Puolukanvarputerapiaa

Pikainen piipahdus tänne

ja terveiseni puolukkametsän reunamilta. 

Tänään, vapaapäivänäni,

 nautin siitä, 

että sain olla luonnon helmassa hetken aivan itsekseni, 

 luonnonmateriaalien äärellä pitkästä aikaa  

sitomassa syyskranssia. 

Ja miten paljon tuota puolukkaa nyt onkaan.

Osa on jo kypsää,

mutta me odotamme vielä hetken ennen kuin ryhdymme poimimaan niitä. 

Ilma ehti olla monena.  

Aurinko paistoi lämpimästi 

ja sitten pienen lientelyn jälkeen 

yhtäkkiä jostakin pilven reunasta tulikin jo pientä tihkusadetta.

Ukkonenkin jyrisi välillä ja sateenkaarikin näkyi taivaalla. 

Kiepsuttelin marjaisia varpuja vanhan koivunrisukranssin päälle.

Ripustin tuon puolukkaisen tekeleeni mökille aitan oveen. 

Marjat eivät taida pysyä kovinkaan kauaa tuossa,

mutta onpahan hetken ilo. 

Tänään oli kuitenkin merkityksellisintä käsillä tekeminen 

ja syksyn kauniin hetken kokeminen.

Sydänkranssin pohjana on vanha rottinkinen sydän.

Sidoin siihen pienehköjä nippuja pienilehtisistä puolukanvarsista. 

Tämä löysi paikkansa pikkusaunan ovesta. 

Vihreämpi kranssi toki on kuin tuossa kuvassa! 

Ihanan raukea olo. 

Ulkoilu ja puuhastelu on tehnyt tehtävänsä. 

Ei tarvitse varmaan unta houkuttaa! 

 

Se toimi sittenkin

Lauantaina vietimme mökkikauden päättäjäisiä mökillä. 

Toki oletan, että meidän mökkikausi jatkuu tänä syksynä pitkälle syksyyn,

kun meillä on nyt enemmän vapaata. 

Leppoisassa lauantaipäivän tunnelmassa tuli kierreltyä pihapiirissä 

ja katseltua menneeseen kesään sekä kesällä tehtyihin juttuihin 

-ja toki niihinkin kohtiin, 

joita ei vielä(kään) suunnitelmista huolimatta

 saatu vietyä eteenpäin. 

Jyhkeän mökkikuusen maata myötäilevien oksien alla  

on ollut piilossa kaivo, 

jonka päälle mieheni on laittanut kolmekymmentävuotta sitten sementtikannen ja kiven. 

Lapsemme hukkumiskuolema oli jättänyt jälkensä. 

Emme halunneet silloin käyttää sellaista kaivoa,

josta vettä olisi nostettu sankolla

tai että olisi ollut vaara lasten mennä sinne lorkkimaan. 

Aika on hoitanut ja hoitaa.

Elämä menee eteenpäin; 

ajatus kaivon esille ottamisesta tuli puheeksi. 

Jossain vaiheessa laitoin ilmoituksen Facebookin kirppikselle: 

ostetaan käsikäyttöinen kaivonpumppu.

Sain yhden vastauksen ja ostin pumpun kuin "sian säkissä"; 

toimii tai ei, 

käyttöön tai koristeeksi.

Meni kesä, tuli toinen ja liekö tämä jo kolmaskin.

Kesäkuussa tartuimme toimeen. 

Olimme vaalineet vuosikymmenet noita liehuhelmaisen kuusen ikiaikaisia oksia. 

Nyt jouduimme sahaamaan niistä pari kolme pois,

että kaivo pumppuineen pääsisi näkyviin.  

Pumpun asentaminen sujui mutkattomasti ja mikä parasta;

pumppu toimii. 

Vesi nousee, kun hetken pumppaa. 

Käsikäyttöiseen pumppuun liittyy itselläni vahva lapsuuden muisto.  

Haimme naapurista juomaveden kotiimme. 

Monet, monet kerrat olen siellä pumpannut vettä ja kantanut kotiin. 

Nyt saan verestää lapsuusmuistoja ja nostaa kaivosta kasteluvettä kukille. 

Ja kyllä lapsenlapsetkin ovat mielissään moisesta laitteesta, 

jolla saa vettä tulemaan maan sisästä. 

Kyllähän tämä Vammalan konepaja  Oy n pumppu oikeastaan 

kuuluukin tänne! 

Juuri tuollaisena vanhan näköisenä kuin se nyt onkin. 

Tässäpä tämä yksi menneen kesän ilo mökin pihapiiristä. 

Kolmekymmentä kesää takana 

ja monenmoista askaretta on yhdessä tehty. 

Monta suunnitelmaa, haavetta sekä toivetta on vielä on olemassa. 

Aika näyttää mikä toteutuu ja mikä on toteuttamisen arvoista! 

Huomenna onkin sitten jo syksyinne kuukausi! 

Syyskuun kauneutta ja iloa Sinulle!