21. marraskuuta 2017

Huopasydämiä


Sydän on ihana aihe näin joulun alla 
-ja toki muulloinkin.


Tein huopasydämiä valkeasta paksusta huovasta,
jonka ostin paikallisesta täyden palvelun askartelukaupasta.
(Meidän kaupungissa on nimittäin  aivan huikea askartelukauppa, 
josta saa ostaa mm.askartelukankaita mittakepillä mitattuna
 tai helmiä  kappaletavarana, maaleja pilttipurkkiin 
ja kipsijauhoja eri kokoisiin pusseihin punnittuina. )


Piirtelin huopapalan täyteen sydämiä 
ja leikkaamisen jälkeen kiinnitin niihin  ripustuslenkin ompelukoneella.
Rusetit ja nauhat ompelin ripustuslenkin kiinnityskohdan päälle.
Koristelussa hyödynsin jouluisia jämänauhoja
ajatuksella "pätkätkin hyödynnetään".


Näitä sydämiä voi ripustaa erilaisiin oksiin ja  oven ripoihin
tai antaa  joulutervehdykseksi,
kiinnittää  kranssin koristeeksi
ja voihan niitä laittaa vaikka lahjankin päälle...

Lahjapussien ja lahjojen naruiksi ompelin nauhoja,
joiden päissä on pienet sydämet.
Niilläkin saa kivan jouluisen, viimeistellyn säväyksen joululahjoihin.


Pienistä asioista tulee joulumieli.
Jouluaskartelu on yksi sellainen elementti. <3





19. marraskuuta 2017

Lumisen sunnuntain ajatuksia sekä arvonnan voittaja


Meillä on tällä hetkellä aivan ihanan talvista.
Eilen satoi lunta ja tänään lumipeitettä on tullut lisää.
Tienoo lepää lumisen valkean viitan alla.

Marraskuinen lumisade tuo aina tullessaan  aimo annoksen
 jouluista mieltä ja tunnelmaa.



Lumen myötä ajatus siirtyy aina saumattomasti jouluun
ja jouluvalmisteluihin.

Lumihiutaleiden leijaillessa ilmassa
välillä verkkaan, välillä kiivaasti pyryttäen
tuli aivan lapsenmielisen onnellinen olo. <3

Lumi, lumipuut, lumen valko.
Pihlajanmarjat lumikuorrutuksen alla.
Oli niin kaunista!



Kiitos kaikille jouluisista aihevinkkauksista. <3
Osoititte mahtavaa osallisuutta ja aktiivisuutta.

Joulukalenterin  valmistelu jäi tänäkin vuonna viime tinkaan.
Olen edelleen punninnut mielessäni vaihtoehtoja
joulukalenteri vai jouluiset päivitykset
ja päätynyt jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Kirjoittelen joulukuussa postauksia
silloin tällöin
toisinaan
 aika usein
ehkäpä joka toinen päivä tai...
tilanteiden ja ajan sekä tunnelmien mukaan.
Niissä päivityksissä huomioin teidän toiveita ja vinkkauksia! <3

~~~~~~~~

Oli mukava lukea, että viime vuotinen joulurunokalenteri oli  tykätty.
Jos haluat käydä lukaisemassa joulurunoja,  kalenteri löytyy täältä, klik

~~~~~~~~

Jouluisen keittiöliinan ja yllätyksen  arvonnassa voitto osui kommentille

Joulun paras leivonnainen!
Maisa

Kiitos vinkistäsi.
Onnea ja tunnelmallista joulunodotusta Sinulle!
Olen laittanut sähköpostia!


Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!
Toivon, että lumihiutaleet leijailisivat teilläkin päin
ja toisivat  jouluista tunnelmaa ja lumen valoa.

-Kaiau-


10. marraskuuta 2017

Marraskuun toinen sunnuntai

Löysin tämän Eeva Heilalan runon
juuri tässä isänpäivän alla.

Jos minä olisin pieni tyttö
ja minulta kysyttäisiin,
millainen on oikea isä,
minä sanoisin
että oikealla isällä
on arkivaatteet 
ja pyhävaatteet.


