Pitsiliinakranssi

Somessa on näkynyt kuvia ja videoita, 

joissa kransseihin on kiinnitetty virkattuja liinoja. 

Sellainen kiva idea liinojen uusiokäyttöön, 

joka on ollut jo pitkään ajatusteni "olisi ihana  tehdä" -listalla. 

Toin mökiltä vanhan humalakranssin 

ja pari kirppiksiltä lähtöisin olevaa virkattua liinaa. 

Jemmasta löytyi valkeita, ruskeita ja beigejä silkkinauhanpätkiä.

Niitä, joita on puseroiden olkapäillä hengaria varten. 

Hyödynsin niitä liinan kiinnittämiseen

parsinneula apunani. 

Siinä se sitten on, 

pitsiliinakranssi, 

ilman valoja ja led-valoilla. 

Kierrätetyt elementit kranssina pikkueteisen seinällä. 

Totesin kyllä tuon kranssin olevan auttamattoman vänkkyrä; 

 sellainen viime syksynä humalaköynnösten alasajon 

yhteydessä pikaisesti kiepsuteltu,

kotitekoinen, 

 huolettomaan malliin kuivahtanut. 

Mutta mitäpä siitä. 

Kaunis, taiten virkattu liina tasapainottaa kranssin puutteet. 

Näinhän se menee elävässä elämässäkin,

että me täydennämme toinen toisiamme! 

Ja 

Kumpi sinun silmään näyttää kivemmalle,

valoilla vai ilman?

Minä tykkään niin tällaisesta kierrättämisestä 

ja nähtyjen ideoiden soveltamisesta oman näköiseksi. 

Nämä ovat minun arkeni juhlahetkiä! 

Pieniä, mutta merkityksellisiä hyvän mielen juttuja. 

Kranssiterveisin, 

Kaisu

 

Puolukanvarputerapiaa

Pikainen piipahdus tänne

ja terveiseni puolukkametsän reunamilta. 

Tänään, vapaapäivänäni,

 nautin siitä, 

että sain olla luonnon helmassa hetken aivan itsekseni, 

 luonnonmateriaalien äärellä pitkästä aikaa  

sitomassa syyskranssia. 

Ja miten paljon tuota puolukkaa nyt onkaan.

Osa on jo kypsää,

mutta me odotamme vielä hetken ennen kuin ryhdymme poimimaan niitä. 

Ilma ehti olla monena.  

Aurinko paistoi lämpimästi 

ja sitten pienen lientelyn jälkeen 

yhtäkkiä jostakin pilven reunasta tulikin jo 

 kevyttä tihkusadetta.

Ukkonenkin jyrisi ja sateenkaarikin näkyi taivaalla. 

Kiepsuttelin marjaisia varpuja vanhan koivunrisukranssin päälle.

Ripustin tuon puolukkaisen tekeleeni mökille aitan oveen. 

Marjat eivät taida pysyä kovinkaan kauaa tuossa,

mutta onpahan hetken ilo. 

Tänään oli kuitenkin merkityksellisintä käsillä tekeminen 

ja syksyn kauniin hetken kokeminen.

Sydänkranssin pohjana on vanha rottinkinen sydän.

Sidoin siihen pienehköjä nippuja pienilehtisistä puolukanvarsista. 

Tämä löysi paikkansa pikkusaunan ovesta. 

Vihreämpi kranssi toki on kuin tuossa kuvassa! 

Ihanan raukea olo. 

Ulkoilu ja puuhastelu on tehnyt tehtävänsä. 

Ei tarvitse varmaan unta houkuttaa! 

 

Ristiäiskranssi

Yksi kesän ihanimmista toiveista oli se, 

kun toukokuisen äiti pyysi minulta luonnonkukkakranssin 

heinäkuussa vietettyihin ristiäisiin. 

Keräsin juhlan aamuna metsätien varrelta 

kesän kauniita, herkkiä kukkijoita. 

Sidoin kukat bambukranssipohjaan.

