Maaliskuun parhautta

Kevääseen kallistuvien päivien parhautta minulle on se,

kun saan viedä pyykit ulos kuivamaan.

Lumihangille ja auringon paisteeseen kirkastumaan,

tuuleen liplattamaan ja 

keräämään sitä muistojen ihanaa ulkoilman tuoksua,

joka tarttuu pyykkiin. 

Tämä on niin ihana nikara talven ja kevään välillä;

perinne, jota haluan vaalia. 

Kohta saa pyykin ulos

ja olen taas samassa työssä 

äitini kanssa, hänen äitinsä 

ja äitinsä äidin.

Käsissä puhtaat vaatteet,

edessä kesä,

ripustamisen hetki

varattu yksityiseen iloon. 

-Anja Salokannel-

Pyykinripustamiseen liittyy tällä hetkellä vielä erityinen ilo; 

 meillä on uusi pyykkiteline.

Se valmistui syyskuulla 

enkä kovin sitä ehtinyt syksyllä enää käyttää. 

Liki nelikymmentä vuotta vanha pyykkiteline sai siirtyä uuden tieltä. 

Tee-se-mitä-vaimo-hoksaa-pyytää -mies sitten nikkaroi tämän

ja oli kyllä itsekin satasella mukana.

Hänen silmäänsä oli jo pitkään häirinnyt vinoon painuneet telineet. 

Sitten ne merkitykselliset ja mielenkiintoiset 

ennen ja jälkeen -kuvat muistoksi tänne. 

Aikaisesta keväästä syysmyöhään

astelen polkua ovelta pyykkinarlle,

tuuletan ajatuksiani samalla

kun ripustan pyykkiä kuivamaan,

puhdasta pyykkiä.

Jokainen vaate uusi ajatus.

-Anna-Liisa Myllyneva-

Instagramin Talo tarinoi -Eerikalta sain viitettä telineen mittasuhteisiin.

Neljä senttiä halkaisijaltaan oleva metallitanko löytyi kierrätystavarana vitosella. 

Se maalattiin rautamaalilla useamman kerra. 

Poika taittoi peltit lautojen suojaksi ja 

"hatut" pystyjen päihin on tulossa myös. 

 Tuolla metsän reunassa on oma tunnelmansa

ja siellä arkisten touhujen lomassa tulee seurattua taas sitä,

miten valo voittaa ja luonto herää.

Keittiön ikkunasta näen tuon kauniin telineen ja koivun pönttöineen. 

Juuri putosi lumi toisesta päädystä peltien päältä,

että humpis vaan. 

Aurinko tekee tehtäväänsä.

Ja tuuli. 

Nuorimmaisen vuosia sitten tekemä lintupönttö odottaa asukkaitaan. 