Miten vähän lopulta lapset 
kaipaavat,
odottavat.

Vain rakasta ihmistä,
elämän tuttuja kuvioita ja
turvallisia rutiineita.
Ennakoitavuutta.

He tarvitsevat läsnäoloa,
yhdessä tekemistä,
tavallista elämänmakuista arkea ja 
väliin sopivasti juhlahetkiä.
Elämyksiä ja kokemuksia
vanhemman kanssa.

Tietoa oikeasta ja väärästä.
Luottamusta siihen, että harmaan päivän jälkeen paistaa aurinko
ja kiireen jälkeen on aikaa. 💙




Toivottelen isänpäiväjuhlan iloa koteihinne.
Onnea sekä Iloa kaikille Isille!💙

-Kaisu-




6. marraskuuta 2017

Vinkkaa aihe joulukalenteriluukkuun ja osallistu samalla arvontaan!

Muutamat joulukuvasto  on jo tipahtanut postilaatikkoon
ja lapset ovat ehtineet lausua ääneen toiveensa tai raapustaa ensimmäiset kirjeet joulupukille.
Ajatukset kulkevat vähitellen jouluun ja jouluisiin asioihin. 

Vajaan neljän viikon päästä on jo joulukuun ensimmäinen päivä.
Olen askaroinut ajatuksissani blogin joulukalenterin kanssa.


Eilen minulle tuli mieleeni, että kysäisen teidät mukaan joulukalenterini tekoon. 
Osallistaminenhan on päivän sana! <3

Saatte nyt näin hyvissä ajoin 
ehdottaa ja toivoa  sisällön
 joihinkin joulukalenterini luukkuihin.

Mitä sinä haluaisit minun kirjoittavan joulustani,
jouluun liittyvistä asioista,
mistä haluaisit ehkä  nähdä kuvissani. 

~~~~~~~~

Jokainen aiheen vinkannut ja tätä postausta kommentoinut
saa yhden arvan

jouluisen Jouluresepti -keittiöpyyhkeen ja pienen yllätyslahjan arvontaan.

Lahjan saaja arvotaan su 19.11. illalla.

 

Tällaisen haasteen heitän teille 
blogini seuraajat
ja toivon, että otatte sen vastaan.

Yhteistyöterveisin,

-Kaisu-










4. marraskuuta 2017

Pyhäinpäivänä


Pyhäinpäivä.

Muistojen ja hautapaasien äärellä  
muistutuksia elämän lyhykäisyydestä,
katoavaisuudesta.

Matka keväästä syksyyn voi olla pian kuljettu,
ihmimillisestikin liian varhain voi  tuuli käydä yli
ja sijaa ei enää ole.


Päivä menee levolle,
se on antanut
lämpönsä ja rakkautensa,
valaissut meitä silmillään.
Kun on ilta me tähyilemme viimeisiä säteitä.
sulkeudumme
kaipaukseen ja kiitokseen.

-Niilo Rauhala-

<3

Jäljelle  jäi kaipaus 
sekä  kiitollisuus siitä, että he ovat olleet
ja  kulkevat mukanamme muistoissamme,
sydämissämme.

Pyhäinpäivän herkissä aatoksissa,

Kaisu







29. lokakuuta 2017

Räntää, vesipisaroita ja talviaikaa

Kotiuduimme tänään syyslomareissusta.
Ensitöikseni kiersin pihalla kameran kanssa katselemassa syystalven pieniä ihmeitä, 
sillä kotipiha oli saanut poissaollessamme osansa ensilumen kosketuksesta.



Lumi oli märkää.
Syystalven vesikyyneleet kimaltelivat hetken puiden oksilla, 
pihlajanmarjoissa,
havuissa
 ja tippuivat sitten maahan kuin jatkuva kyynelten vuo.

Sää olikylmän kolea, kostea, 
suorastaan kalsea.

~~~~

Ruskalehdet näyttivät erilaisilta, väreiltään jotensakin syvemmiltä 
lumenvalkoa kuin nurmen vihreää vasten.
Koivuangervo -pensaan liepeillä oli jonkinlaisen viivystystaistelun maku;
kuin syksy ja talvi olisivat mitelleet keskenään kumpi voittaa!



