29. syyskuuta 2022

Toisen roska on toisen aarre







Joskus onnistaa!
Bongasin somen roskalavalta ison pullon 
ja kerkesin ensimmmäisenä varaamaan.

Pullo oli ollut kaimallani lattiamaljakkona
ja siihen samaan tarkoitukseen minäkin kaavailin sitä,
kun entinen lattiamaljakko on särkynyt.






Tänään innostuin ja maalata surautin roskalava-aarteeni
ruosteenvärisellä sprayllä,
Sillä samalla sävyllä millä maalasimme ne meidän yöpöydät.




Näin pullolle paikan heti ilmoituksen nähtyäni tuossa uunin kulmassa.
Ja siinä se nyt on
-uuden elämän saaneena.
 meren rannastanä äsken hakemani heinät seuranaan.




Esineillä on aina omat tarinansa
ja on mukava, jos saa esineen mukaan edes palan historiaa. 
Tämän pullon kierrättäjä kertoi, että tässä pullossa on ollut aikanaan
 veneen rakennuksessa käytettyä koviketta.

Mielenkiintoista.
Kiva, että pullo on säilynyt 
tarinansa ja tarinan kertojansa kanssa täällä merikaupungissa.




Marketta kukkii edelleen ja tuo iloa päiviin tuossa ovensuussa.
Sitä ei ole pakkasyöt eikä ajanpatina vielä painanut.

~~~~~~~


Mukavaa loppuviikkoa ja loppukuuta.
Ensi kerran, kun tavataan, onkin jo lokakuu! 









 

26. syyskuuta 2022

Tiira -neule



Kauan, kauan sitten lapsenlapseni pyysi,
josko neuloisin hänellekin islantilaisen neuleen,
sellaisen paidan jollainen hänen kaverillaankin on.
Tänään mummu yllätti;
hän sai sen 9-vuotis lahjaksi.










Tämä paidan malli on nimeltään Tiira
ja se löytyy Islantilaisia neuleita -kirjasta.

Oli kiva kokeilla uutta, lasten mitoille olevaa neuleohjetta.
Tässä on yksinkertaisia ja perinteisiä kuvioita, 
joita on helppo neuloa.
Käytin paitaan viittä väriä ohjeen kolmen värin sijaan.
minusta tästä tuli kivan syksyinen paita
130 senttiselle tytölle.

Ja tuli sopivakin,
vaikka vähän mutu-tuntumalla, 
kokeilematta tein tämän.




Jos olet syntynyt syksyn kuussa,
niin killut ja keikut omenapuussa.
Poskillasi on ompun puna,
tuotapa katselen lumottuna.
Mitä sinä sanot, jos luoksesi laukkaan
ja punaista poskea haukkaan?




Tyttölöinen oli niin iloinen ja yllättynyt avattuaan lahjapussin. 
On kuuleman "ihana ja lämmittää".

Sehän on paras palaute! 



















 

22. syyskuuta 2022

Värillä on väliä



Toissa kesänä mieluisa sohvapöytä, ns.tarjotinpöytä 
tuli jalkojensa osalta finaaliin.
Ostin silloin väliaikais -ajatuksella uuden ja edullisen sohvapöydän.

Nyt tässä kotoillessani hoksasin,
 että tuo pöytä on tullut jäädäkseen meille.
 Se on sujahtanut oleskelutilaamme ’kuin väärä raha’
ja toimittanut virkaansa hyvin.

Sohvalla istuskellessani katselin pöytää tarkemmin.
Siihen oli tullut joku läikkäkin
ja  hoksasin, että ’nature’-väri tuntui aika pliisulle.





Mieheni hioi pöydän pinnan.
Pöydän jaloissa on muovipinnoite, jota ei hiottu.
Petsi tarttui kuitenkin pöydän jalkoihin hyvin. 
Pari kerrosta tammen väristä petsilakkaa (Maston Staining Varnish)
muutti pöydän aivan erinäköiseksi.




Pöytä näyttää nyt uutukaiselle ja lämpimälle puulle.
Betonijakkaroiden jalat saivat saman sävyn jalkoihinsa.
Ne ovat nyt samaa sävyä muiden huonekalujen puuosien kanssa.




Täytyy sanoa, 
että kyllä värillä on väliä
ja että tällainen pikkuinen, edullinen puuhastelu tuo muutosta kotiin ja iloa.

Liekö tämä väliaikaiseksi aiottu pöytä 
petsattu nyt pitempiaikainen -ajatuksella.
Mene ja tiedä sitä,
mutta tällä hetkellä se on hyvä juuri näin!




Tämä sohvapöydällä oleva keramiikkalautanen on siskoni tekemä.
Tällaiset käsintehdyt ja kotikutoiset esineet ovat aarteita.
Latuasen kautta ja lautasessa sisko on mukanani arjessani.

