkertaisen kauneuden näkemistä ja ilon kokemista 
toivon itselleni ja läheisilleni tämän joulun alla.

Jouluisia silmiä nähdä joulunodotuksen kauniita asioita ympärillä
ja suuta pukea niitä sanoiksi,
sanoa hyvän joulun ajatuksia ääneen.

Ihanaa joulukuun ensimmäistä päivää Sinulle.

Ehkä yllätyit, että olen kuin olenkin täällä joulukalenteria aloittelemassa.
Hääjuhlasuunnitelmien muuttumisen myötä päätin purkaa
häävalmisteluihin varattua energiaa tänne.

Tervetuloa kanssani matkalle jouluun! ⭐









28. marraskuuta 2020

Diy helmitonttu

Eilen illalla minulla oli helmiterapiaa, kun askartelin helmitonttuja. Sain idean niihin jo viime jouluna miniältäni ja hommasin värkitkin silloin. Nyt oli vihdoin aika hyödyntää ne. ;)

Siinä tontut nyt viillettävät Pocket string -hyllyllä, siellä täällä niin kuin meidän omat tontut pieninä ollessaan. Jouluina, jotka nyt nousevat muistoina ja tuokiokuvina mieleeni. 



Nämä helmitontut ovat helppoja ja nopeita tehdä. Kiinnitin grillitikun ja Erikeeperin avulla halkaisijaltaan 25 mm ja 20 mm  olevat helmet toisiinsa.  Tonttulakki on kolmionmallinen ja sitä pystyi muokkaamaan liiman avulla kivasti eri asentoon. 


 

Kiinnityksen kuivettua katkaisin tikut alahelmen alapuolelta ja hipaisin helmen pohjaa muutaman kerran viilalla, että pohjan pyöreys tasottui. Tonttu pysyy paremmin pystyssä. Täytyy rehellisyyden nimissä kertoa, että kyllä minä mienet sinitarrapalat kuitenkin kaikeksi varmuudeksi pyörittelin tonttujen alle. ;)



Jätin muutamaan helmitonttuun pitkän grillitikun. Näitä tonttutikkuja voi pistää kurkkimaan veikeästi vaikkapa havuoksamaljakkoon ja kukkaruukkuihin,

Jäin miettimään, teenkö tontuille silmiä ja suuta vai jätänkö kasvot pelkälle helmipinnalle. Puun syy näkyy helmessä viitteellisesti suuna ja silmäthän voi ajatella olevan piilossa hatun reunan alla. Mitä sinä sanoisit tähän aprikointiini?



Tonttuperhe. Minusta se on kiva sanapari. Siinä on jotakin hassua, ehkä hajamielisyyttä,eriskummallisuutta, mutta ennenkaikkea suloista, salaista sadunhenkeä ja joulumieltä kasvattavaa hyväntuulisuutta.

Tontut kuuntelevat, tontut tarkkailevat. Nämä tutut lausahdukset kuuluvat lasten ja lastenmielisten jouluun. Kaivelin jo muutamia vuosien ja vuosikymmenienkin takaisia tonttuja näiden uusien helmitonttujen seuraksi tuomaan joulun tunnelmaa kotiimme. 

Jotain uutta, jotain vanhaa. Siitä se tämän vuoden joulu vähitellen rakentuu.


Nämä mustista helmistä tekemäni taitavat olla jotakin riihi-tai saunatonttuja. Mutta pitääkö tontun olla aina punaisissa vaatteissa ja hiippalakeissa? Tätä mietin,  kun katselin helmi- ja tonttulakkivalikoimaani ja näitä  valmiita tekeleitäni. 

Kaikesta huolimatta helmitonttuja on nyt omiksi tarpeiksi ja osan niistä saatan antaa joulutervehdyksenäkin. Pieni omatekoinen lahja on kiva antaa  vaikka joulukortin asemasta.



Terveisiä Tauvonpaikan Tonttulasta. 

Toivottelen Sinulle aivan ihanaa ensimmäistä Adventtia Sinulle.