13. joulukuuta 2017

Tuikkikaa oi joulun tähtöset



On niin monia ihania jouluisia lauluja,
mutta yksi joululaulu tulee
erityisen lähelle sydäntäni
ja lähes aina herkistyn laulun sanojen alla.

<3

Tuikkikaa oi joulun tähtöset
kilpaa lasten tähtisilmäin kanssa.
Kertokaatte joulun satua,
yhtä uutta yhtä ihanaa,
mieltä viihtävää kuin muinen lasna.

Helkkykää oi joulun laulelot,
rinnoista niin riemurikkahista.
Soikoon sävel leikki leiskukoon,
rinnan riemusta se kertokoon,
mieltä viihtäen kuin muinen lasna.

Kerran loppuuun satu joulun saa
Suru säveliä sumentaapi.
Kerran silmän täyttää kyyneleet,
virtaa vuolahina tuskan veet,
siks oi tähtisilmät loistakaa.
San. Elsa Koponen
Sov. P. J. Hannikainen


Tämän vanhan  joululaulun syntyyn liittyvää tarinaa voit lukea täältä


Laulun sanojen  taustalla on aivan erilainen elämäntilanne
kuin se mihin minä peilaan tämän kauniin ja herkän laulun sanoja.


Minun jouluni saivat erilaisen sävyn ja toisenlaista syvyyttä sen jälkeen
kun pienen poikamme sinisilmät lakkasivat säteilemästä ja tuikkimasta.

Hän näki vain yhden joulun,
mutta hänen silmänsä tuikkivat silloin sisarusten silmien kanssa erityisen kirkkaasti.

Se tuike on painunut
äidin ja isän sydämeen ikiajoiksi.

Jouluihimme tuli kaipausta, ikävää,
mutta myös enkeleiden tuomaa toivoa ja iloa.

~~~~~

Joulun aikaan huomaan usein sanovani ääneenkin,
että ihana kun saimme vielä
tämän joulun yhdessä.
Rakkaiden läheisten kuolema ja
luopumisen kipu on jättänyt jälkensä.
Elän jollakin tapaa joulusta jouluun!

Tällaisia ajatuksia ja tunnelmia laulu minulle herättää;
näin minä tätä laulua kohdalleni peilaan. <3

Toinen lempilauluni on Varpunen jouluaamuna
ja  olen kirjoittanut vuosi sitten siitä tänne, klik

~~~~

Meillä monilla joululauluihin liittyy muistoja,
jotka herättävät monenlaisia tunteita.
Joululaulut siivittävät osaltaan meitä joulun tunnelmaan ja joulun sanoman äärelle.

Mikä on sinun lempilaulusi?

-Kaisu-









14 kommenttia:

  1. Tämä tuikkikaa joulun tähtöset on lempilauluni nuoruudesta asti. Siinä on jotain suunnatonta kaihoa. Radiossa joskus kymmeniä vuosia sitten kerrottiin eri laulujen taustoja ja silloin tykästyin tähän. Taivas sylissäni saa henkilökohtaisuudellaan kyyneleet aina silmiini...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyisissä uusissa joululauluissa on ihanasti ihmisen omat tunteet ja sydämen joulu mukana <3
      Laulujen taustoista on myös kiva kuulla; ne antavat lauluihin uutta näköalaa ja avartavat laulun sanojen sanomaa! <3

      Kiitos Sinulle ja Jouluniloa! <3

      Poista
  2. Nuo kummatkin on tosi kauniit joululaulut.❤
    Itselleni rakas joululaulu on:
    Maa on niin kaunis!
    Sitä laulettiin äidin hautajaissa.❤
    Se on kaunis eikä liian surullinen.
    Mutta kyllä tunteet tulee pintaan, kun kuulen tuon laulun radiossa.

    Ihanaa viikon jatkoa sinulle!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari <3

      "Taas kaikki kauniit muistot" sopinee myös sinun jouluun.
      Muistojen joulu <3

      Poista
  3. Minulla lempilaulut vaihtelevat. Huomaan, että toisena jouluna joku laulu puhuttelee erityisesti ja toisena taas joku muu. Vaikea olisi siis päättää mikä on kaikista ihanin joululaulu, kauniita lauluja kun on niin monia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee! <3
      Joulutunnelmat on eri vuosina erilaiset!

      Poista
  4. Aivan liikuttava tuo pikkutonttujen kuva ♡!
    Tunnistan tuon erään ajatuksesi: ajattelen monesti joulun jälkeen, että tämänkin joulun sain. Tuikkikaa oi joulun tähtöset piirtää sanoissaan kaarta tästä elämästä tuonpuoleiseen; sen mukana voi surra monenlaista ♡.

    Joululauluja minulla on erilaisiin tunnetiloihin; välillä jokin laulu tuntuu vaan ihanammalta. Lempilauluihin kuuluvat harras Betlehem, Betlehem, rauhaisa Hiljainen joululaulu, aina vaan ihana Maa on niin kaunis, yksinkertaisen juhlava Keskitalven synkkä. Jouluaamun kirkossa kylmät väreet nostaa riemukas jouluvirsi Juhlimaan tulkaa toivon täyttymistä. Yksi uudempia suosikkeja on ruotsalainen Koppången.
    Ja aina vaan minua liikuttaa tuttu ja yksinkertainen Jouluaamuna aikaisin:
    "Katso Jumalan maailmaa, katso kauneutta. Täällä jaksat sä vaeltaa, täällä on rakkautta."

    maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos maria! <3 Tuossa joulukuvassa on hänen ensimmäisen ja viimeisen joulun ilo ja meidän joulumuisto.

      Ihania mielilauluja sinulla, ihania sanoja niistä.
      "Tule rakkaus ihmisrintaan, tule lahjana joulun tään"

      Poista
  5. Minun on myös vaikea sanoa, mistä eniten pidän. Joulu, joulu tullut on yksi mieleisimmistä.Yritän ottaa tämänkin joulun rennosti.Sitä opettelen. T. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOulu, joulu tullut on juhla armahainen. <3 Ihana vanha. vanha laulu.

      Poista
  6. Ei ihme, että tuo kuva on niin erityisen rakas ja joulu tuo mieleen monenlaisia, kipeitäkin muistoja. <3 Olette joutuneet elämään raskaita aikoja.
    Taivas sylissäni on yksi vaikuttavimmista joululauluista ja saa edelleen kyyneleet silmiin, kun sitä laulan tai kuuntelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piipe <3, kiitos.

      Nämä uudemmat joululaulut ovat kyllä kauniita. Kauneimmissa joululauluissa niitä on tullut opittua useampia.

      Poista
  7. Kiitos Kaisu erityisesti tästä postauksesta. Ihan itkettää katsoa tuota ihanaa pikkuista joka lähtiessään jätti surumielen ja ikävän äidille ja isälle ja sisaruksille. Juuri tänä jouluna se tulee erityisen lähelle minuakin. Tänä jouluna mekin kaipaamme kiharapää ilopilleriä. Aikuinen lapsi ja nuori aviomies mutta veitikka siltikin. Itselleni tänä jouluna erityisesti Carl Collanin "Muistojen joulu" tai "Joululaulu"-nimellä oleva laulu jotenkin riipaisee..." On ilta ulkona tuuli käy,se laaksoa laajaa saartaa..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmama <3
      "Taas kaikki kauniit muistot, mun tulee mielehen..."
      Rakkaat muistot kulkevat mukana.<3
      Heidän paikka on sydämissämme joulusta jouluun. <3

      Poista