Lupasimme 30 vuotta sitten mökin kauppakirjoja tehdessämme,
että entisen omistajan pieni suku saa piipahtaa mökillä pohjoisessa kulkiessaan.
Yhteys on säilynyt.
Saimme alkuviikosta vieraita,
jotka olimme tavanneet edellisen kerran seitsemän vuotta sitten.
Oli taaskin niin mielenkiintoista kuunnella tarinoita menneistä,
hänen lapsuutensa ja nuoruutensa odotetuista kesäpäivistä,
kun he saapuivat meren takaa mummulaan.
Kesistä,
joihin mahtui kiireettömyyttä,
meressä uimista, metsissä kirmailua,
kauppa-autolla käyntiä,
eläinten hoivaamista ja kaivon tyhjennystä,
heitä varten rakennetussa mökissä nukkumista,
pihasaunassa kylpemistä
ja mummun haitarin soittoa
sekä vieraita ja kyläkaupan tuomaa elämää pihapiirissä.
Saimme kuulla esineistä ja asioista,
tavoista ja tottumuksista,
pientilallisten elämästä,
joka on toki meitä kiinnostavaa mökin historiaa.
Siitä kaikesta,
mitä hän oli kesäkokemuksistaan ja -elämyksistään mieleensä tallentanut.
Muistoista, joista monet nousivat kuulema pintaan nytkin pihaan saavuttuaan.
Tämä meidän liki 80 vuotta vanha pihasauna on hänen pappansa rakentama.
Vieraamme oli kylpenyt saunassa viimeksi reilut
kolmekymmentä vuotta sitten.
Sauna, jos mikä, kirvoittaa muistoja.
Saunan tuoksu oli edelleen ihana ja niin tuttu.
Saunan tummat seinät ja kosteat löylyt palauttivat mieleen
vanhojen saunareissujen tarinoita
ja löylymuistoja.
Juuri niitä tuntoja,
joita kesän alussa kirjoittelin
tuohon mökiltä löytyneeseen vanhaan rikkalapioonkin.
Lapsena pelottavilta tuntuneita, kuolleita perhosia
ei nyt onneksi ollut saunan ikkunalla.
Vanhat kultareunaiset kahvikupit kruunasivat kahvihetken.
Tuvassa oli arjen juhlahetki.
Olimme hetken kuin yhtä perhettä
tutun pirtinpöydän ääressä.
Ei ollut mennyttä tai tulevaa,
uutta tai vanhaa.
Oli vain elokuinen ilta ja yhteinen muistojen paikka,
jossa menneitten päivien tarinat jatkavat elämäänsä.
Aika on aina rajallista
ja tällä kertaa sitä oli vain pari tuntia.
Sovimme,
että seuraavan kerran sijaamme pedin
vaaleanpunaiseen mökkiin, muistojen sijoille.
Kun auto kaartoi koivukujalta tielle.
totesin ykskantaan itsekseni,
että lapsuuden kesät ja tunnelmat jäävät mieleen.
Tavallinen arki ja arjen touhut,
tuttuus ja turvallisuus,
luonnon läheisyys ja välittäminen riittävät.
Ne voivat kantaa kesästä kesään!
Mikä sinulla on jäänyt mieleen lapsuuden kesistä
ehkä päällimmäisenä?