Pyykkinarulla ei vielä kuulunut lintujen laulua,

mutta eiköhän "talitintti maaliskuussa" kohta jo luikaise minullekin 

ensimmäiset  keväiset laulunsa.

~~~~~

Ihanaa perjantaita Sinulle. 

Lähden käymään meren jäällä suksimassa hiljalleen. 

 

Talvisessa merenrannassa

Olemme saaneet nauttia viime viikkoina talvesta täällä Perämeren pohjukassakin.

Päivien yhdet eniten lausutut sanat lienevät,
että kylläpä onkin talvista ja kaunista! 

Eilen aamulla kymmenen maissa tein pienen kävelylenkin merenrantaan. 

Pakkanen kipristeli poskia ja kuvien ottaminen avokäsin tuntui melkein mahdottomalle.  

Aurinko oli heräämäisillään matalalla metsän rajassa. 

Sieltä se  kiipesi hitaasti, mutta varmasti. 

Se herätti edessä olevat isot kuuset 

ja ne heittivät pian pitkiä, venytteleviä varjojaan jään pinnalle. 

Auringon kirkkaus ja valon voima oli 

sokaiseva ja  tenhoava,

hämmentävä ja hetkeen pysäyttävä. 

Kiirehtimättä, ajallaan se sieltä kapusi taivaan laelle 

puhuttellaakseen ja ilahduttaakseen meitä valollaan muutaman tunnin ajan. 

Maadoittaakseen tähän maisemaan ja luonnon kauneuteen, 

tähän kiireettömään tunnelmaan, 

jossa  mieli ja aistit lepäsivät hiljaisuudessa sekä valon ja varjon leikissä. 

Hoitaakseen meitä ajatuksella, että näitä hetkiä tulee joka päivä lisää;

Että lopulta valo taas voittaa pimeyden 

ja lämpö kylmyyden. 

Tuo ihmeinen pallero valaisi tienoon,

sytytteli lukemattomiin lumitimantteihin kimalluksen

ja silitteli säteillään lumen sekä jään vaientamaa maisemaa,  

joka on kuin välitilassa, levossa 

ja pitää vielä hetken piilossa kaiken kauniin ja värikkään, 

meren aallonkin. 

Ja  sitten nuo talventörröttäjät,

menneen kesän kaunistukset. 

mun lempitalvikukkaset. 

Ne töröttävät lumihangessa muistoina menneestä,

mutta muistutuksena, että kaikki kaunis on edessäpäin. 

Hohtava lumi

verhoaa alleen

mennyttä elämää.

Jossakin kylmän maan 

kätköissä,

roudan raossa, 

odottaa jo lupaus 

uudesta alusta.

Lumen hohdossa 

välkkyy myös lupaus,

jossa kaikki

entinen 

on jäänyt taakse. 

-Hanna Ekola- 

Lumi on tarttunut puihin ja pensaisiin kuin liimattuna. 

Pienet männyn taimetkin olivat kauniisti lumella kuorrutettuja havupalleroita.

❄️❄️❄️

Luonto hengittää syvään,

kun elämän kirjavat värit 

lepäävät valkoisen viltin alla. 

Kevään ensimmäisen linnun laulu

on vielä hetken aikaa 

vain kivien unta. 

-Tomi Parkkinen-

Taivaanrannan maalarin laveeraus oli kaunis 

ja kauniimpi arvatenkin siellä meren selkosella. 

Paletista oli eilen käytössä ja silmin nähtävinä pastellinsävyt

sekä sininen ja valkoinen, 

nuo meille niin tutut värit vapauden.

Ja toki sitten pakkanen ja pieni viima toivat luonnon maisematauluun

ne muut aistimukset, tuntemukset ja elämykset,

 joita en edes osaa sanoiksi pukea. 

Pihassa vielä kurkkaus kotikadun päähän 

ja talvisiin puihin. 

Ja mielessä kaikui nuo näinä päivinä usein lausutut: 

kylläpä onkin talvista ja kaunista! 

❄️❄️❄️

Onnittelukortti eläkejuhlaan

Parin viikon sisään on työpaikalla ollut kahdet eläkejuhlat. 

Yhteinen työaika on päättynyt. 

On muisteltu menneitä ja jätetty haikeita hyvästejä, 

mutta päällimmäisenä juhlakahvittelun lomassa on ollut kuitenkin 

ilo ja  kiitollisuus siitä,

että saimme tämän yhteisen matkan. 

Tiimiläisinä olemme oppineet toisiltamme paljon.

Olemme jakaneet monenkirjavia päiviä ja monenlaisia tilanteita. 

Olemme nauraneet ja joskus itkeneetkin, 

ihmetelleet ja kyselleet muutosten äärellä 

ja lopulta todenneet, että kyllä tämä tästä, 

päivä kerrallaan, 

yhdessä huomiseen luottaen. 

Yhteiseltä taipaleelta jäi huikeita muistoja

ja muistojen värikäs helminauha

-tai tulppaanikimppu. 

Lupasin tehdä onnittelukortin toiseen eläkejuhlaan, 

vaikka ei minulla ollut mitään suuria ideoita siihen. 

Ajattelin, että lämmin ajatus riittää. 

Luotin askartelulaatikon jemmojen vievän ajatustani eteenpäin.

Laatikosta löytyi tulppaanikortti,

silkkinauhan pätkä sekä 

joulukorttiaskarteluista jääneitä helmitarroja. 

Tuo silkkinauha on muuten  sellainen puseroiden sisässä oleva ripustuslenkki.

Kannatta nekin napsia talteen tulevan tarapeen varalle! 

