Vaahteranlehtikranssi

Syysloma,

syyskauden odotettu katkein on täällä. 

Loma on aina lomaa. 

Itseasiassa kotoilu, 

oleminen ilman tarkkoja aikatauluja ja ohjelmia, 

 on hoitavaa ja voimauttavaa.

Toki lomalle on aina jonkilaisia pieniä suunnitelmia sekä hiljaisia haaveita; 

minulla yksi sellainen oli syksyisen kranssin tekeminen. 

Niin kuin pitkään kanssani kulkeneet muistavat, 

 kranssien kieputtelu erilaisista luonnonmateriaaleista on ollut minun juttu,

mutta pitkään on ollut hiljaista sillä(kin) saralla. 

Innostuin värikkäistä vaahteranlehdistä. 

Kiepautin parista notkeasta pajunvitsasta pohjan,

johon kiinnitin vaahteranlehdet yksi kerrallaan, 

sisäpinnalle, keskelle, ulkoreunalle, 

lehteä kevyesti rypyttäen. 

Suihkautin pintaan hiuslakkaa 

ja jään mielenkiinnolla seurailemaan, miten se vaikuttaa lehtiin. 

Pieni terapeuttinen hetki lehtikasassa vaahteran juurella. 

Mieli lepäsi lokakuisen päivän tunnelmassa ja kädet saivat tehdä mieluisaa puuhaa. 

Siinä tämän syyslomapuuhan paras anti! 

Vaahteranlehdet innoittivat viime syksynäkin 

lähes samaan aikaan.

Siitä kranssista voit lukea täältä, klik. 

