13. marraskuuta 2019

Ruusuisia kirppislöytöjä



Vaaleanpunaruusuiset astiat sopivat ihanasti värinsä ja aiheensa puolesta mökille.
Siksipä niitä tulee aina katseltua kirppiskierroksella.


Piipahdin pitkästä aikaa kirppistelemässä
ja ostin kolme vanhaa Arabian kahvilautasta
sekä eurolla tämän kauniin aivan uudelta näyttävän pitsiliinan.


Olen liimannut tällaisten pienten lautasten taakse pikaliimalla pidikkeen
ja ripustanut näitä ruusuisia aarteita mökin ruusukammarin seinälle.


Olen keräillyt mökille ajan kanssa myös ruusukuviollista ruoka-ja kahviastiastoa, 
joka lienee 80 -luvulta.

Kummityttöni oli löytänyt viikonloppuna kirpputorilta kaksi uudenveroista sarjaan kuuluvaa kulhoa.
Ihana, kun nuo astiat nostivat hänelle mielikuvan, 
että joku näitä kerää ja jollakin tätä sarjaa on,
ja näin nämä astiat kulkeutuivat meille. <3




Tämä ruusuastiaston kerääminen on ollut kiva projekti, 
joka alkoi itseasiassa kastikeastiasta ja parista maitokannusta. 
Sain keväällä eräältä ystävälliseltä ihmiseltä kahvikuppeja ja asetteja
ja nyt näiden  kummitytön lahjoittamien kulhojen myötä astiasto täydentyi taas kivasti. 

Nyt on vielä etsinnässä ruokalautaset,
joita ei kyllä edes yksittäin ole näkynyt kirppiksillä 
eikä kukaan ole vastannut Facebook-kirppis ostoilmoitukseeni.
Voihan se olla, että ne on kaluttu loppuun ja  joudun  tyytymään valkoisiin lautasiin.
Vielä jatkan kuitenkin etsimistä ja huhuilua näiden perään!



Ruusuasettien kanssa käy arkena mukit, 
mutta vieraille on kiva kattaa oikeat kahvikupit. <3

Keräilyerinä kootuista astioista on kertynyt vähitellen mökille käyttöastiasto,
joka kuuluu mökin tunnelmaan.
Astioita käytetään ja niitä pestään kultauksista huolimatta tiskikoneessa.
Käytön lisäksi nämä ovat kauniita koristeenakin tuossa mökin puolikorkean kaapin päällä.

Se on hauska,
miten erilaisissa miljöissä on omanlaiset teemat ja esineet. 
Nämä on mökkijuttuja;
kotiin en näitä kuljeta.


















11. marraskuuta 2019

Talvinen maisema



Luonto oli pukeutunut juhlapukuunsa viime viikonloppuna.
Kaikkialla oli niin kaunista, valkoista, puhdasta.
Lumi oli kuorruttanut lapsuuteni kotimaiseman ja muistojeni paikoilla oli lumihuntu yllään.

Äiti oli laittanut rakkaasti lyhdyn palamaan tiehaaraan tuikuttamaan valoa,
kuin majakaksi kotisatamaan.<3



Lähinaapuri on nykyään tyhjillään talvisaikaan,
mutta tutut rakennukset pilkistivät sieltä peltosarkojen päästä,
lumipuiden katveesta.
Oli aamuinen sininen hetki.
Täydellinen kauneus ja muistojen palo ympäröi minut.


Näillä pelloilla olen hiihdellyt ja kestohangilla juoksennellut.
Ajatukset suihkivat lapsuuden talvisiin puuhiin,
potkukelkkailuun, lumihankeen tehtyihin kotileikkeihin, 
karhunrinkiin, lumiukkoihin ja -akkoihin.


Kotipihan puut nuokkuivat lumen alla jo perjantaina saapuessamme.
Yöllä satoi lunta lumitöiksi asti ja 
uusi lumi houkutteli ulos katselemaan ja kuulostelemaan talvista luontoa.


