Nimetyt sukat

Syksyisten iltojen ratoksi olen neulonut tällaisia pieniä sukkia. 

Se on tuntunut mieluiselta puuhalta.

Sukkia kutoessa tuli mieleen kerrallinen tapaus,

kun lapsenlapsella oli Nike -merkkiset kengät.

Sanoin  pikkuiselle, että sinullahan on hienot Niken kengät.

Siihen hän vastasi tiitterästi 

"ei nämä ole Niken. Nämä ovat minun".

No, tässä nipussa on nyt kuitenkin Nikenkin sukat! <3

Kiinnitin näihin pieniin sukkiin nimilaput

silitysraudalla kiinnitettävästä merkkaamisnauhasta.

Oli kyllä aika haasteellista saada kirjoitettua nimet sievästi

ja sillä tavalla, että teksti ei lähde leviämään.

Nähtäväksi jää,  

miten ne käytännössä pysyvät paikoillaan; 

olisiko nimilappuja pitänyt ommella vähän päistä kiinni.

Onko sinulla kokemusta tästä nauhasta?

Jospa nämä sukat löytyvät näppärästi omistajalleen! <3

Usein juuri villasukkiin ja lapasiin  jää nimi laittamatta ja 

ihania kotikutoisia "pyörii"
päiväkotien ja koulujen
eteisissä 

parittomina, parillisina, 

unohdettuina  "tunnistatko omasi ?" -korissa. 

Nimilappuihin piilotin ajatukset 

mummumade,

with warm wishes,

 love.

<3

Seuraava sukka onkin jo puikoilla 

ja se tulee vähän isommalle
mummun mussulle! 

Lokakuun viimeisen päivän tervehdys Sinulle!

-Kaisu-


Jatkot tähän postaukseen 5.11.2018:

Kokemusperäistä tietoa nimilapuista on nyt jaossa!!!

Nimilaput on testattu! 
Ne kannattaa / pitää kiinnittää ommellen. 
Resori jousti  ja liimapinta lähti elämään omia aikojaan. :/

Pistin nimilaput pikaisesti neulalla ja langalla kiinni. 
Jatkossa taidan laittaa sukan paininjalan alle 
ja pistää nimilaput pysymään sukan varressa muutamalla koneommeltikillä.

Kokeilemalla löytyy hyvät jutut! :)

Syksystä talveen

Syyslomalla kävimme retkeilemässä Rokuan huljakkaissa maisemissa.

Maaston vaihtelevuus oli mieluista 

liikkumisympäristöä meille tasamaan kasvateille.

Syksyn värit ja aurinkoinen sää helli meitä.

Nautimme yhdessäolosta,

liikkumisesta ja

luonnosta sekä

ihmettelimme tämän alueen muotoutumisen historiaa, josta saimme  lukea  

Rokuan kansallispuiston reittiopasteista. 

Toisen retken teimme Kirvesjärven rannalle läpi jäkäläisen mäntymetsän.

Tämä näky ja eväshetki Kirvesjärven rannalla oli sykähdyttävä syksyn huipentuma.

Meidän iloitessa lokakuun lopun  aurinkoisesta syyspäivästä

kotoa ja muualtakin tuli viestiä ensilumesta, jota oli paikoitellen satanut toistakymmentä senttiä.

Toisaalta tuli  pikkuisen haikea olo,

sillä ensihiutaleet,

ensilumi koti-ikkunan takana on ollut minulle aina 

merkittävä, herkkä  hetki.

Siinä  kun on lapsenomaista tunnelmaa, aavistus talvesta,

jouluun laskeutumisesta.

Se on lumenvalkoa,valoa, puhtautta.

No, tällä kertaa  palailimme lumimaisemiin tänne kotia ja mökille.

Ja sitä lunta oli todellakin satanut ja pakkasen myötä se on pysynytkin.

Tosin lämpöasteita ja vesisadetta on luvassa ensi viikolle

ja siitä en kyllä tykkää yhtään.

Olin unohtanut valkeuden
katsellessani syksyn raskaita värejä
ja eräänä aamuna oli valkeus edessäni.

Seisoin hiljaisena hämmästyksestä.
Kasvoilleni hajosi lempeä hiutale
viileäksi tuoksuksi,
ja valkean maiseman rauha
solui sieluuni kuin juoma.

Ikäänkuin Jumala olisi elämänkirjastaan
kääntänyt piiloon
syksyn verellä ja kullalla kirjoitetun lehden
ja avannut suuren valkean aukean,
jolle talviauringon kalpealla säteellä
kirjoitetaan lauluja,
jotka ovat viileitä ja kauniita
ja lumitähden muotoisia.