Kortissa olevasta kimpusta  tuli mieleeni Marleena Ansion runo: 

Haluaisin poimia sinulle

kukkakimpun, jossa on

kaikki maailman

kauneimmat kukat,

kaikki maailman 

ihanimmat värit

ja kaikki maailman 

suloisimmat tuoksut.

Ja kun ojentaisin 

kimpun sinulle, 

toivoisin, että

ne kaikki kukat

jäisivät kukkimaan 

jokaiseen päivääsi.

-marleena ansio-

Niin paljon kaunista 

ja hyvää sitä toivoisi ihanalle ihmiselle,

työystävälle, tuleviin päiviin. 

Että olisi niitä kaikin puolin huolettomia eläkepäiviä

sekä terveyttä ja mahdollisuutta tehdä itselle mieluisia asioita.  

Onnittelukorttiin kirjoitin Eeva Heilalan runon. 

Minusta se sopi tähän hetkeen. 

Kannamme aikamme kuvaa.

Ensimäistä pukua ei koskaan voi pudottaa päältään.

Sen päälle vain puetaan aina uudet,

joiden alta kohoaa vanhin kaulus,

vilkkuu hihansuu pitseinään 

ja piikkilangan repimä helma. 

On mahdotonta päättää,

missä puvussa elämä on tarjonnut parastaan. 

Etappeja tulee, 

mutta tie jatkuu eläkeläisten kanssakin! 

Ruokatreffit on jo suunnitteilla. 

Ja sitten taas muistellaan ja kuullaan eläkepäivien kuulumiset,

 jotka tuntuvat monella olevan aika kiireiset! 

Syntymäpäivän lahja

Soitin äsken pojalleni syntymäpäivän onnittelut. 

Oli mukava vaihtaa ajatuksia vanhenemisesta ja elämästä. 

Ihmeteltiin siinä yhdessä ajan kulua. 

Minusta tuntuu, että vastahan me vanhemmat täytimme 38 vuotta 

ja nyt kolmas lapsista jo saavutti tuon iän. 

🤎

Ikä ei ole vain  numero.

Se on jokainen selvitty talvi.

Kaikkien kesien kukinnot.

Se on ripeät aamut 

ja pitkälle puhutut yöt.

 Syksyn haikeus ja jäljet kohdattujen katseissa. 

Ikä ei ole vain numero.

Se on luku tarinassa, 

jonka jokaisessa keväässä 

kasvaa siemenen verran sitkeintä toivoa.

-Elina Salminen-

🤎

Juurikin näin.

Meidän itsekunkin vuodet ovat täynnä 

menneiden päivien tarinaa;  

elettyjä päiviä kuin luettuja lukuja, 

täyttyneitä -ja täyttymättömiä- toiveita, 

elämänmakuisia hetkiä iloineen ja suruineen. 

Ja voimat ovat olleet niin kuin päivät. 

Elettyjen päivien kokemus ja ymmärrys peilautuu 

tähän päivään ja tuleviin;

toivona ja toiveekkuutena siitä, että elämä kantaa. 

Reilu viikko sitten annoin tämän päivän sankarille  

hailuotulaispaidan jämälangoista neulomani pipon.  

Minulla ei ole ohjetta tähän, 

mutta laitoin aloitukseen 120 silmukkaa. 

Helmineuleinen 2 o, 2 n  kuvio on 30 silmukan levyinen. 

Nyt tällä pojalla on villainen setti;

 hailuotolaispaita

ja samaan tyyliin neulotut kämmekkäät sekä pipo.

Tarkenee kuulema. 

Tämä syntymäpäivä pyhäinpäivän alla pysäyttää vuosi vuoden jälkeen. 

Hänen syntymänsä oli lahja. 

Lokakuun 30.päivä 1987 Hän tuli ja täytti sylin, 

joka oli jäänyt tyhjäksi pikkuveljen kuoleman jäljeltä 

kolme kuukautta aiemmin. 

Siellä "synnärillä" sytytimme ensimmäisen pyhäinpäivän kynttilän 

menettämämme lapsen muistolle ja myös uudelle elämälle. 

Se oli koskettava hetki! 

🤎

Tulevana viikonloppuna suru ja lohdutus kulkevat rinnakkain

ajatuksissa  ja puheissa. 

Ripustan huomenna keittiön ikkunaan perinteisen kodin ikkunan, 

jossa on neljä kynttilää;

yksi lapsellemme, 

yksi isälleni ja kaksi appivanhemmilleni. 

Kynttilät tuovat valoa pyhäinpäivän kaipaukseen. 

 

Keskikesän iloa

Juhannus, midsummer, keskikesän juhla. 

Luonto kukoistaa ja on valoisaa. 

Meilläpäin on tänään, juhannusaattona, 

 aurinkoista, mutta kovin tuulista ja viiloista.

Onneksi ei sada vettä! 

Se on tämän päivän ilo! 

Pihapiirin ja luonnon kukat 

sekä koivun oksat tuovat väriä juhannukseemme. 

Niistä on ollut ihana taas sitoa kransseja 

ja kukittaa maljakoita. 

Valkeaa ja vihreää sekä taivaan sineä. 

Siinä tämän päivän värit ja kattaukset. 

Juhannusajatukset. 

Eivät kukat ole vain kuihtumista varten,

elämän iloa ja rakkautta varten 

ne syntyvät.

Siemaisevat äitiauringosta

elämän maidon,

hehkuvat sallitun ajan

ja muuttuvat.

Mutta kuihtuminen on toinen elämä, 

toisenlainen kauneus,

 kaikkien luotujen osa. 

-Maila Jyrinki-

Porraspielen koivut ovat mökkijuhannuksemme perinne.  

Tällä kertaa koivujen hakija on valinnut jotenkin söpön kokoiset puut. 