Oletko sinä askarrellut vaahteranlehdistä jotakin? 

~~~~~~~ 

Kuva 22.11.2025

Kranssi oli edelleen hyvännäköinen ja kuosissaan.

Joulu joutuu. 

Vaahteranlehtikranssi joutui antamaan

 tilaa käpykranssille. 

 

Syksyn värejä ja tunnelmia

Syyslomien aika on koittanut.

Ensimmäiset lomalaiset ovat tulleet ja menneet.

Muutaman päivän ajan oli mummulassa 

suloisessa sopusoinnussa 

pienten askelten tepsutusta, 

lelujen levittämistä ja keräämistä, 

yksin ja yhdessä leikkimistä,

mukavan seesteisiä hetkiä ja tahtoiän mukana tuomia tupsahduksia,

sisätouhuja ja ulkoretkiä, 

ruokahetkiä, joissa oli lemppariruokaa 

tai ruokailuja, jolloin eväs ei ollut suunmyötäistä. 

Sitä elämänmakuista talostelua,

mitä elämä parhaimmillaan ja arkisimmillaan lasten kanssa voi olla. 

He laskeutuivat hetkeksi lepuuttamaan siipiään tänne 

ja lähtivät äsken omaan tuttuun arkeensa lomapäivien muistojen kanssa. 

Viikonloppuun kuului myös isoserkusten tapaaminen 

ja yhteisten serkkuloissa vietettyjen aikojen muisteleminen. 

Pikkuserkut tutustelivat toisiinsa ja nuoret äidit puuhastelivat jälkikasvunsa kanssa. 

Minä katselin täältä vanhemman sukupolven vinkkelistä. 

Iloitsin heidän muisteluistaan 

sekä  heidän halusta nähdä toisiaan ja jakaa lapsiperhearkea yhdessä. 

Tuuli on riisunut jo koivujen lehdet 

ja niitä juoksee pihalla tuulenpuuskien siivittämänä. 

Kuistilta ihailin taivaan sinisyyttä, kuusien ikivihreää ja 

 syksyn viimeisimpänä väriloistoaan kantavan vaahteran väriloistoa

sekä kauniita ruskapensaita. 

Nuo ruukuttamani kuunliljat ovat tuoneet paljon iloa. 

Ennen olen kaivanut juuripaakut multaan talvehtimaan, 

mutta nyt kumosin ne ruukuista maahan pihan perälle. 

Päälle voi laittaa lehtiä, jos tulee haravoitua. 

 

Perennapenkistä on jo katkottu paljon kukanvarsia

ja osa jää talventörröttäjiksi.

 Mies pesaisi painepesurilla kukkaruukut varastoon

Ehkäpä ruoho pitää leikata vielä kerran, 

mutta sittenpä se kesä 2025 olikin siinä

ja ns. purkissa. 

💫

Eilen oli niin kaunis aurinkoinen syyspäivä,

 että päätin käydä hyötyliikkumassa ulkona rattaissa nukkuvan vauvan kanssa.  

Kävimme laittamassa haudan syysasuun. 

Näissä päivissä, kun lapsia ja jälkikasvua on paikalla, 

nousee välillä sydämessä äidin ikävä. 

Haudalla elämän lyhyys, 

kaiken kauniin ohikiitävyys 

ja elämän yllätyksellisyys puhuttelevat. 

Elämä on kuin kukkanen,

ohikiitävä kukoistus keväästä syksyyn 

-välillä ei sitäkään. 

Näihin tyttärien lomapäiviin sattui sopivasti myös tyttöjen päivä.

Niitä eri-ikäisiä äiti- tyttö -suhteita olikin sitten useampi saman kurkihirren alla: 

iloa toisistamme, perheistä ja elämästä,

joka jatkuu sukupolvien sydänten ketjussa.

Luin eilen Instassa Maaren Kallion koskettavan kirjoituksen "On yhä hyvyyttä". 

"On epätoivoa, mutta koko ajan on myös toivoa.

On ihmisyyttä, on yhä hyvyyttä."

💫

Jokaisessa päivässä on paljon hyvää ja kaunista. 

Saamme elää päivämme 

volyymilla "kuin viimeistä päivää" tästä päivästä nauttien. 

Huoliuutisten ja huolten siivittämän elämän keskellä on tärkeä muistaa 

pysähtyä välillä ynnäämään,

 mikä tänään on hyvää ja minua ilahduttavaa,

elämääni kannattelevaa. 

Syksyn värikkyyttä ja herkk nähdä hyvyys!

Mitä muuten se Kallion kirjoittama hyvyys on sinulle? 

 

Syyskuun viimeisen päivän aatoksia

 Niin kului syyskuu,  

joka toi meille syksyiset tunnelmat ja kullankeltaiset maisemat.  

Jätimme jäähyväiset kesälle ja sen kauneudelle. 

Jäimme uskomaan ja toivomaan, 

