Kolmannen adventtisunnuntain vietimme lapsuuskodissani äitini luona.
Kotiinpaluu joulun alla on kuin sukellus suoraan
kahteenkymmeneen lapsuuteni ja nuoruuteni jouluun.<3
Siellä kotosalla on niin paljon esineitä ja asioita,
jotka ovat vuodesta toiseen tuoneet
joulun odotuksen jännityksen ja joulumielen,
joulutunnelman,
joulun.
Kuin kuvastimesta katselin menneitä jouluja...
Siellä äiti odotti meitä jouluisen aterian kanssa.
Hän oli laittanut "kystä kyllä".
Pöytä oli katettu kauniin jouluisasti ja "herkkua oli siinä monenlaista"!
Halusin tallentaa äidin muhkean nutturan
ja "istutin" hänet tuohon olohuoneen nojatuoliin. <3
Minulla on jouluista on se muisto, että äiti hääräsi aina keittiön puolella.
Harvoin hän istuskeli ja oleskeli
-kuin ei vielä nytkään! <3
<3
Kuljin kotonani huoneesta toiseen.
Katseeni kulki hyllyillä, pöydillä, seinillä.
joulukuusessa.
Kaikkialla tuli vastaan
menneitten joulujen tuntu.
Vanhempani ovat säilyttäneet joulukoristeet arvokkaasti vuosien ja vuosikymmenien ajan.
ja niissä joulu saapuu yhä uudelleen, tuttuna muistojen nauhana.
Kerran hankitut ja saadut esineet ovat tulleet jäädäkseen joulujen juhliin.
Lapsuuteni jouluihin veivät tutusti äidin seinille ripustamat joulutaulut.
Lukujonotaitoni vahvistuivat aikanaan tämän 60 -luvulta olevan
seinävaatteen numerosarjaa lukiessa. :)
Ja näitä seinätauluja
vanhempani maalasivat kangasväreillä 70 -luvulla
niin lahjoiksi, kotiin ja myyntiinkin .
Muistan heidän tehneen myös liinoja ja seinälle laitettavia tarjottimen kannattimia..
Kuvia töihin otettiin mm. värityskirjoista ja ne jäljennettiin kankaalle kalkkeeripaperin läpi.
Aikansa DIY! <3
Soiva joulukello on vanha lapsuuden jouluihanuus ja se soittaa joulukirkon kanssa samaa
"Jouluyö, juhlayö" -melodiaa. Laulun sointi on piirtynyt kauniina mieleeni ja soittorasian virittäminenhän itsessään oli niin jännittävää puuhaa, joka kuului tehdä varovasti.
Olohuoneen seinällä olevan jouluun liittyvä pitkänpistontyö on isäni käsialaa. <3
Hänen käsistään valmistui aikanaan monta joululahjaakin -niin puu- kuin tekstiilityötä.
Halusin tallentaa tänne vielä tämän joululinnun,
joka on kulkenut meidän kodin kuusessa joulusta jouluun.
Äiti kertoi isän ostaneen sen poikamiesjoulunaan ja
linnun ensimmäinen "laulupuu"on ollut pelargonia.
Lintu on hauras, nokastaan nyt murtunut, yli 50 vuotta vanha aarre,
Se siivittää meidän jouluun tänä vuonnakin isän, jouluihmisen muistoa! <3
~~~~~~~~~~~~
Monet asiat ovat jääneet elämään perintönä meidän jouluihin
ihanina tapoina ja tottumuksina.
Kun peilailin näitä lapsuuden joulujen vaikutusta nykyisiin omiin jouluihin,
samalla mietin sitä,
mitä tämän kurkihirren alla vietetyistä jouluista jää lasteni ja lastenlasteni jouluihin.
Sitä kaikkea en välttämättä ehdi nähdä enkä kuulla,
mutta uskon, että jotain minäkin jätän heidän sydäntensä jouluun.
Jotain, joka kantaa joulusta jouluun
sukupolvien sydänten ketjussa!
~~<3~~<3 ~~<3~~
Isän haudalla tuli itku.
"Lumi on jo peittänyt
kukat laaksosessa..."
Sen säkeistön isä lauloi yhtäkkiä, yllättäen pitkän hiljaisen ajan jälkeen
viimeisenä laulunaan helmikuussa 2012.
Lapsuuden joululaulu oli hänen mielessään säilynyt pisimpään
-se kumpusi muistin kätköistä, kun kaikki muu oli jo pois pyyhkiytynyt,
kun kaikki sanat olivat jo sanottuna. <3
Niin pian kaikki kaunis on ohi;
ihmisen elämä, tehty työ, hyvät hetket, joulujenkin ihanuus.
Jäljelle jää vain kaipaus, ikävä ja muistojen helmet.
Sinne kodin ikkuna jäi tuikkimaan pimeään.
Sinne jäi äiti yksin muistojensa kanssa.
Jouluna kaikki tunteet tuntuvat kertautuvan.
Onneksi hänellä on koteja, joihin on tervetullut
lasten jouluja, joihin voi mennä! <3
-Kaisu-
