Diy pääsiäiskortteja

Luin vastikään jostakin artikkelista,

että ihmisen pitää tehdä välillä juuri sitä mistä tykkää

ja minkä äärellä tulee hyvä mieli

sekä rentoutuminen.

Silloin kun tekeminen on mieluista ja mukaansa tempaavaa,

aika ja ympärillä olevat asiat

sekä mielen huolet unohtuvat hetkeksi.

Tekemisen ei tarvitse olla suurta ja eikä tuloksen tuottoisaa.

Pienikin erilainen tekeminen voi näkyä itselle suurena ilona.

Hain rautakaupasta tapettikirjoja

ja innostuin niiden "silppuamiseen".

Löysin nimittäin Instagramista helpon pääsiäiskorttiohjeen, 

joka sopii pienillekin askartelijoille.

Värikkäistä tapeteista löytyi kivoja sävyjä korttivärkiksi.

Ympyrä on yksinkertainen ja näppärä sabluuna.

Sen halkaisemalla saa kropat kahdelle pääsiäistipulle,

kanalle tai kukolle.

Tai linnulle ylipäätään.

Kokeilin myös uusia pikkiriikkisiä kirjainleimasimiani,

jotka ostin tammikuiselta Helsinki -reissultamme

aivan ihanasta Sostrene Grene pop up -liikkeestä.

Tekstiä painaessani huomasin harmikseni, 

että leimasimista puuttuu Ä, jota olisin nyt pääsiäis -sanaan kovasti tarvinnut.

Ruotsalaisella Å -lla sujuvasti paikkasin puutteen.

Pitää harmaalla kynällä vielä jälkeä parsia ja paikata.

Lasten tapettimallien 

Nalle Puhit ja prinsessat pääsivät arvoiseensa kierrätykseen;

leikkaa ja liimaa - menetelmällä korttipohjiin

ja lastenlasten synttärionnitteluihin.

1-vuotiaan kortti oli vielä kotosalla,

muut ehdin toimittaa jo synttärisankareille.

Korttien tekeminen painottuu minulla usein joulunalusaikaan,

mutta oli kyllä mukava hetki askarrella ajan kanssa näitä keväisiä tervehdyksiä

ja pienten onnittelukortteja.