~~~~~

Syksyn kultaa ja keltaa satelee maahan.

Pihahommat odottelevat ja minä odottelen pihahommakaveria,
joka auttaisi minua viemään ruukuissa olevan perennat kasvilavoihin talvehtimaan.
Perennapenkkiin voisi  jättää joitakin jämäköitä kukkavarsia talventörröttäjiksi.
Tämän syksyn pihahommat ovat osaltani varsin maltillisia
ja se sopii oikein hyvin.
Minä keskityn näihin siisteihin ja kevyempiin sisähommiin!
Kynttilöihihn ja haaveiluihin,
suunnitelmiin.


Kynttilänvaloa ja syksyn iloa. 
💛
Huomenna alkaa taas viikonloppu.































 

18. syyskuuta 2022

Rokuan syksyisissä maisemissa




Tämän viikonlopun vietimme Rokuan maisemissa.
Olimme suunnitelleet pyöräilevämme siellä,
mutta aktiviteetti vaihtui käteni takia patikointiin ja ulkoiluun.
Onneksi pää ja jalat toimivat kuitenkin hyvin
ja käsikin kulki matkassa mukavasti.
Se oli parasta!
 
Säätiedotukset eivät povanneet kovin raposia kelejä näille päiville,
mutta eivät ne tällä kertaa kyllä pitäneet ihan paikkaansakaan ajallisesti.
Kaatosateiden välillä ehdimme kuitenkin käymään retkillä ja 
saimmepa lauantaina auringonpaistettakin,
joka kruunasi lämpimästi patikkareissun.




Majoittumisen jälkeen teimme lyhyen kävelyretken lähimaastoon.
Parisuhdelenkin,
niin kuin mieheni tapaa sanoa tuollaisista pienistä lenkeistä.

Ihastelimme tyynenä lepäävää järveä ja siihen peilautuvia ruskaheijastuksia.
Kävelimme Supalle, jonne vei esteetön kulkureitti Rokuan hotellialueelta. 








Lauantaina suuntasimme ystäväpariskunnan kanssa Keisarinkierrokselle,
jota kiersimme n. 15 kilometrin verran. 
Matkalla saimme kokea tihkusateen ja syksyisen auringonpaisteen lämmön.
Ne molemmat toivat omat elementtinsä luonnon tuoksuihin,
väreihin ja valoihin.




Rokuan maisemat tarjosivat oivan paikan ja mahdollisuuden 
syksyiseen luonnossa liikkumiseen.
Poluilla oli yllättävän vähän väkeä liikkeellä.
Rauhallisuus sekä tilan tuntu oli merkittävä tekijä verrattuna
vuoden takaiseen Pienen karhunkierroksen väen paljouteen Rukan maisemissa. 

Rokuan kansallispuiston luonto on monimuotoista ja vaihtelevaa.
Pieniä, kirkasvetisiä järviä tuntui kimmeltelevän siellä täällä
ja suoalueiden ruska oli minusta niin niin kaunista.








Hiekkaiset polut,
kipakat nousut ja laskut,
tasaiset tantereet.

Taukopaikkoja,
opastetauluja.
valkeita, sinisiä, keltaisia opastepallukoita.

Männikköinen metsä,
valtaisat vaaleat jäkäläpatjat,
 mäntyjen paljaana näkyvät juuristot, joita tuuli ja vesi on kuluttanut,
soiden värikkyys,
juurista muotoutuneet luonnonmukaiset portaikot,
kaikki ihmeellinen ja historiallinenkin,
joka on muotoutunut ja säilynyt tuossa koskemattomassa maastossa.

