27. huhtikuuta 2019

Hääjuhlien aikaa



Meillä on ollut suvussa tämä kevät hääjuhlien aikaa.
Jokaisen kolmen siskoni tytär on mennyt naimisiin tänä keväänä! 
Tammikuisista kummitytön häistä kirjoitin täällä.

<3

Jokaisissa häissä on ollut omat ihanat tunnelmansa, 
kauniit omannäköiset kattaukset ja maistuvat herkut
sekä juhlijoittensa näköiset omat pienet yksityiskohdat.

Ihmettelin kaikissa näissä juhlissa,
miten nuoret hoksaavatkaan kaikkea niin kaunista ja persoonallista.


Toisen kummityttömme häät olivat alkukuusta ja 
nämä kuvamuistot ovat sieltä.








Minusta on kiva tehdä omatekoinen onnittelukortti hääparille.
Siinä askarrellessa tulee mietittyä hääparia ja tulevaa juhlaa
ja viipyiltyä ajatuksissa heidän luonaan.

Tällä kertaa kirjoitin korttiin A-M Kaskisen runon säkeet:


Tämän kortin kehittelin Joel Jyringin kalenterikuvasta ja pitsinpalasista.






Nämä kuvat ovat tämänpäiväisistä
 nuorimman siskoni tyttären häistä.




Morsiusparin pöydällä kietoitui yhteen kolmen sukupolven sydänten ketjut.

Siinä oli mummun vanha liina,
morsiamen äidin sitoma puolukanvarpuköynnös
sekä keväisen kaunis hääkimppu.

Lämmöllä, 
ajatuksissa, 
näiden näkyvien kautta koskettavasti 
liki toisiansa, 
nuori morsian, äiti ja edesmennyt mummu. 


On aina niin kaunista ja herkkää
katsoa nuorten onnea ja rakkautta
ja heidän luottamusta elämään ja tulevaisuuteen.
Ja häät ovat aina ihanan onnellisia juhlahetkia yhdessä suvun ja ystävien kanssa.

Toivottelen vielä kaikille hääpareille yhteisesti
Onnea ja iloa yhteiseen elämään,
sen arkeen ja juhlaan! 
















24. huhtikuuta 2019

Kevään merkkejä kotona ja mökillä





Iltapäivällä kurkkasin keittiön ikkunasta marjapensasmaalle
ja hoksasin jotain uutta siellä pensaan juurella.
Kiiruhdin hetimiten tarkastamaan tilanteen ja yllätyin iloisesti;
sinne oli puhjennut pari violetin sävyistä krookusta.

Mielenkiintoista, että en muista kyllä istuttaneeni sinne krookuksen sipuleita.
Etupihalle kylläkin olen laittanut useammankin kerran, 
mutta en tiedä onko vika istuttajassa vai maaperässä;
ei niitä ole sieltä koskaan noussut.


Etupihan orvokit ovat urhoollisia kevään iloja.
Tämän keväiset ovat jo selvinneet parista kylmästä yöstä hienosti.

Eräänä aamuna ne olivat jäähileisinä maatapäin ja pelkäsin, 
että olipas lyhyt ilo niistä. 
Päivä kuitenkin piristi ne uuteen kukoistukseen! 


Varma keväänmerkki on se, 
että iltaseltaankin tulee piipahdettua mökillä.  
Ja pian siellä alkaa näkyä isompien ja pienempien puuhastelut ja kätten jälki.

Kevät oli edennyt mökillä niin,
että  siitä pääsin jo illalla haravoimaan pienen alueen mökin edustalta.


Nostin jo vanhan lattialankun kivien varaan penkiksi.
Sitä voi pitää puuhastelun välillä tauonpaikkana
ja  haaveilla tulevasta kesästä.

Ajatukseni lähtikin  vaeltamaan pitkin pihaa ja siellä olevien hankien allekin.


Pihapiirissä näkyy valon ja varjon puoli selvästi.
Suojaisa piha kerää lunta puojien eteen ja siinä kinokset sekä maan kosteus viipyvät pitkään.
Lumikasat eivät eilen latistaneet keväisen illan tunnelmaa.

Ilta-aurinko oli kaunista katseltavaa.
Siinä se venytteli säteitään pitkin rakennusten seiniä ja metsän rantaa.



Haravaa etsiessäni kurkkasin navetan puolellekin.
Siellä hevosleikki odottelee leikkijöitä .
Mietin,
oliko pääsiäsen ajan pikkuvieraat jo sitä laitelleet
vai onko se viimekesäisen leikin jäljeltä.

Niin tai näin,
minä niin tykkään tästä näkymästä,
lasten leikistä,
mielikuvituksesta ja antaumuksesta,
jolla he tätä leikkipaikkaa laittavat.

Kohta he siirtävät hevoset pihalle ja satuloitsevat ne...
Se on kevättä! <3


Tällaisissa keväisissä tunnelmissa tänään.
Mikä sinua ilahduttaa keväässä eniten?

~~Kaisu~~





22. huhtikuuta 2019

Iloa kukkivasta omenapuunoksasta



Omenapuun oksat ovat alkaneet kukkimaan maljakossa.
Oksien hakeminen maljakkoon keväisin on varaslähtöni alkukesään.