Tuli oltua hetki innostavissa ajatuksissa

 ja kortin saajan luona.

~~~~~

Nyt pitää vielä tekstittää nuo kortit

ja laittaa ajoissa matkaan.

Postin kulku ottaa nykyään oman aikansa.

Laitatko sinä pääsiäistervehdyksiä tai nimi- ja synttärikortteja postissa?

Askarteletko itse kortteja?

 

 

Vuorenhuippu eli Stryta

Aurinkoisten päivien jälkeen saimme pilvisen päivän ja lumisadetta.

Tähän hetkeen sopiikin tallentaa tänne talviset kuvat 

ja päivitys mieheni islantilaista neuleesta,

 jonka nimi on Stryta, vuorenhuippu.

Hänen paitansa on yhdenlainen huipennus neulomisessani;

viimeinen ja isoin paita, jonka omalle perheelleni neuloin.

Minulla oli ohuempi lanka kuin ohjeessa.

Jouduin lisäämään kaarrokkeeseen muutaman kerroksen omaa kuviota,

jotta yläosan korkeus riitti paidan saajalle.

Onneksi oli jo jonkinlaista tuntumaa tähän hommaan.

Yläosasta tuli ylimääräisistä sovelluksista huolimatta istuva

ja kavennukset sattuivat kohdilleen.

Haaveilin pitkään omannäköisistä merkeistä käsitöihini

ja nyt se ajatus on vihdoinkin toteutettu.

Tilasin  noita ommeltavia merkkejä täältä, klik

Neuloin Hänelle myös  pipon paidan kuvioita mukaillen.

Lettlopp on sen verran kutittavaa lankaa,

että pipon sisään täytyi laittaa ohut vuori.

Olen ommellut tummanharmaasta merinovillaneuloksesta

 tuubihuiveja islantilaisten neuleiden kanssa pidettäviksi.

Nuo kaulan suojat ovat olleet mieluisa lisä näihin paitoihin:

kaula pysyy lämpimänä ja paita ei pääse kutittamaan kaulaa.

Nämä kuvat taitavat olla viimeisiä talvikuvia

sillä kevät keikkuen tulevi.

Aurinkopäivät ovat madaltaneet lumipenkkoja

ja vesi on ollut jo mukavasti irti.

"Kevättä rinnassa" -olo on niin hykerryttävä.

Se voimauttaa ja saa liikkeelle.

Nyt tekee mieli laittaa jo keväisempää sisustusta,

pääsiäistä ja kylvää siemeniä mustaan multaa.

🔆 

Aurinkoa ja kaikkea ihanaa viikonloppuusi.

Palataan keväisempiin aiheisiin piakkoin!

 

Diy Kannettavan tietokoneen suojalaukku

 Sain tammikuussa tyttäreltäni ompeluhaasteen;

toiveen kannettavan tietokoneen suojalaukusta.

Tokihan noita laukkuja saa kaupastakin,

mutta kotikutoinen kuulosti hänestä mieluisammalta vaihtoehdolta.

Tartuinpa silloin hetimiten toimeen.

Osviittaksi tytär vinkkasi täältä löytyvän ohjeen, klik.

Noudatin tuota blogin ohjetta muilta osin, mutta tein sauman laukun pohjaankin.

Lisäksi tein johdolle isomman paikan kuin hiirelle 

eli etupussukan sauma on aavistuksen keskiviivaa sivumpana.

Ensimmäistä kertaa kiinnitin tuollaisia magneettinappeja.

Niiden laittaminen onnistui oikein mainiosti

ja vaikuttavat käteviltä käytössäkin.

 Laukku on ollut jo tovin tyttärellä käytössä.

Nyt tuli toiselta opiskelijalta toive samanmoisesta.

Oli vissiin tykästynyt sisarensa laukkuun,  kun laittoi koneestaan mitat ja viestin;

"singeri voisi laulaa taas"!

Onneksi on noita nahkanpaloja! 

Kirjoittamismotivaatio on ollut viime viikkojen uutisotsikoiden johdosta vähän hitaanlainen.

On tullut mieleen, että onko oikein hehkuttaa tänne jotain ompelemaansa pussukkaa.

Tai kirjoittaa valoisan aamun ilosta,

kun sota on vienyt liian monilta perheiltä kaikki elämän edellytykset, turvan ja rauhan.

Aikani asiaa puituani ja pohdittuani tulin siihen tulokseen,

että juuri nythän minä tarvitsen tätä.

Minulle tärkeiden työstämistä ja taltioimista.

Nyt jos koskaan tarvitsen arjen ilojen kertaamista

 kirjoittamisen ja kuvaamisen kautta.

Se on minua voimauttavaa askaretta,

arkeni voimavaraa,

joka kannattelee minua.

Tuttu turvallinen arki ja tämän päivän ilo vie meitä eteenpäin.

💓

.

Silityslaudan tuunaus

Joskus jotkut asiat saattavat olla suunnitelmissa pitkään

ja sitten yhtäkkiä ne tulevatkin tehdyiksi nopeasti ja aivan kuin sattumalta.

Minulla kävi niin silityslautani kanssa.

Siinä on ollut sellainen tylsän näköinen, rispaanunut ostopäällinen,

jonka tilalle olin suunnitellut ostavani uuden kankaan.

Siihen suunnittelun ja ajattelun asteelle se sitten on jäänytkin.

Eiliseltä kirppiskierrokselta satuin löytämään

vitosella Marimekon kangassuikaleen, 

joka oli juuri soppeli tuohon laudan päälle.

Siitä silityslauta sai uuden "lookin".

Kiinnitin kankaan silityslaudan alapinnalle nitojalla 

ja tadaa:

silityslauta näyttää nyt siistille ja kaunillekin.

Talvilomaviikko on hurahtanut loppupuolelle.

Ajatukset kulkevat jo kevääseen ja pääsiäisjuttuihin.

Yritin päivällä katsella pajunkissoja maljakkoon ja askarteluun,

mutta nuo suloisen pehmeät kisulit olivat vielä piilossa.

Palataan pääsiäisjuttuihin tulevissa postauksissa.

Hyvää viikonloppua! 

 

Suvun yhteinen viikonloppu

Viikonloppuna toteutui yksi haave;

saimme vihdoinkin toteutettua kaivatun ja syksystä asti odotetun

perheemme tapaamisen, perheleirin.

Ilo ja ilon kyyneleet olivat herkässä! 

Samalla juhlittiin yhdessä pandemia ajan juhlimattomia juhlia 

sekä lauantaille sattuneita 18-vuotis synttäreitä