että siemenissä ja mustan mullan suojissa on uuden kesän kauneus ja kukoistus. 

 Syksyisissä tunnelmissa sekä äiti-ihmisen haikean onnellisissa aatoksissa, herkällä mielellä 

pyöräilin äsken pitkin meren rantoja ja hiljaisia teitä,

 tutuilla, voimauttavilla lenkkipoluillani ja luonnon hoivassa. 

Horisonttiin laskeutuva aurinko kultasi tienoota 

ja korosti puiden kaunista keltaa. 

Yksinäinen haapa seisoi keltaisessa havisevassa syysmekossaan 

tuunenä ja uljaana. 

Pysähdyin sen kohdalle. 

Katsoin puuta ja mietin, 

että lopulta senkin on luovuttava lehdistään. 

Nekin lentävät lopulta kukin omille teilleen. 

Puun on päästettävä

irti lehdistään.

Emo poikasensa saattaa

lentämään.

Niityn kukistansa

luovuttava on.

Peittyy jäiden alle

meri kahleeton.

Joka hetki jostain 

joudun luopumaan, 

jotta uusi voima 

pääsee virtaamaan. 

-A-M Kaskinen-

Haavan viesti tuntui sopivan tänään äitiyden tunnelmiin 

ja iltapäivän viestin herättämiin ajatuksiin. 

 Yksi muuttokuorma, toiseksi viimeinen,  lähtee piakkoin kohden uutta elämävaihetta. 

Sinä päivänä,

kun lapsesi on lähdössä,

kun pesän risukasan runa vähän huojahtelee,

sen siinä tepastellessa ja oikoessa lentimiään,

katso ettet sano:

jää kotiin, et sinä vielä osaa mitään.

Sinä päivänä muista -

lähdön ja rohkaisun hetki,

hetki, joka ei toistu. 

-Veikko Polameri- 

Kaskisen "Heillä on edessä elämä" -runokokoelmasta 

olen joskus kirjoittanut ylös tämän runon. 

Näin sen kuuluu mennä,

sanovat vanhat. 

Sellainen on maailman meno.

Lapset lähtevät ja valokuvat jäävät. 

Tätä ei kerrottu synnytysvalmennuksessa,

 että synnytys jatkuu,

poltot ja äitien parkaisut,

 kun lapset lähtevät maailmalle

repuissaan unelmat,

äitien ohuet eväät. 

-A-M Kaskinen-

Näihin ajatuksiin tänään.

Päällimmäisenä kuitenkin kiitollisuus siitä,

että työpaikka on löytynyt heti ammattiin valmistumisen jälkeen 

ja että elämä kantaa.

Kaikella on aikansa tämän taivaan alla! 

❤

Vaahteranlehtikranssi

Meidän pieni vaahtera sai syksyisen ruskavärinsä 

aika myöhään

ja kohta ne ihanan keltaiset lehdet olivatkin jo tuulien teillä. 

Kauneus on katoavaista, totesin! 

Onnistuin kuitenkin keräämään pihalta löytyneistä lehdistä helppotekoisen kranssin. 

Laitoin erikokoisia lehtiä nippuun samansuuntaisesti 

ja napsaisin niistä saksilla varret pois. 

Pujotin niput pari kolme milliseen rautalankaan, 

jonka olin asetellut kranssin muotoon. 

Kyllä siinä sai aika monta kertaa kyykistyä ja poimia,

että tuo kehä tuli täyteen.

Tein rautalangan aloituspäähän lenkun, johon oli hyvä sulkea kranssi. 

Lehtiä onnistui siirrellä ja asetella tasaisemmin pujottelun jälkeen. 

Kranssillinen syksyn keltaa ja lempeää kynttilätunnelmaa. 

Kranssi elää tuossa omaa syksyistä kulkuaan. 

Ehkä tämä pikaisesti koottu kranssi on katoavaa hetken kauneutta, 

mutta on hauska seurata miten lehdet alkavat kuivua ja käpreentyä toistensa lomiin. 

Tänään kranssi oli jo eri näköinen kuin eilen. 

Lehdet kuljettivat ajatukset muistoihin. 

Lapsena teimme vaahteranlehdillä hankauspiirtelyä. 

Muistathan sen halvan huvin, 

kun laitettiin lehti paperin alle ruotipuoli paperia vasten 

ja hangattiin poikittain olevalla väriliidulla lehti näkyviin.

Kauniimpia puidenlehtiä laitoimme kuivamaan 

sanomalehtien sivujen väliin askarteluja vartena.

Joskus kontaktoimme vaahteranlehtiä, leikkasimme irti 

ja laitoimme lehdet ikkuna eteen leijailemaan. 

💛

Syksyssä on ihmeellistä taikaa, 

se on voimauttavaa, inspiroivaa aikaa. 