Jälleen kerran yllätyin, 

miten paljon kranssiin meneekään värkkiä.

Muutaman kerran piti piipahtaa lähiojanpientareella 

hakemassa täydennystä ja väriä,

että kranssi säilyi yhtenäisenä kauttaaltaan. 

Kukkien kieputtaminen oli ihanaa ja palkitsevaa. 

Jännitti kylläkin, kestävätkö kukat kauniina juhlahetkeen asti,

kun luonnonkukat nuupahtuvat usein niin äkkiä poimimisen jälkeen.  

Suihkutin vettä kranssin päälle 

ja laitoin sen muovipussissa kylmäkaappiin. 

Se säilyi kuin säilyikin freesinä ja kauniina juhlaan

ja juhlan iltaan asti. 

Päivänkakkaroita, 

puna-apilaa, 

sian- ja ojankärsämöä, 

kissankelloja, 

hiirenvirnaa.

heiniä.

Olin iloisesti yllättynyt siitä, 

miten nuo kissankellot säilyivät kauniina.

Kissankellot 

-kuin keijujen hulmuavat hameet. 

Pieni Lyyti.

Päivänsäde. 

Hän tuo iloa ja valoa meidän kaikkien päiviin. 

Vauvan äiti tykkää luonnonkukista. 

Kaksi vuotta sitten tein kastekranssin 

vauvan veljen juhliin

ja laitan siitäkin kuvan tähän muistoksi. 

Silloin oli kanervien ja mustikkaisten varpujen,

liekojen ja koivunlehtien aika. 

Molemmat kranssit olen kuivattanut alaspäin roikottaen 

ja niistä on jäänyt juhlan jälkeistä iloa vielä arkeenkin! 

💞

 

Kivimaalauskokeiluja

Olen pitkään ihastellut ihmisten maalaamia kiviä

ja  haaveillut kivimaalauksesta.  

Nyt kesälomalla oli sitten kivien ja maalien aika. 

Olen piirtämisessä vahvasti epämukavuusalueella,

mutta lähdin kuitenkin haastamaan itseäni 

ja kokeilemaan tätäkin lajia. 

Ostin alkajaisiksi akryylimaaleja, 

tussipaketin sekä 

ohutkärkisiä tusseja kirjoittamiseen ja rajaamiseen.

Mastonin spray-lakka löytyi kotoa. 

Mökin kivikasasta kaivoin ensimmäiset kiveni

ja pesin ne. 

Laitan rohkeasti kuvan ensimmäisistä kivistäni tänne muistoksi. 

Tehdessä oppii

-tässäkin! 

Heti hoksasin, että ainakin luonnonkiven pinnalle on hyvä laittaa pohjamaali. 

Siihen on helpompi sitten piirtää eikä tussin terä kärsi. 

Kiva, jos luonnonkivestä löytyy muoto,

joka ohjaa piirrosta.

Tämä nalle jäi lopulta kyllä ns. vaiheeseen, 

kun pienokainen halusi ottaa sen jo muistoksi itselleen. 

Oli täydellinen tuollaisena hänen mielestään! 

 Kivien maalaamiseen voi liittää myös yhteisöllisyyden ja ilahduttamisen; 

maalattuja kiviä voi piilottaa iloksi tuntemattomille ihmisille. 

Kivien taakse kirjoitetaan:

" Pidä tai piilota. 

Ilmoita löydöstäsi Facebookin Finstones-ryhmään."

Ihmiset laittavat ryhmään kuvia löytämistään kivistä. 

Ne saattavat kulkea ihmisten mukana pitkiä matkoja Suomessa 

ja ulkomaillekin asti. 

Monet tuntuvat keräävän kiviä kokoelmiinsa, 

jotkut  jättävät vaihtarin löytökiven tilalle. 

Rakastaa-ei rakasta-rakastaa -kivi jää kotiin! 

Olen piilottanut tähän mennessä liki kymmenen kiveä

ja kahdesta olen saanut viestin. 