Leikkasimme muutama viikkoa sitten 
vanhaa marjaomenapuuta ns. reilulla kädellä.
Olen joskus kirjoittanutkin tänne, siitä oksasta,
joka kasvaa vahvasti taloa kohden.
Nyt se on typistetty 
ja sitä myöten hyötöoksia on ollut maljakossa reilumpi nippu.





Lehtien kasvua ja kukintojen kehittymistä on mielenkiintoista seurata.
Päivittäin ja hetkittäin.
Sittenkin kaunis valkea avautunut kukinto pääsi yllättämään.
Yön hiljaisina hetkinä oli hennot terälehdet avautuneet
ja omenapuutunnelma on käsinkosketeltavissa,
aistittavissa tässä sisällä
ja kohta jo tuolla ulkosallakin.


Aika kiitää!
On yritettävä tarttua jokaiseen kauniiseen,
ohikiitävään hetkeen!

~~~~~

Eilen illalla satoi vettä
ja tänään aurinko paistaa taas ihanasti.
Sade ja lämpö valmistavat luontoa puhkeamaan kukkaan!

Toisen pääsiäispäivän iloa ja valoa Sinulle!

Kaisu





18. huhtikuuta 2019

Pääsiäisen aika



Kiirastorstain ilta!
Takana on työviikko ja leivontailtapäivä.
Pääsiäismusiikki tuon juhlan tuntua.
On aika rauhoittua pääsiäisen viettoon,
johon kuuluu yhdessäoloa, ulkoilua, pääsiäisherkkujen nauttimista
ja käynti pääsiäskirkossa.

Koti on pukeutunut vähitellen keväiseen juhlaan. 
Keltainen väri siivittää näitä päiviä. 
Ja ohran vihreys.

Ilmassa on voimakkaiden värien mukaisia,
 toivon ajatuksia 
uudesta kasvusta ja elämän jatkumisesta, 
valosta,  lämmöstä. 
Siitä, että roudan alta nousee uusi oras
ja luonnon elämä herää.
Se, että edessäpäin on vielä kauniimpaa 
-suven aika.


Valo puhuttelee minua.

Aamuvarhaisella riemastuin nousevan auringon häikäisevästä valosta, 
joka tulvi keittiön ikkunasta. 
Tuntui, että olohuoneen pöytä aivan liekehti auringon valon määrästä.

Ja valon ja varjojen leikki on kiehtovaa katseltavaa;
se on koko huoneen täyttävä, muuttuva tilateos.

Elämään kuuluu valot ja varjot,
jotka polveutuvat toisensa lomiin.
Pääsiäisen sanomassa nämä elementit ovat  myös vahvasti läsnä.


Näillä muutamilla hajanaisilla sanoilla ja kuvilla toivotan 
Sinulle ja läheisillesi
rauhallista pääsiäisen aikaa!

Kaisu

16. huhtikuuta 2019

Kevään ihmettelyä ja iloa


Kevät on aina uuden alku.

Joka vuosi ihmettelyn,
ilon,
kiitollisuuden aika.


Tänään on ollut kaunis, lämmin, aurinkoinen kevätpäivä.
Pyöräilin työmatkat ja olin onnellinen siitä,
että poikani tarvitsi taas autoani.
Muuten minulta olisi jäänyt kuulematta talitinttien aamukonsertti
ja joutsenpariskunnan äänekäs lento ylitseni.

En olisi voinut tuntenut ihollani keväistä vapauden tuntua 
enkä lämpimiä auringon säteitä.
Aistimatta olisi jäänyt märän maan tuoksut.
Tuoksumuistot, jotka tuovat mieleen pienet lapseni, 
kevätkelit ja lasten vaatteisiin tarttuneen "ulonhajun".



Ensimmäisen kerran tälle keväälle
kyykin tuolla pihalla kännykkäni kanssa kuvailemassa.
Teki mieli oikein viipyillä ja tutkia, mitä lumettomista kohdista löytyykään.

Perennapenkkini on juuri vapautumassa lumen vaipasta ja 
sieltä jäisestä mullasta näkyy jo   vihreää, elinvoimaista kasvua.
Se on joka kevät suuri ihmetyksen aihe!
Ja valtava ilo!


Uskolliset perennat,
Vuohenjuuri ja Kaukasian maksaruoho löytyivät "valekukkapenkistä",
jossa ne odottavat uutta sijoituspaikkaa.
Siinä on kaksi sitkeää kukkaa,
jotka ensimmäisenä nousevat pintaan ja kukkivat uskollisesti.


Pihalla käyskennellessäni muistui mieleeni, 
että  keväällä 1990 piha oli haravoituna tänä päivänä.
Silloin kevät oli edellä kovasti.

Keväät ovat aikataulultaan kovin erilaisia.
Nyt meillä on vielä paljon lumikasoja
ja hyvin märkää.
Harava saa olla vielä kotvan varastossa;
pitää pidätellä hetki pihahommiin mielivää mieltä.

Onneksi on kuitenkin pieniä kivoja keväthommia,
joita voi tehdä jo nyt!

Hain puutarhalta keltaisia ja liiloja orvokkeja,
jotka rohkeasti istutin ruukkuihin.
Uteliaisuuttani kävin kurkkaamassa 
milloin olen edellisinä keväinä orvokkeja istutellut.

Muistan, 
että kerralliset orvokit, jotka istutin näin huhtikuulla,
vei halla lokakuulla.
Että kevään ensimmäiset orvokit voivat olla hyötysiä ja sitkeitä!



Saapa nähdä miten pitkään näistä pienistä auringoista riittää loistetta!
Siinä ne nyt kuitenkin  toivottelevat 
pääsiäisen iloa ja tervetuloa kotiimme!

Joko sinulla syyhyttää päästä pihahommiin vai nautitko keväästä muulla tavoin?
Oletko laittanut kukkia tai kukkiiko sinun pihassa jo kevään ensimmäisiä kukkijoita?

Näissä keväisissä tunnelmissa tänään
posket kevätauringosta punoittaen 
kirjoittelin tänään!
Kaisu

14. huhtikuuta 2019

Virvon varvon -päivä


Tänä palmusunnuntain aamuna meillä oli pitkästä aikaa 
ilmassa keväistä iloista kihinää ja pääsiäisen tunnelmaa.
 Mummun kuominoista  oli kaivettu esille "ikiaikaisia" 
trullien rekvisiittoja
ja maljakossa odotti värikkäitä virpomaoksia 
sekä lopulta  koreissa ja pannuissa virpomareissun palkkana saatuja suklaamunia.