~~~~🌸 ~~🌸~~🌸~~~

Tämä hetki on tässä.

Keskikesä. 

Nautitaan olevasta!

Tämän pikaisen postauksen myötä toivottelen 

Sinun ja läheistesi juhannukseen 

levollisuutta, kauneutta ja onnellisuutta.

 

Kirjoitan ilosta

Täällä on ollut jonkinlainen luova tauko;

tauon paikka ja mediahiljaisuus.

Äitienpäivä meni ohi moninaisine syvine tunteineen. 

Kukkatervehdykset muistuttavat vieläkin 

tuosta ihanasta sunnuntaipäivästä. 

Sydämeni tila

He kasvoivat sydämeni alla

sylissäni

rinnallani

He kasvoivat kotona

koulussa

opinnoissaan 

elämässä

He kasvoivat

ajatuksiini

elämääni

He lähtevät omaan elämäänsä.

Heitä ei aina näy, ei kuulu.

Mutta sydämeni ei ole tyhjentynyt.

He löytävät oman paikan, omat ystävät,

oman rakkaan.

He kasvattavat omia pieniä sydämellään. 

Jokaisella heillä on oma paikkansa,

eikä sydämeni ole liian täysi. 

-Päivi Rahkola- 

 

Toukokuiset päivät tuntuvat kiitäneen 

toinen toisensa jälkeen tavallisissa arkiaskareissa

ja kevään viileissä odotuksen päivissä. 

Kaikki tuntuu olleen niin tuttua ja tavallista,

 toisaalta niin saamattoman tuntuista, 

että ei ole ollut paljon ylös kirjattavaa. 

Paitsi se pitää mainita, 

että peruna ja salaatit on kylvetty pienen apulaisen kanssa 

ja mökkikausi on avattu äitienpäivän aattona. 

Mutta nyt taas kirjoitan.

Kirjoitan ilosta, 

 sunnuntai-iltayön suloisesta viestistä. 

Toukokuisen odotus on päättynyt.

Hän on saapunut pikkuperheen 

ja meidän kaikkien iloksi. 

~~~❤~~~

Ihastelin eilen pihalla ilta-auringon valoa,

joka siivilöityi oksien välistä 

korostaen kauniisti kevään kevyttä vihreyttä,

hiirenkorvaisia lehtiä.

 Valo siivitti iloa elämästä;

siitä täydellisestä hetkestä, 

jolloin elämä vaan yhtäkkiä puhkeaa kukkaan. 

Metsänreunasta löysin yönlevolle käyneiden metsätähtien joukosta 

yhden kukkasen, jolla oli terälehdet avoinna.

Kuin pieni tyttären tytär, 

edellisenä iltana kukkaan puhjennut 

ja niin soma päästä varpaisiin. 

Minulta kysyttiin, 

tunnenko riittämättämyyttä näiden useiden pienten rinnalla. 

Vastasin kysyjälle. 

Me elämme omaan elämäämme 

ja nuoret perheet lapsineen omaansa. 

Lastenlapsille on annettu vanhemmat 

ja me papan kanssa olemme heille bonuslisä,

kuin nonparellit jätksiannoksen päällä.

Lastenlapset ovat meille elämän tarjoama jälkiruoka,

josta saamme nauttia ja herkutella. 

Kuljemme lastemme ja heidän perheittensä rinnalla 

ja autamme tarvittaessa, jos pystymme 

ja toki toivomme, 

että kukaan omistamme ei millimetrimitalla tekemisiämme laske. 

❤

Jokaisella heillä on oma paikkansa,

eikä sydämeni ole liian täysi. 

 

Kevään kaunis herkkä hetki.

Tuomen kukka nukkuu vielä nupussaan.

 Odotus ei ole sittenkään päättynyt! 