Vuodesta toiseen.

  

  

 

Taas yksi jemmaus käyttöön

Tänä syksynä otin esille 

okrankeltaisen, kotikutoisen, päättelemättä jääneen kirppistelylöydön, 

jota olen lepuuttanut vuosikaupalla omissa kuominoissani. 

Olen ostanut sen 

varmaan värin ja käsityön ihannoinnin perusteella.

Tämä on löytö tyyliin 

’jonkun keskeneräinen käsityö on toisen aarre’. 

Mitähän lienee kutoja aikanaan ollut tästä tekemässä. 

Ja itseasiassa pohdin, onko tämä keltainen kude pellavaa? 

Kangas oli hetken taiteltuna tuossa korituolissa

 nuhrautuneen istuintyynyn sekä selkänojan päällä tuolimattona.

Kangas ei kuitenkaan pysynyt paikoillaan ja oli liian pitkäkin. 

Päätin ommella kankaan muotoon harvalla tikillä, 

jotta voin halutessani purkaa sen helposti.  

Tein tyynylle pussukan kaksinkerroin asetetusta kankaasta 

ja käänsin pitkiltä sivuilta reunat sisään. 

Rottinkia, nahkaa ja käsinkudottua kangasta.  

Kaikki kauniisti sulassa sovussa.

Lämpöä ja pehmeyttä istumiseeen 

sekä uudenlaista värimaailmaa syksyiseen kotiin. 

Mielenkiintoista miten eri syksyt tuntuvat eri värisinä. 

Matkan varrella on ollut keltaisen ja oranssin värisiä syksyjä

 sekä syksyjä ilman erityisiä värejä. 

Ruskean sävyt tuntuvat tänä syksynä, 

pitkästä aikaa omilta 

ja ne kuvaavat jollakin tapaa syksyn syviä tuntoja sekä luonnon värimaailmaa. 

On syksy niin ihmeellinen,
minä kaikkea ymmärrä en.
Miten muutoksen saa
koko kesäinen maa?
Värit hehkuvat nyt loistossaan.

Mikä on väri tai mitkä värit kuuluvat sinun syksyysi? 

 

Syyskattaus

Syksy jo saa, harmaa on maa,

koivuista lehtiset pois putoaa.

Lintusten tie, etelään vie,

siellähän kesäkin ikuinen lie. 

Vanhan koululaulun melankoliset sanat ovat taas totta. 

Tänne täytyi jäädä syksyhyn ja ikävään, 

niin kuin toisessa syyslaulussa lauletaan. 

Syksyssä on kuitenkin paljon kaunistakin 

ja syksyäkin voi kaunistaa. 

Siistin viimein etupihan perennapenkin ja laitoin sen päälle havunoksia. 

Istuttelin kanervat ja mietin ääneen, minnekähän laittaisin 

tuon betonikantisen pöydän, 

joka on ruukannut olla tuossa kuistin kaiteen vieressä. 

Hetimiten tuli toivomus, 

että josko sijoituksessa voisi huomioida lumityöt.

Niinpä ompelujalkainen pöytäni sai tänä syksynä uuden paikan 

perennapenkin päästä ja päältä, 

jossa se ei hidasta lumien puhdistamista. 

Siihen voin laittaa pientä sievää tervetulotoivotukseksi kotiin

 ja tuiskut saavat myös myöhemmin taiteilla siihen omia luomuksiaan. 

Hauska, miten aina löytyy uusia paikkoja tutuille esineille.

Kannattaa ajatella ääneen ja kuunnella perhettäkin! 

Muratit vihertävät. 

Siskoni hoksautti, josko ottaisin ne talveksi sisälle. 

Taidan ottaa haasteen vastaan ja kokeilla, 

josko minä saisin vietyä ne ensi kevääseen. 

Onko sinulla joku niksi siihen?

Mielessä kertautuu syksyiset laulut. 

Lehdet lentää, lehdet lentää,

nyt syksy jo on. 

Tuuli riisuu puita.

Viime päivät ovat olleet kovien tuulenpuuskien aikaa.  

Eteisen lattialle kantautuu keltaisten lehtien terveiset. 

Tuuli ehtii ja ujuttaa syksyn tunnun jokapaikkaan. 

Ehkä tuuli huokailee

maailman murheita

puhisee puiden pukuja 

näyttääkseen mallia

kuinka kaunista ja kevyttäkin 

on luovuttaa ja luottaa 

päästää irti 

lehti kerrallaan 

-Elina Salminen-

❤

Onko siihen lisättävää tai siitä poisotettavaa?

Se on siinä.

 Syksyn salaisuus ja opetus.

On tehtävä tilaa saadakseen taas jotakin uutta,

 kaunista ja puhuttelevaa.

Kaikella on aikansa

ja luonnolla oma rytminsä. 