Kukkanurmikko -kivi on kuulema matkannut pohjoiseen. 

Ymmärrettävää, jos kaikista kivistä ei kuulu jälkeenpäin, 

sillä eihän kaikki ole Facebookissa

ja toisaalta kaikkia ei kiinnosta tämmöinen. 

Tämä on kivaa hommaa 

ja harmittikin, kun kivimaalausvermeet unohtuivat mökille.

Ostin vielä tuollaisen pienen setin sadepäivän ratoksi. 

Maalailin pakkauksen kivistä kukkia ja satuleppiksiä.

Laitan niitä ehkä ulkokukkaruukkuihin. 

Oletko sinä jo kokeillut kivimaalausta 

tai löytänyt näitä maalattuja kiviä retkilläsi?

🦋 🦋 🦋

Yhden perhos-kiven taakse kirjoitin 

Eeva Kilven runon:

Nosta jalka kaasulta;

perhonen ylittää tien. 

Pitää hidastaa, että näkee kaikkea kaunista; 

vaikkapa maalattuja kiviä! 

🦋 🦋 🦋

Päivänkakkaroita ja kaikkia ihania ajatuksia Sinulle 

näiden kuvien myötä. 

 

Kranssivärkkejä hakemassa

Viime perjantaina, 

työviikon päätteeksi ajelin itsekseni mökille 

ja painelin muovipusseineni metsään ajatuksella, 

että tärkeimmät asiat ensin, siivota ehtii hämärälläkin. 

Olin niin kauan aikonut hakea luonnonmateriaalia kranssiaskarteluun. 

Samalla sain aimo annoksen raitista ilmaa sekä melko määrän askelia. 

Tuntui hyvälle olla siellä luonnon keskellä ja rauhassa,

 kiireettä. 

Ilma oli ihanan selkeä harmaiden päivien jälkeen. 

Luonto näytti paljaalta, lepoon laskeutuneelta. 

Nenään kantautui tuttu syksyinen maatumisen tuoksu, "ulon haju".

Tarvitsin värkkiä tähän vähän isompaan kranssiin,

jollaista pyydettiin tekemään eli tekeillä oli vähän niinkuin tilaustyö. 

Keräsin kaikenlaista ikivihreää,

mitä löysin metsästämme;

 mäntyä, katajaa,

liekoa, kanervan- ja puolukanvarpuja sekä sammalta. 

Ihastuin erityisesti kanerviin, 

joita en ennen olekaan hoksannut kranssiin poimia luonnosta. 

Keräsin myös käpyjä ja jäkäläoksia jemmaan. 

Sidoin sekakimppuja ja kiinnitin ne kukkalangalla 

60 senttiseen hulavanteeseen. 

Noita varpuja ja oksia ynnä muita tuli kaisumaisen tiiviisti

(en näköjään osaa sitoa harvempaan ja löysempään)

ja värkkiä kului.

Miten sattuikaan, että just riittivät,

yhtään ei jäänyt yli. 

Kuvat eivät ole nyt edukseen, 

mutta hämärä painoi äsken päälle 

ja yritin jonkinlaisen otoksen saada otettua.

 Punainen näyttävä rusetti olisi ollut toki viimeistelyä,

mutta näillä kuvilla mennään nyt. 

Metsäreissulta löytyi myös omannäköinen joulumänty,

jonka toin tuohon kuistin seutuun.  

Tökkäsimme sen maahan kiinni ja 

tuo löylyastian haljennut päällinen rungon ympärillä

on rekvisiittana astiaa mallaamassa. 

Onneksi kerkesin pelastaa tuon parhaat päivänsä nähneen

sauna-astian osan roskiksesta, 

jonne armas apurini oli ehtinyt sen jo nakata.

Sillekin oli vielä tehtävä tämän syystalven ulkosisustuksessa; 

miehet eivät aina vaan hoksaa. <3

Maantuoksuisista materiaaleista 

ja niiden työstämisestä oli lauantai-illan onni tehty. 

