7. huhtikuuta 2018

Kevään ensimmäiset orvokit

Orvokit ovat vahvoja kevään merkkejä.


Niitä oli tullut Tokmannille jo ensimmäinen erä.
En voinut vastustaa kiusausta ja 
keräsin siitä pussiin "seitsemän orvokkia vitosella" -tyyliin.

En ole kyllä koskaan ostanut orvokkeja näin vahvojen hankien aikaan.

Otin muutaman iloksi tänne sisälle
ja muutaman laitoin kuistille.
On näistä ainakin pitempi ilo kuin tulppaanikimpusta
-luulen. 




Miten kaunis tuo orvokin kukka onkaan.
Piti hetki oikein ihastella ja ihmetellä sitä.


Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille!
Aurinko paistaa,
lumihanget sulavat.
Tämä on minusta vuoden parasta aikaa. :)

-Kaisu-

2 kommenttia:

  1. "Orvikkini tummasilmä, kultasydän pieni, katsot aina lempeästi, kun käy luokses tieni." Miten osuvat sanat tuossa laulussa onkaan. Sellainen se orvokki on. 💜💛

    Minäkin ostin ensimmäisen orvokki-amppelin tänään. Ei sitä voinut millään ohittaa, kun niin kutsuvasti siinä kassojen luona päydällä olivat. Jospa sen uskaltaisi pian uloskin jättää.

    Keli muuttui huhtikuun tultua ihan keväiseksi. Täällä on hanki painunut 30 senttiä alaspäin muutaman päivän sisällä. Pihalle alkaa hiljalleen muodostua pälvipaikkoja. Aurinko lämmittää. Kevät tuoksuu! Minäkin tykkään tästä vuodenajasta. 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaaru, juurikin jotain nostalgisen lempeää orvokissa on. :)

      Ne ulos jättämäni orvokit ovat kyllä välillä aika kylmissään yöpakkasten jäljiltä, mutta siellä ne sinnittelevät. Ihmeellisen kestäviä ovat!

      Aurinko paistaa tänäänkin, mutta lumihanget pitävät pintaansa. Vielä ei meillä voi puhua keväisestä kelistä. Mutta vähitellen...
      Joka tapauksessa jokainen pieni keväinen asia ilahduttaa! <3

      Poista