Sitä se Keisarin kierros oli
ja kaikkea koettua ei saa tallennettua kuviin.
Tunnelmaa, tuoksuja, tuntumaa jalan alla.
Ne pitää itse nähdä ja kokea.










Sunnuntaina piipahdimme kahdestaan vielä 
Kirvesjärven kodalla.
Pyöräily näissä maisemissa jää vielä mielen pohjalle haaveeksi.
Ehkä jo tänä syksynä vielä palaamme tänne?

Oletko sinä käynyt täällä?




Näiden reissukuvien myötä mukavaa alkavaa viikkoa!
Huomenna minäkin yritän palata työn ääreen. 




































 

15. syyskuuta 2022

Syyskuuni pieniä iloja ja suklaapiirakkaa




Syyskuun alku on mennyt tässä kotosalla,
kuntoutuessa.

Eilen minusta -malttamattomasta-  tuntui ensimmäisen kerran,
että kyllä minä selviän tästä.
Joka nyt on selvä asia, että tällaisesta selvitään.

Tämän viikon ihania arkeni juhlahetkiä on ollut,
 että olen pystynyt jo sitomaan kengät,
pesemään hiukset molemmilla käsillä
ja eilen laitoin jopa hiukset kiinni pompulalla.

Innostuin hakemaan ruskaoksia maljakkoon
ja ripustin vanhan, tutun syyskapan ikkunaan.
Ilman ikkunanpesua kylläkin.
mutta näkyy sopivan siihen hyvin näinkin 
ja tuo osaltaan iloa ja mukavaa syystunnelmaa keittiöön. 




Tämä postaus ei ole "laiska töitään luettelee" -listaus
vaan lapsenomaista iloa siitä mitä koen,
kun käsi alkaa toimimaan pikkuhiljaa,
 kipu vähenee,
 voi nukkua paremmin.

Solisluun luutuminen ja olkapään vammojen kuntoutuminen ottaa aikansa,
mutta pikkuhiljaa eteenpäin.
Nyt pitää malttaa harjoitella hissukseen avustettuja liikkeitä
seuraavan kolmen viikon ajan 
eli avittaa toisella kädellä nostoja eri suuntiin,
pystyssä ja makuulla.

Toisaalta lääkäri sanoi,
että voi elää normiarkea,
joka varovaisesti otettuna onkin parasta kuntoutusta.




Hyvän mielen hyrinästä tuli voimaa toteuttaa 
pojan toive,
 suklaapiirakka,
jota meillä ei olekaan leivottu piiiitkään aikaan.

Ja pinnalle tietenkin strösseleitä överisti!
Kaikki miten kaapin kätköistä löytyi.




Sillä lapsetkin onnistuvat tekemään lempparileivostaan.

Pitää vaan muistuttaa omille lapsenlapsille, 
että kkp on kahvikupillinen,
 ei motillinen,
joita nykykodeissa taitaa olla enemmänkin käytössä.




Tänään on syyskuun suloisen tihkusateen aika.
Kotipihan koivu on sonnustautunut täydelliseen syysviittaansa.

Tuuli kutoo pikkuhiljaa noista syvän keltaisista lehdistä 
vihreälle pihanurmelle keltaraitaisen kauniin räsymaton.
Sitä pitkin kuljemme syvemmälle syksyyn.
Kukin tahoillamme ja erilaisissa elämäntilanteissa.

 Muistaen,  
että jokaisessa päivässä on aina jokakin kaunista ja hyvää.







 ,


13. syyskuuta 2022

Porkkanaraastetta pakkaseen

Syyskuu, syyspuuhat.
Sadonkorjuu.

Iloa siemenien itämisestä ja  kasvusta,
 kotipihan pienistä viljelyksistä:
puhdaskylkisitä, puikulaisista perunoista,
salaateista ja porkkanoista.






Porkkanat kasvoivat lavakauluksessa mukavan kokoisiksi
 ja parasta, että ne maistuivat herkullisille.

Teimme porkkanasadostani eilen salaattileikkurilla 
isomman satsin raastetta, jonka pakastin.

Muistin joskus kuulleeni
porkkanaraasteen pakastamisen olevan toimiva juttu:
sulatuksen jälkeenkin maistuvaista ja arvatenkin kosteaa ruoan jatketta.
Oletko sinä kokeillut pakastaa tai saanut syödä pakastettua raastetta?