 '
Harakka oli ilmeisesti yrittänyt kylään
eli etsinyt portaille mahdollisesti unohtunutta roskapussia, 
sillä sen varpaitten jäljet olivat jääneet etupihan laatoille. :)


Puupino on ressun alla kuivassa, tallessa syksyn sateilta ja lumelta.
Ajatus noista aikanaan tehdyista haloista ja leivinuunipuista lämmitti jo pihalla ajatuksissa,
saati nyt kun punaiset kekäleet hehkuvat leivinuunissa 
ja luovuttavat lämpöä huoneisiin.
Elävän tuli tuo kotiin sanoittamattoman pehmeää lämpöä!

~~~~~~~~~~~~
.
Lokakuun lopun säätähän tämä on!
Tavallista tuttua loskaa ja nollakelin tuntua,
syystalvea,
josta löytyy kuitenkin monia pieniä kauniita asioita. 

Niin kuin tämäkin kaunis lumisydän, joka oli kertynyt pojan pyörän satulaan.


Marraskuuta kohti mennään.
Viime yönä siirryttiin taas talviaikaan.
Tovi menee taas ennen kuin keho mukautuu tunnin muutokseen.

~~~~~~

Sytytellään valkeita tulisijoihin,
nauttitaan kynttilöistä 
ja käpreennytään sohvan kulmaan viltin sisään.
Tämä aika vuodesta on juuri sitä varten
ja sillä tavoin siitä selviää.

Voikaa hyvin!

-Kaisu-


25. lokakuuta 2017

DIY läppärin suojapussi

Sain illalla tyttäreltäni toiveen, josko ompelisin suojapussin hänen läppärilleen.
Omatekoinen, kotikutoinen, kierrätetty  tuntui olevan tärkeä pointti! <3

Vetoketjua minulla ei ollut ja kangaskauppa oli jo kiinni,
joten piti turvautua omaan vaatehuoneeseen.
Sieltä löytyi tummanharmaa tyynynpäällinen ja vanhan roosan värinen makuupussipeitto,
jonka olen  90-luvulla ommellut.
Päätin laittaa ne kiertoon ja totesin äidin sanontojen 
"aika tavaran kaupihtee" ja "kun talteen laittaan, on mistä ottaa"
toteutuvan jälleen. <3


Mitat hänen läppärinsä suojapussille olivat 25 x 35 cm.
Kavensin vähän tyynyliinaa ja leikkasin kymmensien senttiä pohjasta pois.
Siitä pätkästä tuli sitten tasku niin, että tyynyliinan pohjasauma on nyt tuossa
kolmisen senttiä ennen taskun yläosaa eli tarkasti kangas tuli käytettyä . 
Taskun reunaan laitoin tarranauhan.



Minua helpotti jo alkaissani ajatus, että vetoketju oli jo valmiina!
Kiinnitin tikkikankaasta ompelemani sisäpussukan tyynynpäällis-/ vetoketjureunan alapuolelle.
Se onnistui kätevästi.




Tytär oli tyytyväinen lopputulokseen.
ja itsekin olin aivan mielissäni tämän ompeluksen pähkäilystä ja toteuttamisesta.
Ja siitä, että on taas pari tavaraa kierrätetty! 