- Katri Vala -

Ensilumet on lakaistu kodin ja mökin portailta.

~~~~~~~

Täällä kotona laitoin perjantaina lintulaudan meidän linnunlaulupuuhun

eli siihen erkkerin edessä olevaan omenapuuhun.

Iloksemme linnut löysivät ruokapaikan hetimiten

ja melkoinen vilinä ja vilske siinä käy koko ajan.

Olemme bonganneet talitinttejä, varpusia,  närhen, palokärjen

ja harakatkin ovat pyrkineet apajalle.

Mukavaa elämää ikkunan takana,

kun täällä sisällä on välillä niin hiljaista! 

~~~~~

Viime yönä siirryttiin virallisesti talviaikaan

ja tämän vuotinen syysloma siirtyy vähitellen muistojen joukkoon.

Sunnuntain suloista lepoa ja virkistystä sinulle 

ja kaikkea hyvää alkavalle lokakuun viimeiselle viikolle! <3

Joko te olette saaneet kokea ensilumen kosketuksen? 

Kaisu

Käpykranssin tarina

Olen pitkään haaveillut tällaisen erilaisen käpykranssin tekemisestä.

Kuistilla on ollut jemmassa kassillinen lapsenlapsen poimimia käpyjä odottamassa inspiraatiota ja hyvää hetkeä askarteluun.

Eilen oli sitten tämän kokeilun aika.

Käpyjen madaltaminen oli yllättävän kovaa puuhaa.

Liekö sitten syy ollut työkalussa vai käsivoimissa,

mutta työstä niiden pieniminen kävi. 

En ollut  käyttänyt  kuumaliimaa ennen kranssihommissa

ja yllätyin miten monta liimapuikkoa  käpyjen liimaamiseen kului.

Mutta täpäkästi kävyt tarttuivatkin pohjaan kiinni!

Ajattelin käsitellä kranssin lumispraylla tai valkealla spraylla

ja jätin sen sisälle odottamaan maalin ostamista.

Tänä aamuna auringon noustessa päätin kuitenkin ripustaa kranssin ulko-oveen "luomuna",

sillä on vielä niin syksyistä,

talvesta ei tietoakaan.