Pakastamissa minua houkutti eniten ajatus siitä, 
että kun kerralla tekee isomman satsin ja on raastetta helposti otettavissa.
Välillä meillä nimittäin on käynyt niin,
 että kahden kolmen hengen tarpeeseen ei tule otettua raastinta esille
ja raasteet jää siksi tekemättä.

Tokihan porkkanoita voi popsia ja pureskella muutenkin,
mutta onhan raaste raastetta,
herkullista ja mehevää.






Syksyn ihania touhuja.
Kesän purkittamista.
Puolukat ovat vielä mättäissään,
mutta osaltani jäävätkin sinne.
Pakkasessa näkyi onneksi olevan vielä kovasti menneen syksyn survoksia.

🧡

Syksyn kauniita hetkiä Sinulle
sadonkorjuun ja luonnon äärellä! 
On väriterapian aika!






 

S

8. syyskuuta 2022

"Olan yli nauha" ompelemalla


Heinäkuun alussa ompelin avaimenperiä, klik.

Innostuin nyt vielä laittamaan kuvia ja tekstiä näistä kahdesta
olan yli laitettavasta avainnauhasta,
jotka myös ompelin.






Tuo ensiksi ompelemani olan yli kulkeva nauha oli mielestäni vähän liian leveä.
Ompelin toisen nauhan kymmen senttiä leveän kaitaleen sijaan 
viisisenttisestä ja 140 senttiä pitkästä kangassoirosta.
Kapeammat nauhan päät laitoin aavistuksen päällekkän ja ommelsaumalla yhteen,
Aihion "hampaat" kohdistuivat sopivasti nauhojen keskelle.

 
Tästä toisesta tuli näppärän oloinen ja minun mieluinen.






Otan tuon kapoisan nauhan työkäyttöön
ja laitoinkin siihen jo kommunikointikuvien tunnekuvat.
Onpa mukava jossain vaiheessa lähteä
 kokeilemaan tämän nauhan toimivuutta työarkeen.

Äkkiseltään toimivampi kuin kaulassa oleva kuvanauha
tai vyörenksuun laitettava hissijojo,
mutta jää nähtäväksi ja koettavaksi myöhemmin!




Poikanen otti pikaisesti  kuvan.
Kuvan, josta toiveeni mukaan kaikki ylimääräinen on rajattu ja olennainen näkyy.
On se ihana!

Ja tuota  ❤ -kuvaahan pitäisi vilauttaa tuon tuostaki
ja tuhlata "oot ihana" -sanoja sanomalla uudestaan ja uudestaan.

Opetella ja  opetella,
että ei lspset kehumisesta ja hyvistä sanoista pilalle mene!
Eikä me aikuisetkaan!




Tämän nauhan kankaan mittomisessa minulla oli  käynyt sellainen kömmähdys, 
että keskellä kaistaletta ei ollut kukkasia 
ja nyt ne vähäiset kukkaset ovat taitettuna nauhan sisään.
Eli  näissä ompeluksissa pitää aina keskittää kuviot keskelle kaitaletta,
jos haluaa niitä nauhaan näkyviin!

Nyt minä taidan muistaa tämän,
sillä opin tekemällä sekä kantapään kautta.




Olkoot tämä nyt tällainen kukaton syysnauha,
kun näyttää nuo luonnon kukkasetkin lakastuvan 
ja syksyn lehdet värjää maisemaa.

Niin yllättäen  taas tultiin näihin
kylmeneviin päiviin ja muuttolintujen lähtöön.

Kesä hiipui kuin huomaamatta pois! 

💛💛💛






















 

1. syyskuuta 2022

Ovi syksyyn on auennut


Kesä tuntuu kadonneen kuin taikaiskusta.
Syyskuun alun myötä siirryimme hetimiten 
syksyisiin tunnelmiin,
sillä viime yö oli jo todella kylmä;
 se tuntuu sekä ulkona että sisällä.
Linnut kerääntyvät parviin ja lehtiä leijailee maahan.
Syksy on eittämättä saapunut kaupunkiin!




Minä ja mitella-kantoside olemme tulleet tutuiksi viikossa
ja kolme viikkoa menee tällä sidehoidolla.
Diagnoosi tarkentui viiden päivän jälkeen solisluun murtumaksi ja
kipu on alkanut onneksi hellittämään pikkuhiljaa.