~~~~~❤~~~~

 

Aatonaattoillan hämärtyessä

Illan tullen hämärtyypi piha, metsämaa, 

lapset istuu ikkunalle, 

puhe tähtiin saa. 

Nämä kauniit laulun sanat tulivat mieleeni,

kun sininen hämärä laskeutui 

joulukuisen, kauniin maiseman ylle 

 tuolla pihamaalla. 

On aatonaatto.

Juhla on jo ovella

 ja mieli herkkänä tästä kaikesta tunnelmasta,

joka on taas melkeinpä käsin kosketeltavana.

Valkoinen lumivaippa lepää kuin lepääkin syksyn harmaan maiseman yllä 

ja kynttilöiden tuike tuo jouluista tunnelmaa niin ulos kuin sisällekin. 

Vänkkyrään joulumäntyyn ripustamani 

vanhat jouluvalosarjan tähdet näyttävät soman talvisilta 

lumiviittaisen puun oksilla.

Siinä ne tuikkivat joulua, iloa ja rauhaa.

Tuikkivat joulurauhaa minullekin,

jolle tämä joulunalusaika tuntuu olleen 

 yhdenlaista haikailua ja 

 monista joulutavoistakin periksiantamista. 

Ja sitten lopulta 

-aika tuntui loppuvan vielä kesken; 

joulu vaan tulla tupsahti. 

Tämä runo 

tuntui juuri tänään lohdulliselle: 

Ilta on 

armollinen

tuodessaan niin ahkerat 

kuin saamattomatkin 

yhtä aikaa huomisen lähtöviivalle. 

-Elina Salminen-

Huomenna meillä jokaisella on jouluaatto,

omannäköisenä juurikin paras mahdollinen. 

Saamme tuntea jouluiloa omissa puitteissamme, 

vertailematta. 

Ihanaa aatonaaton iltaa Sinulle Ystäväni.

Nyt ei ole enempää sanoja;

on vain joululaulujen lempeät soinnut ja kynttilän tuikkiva valo 

sekä tuoreen joululeivän tuoksu.

Se riittää tähän jouluiseen iltahetkeen! 

❤

 

Tuokiokuvia

Tämän viikonlopun näkymä on puhutellut minua.

Olen katsellut korkealta ja kauas.

On ollut pysäyttävää katsoa samaa maisemaa ajatuksella ja kiireettömästi 

ja nähdä valon ja muuttuvien tekijöiden vaikutus siihen mitä näemme.

Maisema näyttää niin eriltä aamun hämärässä, 

auringon noustessa ja päivän valossa

sekä myöhään illalla. 

Voin vain aavistaa, miltä tämä näkymä näyttää keväällä, kesällä tai syksyllä.

Tämän samaisen elämän puitteiden, 

valojen ja varjojen vaikutuksen huomaa monta kertaa omassa mielessä ja elämässä. 

Viime päivinä huolenpilven tumma reuna on heittänyt taas varjoaan

 ja huoli läheisen terveydestä on väkisin kaventanut omia arjen näkymiä.

Tuntuu, että en näe kaunista niin kirkkaasti ja yksityiskohtaisesti kuin tavallisesti, 

 enkä ole jaksanut innostua kauniiden asioiden kuvaamisestakaan.

Ajatukset harhailevat toisaalla.

Me läheiset olemme osa toistemme kohtaloa. 

Sitä on läheisyys; ettei voi sanoutua irti toisen kohtalosta. 

Mikä vastuu!

Ja vaikka sanoutuisi irti,

 haavoittaa ja haavoittuu.

Eikä se sittenkään onnistu!

-Eeva Kilpi-

Elämä on myötäistä ja vastaista, 

iloa ja murhetta, 

toivoa ja toivottomuutta,

terveyttä ja sairautta,

vakautta ja yllätyksellisyyttä.

Elämä on suuri salaisuus, josta näemme vain yhden kuvan kerrallaan.

Valot ja varjot vaihtuvat hetkessäkin.

Varjot voivat venyä sietämättömän pitkiksikin,

mutta kaiken yllä lepää kuitenkin toivon valo.

Se kannattelee elämää. 

Rohkaisu, toivo ja lohtu.

Niitä elämässä tarvitsee.

 Ne ovat yhtä tärkeitä kuin klassiset 

usko, toivo ja rakkaus. 

~~~~~~

Hataria ja hajanaisia ajatuksia lomaselta,

joka tuntui tulleen tarpeeseen ja juuri oikeaan "saumaan".