Perjantain puuhasteluja

Lokakuun toinen päivä ja vapaapäivä. 

Leppoinen lokakuun sää innoitti meidät 

aamuisen kuntosalilla ja kaupalla käynnin jälkeen pihahommiin. 

Miten pitkästi orvokeista parhaimmillaan onkaan iloa:

keväästä syksyyn! 

Löysin vielä ruukusta kaksi ihanaa vasta-auennutta orvokin kukkaa. 

Taittelin viimeset kukkaset viikonlopun kukiksi. 

~~

Tyhjentelin viimeisetkin ulkokukkaruukut ja pesin ne. 

Lehdet näyttivät saavan hyvää kyytiä lehtipuhaltimella

ja piha siistiytyi kätevästi. 

Krasseista löytyi vielä siemeniä 

ja keräsin niitä talteen. 

Minulla onkin jo melkoinen siemenjemma takan päällä kuivamassa

eli ensi kesänä on kyllä krasseja,

jos kaikki siemenet lähtevät kasvuun. :) 

~~

Siinä puuhastellessa hoksasin

ulko-oven olevan edelleen ilman syyskranssia. 

Muistin kirppiskasassa olleen 

metallisen renkaan päälle virkkaamani kranssin 

ja otin sen kranssin pohjaksi ja kehykseksi.

Ensimmäisellä kerralla pujottelin tuohon kranssiin 

kesäisiä niittyleinikkejä,

tänään ikivihreitä puolukanvarpuja. 

Pikainen oven kranssitus taas tällä kertaa.

Saa nähdä mennäänkö tällä joulukranssiin asti 

vai tuleeko tehtyä välillä vielä joku syksyinen versio. 

Vanha kierrätysamppeli on odottanut liiterin hyllyllä vuodet 

uutta tulemistaan ja narujen laittoa. 

Hopeaputous sai tänään amppelin myötä "ylennyksen" 

puutarhapöydältä 

ikkunasyvennykseen ja suojaan. 

Tämä perjantai oli tehty mukavista

pienistä puuhasteluista ja yhdessäolosta. 

Elämästä, 

suunnitelmista, haaveista. 

Viivähdimme tänään myös hetken elämän ehtoon äärellä. 

Illan pimetessä suuntasimme askeleemme 

vanhan ystävän sairasvuoteen luo. 

Hän nukkui, kun menimme. 

Hän ei jaksanut enää montaa sanaa sanoa. 

Silitin hänen kättään, 

olimme pitkään hiljaa. 

Hetken päästä 

hän avasi silmänsä ja sanoi selkeästi

"pienikin käynti ilahduttaa". 

Niihin sanoihin kiteytyi se hetki!  

Arki ja omat tekemiset vievät niin helposti mennessään. 

Tuli hyvä mieli siitä, että lähdimme käymään. 

Hänelle on tullut ilta.

Syksyinen ilta.

Muuttolintujen lailla hän odottaa lähtöä. 

Haikeana,

mutta kiitollisena katselen menneisiin päiviin. 

Olemme saaneet saatella häntä,

olla hänen rinnallaan 

-ja oppia elämästä.

❤

 

Sukkia tarpeen mukaan

Minulla jäi mieleen alkusyksyn keskustelu, 

jossa äiti kertoi molempien mummojen kutovan sukkia 

ja heillä on sen johdosta varmaan kuudetkymmenet sukat. 

Huhheijaa, sanoin 

ja ajattelin, että minä en taida neuloa kyllä turhan päiten 

enkä hukuttaa perheitä sukkiin. 

Laitoin perheryhmään viestin;   

sukkapuikot ovat täällä tyhjillään,

onko kenelläkään sukkien/lapasten tarvetta. 

Vävy ehätti ensimmäisenä 

ja toivoi työsukikseen Puuilo-sukkia.

Haasteen nakkasi! 

Päivän pari mietin ja otin Seiska veikan langat esille. 

Päädyin toteuttamaan tekstikohdan niin,

että neuloin punaisella 10 kierrosta sileää neuletta 

ja silmukoin kirjaimet siihen. 

Olin oikeasti vahvasti epämukavuusalueella,

silmukointia harjoittelemassa,

mutta lopulta ihan tyytyväinen lopputulemaan. 

Laitoinkin jo viestin  

työpaikan sloganin mukaan: 

Tuutko hakeen? 

Pienellä päikyn aloittajalla oli villasukkien uupelo. 

Jemmasta löytyi sopiva keränpohja Nalle-lankaa 

ja testasin näihin sukkiin Lankavalta tallentamani mukavan näköisen kuvion. 

Sitä oli tosi helppo neuloa; 

tykästyin kuvioon ja luulen, 

että toistekin käytän tuota ohjetta. 

Tarvekyselyyni tuli myös pyyntö 

nilkkapituisista "Marimekko"-sukista ja avaimenperästä. 

Näihin sukkiin silmukoiden pitää olla kuudella jaollinen. Kuvioihin kuluu mukavasti pienet lankanökköset.

Laitanpa samalla tänne muistoksi ja muistiin 

myös nämä omat "räsymattosukat", 

joista aloitin elokuussa tämän syksyn sukkakauden. 

Tykkään niistä!

Ajattelin, 

että joskus on hyvä ajatella ensimmäisenä itseään 

ja aloittaa omista tarpeista. 

Ja minähän oikeasti tarvitsin nämä, 

sillä kutistin pesussa ne ensimmäiset räsymattosukkani, 

ihan lempisukiksi tulleet pallerosukat. 

Huomasin tapahtuneen jälkeen 

laittaneeni niihin Seiska veikan lisäksi 

30 asteisen pesun vaativaa villalankaa. 

No, siitä opin tarkkuutta 

sekä lankojen yhdistelyyn että villaisten pesuun! 

Oppia ikä kaikki 

ja välillä oppi menee kantapään kautta perille. 

🧶🧶🧶

Palatakseni vielä tämän postauksen alkuun. 

Minkä verran yksi ihminen tarvitsee villasukkia?

Tai villapaitoja? 

Mikä on kohtuullista ja tarpeellista? 

Miten mummun kutomat voisi kierrättää 

vai pahastuuko mummu siitä? 

Näitä olen pohdiskellut itsekseni sen kaupanhyllykeskustelun jälkeen

ja maalaillut tuota äitiä sinne sukkapaljouden keskelle. 

🧶🧶🧶

Tällaista perussukkaa putoaa edelleenkin puikoiltani,

mutta tällä hetkellä vain tarpeeseen. 

Tarvetta meidän kokoisessa perhepiirissä kuitenkin on. 

Jalat kasvavat ja sukat kuluvat. 

Hyvä niin!

🧶🧶🧶

Minkälaiset villaiset sukat on muuten sinusta mukavimmat? 

Kudotko sinä hyväntekeväisyyskampanjoihin?