Miten terapeuttista ja palkitsevaa olikaan pitkästä aikaa 

taitella varpu/oksa sieltä ja toinen täältä,

mallata niitä lomittain ja limittäin; 

nähdä kuinka kranssi pikkuhiljaa valmistui.

Täytynee tehdä vielä uusi reissu tuonne luonnonvärkkien äärelle 

omaa kranssia varten ennen kuin kylmä yllättää ja lumi peittää maan. 

Se on sitä joulunalusajan mukavaa puuhaa,

josta joulufiilis nousee vuosi vuoden jälkeen.  

~~~~~

Joko sinua jouluttaa?

Oletko sinä tehnyt jo kransseja?

 

Keskikesän iloa

Juhannus, midsummer, keskikesän juhla. 

Luonto kukoistaa ja on valoisaa. 

Meilläpäin on tänään, juhannusaattona, 

 aurinkoista, mutta kovin tuulista ja viiloista.

Onneksi ei sada vettä! 

Se on tämän päivän ilo! 

Pihapiirin ja luonnon kukat 

sekä koivun oksat tuovat väriä juhannukseemme. 

Niistä on ollut ihana taas sitoa kransseja 

ja kukittaa maljakoita. 

Valkeaa ja vihreää sekä taivaan sineä. 

Siinä tämän päivän värit ja kattaukset. 

Juhannusajatukset. 

Eivät kukat ole vain kuihtumista varten,

elämän iloa ja rakkautta varten 

ne syntyvät.

Siemaisevat äitiauringosta

elämän maidon,

hehkuvat sallitun ajan

ja muuttuvat.

Mutta kuihtuminen on toinen elämä, 

toisenlainen kauneus,

 kaikkien luotujen osa. 

-Maila Jyrinki-

Porraspielen koivut ovat mökkijuhannuksemme perinne.  

Tällä kertaa koivujen hakija on valinnut jotenkin söpön kokoiset puut. 

~~~~🌸 ~~🌸~~🌸~~~

Tämä hetki on tässä.

Keskikesä. 

Nautitaan olevasta!

Tämän pikaisen postauksen myötä toivottelen 

Sinun ja läheistesi juhannukseen 

levollisuutta, kauneutta ja onnellisuutta.

 

Iloa luonnosta

Puiston valkoisilla hangilla oli melkoinen määrä lehtikuusen oksia. 

Nuo kauniit nystyräiset, käpyisät oksat 

olivat tulleet tavallaan tiensä päähän, 

kun eivät kestäneet tuulen tuiverrusta  

eivätkä pysyneet enää äitipuussa. 

Niistä löytyi kuitenkin iloa lauantaiaamun kulkijalle. 

Lumikukat kukkivat oksilla ja käpyjen suomuissa.

Keskipäivän aurinko viipyili hetken tuossa jäisessa kauneudessa 

kuin huomiota herätellen. 

 Keräsin noita kerran kukkineita nipun maljakkoon.

lakastunut

ei ole luovuttanut 

vaan kerran kukkinut

-Elina Salminen-

Lakastuneitahan ne olivat tavallaan. 

Käpyjä oli harmillisen harvassa, mutta minä autoin ne uuteen kukintaan 

liimamalla muutamia käpyjä oksasta toiseen.

Oksille ripustin siskoni virkkaamia hiutaleita. 

Siinä on nyt meidän talvinen kimppu.

Kestävä ja ekologinen. 

Urnan sisällä on pienempi maljakko, johon laitoin karkeaa merisuolaa. 

Tällä mennään hetken matkaa! 

Tuleeko sinulla kerättyä oksia maljakkoon 

tai hyödynnettyä muuten?

Tämän joulun kranssit

Niin vain joutui lauantaina minullekin

se perinteinen kranssipäivä mökillä.  

Tuttu, jouluinen askarteluhetki. 

Sidoin tällä kertaa kransseihini joulunvihreää 

marraskuussa kaadetun vanhan männyn oksista.  

