3. marraskuuta 2026

Kuusenkäpykukkia

 Vapaapäivät ovat hurahtaneet taas niin nopsaan 
näissä kotoisissa puuhasteluissa. 

Olemme järjestelleet huoneita uuteen malliin 
ja samalla on tullut tehtyä myös tavaroiden inventaariota. 
Sanoisin parin päivän jälkeen, 
että yllättävän töisevää hommaa. 
Mukana kun on tunnetta ja järkeä,
fyysistä huonekalujen siirtelyä,
tavaroiden järjestelyä ja 
esineiden puntarointia poisko vai vieläkö säästän -tyyliin. 

Mutta lopussa kiitos seisoon.
Niin tänäkin iltana
 ja urakan päätteeksi ripustin seinälle uusimman kranssini. 












Somessa näkemäni idean innoittamana keräsin mökiltä kuusen käpyjä. 
En löytänyt sitä ohjevideota enää, 
mutta kokeilun kautta tein varmaan melkolailla samanlaisen. 

Kantapään kautta mentiin. 
Ei olisi kannattanut ottaa käpyjä liian aikaisin sisälle,  
sillä kuivien käpyjen katkaiseminen kiertämällä oli vaikeaa. 

Onneksi minulla oli vielä yksi satsi ulkona 
ja pääsin kokeilemaan niistä. 
Oma hommansa oli kyllä kiertää käpy poikki noin kolmen neljän sentin pituiseksi, 
mutta siihenkin löytyi taktiikka.
Ohuet työhanskat oli tarpeen. 

Liimasin kävyt kuumaliimapistoolilla noin sentin parin välein stryroxkranssipohjaan, 
jonka otin suihkauttanut ruskealla spraylla. 
Ajattelin että pohja olisi näkynyt enemmänkin,
mutta kävyt kuivuivat vieriviereen toisensa lomiin ja avautuivat kauniisti.




 Ihanat kuusenkäpykukkaset. 
Ihastuin näihin.






Somen kranssissa kävyt olivat harvemmassa ja käpyjen väleihin oli pistetty jäkälää. 
Kivannäköinen oli sekin!  
 
🤎

Vielä ehtii kerätä käpyjä,
jos innostuit tästä ideasta. 
Minä taisin tehdä eka kerran kuusenkäpykranssin 
ja tämä oli minusta mukan näköinen. 
Vaikka ovat männynkäpykranssitkin kauniita. 

🤎

Mukavaa marraskuuta! 
Pikkuhiljaa siirryn täälläkin jouluisten asioiden äärelle! 























30. lokakuuta 2026

Pyhäinpäivän aattoiltana

 On pyhäinpäivän aatto. 
Sytytin äsken keittiömme ikkunaan 
perinteiseen tapaan kodin ikkunan.
Sen kauniin ikkunakoristeen, jossa on neljä kynttilää. 
Ne syttyivät pienen poikamme sekä isäni 
ja appivanhempieni muistolle. 




Syyskuun 23.päivä oli lapsensa menettäneiden päivä. 
Olin täysin yllätetty sinä päivänä kukkalähetin tuomasta kauniista kukkakimpusta. 
Rakas läheinen oli tilannut sen 
ja halunnut muistaa meitä.




Hän kertoi myöhemmin pienen poikamme 
lyhyen elämäntarinan puhutelleen häntä. 
Nyt kun hänellä on samanikäinen pienokainen kuin Antton oli, 
asia ikäänkuin konkretisoituu -ainakin laidasta- hänenkin elämään peilattavaksi. 

Kimppu kuivahti kauniisti maljakkoon
ja hyödynsin sen pyhäinpäivän kranssiin. 
Leikkasin parhaiten säilyneet oksat 
ja kiinnitin ne tökkimällä humalaköynnönkranssiin. 

Kukan värejä katsellessa
tuli mieleen surun ja surutyön olemus.
Se, kuinka kukkien voimakkaat värit ja syvät surun tunteet 
haalenevat ja vaalenevat aikojen saatossa. 
Kuitenkin jotain jää hiljaiseksi kaipaukseksi, 
muistoksi, ikäväksi. 

Niin kuin tuosta kauniista kimpusta ja lämpimästä, koskettavasta ajatuksesta
jäi iloa tähän iltaan ja viikonloppuun. 




Tänään on yhden poikamme syntymäpäivä. 
Ajatus on kulkenut väistämättä niihin päiviin,
kun hän täytti aikanaan tyhjät sylimme. 

Hän muistuttaa vahvasti niistä 39 vuoden takaisista, 
synkistä surun täyttämistä päivistä. 
Siitä, miten lapset lopulta kantoivat meitä,
antoivat työn ja tarkoituksen sekä 
sisällön päiviimme. 
Toivat iloa ja valoa, toivoa ja tulevaisuuden uskoa.  




Katson perhekuvaamme ja Anttonin kuvaa.  
Perhekuvamme on täydellinen, vaikkei häntä siinä näykään. 
Hän on siinä mukana meissä jokaisessa, 
sydämissämme. 

Uskon ja luotan hänen kulkevan meidän jokaisen mukana tänäänkin 
elämämme enkelinä.
Hän muistuttaa elämän rajallisuudesta 
ja siitä, että ikään ei voi tietää mitä päivä tuo itsekullekin tullessaan. 




Kuuntelen tässä samalla Youtubesta Surumusiikin iltaa ja
lueskelen tallentamiani runoja. 


❤

Suru, jolla on nimi

Sinun lähtemisesi jälkeen
tuli pitkä hiljaisuus
niin kuin tulee aina 
kun joku läheinen muuttaa pois.

Minä kuljin varovasti
jokaisen huoneen
enkä löytänyt käsille
mitään tehtävää
sillä tyhjissä huoneissa
oli aika pysähtynyt.

Kuljin kaikki polut,
joilla oli leikitty.
Mutta polku oli tyhjä.
Askeleeni harhailivat
päämäärää vailla.

Tänä päivänä
surulle on jo nimi.
Olen kulkenut oman polkuni,
olen löytänyt uudelleen 
kukat ja kivet.
Olen löytänyt valon,
jossa kaipaus elää:
 "Ei lapsi ole kuollut,
hän nukkuu."

-Teuvo Aho-

❤ 


Pyhäinpäivä-tunnisteella löydät menneiden vuosien 
postauksia ja niissä olevia runoja. 

Valoa ja lohtua sinulle,
joka olet kanssani pyhäinpäiväajatuksissa 
ja kaipaat rakastasi, rakkaitasi. 
Aika hoitaa. 


❤