Mutta aina kaikki ei mene kuin ajatus! ;)

~~~~

Meillä on melko uusi ulko-ovi ja en ole raskinut laittaa siihen vielä ripustusnaulaa.

Olen virittänyt ovikoristeet siimalla oven päällä olevaan nastaan kiinni.

Niin laitoin nytkin

-tai yritin laittaa.

Siima nimittäin luiskahti,

käpykranssi pudota mätkähti kuistille

ja meni neljään kappaleeseen.

Ei ole todellista, huokasin

Hetken katsoin palasia; siinä se on nyt! 

Hengitin muutaman kerran syvään,

otin palaset syliini, menin sisälle

ja otin aamun tuoman haasteen vastaan.

Styroksirengas oli haljennut suorissa linjoissa

ja kävyt olivat kiinni tiukasti kranssipohjassa.

Liimasin renkaan kokoon

ja laitoin pahvista tuet takapuolelle.

Siinä se nyt on 

-entistä ehompana.

Luulin, että käpykranssi ei erotu ruskeasta ovesta,

mutta ihan kivalta se näyttää siinä.

Työvoitolta tämän kaiken jälkeen! :)

Ja lumen valkeus tulee ajallaan

-kranssiinkin.

Syysloma - ja käpykranssiterveisin,

Kaisu 

Mummulahommia

Tänään alkoi koululaisillamme syysloma
.ja saimme tänne mummulaan viikonlopuksi kolme pientä tyttölöistä iloksemme.

Meillä olisikin muuten ollut aika hiljaista talostella täällä

kahden nuorimmaisen kanssa,
kun muut ovat lentäneet lomalle.

Lapset kävivät ulkoilemassa.

Siellä meidän pojat olivat muistaneet hankauspiirtelyn,

jota meillä on ruukattu tehdä syksyisin.

Porukalla he olivat keränneet syksyisiä lehtiä ja

pojat ohjeistivat tuossa keittiön pöydän ääressä pienempiään ko. tekniikan pariin.

Hankauspiirtelyhän tehdään niin,
 että lehti laitetaan ohkaisen piirustuspaperin alle

ruotopuoli paperia vasten

ja sitä kohtaa hangataan vaakatasossa olevalla vahaliidulla.

🍁🍁🍁

Lapsuudestani muistan, että  äitin kanssa hangattiin puiden lehtiä väreillä
ja isäni  hankauspiirteli joskus  kolikoita,

kamman kuvia ja  hakaneuloja
eli litteä esinekin käy tähän puuhaan.

Tämä onkin jo yhdenlainen perinne meillä;
sukupolvelta toiselle siirtynyt juttu! 

Hankauspiirtely on  tällainen väritystaika,

jossa lehti ilmestyy paperille hankaamalla. :)

Oletteko tehneet näitä taikoja tänä syksynä tai ehkäpä lapsuudessa?

Vielähän tässä ennättää kokeilla tämän syksyn lehtien hankaamista!

Pienimmäinen toi piirustuksensa ja käski ottaa kuvan siitäkin!
Ihana on tämäkin piirustus;
lehtiä, aurinkoa ja sateenkaaria,
luonnon kauniita, värikkäitä asioita.

🍁🍁🍁

Leppoisaa syyslomaa nille kenellä se nyt alkaa

ja mukavaa viikonloppua kaikille Tau(v)onpaikassa piipahtaville!

-Kaisu-

Mitä tänään syötäisiin?

Otsikon sanat ovat tuttuja varmaan useimmille meistä.

Välillä tuntuu, että jääkaapissa ja pakasteessa on vain valot,

jos niitäkään,

ja kun menen kauppaan ajatus lyö tyhjää ruoanlaiton tiimoilta.

Ihailen ihmisiä, joilla on viikolle tehty ruokalista

ja sitä myöten ruokatarpeet hankittuina.

Meillä mennään ehkä ennemmin perusruokatarpeilla,

joista tehdään ruoka kullekin päivälle

näläntunteen, fiiliksen ja ruoanlaittajan päätöksen mukaan.

Ja meillä pitää ruoanlaitossa  muistaa luontaisesti gluteeniton ruokavalio.

Tänään olin minä se, joka pähkäili iltaruoan.

Jääkaapista löytyi

hunajainen kananfilesuikalepaketti, josta tein kastikkeen kuoripotuille.

Se on meillä varma valinta;

kätevä tehdä ja maistuu kaikille.

Paistoin suikaleet ensin kevyesti paistinpannulla.

Ripottelin suikaleiden päälle suuruspohjaksi gluteenittomia Semper -jauhoja ja 

kun ne olivat paistuneet lihojen kanssa lisäsin kuuman veden,

kanaliemikuution ja Alpron cuisine soya -ruokakerman.

Sen jälkeen kastike sai hautua miedolla lämmöllä.

Lopuksi ripotin kastikkeen pinnalle sitruunapippuria.

Joskus laitan suikaleet uunipataan pienen vesimäärän kanssa

 ja lisään suuruksen sekä kermapurkin vähän myöhemmin sekaan.

Molemmat ovat hyviä perunan tai riisin "kyytipoikia".

Samaisesta kanafilesuikaleesta teemme myös kiusausta,

jossa käytämme nykyään useimmiten em. maidotonta vaihtoehtoa kerman sijasta.

Tänään ruokaa laittaessani tuli mieleen,

että voisin silloin tällöin laittaa kotiruokiamme ylös tänne blogiin

"ruoanlaitto" -tunnisteella.

Täältäpä  omatkin löytävät sitten näitä ohjeita ja voivat palautella mieliin,

mitä sitä kotona syötiinkään! <3

Ja toki on kiva, jos Sinäkin hyötyisit jostakin ruokapäivityksestäni! 

~~~~~~

Täydellä mahalla jaksaa taas

On ihana huoahtaa työpäivän jälkeen  

tässä leivinuunin kupeessa

ja vähitellen tarttua pyykkihuoltoon.

 Kynttilätuikut tuikkivat valoa sateiseen, sumuiseen iltaan.

Muratti on päässyt pihalta sisähoitoon.

Saapa nähdä viihtyykö se tuossa takan päällä
kultaköynnöksen seurassa 

vai pudottaako lehtensä piankin!

En ole siirrossa edellisinä vuosina ainakaan onnistunut...

Ruoantuoksuisin terveisin,

Kaisu

Syksyinen kotipiha

Tämä viikonloppu on ollut käsittämättömän lämmin.

Mittari näytti päivällä parhaimmillaan 20 astetta ja

tuulikin tuntui niin lempeältä.

Sain eilen tehtyä tekemättömät syystyöt 

ja tänään oli mukava kierrellä katselemassa syksyistä kotipihaa.

Suopursusta kietomani kranssi sai välilaskupaikan betonipöydältä.