Tulipa hyödynnettyä sekin risukasa 

ja toki sinne vielä jäikin vehreitä, täyteläisiä oksia. 

Tämän kranssin sidoin 30 senttisen metallirenkaan päälle.  

En säästellyt värkkiä ja laitoin niitä aika tiuhaan oikealle, vasemmalle, keskelle. 

Lopputuloksena oli koollaan yllättänyt, näyttävä iso kranssi, 

jota en todellakaan voinut painonsa vuoksi ripustaa kotimme ulko-oveen. 

Sille löytyi kuitenkin näköalapaikka tuosta kuistin seinustalta. 

Se korvannee tänä vuonna pienen pihakuusen. 

Pienemmän kranssin sidoin vanhan risukranssin päälle 

ja siitä tuli kodin ulko-oveen tämän joulun tervetulotoivotus kotiimme. 

Vanha, joulunpunainen koristerusetti löytyi joulutavaroista. 

#jämätjajemmatkäyttöön

#joulunpunainen 

Näin joulu joutui tältä osin kotiimme!

Joulu tulee osittain juurikin tekemällä. 

Joulunaluspäivien puuhakkuutta ja levollisuutta 

toivottelen sinulle ja itselleni! 

💚

Heinäkuiset h-kuvat

Heinäkuu alkaa olla sillä puolella,

että on aika vastata heinäkuisten kuvien -haasteeseen. 

Hienostunut horsma

Tämän kauniin, tienvieren yksinäisen 

näin kerrallisella lenkilläni.  

Ehdin pyöräillä sen ohi ja päätin palata samaa reittiä 

takaisin saadakseni kaunokaisesta kuvan. 

Tämä on harvinaisempi väriltään. 

Sarjassa valkeat kissankellot, valkeat horsmat.

 

Halkopino harmaan hirsiladon huomassa

Nämä leivinpuut ja tämä pino ovat miesten tekosia. 

Minä en ole tällä kertaa ollut pinoamassakaan näitä, 

mutta osallistun näihin halkotalkoisiin 

ihastelemalla puupinoa 

ja tuoksuttelemalla juuri kaadetun sekä pilkotun puun tuoksua. 

Ja toki sitten joku talvi kannan näitä tupaan ja 

lämmäytän leivinuunia. 

Handmade

Vietimme lauantaina pienen Lassi Leonardin ristiäisiä kotonamme. 

Sain sitoa kastepöytään kranssin luonnonkukista. 

Käytin kanervaa, koivua, liekoa, mustikanvarpuja mustikoineen 

sekä oja- ja siankärsämöä.

 

Tein kranssin edellisenä iltana.  

Laitoin suihkupullolla kevyesti vettä kranssiin 

ja sujautin sen pussissa kylmäkaappiin.  

