Pieni ja punainen

Kristiinan nakkaama kuukauden haaste, 

’Pieni ja punainen’ tuntui aluksi haastavalle. 

Punainen kun ei ole oikeastaan minun värini.

Haaste jäi näköjään kuitenkin kutkuttamaan mielensopukoihin ja kytemään ajatuksiin.

Eilisellä retkellä hoksasin aika ihanan vastauksen 

tuohon huhtikuiseen haasteeseen. 

Unikko eli valmu.

Se on se 

-pieni ja punainen, 

 sisukas ja sinnikäs. 

Se kasvaa kuivassa, karussa maassakin; 

kiven kolossa, missä on ollut multaa siemenen verran.

Mieleeni nousi unikkojen äärellä 

myös lapsuuden ’maatiaisunikot’, 

keltaiset, oranssit ja valkoiset kukkaset,

joiden karvaisis nuppupalleroita tuli 

joskus poksauteltua auki. 

Anteeksi äiti! 

Ne olivat vaan niin houkuttelevia, pehmoisia pallukoita! 

Ihastuin punaisiin unikoihin Kreetalla kolme vuotta sitten.

Kylvin niitä sitten kotona lavakaulukseen.

Tuloksena oli hailakat, oranssiin taittavat 

ja kovin hentoiset kukkaset, 

joista löytyi sattumalta vielä kuvakin. 

Viime keväänä ostamani unikonsiemenet löytyivät harmikseni keittiön kaapista. 

Sinne olivat unohtuneet! 

Ripottelin siemenet kokeilumielessä multaan, 

josko kukkaset nousisivat sieltä keväällä. 

Saapa nähdä. 

Epäilenpä, että ei. 

 

Kolmas kerta toden sanoo!

Tänä vuonna kylvän kyllä ajatuksella ja aikataululla 

näitä päivän pirteyttäjiä ja väripilkkuja kotipihaan.

Nämä nimittäin viehättävät minua helppohoitoisuudellaan! 

Palataanpa syksymmällä pieniin ja punaisiin. 

Ehkä erivärisiinkin! 

Terveisiä täältä lämpimästä

 Tervehdys kuin tuulahdus Sinulle 

ja matkapäiväkirjaa täältä lämpimästä,

jonne lähdimme Suomen yllättävän lämpimistä huhtikuisista hellepäivistä.

Palasimme jälleen keväiselle Kreetalle. 

Tämä on mukava saari sopivan mittaisen lennon päässä. 

Lämpötila on parinkymmenen paremmalla puolella. 

Kukat kukkivat ja linnut laulavat. 

Tämä on arjen juhlaa. 

Sellaista, josta miettii välillä, että onko tottakaan. 

Olla kahdestaan, liikkua, 

nauttia näkemästään ja levätä, kun väsyttää. 

Nyt pääsiäisenä hiljentyä täällä omaan rauhaan

ja netin kautta myös omaan kotoisaan 

Lensimme tänne ns. kiirastorstain aamuna. 

Se päivä meni lähitienooseen tutustellessa. 

Ensimmäinen huolehdittava asia oli juoma- ja  hampaiden pesuveden ostaminen lähimarketista, 

josta löytyy liki kaikki tarvittava. 

Vesipulloa kantaessamme tuli jo koti mieleen. 

Kaikkialla maailmassa ei kraanasta tule 

juotavaa vettä niin kuin koti-Suomessa. 

Kiitollisuuden aihe. 

 

Perjantaina kävimme Rethymnosin vanhassa kaupunginosassa, jossa on merkittävä nähtävyys, kukkulalla sijaitseva Fortezza-linnoitus. 

Linnoituksen maapohja on rutikuivaa,

mutta niin vain jotkut sitkeät kukat kukkivat siellä. 

Hämmästyttävää on, 

miten tuo kaikki rakennustyö on saatu tehtyä 

1500 -luvun alussa 

sen aikaisilla menetelmillä niin,

 että linnoitus on kestänyt näihin päiviin. 

Linnan muurien yli näkyy 

hienoja maisemia ja  erilaisia kerroksia;

meri, kaupunki rakennuksineen 

sekä vielä lumipeitteiset  vuoret.

Linnoituksen sisällä oli myös pieni kirkko

ja kaupungilla kävimme useammassa kirkossa. 

Useimmat niistä ovat koristeellisia ja ylt’yltänsä täynnä 

raamatullisia maalauksia, kuvia ja patsaita, 

kultaa ja kimallusta. 

Pääsiäisen aika näkyi kukkien ja oksien runsautena. 

Tänä vuonna täällä vietetään pääsiäistä 

samaan aikaan kuin meillä. 

Punainen on kreikkalaisen  pääsiäisen väri. 

 Punaiset munat ja ’pullaletit’ oli tuotu lahjaksi ja pääsiäisyllätykseksi huoneeseemme.

Eilen vuokrasimme pyörät ja kävimme pyöräilemässä. 

Pyöräileminen autojen seassa tässä autoilukulttuurissa ja sen tempossa on oma taiteenlajinsa, 

mutta hyvin selvittiin taas tällä erää. 

Kaupunkimaisuus  häivyttyy yllättävän pian maaseutumaisuuteen ja kotieläinten ääniin 

sekä tasaisuus vuoristoihin 

ja spiraalina kulkeviin teihin.

Aurinko paistaa. 

On lomamme neljäs päivä. 

Tänään lähdemme seikkailemaan jalan!

Pääsiäispäivän iloa Sinulle!💛

Se näkyy täällä mm. niin, että monet kaupat ovat kiinni 

ja perheet kokoontuvat yhteiselle aterialle.