Katselin Kotipuroa, kotiani ja kotipihaani eri kulmilta.
Kävin kävelemässä talvista raittia pitkin kirkolle päin.

Tämän tien reunat ovat tuttua tutumpia,
sillä tästä kuljin aikanaan hakemaan maitoa läheisestä maatalosta.
Muutaman kerran maitopääläri kaatui liukkaalla kelillä
ja joskus pelottikin, sillä silloin ei katuvaloja vielä ollut.

Tänä aamuna tiellä oli paljon lunta
ja jouduin oikein tarpomaan lumen seassa.
Ilokseni kuulin jossain vaiheessa tutun aura-auton äänen
ja näin miten lumi lensi aurasta kaarella kuin ennen vanhaan ojan penkalle
ja tienhaarassa piti tehdä lumityöt uudelleen.



Puustellinmäki.
Minun mäkeni.
Nyt aikuisen silmin katsottuna melko tasainen tienoo. ;)
Siitä laskin lapsena mäkeä suksilla, pulkalla. muovipussilla ja 
pahvilla.

Sieltä näkyi koti ja kodin valot. 
Siellä ne pilkoittivat viikonloppunakin kutsuvasti.



Kuura oli kaunistanut joka sopen,
kaikki pinnat.


Pyykkinarut olivat kuin paksut lumiköydet.


Lintulauta oli saanut lumimyssyn ja talipallon ympärille oli muovautunut lumilintu.


Olin kotona.
 Lapsuuden maisemissa,
joka oli tällä kertaa kuin talven ihmemaa.

Isänpäivän aatto,
isän ikävä,
mieheni tädin hautajaiset.

Maiseman yllä lepäsi yhtäaikaa kiitollisuus olleesta,
mutta myös kaipaus ja luopumisen kipu.

Ja päällimmäisenä ilo, että kotona on vielä äiti.
Että on paikka,  mihin voi palata.
<3













7. marraskuuta 2019

Vanha kaktus kukkii



Minä olen ollut innoissani ja iloissani täällä.
Vanha kaktus on alkanut kukkia.

Olen ihastellut noita kukintoja puolelta ja toiselta.
Miten pienistä kaunista yksityiskohdista se koostuukaan!
Ja tämä punaisen sävy on tosi kaunis.

On ollut mielenkiintoista seurata tämän roskalavalta pelastamani kaktuksen vaiheita
ja sitä sisäistä kasvunvoimaa, mikä kaktuksissa piilee.

’Kierrätyskaktus’ oli alussa tosi kuiva ja ränsistynyt, suorastaan ruma.
Vähitellen väri muuttui ruskeansävystä vihreään ja lehdet tanakoituivat. 


Kukinta on ihana palkkio sinänsä aika vaatimattoman kukan vaalimisesta.
Kannatti antaa kaktukselle aikaa, lämpöä ja huolenpitoa!




Kukista on kyllä paljon iloa  ja väriä. 
Olen vähitellen oppinut, että ei niitä auta kovin paljoa hoitaa.
Silloin tällöin vettä nakata, niin eivät ainakaan veden paljouteen kuole.

Kukkapöydällä on myös nuppuvaiheessa pari vuotta sitten saamani kaktus
jonka tarinan voit lukea täältä,  vaaleanpunainen kaktus 



Isänpäiväviikonloppua  kohti mennään.

Mottona on, että vähemmän aineellisia lahjoja,
enemmän hellyyttä, haleja ja herkkuja.

"Pienten" lahja, varvashieronta -lahjakortti on ollut  vuodesta toiseen yksi isän lempparilahja,
jonka iskä varmaan tänäkin vuonna  saa. <3

Isänpäivävalmistelujen ohella valmistaudumme täällä mieheni tädin hautajaisiin.
Elämän ilot ja surut kietoutuvat toistensa lomiin.
Kaiken yllä väräjää kiitollisuus toisistamme ja yhteisestä matkasta! <3