ja joulukuista kihlaparia.

Ja tietenkin se oli juhlaa, että olimme yhdellä koolla

perjantai illasta sunnuntaihin asti yötä päivää.

Oli kakun tilaamisen paikka!

Lapsenlapset tuumasivat saaneensa talviserkkuleirinkin

ja nauttivat "satasella" yhdessäolosta

sekä yhdessä nukkumisesta samoissa "kämpissä".

Kuulin lapsenlapsen tuumaavan sunnuntaiaamuna aamupalalla,

että tullaanko me tänne toisenkin kerran.

Siellä kansanopiston tiloissa oli nimittäin niin hyvät puitteet;

siistit oleskelu- ja majoitustilat ja ystävällinen henkilökunta. 

Parasta oli, että saimme mennä valmiille ruoalle, 

joka oli sekä maittavaa että monipuolista. 

Opisto tarjosi kaksi hartaushetkeä sekä jumalanpalveluksen.

Me järjestimme itse muut oppitunnit,

joiden määrä oli kaksitoista x 45 min.

Toki niitä tuli meillä enemmänkin,

kun samaan kellonaikaan oli eri-ikäisille erilaista toimintaa.

Tärkeintä meille kaikille oli yhdessäolo:

 kohtaaminen sekä kuulumisien vaihtaminen.

Ohjelmassa oli sählyä ja koripalloa,

venyttelyä ja polttopalloa suvun voimin.

Lauantaina yksi porukka piti juoksutreenit

ja osa kävi kävelyllä teemalla "mitä sinulle kuuluu".

Lapset pelasivat ulkoilun aikaan jäkistä ja

illalla isot pojat ottivat mittaa toisistaan Stigan jääkiekkopelissä.

Välillä lauloimme,

oli mahdollisuus pelata lautapelejä, pingistä ja biljardia sekä askarrella.

Lapset leikkivät keskenään koulusta

sekä piilosta.

Oli monenlaista tekemistä.

Ja oli niin ihana nähdä,

miten kaikki näyttivät nauttivan.

Ja saada vielä jälkikäteenkin kivoja viestejä!

Olemme silmukoita sukujemme ketjuissa

ja jätämme jälkemme sanontoina, tapoina ja monenlaisina muistoina.

Me "vanhukset" kerroimme omien perheittemme historiaa kuvamuistojen kautta

sekä meidän yhteisen elämämme elämänkaarta.

Pienten kanssa ja oppitunnin rajallisuuden puitteissa 

ei kerennyt kovin laajaa katsausta menneeseen pitää,

mutta jonkinlainen pintaraapaisu kuitenkin.

Matkalla tapaamiseen soittelin vielä äidilleni

ja tarkennin muutamia kohtia hänen lapsuudestaan

ja sota-aikaan kuolleeni papan tarinasta.

Se oli pysäyttävä hetki hoksata,

että ne kysymykset pitää muistaa kysyä silloin,

 kun eläviä historiankirjoja on vielä olemassa.

Oli myös mielenkiintoista ja hämmästyttävää huomata,

miten vanhojen valokuvien henkilöissä ja paikalla olleista löytyi

 tuttuja suvun piirteitä.

Nehän voivat "pompata" sukupolvienkin takaa. 

Varasin tämän leirin meille syyskuussa

 ja haaveenani oli saada neulottua 

 islantilaiset ainakin omalle väelleni ja saada perhekuva otettua.

Sekin toive toteutui ja perhekuva on nyt päivitetty.

 

Otimme toki myös kuvan, 

jossa oli vävyt, miniät ja lastenlapset meidän kanssa.

 Näistä molemmista mummu teettää  kuvat "piirongin" päälle.

Mielessäni on soinut viime aikoina virren säikeet;

Kun pahan valta kasvaa ympärillä,

vahvista ääni toisen maailman.

Sanat kilpistyivät viikonloppuna sanoihin:

usko, toivo ja rakkaus

-ja suurin niistä on rakkaus.

💓

Instagramin tililtä Mietteitä maalta löysin kauniin runon, 

jonka luin leirin lopussa.

Hiivin villasukissani kuuntelemaan teitä.

Teidän tasaista hengitystä.

Missä mahdattekaan seikkailla,

unimaailmoissa.

Ja minä toivon,

rukoilen.

Että tämä maailma

kuljettaisi teitä lempeästi.

Että ette jättäisi elämättä.

Menisitte kohti sitä,

joka saa silmänne loistamaan.

Värittäisitte vaikka viivojen yli,

piirtäisitte itse omat ääriviivanne.

Laitan peittoja paremmin.

Huokaisen, lausun mielessäni

kiitoksen.

Olemme saaneet 

elämää suuremman rakkauden.

Rakastan teitä.

Kuuhun ja takaisin.

Niin paljon, ettei voi mitata.

💓

 

Iltapäivän kahdenlaiset herkkuhetket

Miten ihana tuoksuyllätys odottikaan minua tänään kotona.

Poika oli leipassut suklaisia muffinsseja,

joissa hän ei ollut värkkejä säästellyt.

Muffinssien ohjekin oli jotenkin niin hetkeen sopiva,

naisille parhaat ja pehmeimmät.

Tuntui niin hyvältä olla tällä tavoin hellittynä.

Palveltuna.

Tulla katettuun kahvipöytään.

 Valmiille.

Ja vielä tuo mukin teemakin niin soppeli tuohon hetkeen.

Hetki tuntui juuri tässä kohtaa oikea-aikaiselta ja päivän parhaudelta.

Siinä oli kaivattua arjen juhlan tuntua.

Kahvittelun jälkeen

lähdin hiihtelemään meren jäälle,

torstain toiseen herkkuhetkeen.

Aurinko paistoi

ja ilmassa oli huikeaa kevään tuntua.

Meren aavalla selällä

tunsin vapauden ja huolettomuuden tunnetta,

kauneutta, valoa ja puhtautta.

Siellä unohtui huolet ja maailman rauhattomuus.

Laitoin siskolleni kuvia hiihtoreissultani

ja sain paluupostissa Pia Perkiön ihanan runon:

Hitaasti valkeneva aamu

murentaa huolien seinämää

kuin kevät pihajäätä.

Silmiä häikäisee ilo,

kiireettömyys,

hiljainen hyvä olo.

Kuka tietää huomisesta,

tulevista tuulista.

Tänään riittää tämä valo.

Tuon ajatuksen alle oli hyvä jäädä

ja päättää tämä päivä.

Tänään riittää tämä valo.