Tämä syysloma onkin ollut minulle ompeluloma.
Sain lahjoituksena kankaita nuppupeittoja varten, klik 
ja olen ommellut niistä pieniä peittoja ja pieniä pussilakanoita, joita sieltä osastolta toivottiin.

~~~~~~~~~~~~~~~

Syyslomapäivät tulivat tarpeeseen ja tämä loma on ollut mukava irtiotto työarjesta.
Nyt laitan sekä ompelukoneen että läppärin pois;
keskityn tänään kodinhoitoon ja liikkumiseen.

Oikein mukavia lokakuun  lopun päiviä itsekullekin!
Talvi kolkuttelee jo!

-Kaisu-


21. lokakuuta 2017

Pakkasaamuna

Tänä aamuna oli ensimmäinen oikea pakkasaamu.
Kuuraa oli kaikkialla ja maan pintakin oli aivan jäässä.
Autoihin piti alkaa vaihtamaan talvirenkaat.


Marjaomenapuu oli kylmän kangistama, kaunis.
Omenat olivat kuorruttuneet jäähileeseen.
Siellä ne olivat oksistossa vierivieressä lähekkäin
kuin olisivat hakeneet toisistaan lämpöä ja turvaa.


Mieleen nousi talvinen lastenlaulu:

 'Pakkasaamuna paleltaa, 
pikkusormet jo punoittaa, 
pakkasaamuna paleltaa 
tule lähemmäks.'



Sormet palelevat sormikkaissa,
lämpenevät lapasissa ja rukkasissa yhdessä lähekkäin ollessaan.

Me ihmisetkin palelemme yksin ollessamme;
ystävyyden lämpö saa meidät lämpenemään.

Tällaisia pakkasaamun herättämiä ajatuksia kirjoittelin
kotimatkalla ihanista siskon tytön häistä.

Lämpimiä ajatuksia sinulle! 💖



Kaisu





20. lokakuuta 2017

Sotaorpojen ilta

Syyskuun 19.päivän iltana oli  Haapaveden seurakuntakodilla mieleenpainuva iltahetki. 

Joukko Jokilatvan opiston  ilmaisutaitopiiriläisiä , kaksi Jokilaaksojen Sotaorpojen jäsentä  sekä kaksi musiikin harrastajaa Haapajärven Viihdepelimanneista esittivät Eija-Liisa Pokin kirjoittaman ja ohjaaman "Kallis oli vapautemme hinta" ohjelman, joka käsitteli Suomen itsenäisyyttä sotaorvon silmin. Ohjelma koostui sotaorpojen tarinoista, lauluista ja runoista.

Tämä ohjelmakokonaisuus kuuluu Suomi 100 hankkeeseen ja sen taustalla on neljä kansalaisopistoa ja Nivalan sotaveteraanit eli  tältäkin osin juhlavuoden  "yhdessä"- teemaan hyvin liittyvä tilaisuus,
jolle Haapaveden seurakunta tarjosi tilan.


Tilaisuus oli koskettava aikamatka sotavuosiin, sodanjälkeisiin elämäntilanteisiin ja tunteisiin 
sekä  sotaorpojen omien kokemusten työstämiseen. 
Esitettyjen runojen ja laulujen sanat viestivät vahvasti niitä tuntoja, 
joita sotaan lähtö ja  matka kohti tuntematonta  herätti niin kotiin jäävissä kuin matkaan lähtijässä. Kotirintamalla oli  epätietoisuutta ja ikävää, 
siellä oli  odottava mieltä  niin lomalaisen kuin  postinkin toivossa.  
Rintamalla tulleissa kirjeissä siellä jossakin olevan ajatukset olivat  rakkaiden luona 
ja kirjeeseen riimustellut  sanat viestittivät uskoa ja toivoa 
sodan loppumisesta, paluusta kotiin, yhteisestä elämästä, rakkaudesta. 

Elämän usko horjui kun koteihin saapui suruviestejä rintamalta.  
Isät ja pojat saivat hautakummuilleen valkoisia ristejä 
ja lesket mustia  ristiä;