Se saattaa saada kyllä siirron kranssien pihlajaan,

johon olen ripustanut "käytöstä poistetut" kranssit.

Siellä ne roikkuvat

-kuin yhdenlaiset tuulenpesät-

muistoina.

Takapihalla katselin arvioivasti omenapuuta,

joka on olohuoneen ikkunan edustalla

Sen oksat kasvavat uhkaavasti taloa kohti

ja mieheni on muutaman kerran ehdottanut josko se kaadettaisiin pois.

Oksat ojentelevat  kyllä ikkunalasia ja seinää kohden.

Tämä 35 vuotta vanha marjaomenapuu on 

meidän linnunlaulu- ja vuodenaikapuu.

Ehkä sahaamme siitä talonpuoleisen oksan

ja annamme puun vielä tuoda kevään iloa valkoisena kukkapilvenä ja 

 syksyllä  punaisien  omenoiden ja kullankeltaisien lehtien väriloistoa.

Talvella omenapuun  tummat oksat ovat kauniit lumen valkoa vasten.

Ei sellaista silmän iloa kyllä raski hävittää! <3

Pihalla käyskennellessä ajatukseni lensivät kuin syksyiset lehdet

menneissä keväissä, kesissä, syksyissä.
💛

Katse pysähtyi hiekkalaatikolle, 

joka viettää hiljaiseloa pihan perällä. 

Siinä se kaipailee leikkijöitä. 

Autot ovat parkissa ja ruohokin on ottanut jo sijaa.

Ajatus kulki jo tulevaan kesään, kesiin.

Laitoin perheryhmään viestin,

onko tilausta uudelle hiekalle,

säilytetäänkö hiekkalaatikko ja  auringon paahtamat hiekkalelut tulevaan, tuleviin kesiin.

Onneksi meillä on  talven selkonen aikaa miettiä sitä! 

Kullan keltaa on kaikkialla,

Suurin osa omenapuun lehdistä oli lentänyt  yön aikana syreenipensasaidan viereen

keltaiseksi pannaksi, 

mutta lähimetsän haavat ovat vielä syysasussaan.

Pienessä vaahterassa on ensimmäinen kunnon syysasu.

Puupinon kuivat leivinuunihalot pilkistävät ruskan keskellä

ja lupaavat lämpöä talven varalle.

Tänään on ollut liikkeellä hyvää mieltä 

ja iloa auringonsäteistä.

On ollut helppo hymyillä

ja on tullut useampaan otteeseen  ihmeteltyä ääneen,

 miten vielä tämä lokakuu hellii meitä lämmöllä.

💛💛💛

Viikonloppu tuntuu kuluvan aivan kuin siivillä,

lentävän tuulen mukana niin ettei kiinni saa.

Mukavaa uutta työviikkoa.

Kohta se on taas perjantai ja meidän alueen syysloma alkaa silloin! 

-Kaisu-

Neulomisen iloa

Minä olen aivan mielissäni. :)

Olen nimittäin kutonut sukat yli kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen.

Äitini on pitänyt meidät villasukissa ja

näin ollen ei ole ollut tarvetta neulomiseen

-mutta ei minulla ole kyllä ollut intoakaan. 😘

Viime talvena verryttelin neulomista ja neuloin vauvoille.

Se tuntui mukavalle tekemiselle ja vaihtelulle käsitöihin.
Vauvan villapeitoista löytyy postaus  täältä  , täältä ja
vauvan norjalaismyssystä täältä .

~~~~~~~~~~

Alkusyksystä tyttäreni toivoi matalavartisia, tyköistuvia villasukkia talvinilkkureissa käytettäväksi.

Nyt olen saanut hänen toiveensa  toteutettua.

On mielenkiintoista miten kerran opittu on taitona muistin syövereissä.

Minä osasin kuin osasinkin tehdä kantapään ilman suurempia miettimisiä.

Neulepuikoilla on nyt pienen pojan sukka,

jolle on myös tilausta.

Lasten mielestä minä olen nyt kuin mummu (=äitini).

Se tuntuu hyvälle.

Tykkäätkö sinä neulomisesta?
Mitä olet viimeksi neulonut?

💛

Torstai-iltapäivän tervehdys
neuleen ääreltä.


-Kaisu-

Pienten kanssa

Viikonloppuna meillä oli pitkästä aikaa pikkuisia yövieraita.

<3

Näissä kotoisissa kohtaamisissa voi elää
mummun roolin tuoman ilon täydellisimmin,
voimakkaammin, tunteellisemmin.

On aikaa kuunnella lasta, 

keskittyä hänen pieniin suuriin ajatuksiin,

miksi -kysymyksiin,

hänen ihmettelyihin ja toteamuksiin,

siihen suloiseen ajatusmaailmaan mikä hänellä on.