Elämä on ollut arvatenkin nyt viikon verran hiljaiseloa.
Arjen perustoimintoihin menee hissutellessa aikaa tuplasti 
ja oikeastaan on aika hankala tehdä mitään.
Ruutuaikaa on tullut vietettyä  rutkasti 
ja olen kuunnellut aikani kuluksi myös äänikirjoja
sekä ihan vaan lepäillyt.




Olin suunnitellut tähän syyskuun alkuun ikkunanpesua ja verhojen sekä kapan ompelua.
Nyt nämä suunnitelmat ovat hetkeksi hyllytettyinä,
mutta olen katsellut verhokankaita nettikaupoista ja piipahdin liikeessäkin katsomassa niitä.
Jotakin ruskeasävyistä tekisi mieleni,
mutta vielä ei ole "napannut" verhokankaissa.

Sensijaan löysin kierrätyskeskuksesta  tuon 
Isopahkalan tuikkukipon,
joka minusta sopi hyväksi aluksi 
meidän uudelle ruskealle kaudelle.
Puinen kynttilänjalka on vanha kirppislöytö
ja  vaasi on Jyskin tämän syksyn mallistoa.

~~~~

Mielenkiintoista,
 miten tuo väripaletti pyörii kodin sisustuksessa ja väreistä tykkäämisessä.
80 -luvulla meillä oli  
ruskeat, pallomaiset Lampukas-valaisimet
ja ruskean sävyiset sohvat sekä matot.

Mnien okrankeltaisten ja oranssin väristen syksyjen jälkeen tuli ruskea -fiilis.
Tuo maanläheinen väri tuntuu kivalle juuri nyt.






Tekstiilinahkaiset tyynyt saivat 
uuden sijansa sohvalta.
Ne olikin aikanaan helpot ommeltavat,
kun ompelin kankaat vaan päällekkäin oikealta puolelta.
Näin reunoihin tuli kiva yksityiskohta.




Puunsävy on todella kaunista ruskeaa.
Tänään olen iloinen ja tyytyväinen,  
ettei miehelläni ollut haluja eikä voimavaroja maalata noita ikkunoittemme pokia valkeaksi.
Minä nimittäin toivoin sitä vahvasti jossain vaiheessa.
Onneksi hän on tämän talon järki 
minun mieleenjuolahdusten rinnalla!

~~~~

Nyt siis toivon löytäväni ihanan verhokankaan.
Sitten kuntouduttuani ompelen siitä verhot tähän erkkeri-ikkunaan vain sivustoille
entisen neljän sijaan.
Pääsee pokat ja maisema reilusti näkyviin!

Ikkunoita en ehkä enää ehdi ja pysty pesemään väleistä
 (48 pintaa),
mutta poikani sanojen mukaan likaiset ikkunatkin pitävät tuulta ja sadetta.
Lohdullista ja vapauttavaa.
Opettavaista!




Kuvaa ottaessa katselin tuota ikkunasta näkyvää omenapuuta,
meidän vuodenaikojen seurantapuuta ja lintujen laulupuuta.
Tämän kodin rakentajat istuttivat sen vuonna 1984
ja tähän kohtaan sopii hyvin Tabermannin runo:

Se joka istuttaa puun,
vaikka tietää,
ettei koskaan näe
 sen kukkivan,
ei ole hölmö,
ei ole itsekäs.
Hän saa nautintonsa siitä, 
että joku muu tulee
joskus iloitsemaan ja 
nauttimaan sen kukinnasta.
Hän elää sananmukaisesti kahdessa ajassa:
hänelle ei kesä
lopu syksyllä.

🤎

Niin kaunis ajatus.

Ei kesä lopu syksyyn.
Se jatkuu
meissä, luonnossa,
teoissa,
muistoissa.




Syyskuisten päivien kauneutta ja iloa Sinulle. 

🤎

Toivottavasti pysyt kuulolla,
jos postauksissani on vähän pitempiä taukoja. 

Ja kiitos Ystäville ihanista tsemppiviesteistä,
joita olen saanut tänne ja puhelimeeni
 sekä toki livenäkin.

Muistaminen lohduttaa, virkistää, kannattelee!
En ole yksin!

🤎