ristejä, jotka olivat raskaita ansiomerkkejä rinnalla kannettaviksi.

Sirkka Junttilan runo " Ei tullut minun isäni" kosketti minua erityisesti.  
Runon sanat kertoivat lapsesta, joka odotti päivin, rukoili illoin  ja näki unta  isän tulemisesta. 
Hän oli kuullut sodan jo loppuneen ja odotti edelleen. 
Kunnes posti toi viestin siitä, että isä oli kaatunut. 

Tämä runo tuli itseäni lähelle. 
Ei tullut minun äitinikään isä, ei minun pappani! 


Sotaorpojen tarinoissa ja kokemuksissa oli vahvana se viesti, 
että aikanaan ei ollut aikaa suruun eikä suremiseen äideillä, leskillä, lapsilla, ei kellään.  Velvollisuuden tunne oli vahva; elämän piti jatkua kotirintamalla. 
Kodin ja yhteiskunnan tehtävien hoitaminen sekä elämän eteenpäin vieminen 
kasaantuivat leskien harteille. 
Työ vaati niin fyysisiä kuin henkisiä voimavaroja 
ja tunteet tukahtuivat päivästä toiseen jatkuvaan puurtamiseen. 
Lapsetkin patosivat tunteitaan, 
kun oli ajateltava ja säästettävä oman surunsa ja ikävänsä kanssa kamppailevaa äitiä.


Koskettava oli lause, että "sotaorvot haluaisivat unohtaa, mutta mielen pohjalla liekit polttavat". 

Vasta  viimeisien vuosien aikana sotaorvot ovat löytäneet tilan ja väylän omien tunteiden ja läpikäymättömien kokemuksien purkamiseen vertaistensa seurassa.
Vertaistuki ja yhteinen jakaminen  on auttanut  sotaorpoja käsittelemään 
niin omia tarinoita kuin  tunteitakin 
ja sillä tavoin moni on eheytynyt sotavuosien aiheuttamista kokemuksista. 
Sotaorpojen järjestäytyminen ja tarinoiden työstäminen ovat osaltaan 
tuoneet historiaa tältä osin näkyväksi ja se on avannut uusia näkymiä historiaan kotirintaman arjesta. Viime vuosien työ on ollut  merkittävä sotaorvoille itselleen, mutta myös meille heidän läheisilleen.

Minä olen saanut kulkea tätä sotaorpojen  matkaa äitini  ja tätieni  rinnalla.  
Olen saanut liittää heidän jakamansa kokemukset ja historian hetket arvokkaaksi osaksi 
niin oman sukuni kuin Suomenkin historiaa. 
Me nuoret siirrymme aikanaan etulinjaan;  
meidän tehtävänä on oppia näistä omakohtaisista elämänkerroista, 
vaalia näitä muistoja ja viedä tätä viestiä vapautemme kalliista hinnasta eteenpäin.

Suomalaisuus on se voimavara, joka kantoi ihmisiä aikanaan. 
Runon sanoin suomalaisuus kasvaa meihin ruohon vihreyden tavoin varpaiden välistä. 
Se on rakkautta tähän isänmaahan, äidinkieleen ja luontoon. 
Ne elementit ovat kiteytyneenä illassa esitettyssä 
Mika Waltarin runossa "Minä rakastan tätä maata".

Ohjelma oli koskettava ja taidokkaasti esitetty. 
Kiitos kaikille illan eteen työtä tehneille 
ja antoisia yhteisiä hetkiä sotaorvoille edelleen 
kokemuksienne työstämiseen sekä yhteiseen jakamiseen. 
Sotaorpojen kokemusten tuominen kansan tietoisuuteen on merkittävä historiaallinen teko.


 Olin iloinen, että tyttäreni kanssa ajelimme tuohon 
ajatuksia avartavaan, herkistävään iltaan pimeänä syysiltana 
ja raotimme yhdessä ovea historiaamme. 