~~~~~~

Ihanaa syksyistä viikonloppua Sinulle.

Ja onnellista tyttöjen päivää, jos päivän teema koskettaa sinua.

❤

 

Syystunnelmia mökiltä

Lokakuun puoliväli.

Suomessa on ollut kovin sateisia päiviä 

ja täällä seutukunnassa on koettu myös ennennäkemättömiä syystulvia.

Perjantaina oli onneksemme sateeton päivä.

Suuntasimme heti töiden jälkeen mökille laittamaan pihapiiriä talvikuntoon.

Aurinko loi vielä viipyilevää  valoa ja venyviä varjoja, 

kesän iloa ja muistoja palauttavia valonsäikeitä pihaan.

Siinä tunnelmassa oli levollista, 

joskin jollakin tapaa haikeaakin päätellä mökkikautta.

Kannoimme puutarhakalusteet puojiin 

ja kääntelin ruukuttamani perennat talvilevolle.

Leikkasimme perennat alas kukkapenkeistä.

Humalan pitkät toisiinsa kietoutuneet kasvustot houkuttelivat 

kiepsauttamaan kranssin.

Hoksasin siinä värkätessäni, 

että tänä kesänä en olekaan tainnutkaan kransseja tehdä.

Niin erilaisia kesät ja kiinnostukset sekä kesätekemiset voivat olla kättentöiden osaltakin.

Lämmitimme pihasaunan ja istuimme pitkään sen leppeissä löylyissä.

Ynnäsimme mennyttä kesää.

Se on ollut kovin erilainen kuin esimerkiksi 27 kesää sitten.

Mökkikirjassa olevien merkintöjen määrä on vähäisempi

ja mitään mainittavia projekteja emme ole tänä kevänä tehneet.

Elämäntilanteet muuttuvat ja me 

sekä meidän tarpeemme ja tekemisemme sekä 

terveytemme  muuttuvat aikojen saatossa.

Nähtäväksi jää mikä on mökin tulevaisuus.

Tällä hetkellä vaalimme sitä hyvillä mielin.

Käymme siellä silloin,  kun se tuntuu hyvälle ja 

teemme suunnitelmia tulevien päivien varalle.

Lehtien syksyinen, kahiseva matto verhoaa koivukujaa ja mökin pihaa.

Pian tienoon valaisee lumen valko.

Vuodenajat seuraavat väistämättä toinen toistaan

ja meidän elämämme etenee siinä rinnalla oman käsikirjoituksensa mukaan.

Siihen on turvallista luottaa

ja iloita tästä hetkestä,

tämän hetken kauneudesta 

sekä näistä omalla tavallaan uutta kesää valmistelevista syystouhuistakin.

 

Diy kurpitsat

On sadonkorjuun aika.

Perunat on jo kuokittu

ja puolukoita poimittu.