~~~~~

Pääsiäisessäkin on paljon perinteitä, jotka toistuvat vuodesta toiseen.

 Näissä trullien vaatteissa, 
joista suurin osa on minun omia vanhoja hameita, mekkoja, essuja ja huiveja,  
kulkee menneitten pääsiäisten muistot ja tunnelmat
sekä lapsenomainen riemu ja kevään ilo! 

Virpomisoksat valmistuivat tälläkin kertaa vanhalla tutulla mallilla ja tekniikalla.

Leikkelin lapsenlapsille silkkipaperista niputtain piparkakunmallisia kukkia.
Erivärisiä kukkia liimattiin kevyesti keskeltä nippuun,
taitettiin keskelta taitteelle, siveltiin liimaa suoralle taitteelle
ja puristettiin silkkipaperikukkataitos nupuksi oksan ja höyhenen ympärille.
 Sillä tavoin tulee pian näyttäviä värikkäitä oksia! 


Tänään on käynyt paljon reippaita ja kivasti rooliinsa valmistautuneita trulleja.
Heillä ovat ojentaneet meille värikkäitä, luovasti koristeltuja oksia ja saaneet palkkansa.


Pieni päiväkotilainen oli askarrellut mummulle pinkin silkkipaperisilpussa kieritetyn oksan. 
Se sai paikkansa kohta kukkaan puhkeavien omenapuunoksien joukossa. <3


Näiden keväisen virpomistervehdysten ja pirteiden virpomaoksien myötä 
laskeudumme hiljaiseen viikkoon.
Ilmassa on valon, iloa, toivoa.

Mustasta, routaisesta  maasta nousee vihreä oras, uusi elämä.

Rauhallista ja pysäyttävää pääsiäisviikon tunnelmaa toivon itselleni ja Sinulle.

Kaisu

12. huhtikuuta 2019

Bostonpulla sitruunarahkatäytteellä

Aivan mahtava homma,
kun on tulossa pääsiäinen ja vieraita. 
Ne ovat antaneet intoa leipomistouhuihin.


Leivoin eilen Bostonkakkuja, 
joihin osaan laitoin sitruunarahkatäytteen.

Taikinalevylle ei auta laittaa rahkaa kovin paksulti,
jotta rullan pyörittäminen ja palojen leikkaaminen onnistuu.



Bostonpulla on minusta juhlapullan näköinen.
Ja maku on herkullinen,
varsinkin, kun taikinassa on rasvaa puolet tai enemmän voita
Ja Santamarian kardemummaa.


Pullataikina taipuu moneksi.
Ja se on jännä, miten sama pullataikina erilaisessa muodossa 
tuntuu maistuvan erimakuiselta.

Tein tästä taikinasta myös rahkakierteitä ja perinteisiä kanelisokerikierteitä.
Ja pullasolmuja.
Että olisi jokaiselle jotakin maistuvaista.
Itse tykkään noista kaikista edellisistä ja voisilmäpullista.

Minkälainen pulla on muuten sinun mieleesi? 


Kerrankin oli koulusta palaaville tuoretta nisua kylmän maidon kera tarjolla.

~~~~~~

Kohta keitämme pullakahvit.
Koolle on tullut iloksemme kaikki kolme tytärtämme, lapsenlapsia 
ja yksi nuori mies, joka on tullut kuvioihin viime kuukausina.
Elämä on ihmeellistä ja rikasta! <3

Mukavaa viikonloppua Sinulle! 
Nautitaan valostuvista päivistä ja linnunlaulusta!

-Kaisu-