~~~~~~~~~~

Perjantai-illan tervehdys sinulle.
Voi hyvin!

-Kaisu-



13. lokakuuta 2017

Viikonlopun viettoon


Viikonloppu -sana tuntuu erityisesti tänä perjantaina 
huokaisulle, tauolle,
irtiotolle arjesta.
Se on haaveita ja odotuksia yhteisestä ajasta,
pienten juttujen tekemisestä yhdessä,
ulkoilemisesta, liikkumisesta,
kiireettömyydestä.

Kotieteisessä kengät olivat suloisesti järjestettynä ja matto oli selvästi imuroitu.
Oli kiva tulla kotiin! <3
Pienimmäinen poika oli jo kuulema tehnyt oman osansa viikkosiivouksesta.
Toivon mukaan vähin erin itsekukin hoitaa "tonttinsa"
ja sitten voi huilata kukin omalla tavallaan.


Viime postauksessa murehdin Hortensiani kohtaloa.
Ride vinkkasi kukkien kuivaamisen.
Miten minä olin sen unohtanut?
Nyt kukinnot ovat maljakossa kuivamassa.
Niistä on iloa vielä pitkään.


Levollista viikonloppua toivon itselleni ja sinulle! <3


-Kaisu-









8. lokakuuta 2017

Syyssunnuntain tunnelmia




Tämänkin kauniin peltomaiseman ohitse kulki aamuinen lenkkipolkuni.
Sisäinen minäni kaipasi tänään erityisesti luonnon helmaan ja meren rantaan. 




Seisoin pitkään tässä meren rannalla,
aavan, äärettömältä tuntuvan  vesimassan äärellä.

Vesi oli paennut kymmeniä metrejä
ja paljastanut rannan hiekan, kivet ja meren kuljettamat puut.
Siinä oli näkysällä kaikki se,
minkä meri yleensä kätkee alleen,
peittää pauhaavien aaltojensa alle.

Katselin kuivaa merenpohjaa ja ajattelin,
että joskus itselläkin on samantapainen olo,
kun voima ja jaksaminen on paennut.
On jäljellä vain rahiseva hiekka,  karikot ja kannot.
Kun voimat ja hyvä mieli taas palautuvat,
kaikki kuona peittyy ja mielenmaisemakin näyttää sekä tuntuu taas hyvältä.


Vastarannalta näkyi kirkontorni ja kuvittelin kuulevani sunnuntaisten kirkonkellojen äänen.
Tässä luonnonhelmassa, veden partaalla oli minun hiljentymisen paikka;
kirkkoni katto taivaan sinessä ja musiikkina muuttolintujen kaihoisat matkalaulut.


Viileän ja sateisen kesän jälkeen myös tämä syksy on ollut erilainen, erikoinen.
Viljat ovat monin paikoin vielä puimatta.
Kesän vihreys on vaihtunut hitaasti syksyn väreihin 
ja nyt nämä syksyn värit ovat sävyttäneet maisemaa yllättävän pitkään.

Ruskan värit ovat tuoneet kauneutta vielä lokakuullekin.
 Se on ollut oivaa väriterapiaa.

~~~~~~~~~

Kiersin kotipihassakin kiireettömän syyskatselmuksen.
Särkynyt sydän  ja pikkusydän olivat  keränneet kauniita kosteuden kyyneleitä lehdilleen.




Pensashanhikin kukat ovat kuin
 syyspäivän pieniä aurinkoja ja 
haavan keltaiset lehdet ovat kuin lehtikultaa ruskettuneiden koivunlehtien seassa.


Löysin paljon ihania, kauniita, pieniä sieviä yksityiskohtia.

Niin kuin nämä Jasmikkeen lehdetkin;
kuin syksyistä pyykkiä narulla kuivamassa. 



Omenapuussa  -ja maassa - on vielä omenoita vierasvaraksi syksyisille lintuystäville.


Uusi pistolapioni odottaa kukkapenkissä kasvien siirtoa.
Alppiruusun paikka on jo siinä tyhjänä.
Ehkä ensi keväänä uudella innolla tartun tähän suunnitelmaan,
sillä enään ei tunnu olevan intoa eikä virtaa.


Tässä kukkaruukussa on kukkii äitienpäivänä saamani Hortensia,
lämmin ajatus. <3


Porraspielessä se on muistuttanut minua ihanista lapsistamme,
arjesta ja juhlasta,
kasvun ihmeestä,
elämän jatkumisesta,
vuodenaikojen vaihtumisesta.

Kohta upean Hortensiankin aika on ohi.
Kylmyys hiipii puutarhaan, portaiden luo
ja ottaa kukkani omakseen.

Minulle jää kaunis muisto
ja toivo uudesta äitienpäivästä ja Hortensiasta,

uudesta keväästä, kesästä,
uudesta kasvukaudesta ja
värikkäästä syksystä...

~~~~~~

Sunnuntai-illan pimeys on peittänyt kauniin syksyn alleen.
Huomenna avataan taas työn ovia
ja löydetään lokakuisen maanantain ilot
sekä kohdataan ehkä haasteitakin.

Lokakuisten päivien kauniita hetkiä toivottelen Sinulle!


~~Kaisu~~