~~~~~~~~

Kerrattain oli lehdessä  artikkeli mummun roolista.

Mummut ovat kuulema  "ruokamuistojen sieluja".

Mummuilla on tärkeä tehtävä ruokiin liittyviin muistojen antajina.

Niinpä tein pienen sämpylätaikinan heille.

Leipominen on lapsista mukavaa
ja  he ovat leipoessaan  niin "elementissään".

Pienten käsien  pyöritellessä taikinaa

tuli monet asiat juteltua
ja toisiimme tutusteltua.



" Nyt se kohta herää ja me leivotaan
ja se painelee kivoja koloja sämpylöihin.
Saa se painella,
sillä on puhtaat kädet."
-Eeva Heilala-

Pienet toivat kotiimme taas sellaista ihanaa lapsenomaisuutta, 

josta omat ovat jo kasvaneet ohi.

Tosin nämä pienet saavat täällä ollessaan vielä setänsä antautumaan
 täysillä leikkeihin ja pelleilyihin mukaan.

Sunnuntai-iltana kävi toiset pienet.
2 - vuotias oli peitellyt nallet sängyllemme nukkumaan.
Pitkään katsoin ja ihastelin tuota pienen leikkiä.

Leikki.
Siinä on lapsen päivien sisältö.
Tai pitäisi olla.

On murheellista, että tänä päivänä leikkimisen taito on monella lapsella hukassa.
Meidän aikuisten pitäisi antaa leikille ideoita, mallia
ja mahdollisuuksia.
Sitä meidän aikuisten tulisi vaalia.


Näissä tunnelmissa siirryin tälle sateiselle viikolle.
Leivinuunin lämpö siivittää päiviäni.
Ikkunasta näkyy koivunlehtien syyslento.

Olemisen onnea

Syksyn tuulet, vihmovat vesisateet ja jossain päin jo ensihiutaleet ovat saapuneet.

Pakkanen on kipristänyt muutamana aamuna poskipäitä

ja kuura on peittänyt maan.

Talvea kohti mennään.

Vieköön taivaan tuuliin

lehdet mennessään.

Joutavat jo mennä

multiin lepäämään.

Tulkoon vaikka myrskyt,

rakeet, hallayön.

Syksyä en pelkää.

Tehköön syksyn työn.

Sisälle teen pesän,

takkaan tulen teen.

Esiin kutsun kesän,

muiston kadonneen.

Minä olen vetäytynyt kotiin, 

sohvan nurkkaan.

Olen tehnyt siihen pesän itselleni

ja alkanut neulomaan.

Siinä silmukoita puikolta toiselle siirtäessä

järjestelen ja nollaan ajatuksiani,

katselen kotiamme,

kuuntelen sen ääniä ja ihmisiä.

Se tuntuu juuri nyt hyvälle ja tarpeelliselle.

Viimeiset pihatyöt odottavat,

mutta minä en jostakin syystä saa itseäni liikkeelle.

Mietin, että keväällä olen aina virkeämpi, innokkaampi, tarttuvampi.

Lehdetkö poissa?

Ei, vaan matkalla tänne.

Vielä en huomaa

sellaista mikä jo on,

huomista varten luotu. 

Anna nuppujen kasvaa

hentoina paikallaan.

Kukkien aueta anna

rauhassa, aikanaan.

Nämä toissa keväisestä äitienpäiväruususta taittamani kukat

poimin perennapenkistä ennen kuin halla ennätti.

Tuossa maljakossa ne ilahduttavat minua; 

pienet sievät ruusunkukat,

menneen kesän muistot.

Siinä ne kuiskuttavat minulle,

että kannattaa hoitaa ruusu talviteloille.

Leikata varret pois ja laittaa havuja päälle,
niin on toivoa ruusunkukista ensi kesänäkin.

~~~~~~

Lainaamani runot ovat A-M Kaskisen runokirjasta 

Olemisen onnea.

Runot kuuluvat syksyyni,

kynttilän valoon,

omaan aikaan.

Ehkäpä nämä tämän illan ajatukset ja tuntemukset olivatkin sitä
olemisen onnea,
paikalleen pysähtymisen oivaltamista,
omasta hetkestä voimaantumista.

Ehkä huomenna tai maanantaina leikkaan perennat
ja teen pihalla syyshommia.

Viikonlopun voimaannuttavia hetkiä ja
kynttilöiden tuiketta Sinulle!💛

-Kaisu-