Mutta kun en kylvänyt keväällä kurpitsoja 

niin ei ole nyt mitä hakea kasvimaalta.

~~~~~

Kurpitsat näyttävät olevan syksyn sisustusjuttu

ja askartelubuumi.

Minäkin olin kahden vaiheilla;

neuloisinko kurpitsan aihion vai valaisinko betonisia kurpitsoita.

Valitsin kuitenkin työtavoista ompelemisen

ja kaivoin ehtymättömälle tuntuvan huonekalukangaspalapussin esille.

Löysin ohjeen näihin kurpitsoihin Instagramista @sssaripp -tililtä.

Sari lupasi laittaa ompeluohjeet tänne blogiini,

koska kaikki ei ole kuitenkaan siellä Instassa.

Leikkaa ympyrä. 

 "Kaavaksi" käy lautaset asetista ruokalautaseen.

Minulla oli näissä Teeman asetti ja 23 senttinen lautanen.

Huolittelin reunat saumurilla, koska nämä kankaat ruopuvat niin herkästi.

Puuvillainen onnistuisi varmaan ilman tätä vaihetta.

Ota reilu pätkä (1-2 m) vetämistä kestävää lankaa 

ja harsi se ympyrän reunaan kiristyslangaksi.

Laita sisään vanu, kiristä reuna niin suppuun kuin saat. 

Vedä toinen lanka lyhyemmäksi ja  

solmi lankojen päät.

Älä katkaise lankoja,

sillä samalla langalla voit jatkaa seuraavaa vaihetta

eli ommella haluamasi määrän noita "lohkoja".

Ompele kanta kiinni kurpistan keskelle.

Minä ompelin tuollaisesta huopapalasta putken malliin.

Peitä alapuolelle jäänyt reikä mahdollisimman isolla napilla.

Näitä oli kyllä kiva tehdä,

jopa koukuttavan mukavaa.

Jokaisesta tuli omanlaisensa 

kankaan värin, ympyrän koon, lohkojen määrän ja napin mukaan.

Tältä kurpitsasatoni näyttää päältäpäin katsottuna.

Ja tältä ne näyttävät alapinnoilta.

Kankaani olivat aika vahvoja ja rypyttäminen oli haastavaa.

Pari kertaa kiristyslankakin napsahti poikki ja 

isompiin kurpitsoihin jäi väkisin iso aukko,

Kehittelin nahkasta 

sellaiset uimarenkaan näköiset ympyrät napin alle.

Reikäiset siksi, että oli helpompi ommella!

Ja siitä tuli ihan kivan näköinen versio ja "oikotie onneen"!

Minusta nämä ovat söppänöitä!

Kivoja katsella sekä kanta ylöspäin että nurinpäin.

Ja ottaa käteen ja hypistellä ja 

nauttia syksyn väreistä tässä keittiön pöydän ääressäkin. 

Sellainen ompelusessio tällä kertaa!

Muutama neulanpisto sormeenkin ja verikoe siinä samalla,

mutta oli sen väärti.

Innostaako sinua tämä syksyinen ompeluvinkki?

🍂🍂

Tämä näyttää muuten olevan 1001. postaus!

Kiitos Sinulle, että olet ollut jakamassa 

näitä arkeni juttuja! 

🍂🍂

Syksyisissä tunnelmissa

Syksyn vahvaa tuntua ja tuoksua on ilmassa. 

Itselläkin on ollut jo pitkään luovuttajan olo 

kukkapenkkien ja kesäkukkien kanssa.

Sadepäivät ovat tehneet niissä tehtävänsä 

ja kasvukausikin on auttamatta ohi.

Marjaomenapuun oksat kantavat vielä runsasta satoaan.

Pujottelin sen pieniä omenoita rautalankaan 

ja kiepsautin sen omenaiseksi kranssiksi.

Ei mitään erityisen ihmeellistä askartelua,

mutta sellaista terapeuttista mukavaa, kevyttä puuhastelua

arki-illan ratoksi,

hurjan syysyskän vastapainoksi

ja piristykseksi sisääntulon syyskattaukseen.

Tuon kivan lyhdyn bongasin muuten kesällä nettikirppikseltä

ja piikkilankakranssin tein mökillä.

Päivä menee levolle,

se on antanut

lämpönsä ja rakkautensa,

valaissut meitä 

silmillään.

Kun on ilta,

me tähyilemme viimeisiä säteitä,

sulkeudumme kaipaukseen ja kiitokseen.

-Niilo Rauhala-

Sytytin kynttilän läheisemme isän muistolle.

Olen viipyillyt tänään hänen luonaan ja näissä ajatuksissa,

luopumisessa ja lähdössä.

Laulun sanoin "elämä, sana niin suuri vielä on käsittämättä."

Elämä on kuin kämmenen leveys tai ei sitäkään.

Se on kuin kukka, joka kukoistaa ja kun tuuli käy yli sitä ei enää ole.

Elämä on kuin päivä, joka kallistuu iltaan ja vaipuu pois auringonlaskun myötä.

Tai kuin matka keväästä syksyyn.

Kuoleman viestin äärellä olemme ymmärtämättömiä

ja  tunnemme oman pienuutemme.

Niin oli  eilen illallakin.

Oli kysymyksiä ilman vastauksia.

Miksi näin varhain,

miksi lopulta näin yllättäen tuli hyvästien aika.

Oli hiljaisuutta ja kyyneleitä.

♥