Kranssi säilyi hyvin juhlaan asti.

~~~~~

Näillä kolmella kuvalla tervehdin teitä tällä kertaa.

E -sanojen metsästys alkaakin sitten jo parin yön päästä! 

Terveisiä kanervikosta

Uskomatonta, miten tämä aika kuluu nopeaan.

Kesä on nyt siinä vaiheessa, että kanervatkin kukkivat. 

Tänään oli aurinkoinen päivä  

ja oiva hetki kanervien keräämiseen ja kanervista askartelemiseen.

Menin sananmukaisesti metsään!

Otin maitokärryihin mukaani sakset, ohutta rautalankaa 

sekä lasipurkin ja puulaatikon, 

joihin olen ruukannut kerätä näitä kauniita kesäisiä kukkijoita.

Kanervathan säilyttävät mukavasti värinsä 

ja hiuslakka antaa kukintoihin pitoa.

Päivä oli siis kaunis, 

mutta myös kuuma.

Pikkukärpäsien määrä kimpussani oli sanoin kuvaamaton, 

mutta sinnillä tein sen minkä aioin. 

Oli mukavan terapeuttista  touhuta pitkästä aikaa luonnonmateriaalin parissa. 

 Luin kerrattain jostakin satumaisen kauniit sanat;  

 kanervat kasvavat siellä missä keijut ovat levänneet. 

Läheltä katsottuna kevyesti tuoksuvat kanervan kukinnot ovatkin 

kuin pieniä keijujen mekkoja. 

Kranssin ripustin tuvan oveen,

puulaatikko löysi paikkansa tutusti uunin päältä ja 

ruskea lasi-astia eteisen ikkunalta. 

Suloista kanervanpunaa on nyt tallessa mökin sisällä,

 siellä  ja  täällä. 

Onneksi on, 

yöksi on taas luvattu sadetta

ja eihän nuo avautuneet kukkaset sateessa ainakaan parane. 

Kanervikossa tuli mieleen lasinen lieriö 

ja vastikään mökille tuomani juuttinaru. 

Niistä kehkeytyi sitten tämä kynttilän ympärille laitettava kanervainen lasi. 

Kieputin löystähkösti narua lasin ympärille 

ja pujotin varvut varovasti narujen ja lasin väliin. 

Olipa soma sytyttää kynttilä tuon kanervaisen lasin sisään,  

kun lientelee ja harmaat pilvet täyttävät taivaan rannan.

Ihan selvästi kynttilähetken aika! 

 

Ruukaatko sinä kerätä heiniä, kukkia tai varpuja kuivamaan? 

Jos keräät, mikä on sinun kestosuosikkisi?

🌸

Täältä voit lukea kerrallisesta kanervaköynnöksestä, klik. 

Ja täälläkin olen ollut kanervikossa, klik. 

Ihan selvästi kanerva on minun kestosuosikki, 

joka "sytyttää" kesä kesän jälkeen touhuamaan. 

 

Diy seinäkoriste kaisloista

Kävin illalla merenrannassa hakemassa värkkiä diy-juttuun,

jonka näin jossakin sivustolla

 somen loputtomilta tuntuvien vinkkien ja ideoiden joukossa.

Kaislatyö piirtyi jotenkin kutkuttavasti verkkokalvoilleni.

Näkemäni työ oli tehty kelottuneeseen oksaan

ja kaiskojen reunoille oli solmittu värikkäitä lakanasuikaleita,

jotka "eivät sopineet oikein minun pirtaani".

Lähdin toteuttamaan omaa versiotani näin:

Kiepsautin pyörökeppiin kaislan kerrallaan,

taakse kevyesti taittaen, '

 sieltä kaislojen välistä etupuolelle tuoden sekä sivulle ohjaten.

Edellisen kaislan pää jäi  muutaman uuden kaislan sidoksen alle.

Hommansa siinä oli,

sillä kaislat katkesivat helposti tuossa taittokohdasta

ja keräämäni kaislat olivat harmikseni kovin erivahvuisia.

Ehkä kaisloja olisi voinut vähän liottaa ennen työstämistä,

mutta minut tuntien siihen ei ollut nyt aikaa.

Helmet pujotin siimaan.

Kiinnitin helminauhan kepin päihin solmimalla

ja samasta siimasta tuli sitten myös ripustuslenkki.

Siinäpä se nyt on!

Tälle  askartelemukselle löytyi paikka vessan seinältä.

Kotikutoinen,

omannäköinen,

luonnonläheinen,

merellinen seinäkoriste.

Että tämmöisiä juttuja jää välillä mielen päälle

sillä tavalla innostavasti ja houkuttelevasti.

Kaislan työstäminen tällä tapaa oli minulle uusi juttu.

Kerran olen tehnyt kaislakranssin, klik.

Oletko sinä  käyttänyt kaislaa jotakin tehdessäsi materiaalina?

Lähipäiviksi on luvattu aurinkopäiviä 

ja kesän jatkoja.

Nautitaanpa niistä.

Kerätään materiaalia luonnosta tulevien päivien askarteluihin

sekä kauniita oksia maljakoihin!