24. syyskuuta 2023

Kuolleiden lasten muistopäivä

Eilen vietettiin valtakunnallista kuolleiden lasten muistopäivää.

Somesta luin, että joka vuosi kuolee liki 450 alle 20 vuotiasta lasta.
Lapsen kuolema tuntuu aina odottamattomalle ja  luonnottomalle.

Elämän kun pitäisi olla vasta aluillaan ja 
vanhempien sekä lapsen yhteinen tulevaisuus valoisana edessäpäin.

On todella tärkeää ja aivan ihanaa, 
että lapsen kuolemalle ja vanhempien surulle on tullut enemmän näkyvyyttä sekä
väyliä käsitellä ja hoitaa surua.

Avoimmuus ja tunteista puhuminen sekä surun jakaminen 
ovat parasta hoivaa tämän äärimmäisen surun äärellä.




Kun suru kosketti meidän perhettä v.1987,
ei ollut lapsensa menettäneiden sururyhmiä eikä kriisiapua.
Noilta päiviltä on piirtynyt mieleeni  pysyvästi sinivalkoiset kukkakimput 
ja surunvalittelukortit sekä -adressit.

Vieraita tuli ja meni.
Suruvalittelut ja osanotot sanoina tuntuivat soljuvan ohi,
mutta ihmisten läsnäolo auttoi.

Läheiset ja ystävät kuuntelivat meitä, 
kun puhuimme tapahtunutta, eronikäväämme ja tyhjän sylin surua.
He kantoivat meitä pahimman surun yli.

Kaksi lastamme ja uusi vauva antoivat muuta ajattelemista
 ja heidän tähtensä oli jaksettava.
Työ ja tekeminen tuntuivat terapeuttisilta,
vaikka kyyneleet valuivatkin ja sydäntä raastoi.

~~~~

Emme koskaan ikinä osanneet ajatella tällaista kohdallemme.
Lapsen kuolema pysäytti meidät ja jätti pysyvän jäljen sydämeemme.




Nuorena perheenä kokemamme kriisi 
ja läpikäymämme koettelemus 
sekä kaipaus nousevat väistämättä aina uudelleen mieleen
-etenkin toukokuun toisena sunnuntaina 
ja marraskuisena isäinpäivänä.

Pyhäinpäivä arvatenkin pysäyttää, 
mutta myös lapsen keväinen syntymäpäivä 
ja elokuun 9. päivän muistot.
Jouluna ja perhejuhlissa hänen paikkansa on tyhjä
ja sitä ei ole kukaan täyttänyt eikä koskaan tule täyttämään.
Antton elää mukanamme muistoissa.

Hänestä puhutaan "hän oli",
mutta myös niin,  että 
"hänellä voisi olla tai olisikohan hänellä".
Hän on muistoissa ja  hän elää meidän mukana 
osana sisarussarjaa sekä perhettä  
niin ajatuksissa kuin ajankulussakin.

~~~~

Saatan hämmentyä,
kun minulta kysytään montako lasta meillä on.
Olen päättänyt vastata, 
ettö olen kolmentoista lapsen äiti ja 
lapsistani kaksitoista on elossa.


Minä tahdon muistaa
en unohtaa.
Minun tarvitsee puhua
ei vaieta.

Hän oli minun lapseni
jokaisella solullaan osa minua
ja yhä edelleen minä kannan
jokaisella solulla häntä mukanani.

-Alisa Martikainen-




Suru muuttaa muotoaan niin kuin tämä toukokuussa saamani Hortensia.
Se oli keväällä violetinsininen 
ja nyt syyskuulla se kukoistaa syvänpunaisena.

Siinä on kuin pienen poikamme, sunnuntailapsen elämänkaaren värit.
Vaaleansinisiä ajatuksia, 
aurinkoinen  huhtikuinen sunnuntaiaamu
sekä  pienokaisen 
reilun vuoden mittainen elämä.

Se päättyi elokuiseen sunnuntai-iltaan
 ja rakkauden sävyttämiin syvänpunaisiin muistoihin.
Ikävään ja kaipaukseen.





Taitoin eilen Hortensiasta pari kukkaa maljakkoon
ja loput laitan kuivahtamaan tulevien päivien iloksi.

Sytytin tuon niin aidolta näyttävän ja turvallisen led -kynttilän
sateiseen lauantaipäivään lapsemme muistolle
ja tälle vanhemmuuden kipeälle kokemukselle.




Aika on hoitanut.
Se on muovannut muistoista lohdutuksen.
Se, että olen ja olemme avoimesti käsitelleet lapsemme menettämistä, 
on auttanut jaksamaan.
Ja toivo, että vielä kerran voimme tavata.


He, jotka vain kävivät täällä 
pienen hetken 
ovat suurinta
mitä ihmissydän voi löytää

ja he käyvät täällä yhä
tulevat iltaisin hiljaisin askelin
hipaisevat eiliset eloon
viipyvät ikävän verran

kertovat, miten millään muulla
ei ole merkitystä
kuin sillä. että edes hetken
on ehtinut äärettömästi

rakastaa.

-Hanna Katajarinne-




Rakkaus ei koskaan häviä!

















 

17. syyskuuta 2023

Pyyheliinan tuunaus

Lahjoen miettiminen on välillä haastavaa,
kun tuntuu että kaikilla on jo kaikkea. 

Joku vuosi sitten laitoin lapsenlapsille 
synttärilahjaksi Muumi-pyyhkeet, 
jotka olivat mieluinen lahja 
ja ne ovat olleet arvatenkin kovassa käytössä. 




Peruspyyhe sinänsä voi olla lapsesta aavistuksen tylsä lahja, 
mutta ehkä nimi ja koristelut tekevät pyyheliinasta omantuntuisen ja mieluisamman. 
Ja ovathan nimikkojutut arkeakin helpottavia!

Syksyisten synttäreiden alla virittelin pyyhkeisiin joskus paljonkin 
 käyttämääni applikointi -ideaa.




Ostin Ratian kylpypyyhkeen ja 
kirjoin siihen synttärisankarin nimen puuvillalangalla ja ketjusilmäpistoin 
ilman sen kummempia hahmotteluja.
Kirjaimet eivät noudata mitään standardeja,
mutta sehän tästä tekeekin mummunnäköisen jutun.

Unikot kiinnitin kaksipuoleisella silityskankaalla, 
joka helpotti kuvion siksakkaamista. 






Unikot ja nimen olisi toki voinut laittaa esimerkiksi pitkän sivun keskikohdalle, 
mutta tuo kiva mustavalkea kuvio jotenkin kuului 
osaksi tätä diy -juttua.




Arjen ilo!
Aina askartelemusten ja käsillä tekemisten ei tarvitse olla suuriakaan,
kun tulee hyvä mieli itselle.
Saa tehdä jotain itselle mieluista ja 
tätäkin tehdessä tuli viipyiltyä ajatuksissa ihanan tyttölöisen luona!




Tämän pyyhkeen saaja on aloittanut koulutiensä elokuussa.
Mummu toivottelee onnea ja enkeleitä hänen poluilleen 
sekä mukavia saunailtoja ja uimahallireissuja
 nimikkopyyhkeen kanssa!