20. heinäkuuta 2017

Terveisiä kukkapenkistä

Tänään saimme poutaisen päivän,
jonka hyödynnin ruohonleikkuuseen ja taisteluun vesimaltoa vastaan.
Sitä näytti puskevan joka paikassa vihreänä mattona.

Viime talvena etupihan kukkapenkistä hävisi mm. syysleimut
ja pikkusydän, jota on ollut vuosikaudet pitkin tuota kukkapenkin pitkää reunaa.
Keväällä oli tosi harmillista huomata talven tuhot 
ja kylmä kevät sekä kesä ei ole tuoneet oikein intoa pihatöihin.

Väriä ja kasvua on kaikesta huolimatta saatu päivien iloksi
ja tänään nautin kyykkimisestä tuolla pihalla.
Työstä tuli näkyvää jälkeä ja 
perennat palkitsevat taas kauniisti.














Siinä muutama kuvamuisto tältä päivältä ja tältä kesältä.

~~~~~~~~~~~~~~

Eilen piipahdin pikaisesti mökillä.
Olin jo autossa lähdössä, 
kun ilokseni hoksasin Punalehtiruusun avanneen kukkansa.
Tämähän on se ruusu, jonka siirsin lapsuuskotini naapurista 
muutama kesä sitten. 💜



Puutarhatyöt ovat kyllä mukavia,
kun sää on kohdillaan.
Kukat palkitsevat kauniisti työn ja vaivan.

Toivon itselleni kuitenkin muistia sen suhteen,
että en tulevana kesänä innostu liikaa noista ruukkuihin laitettavista kesäkukista.
Niistä on oma huolensa,
jos ja kun on kesällä pois kotoa.
Mutta se vaiva tahtoo unohtua talvikuukausien aikaan
ja keväällä uudella innolla käydään toimeen.

Tykkäätkö sinä touhuta pihalla ja puutarhassa?
Onko teillä niitä lavakauluskasvimaita?

Kukkaisajatuksia Sinulle!

Kaisu

19. heinäkuuta 2017

Lapsuuden järvimaisemissa

Ainakin kerran kesässä
ihastelen, ihmettelen tätä maisemaa.
Ja vuosi vuodelta tunnen yhä syvemmin,
syvemmältä
kesien muistot.

Inkeri Karvosen runon sanoin:

"Tutulla rannalla
kaipaus kirkastuu lähelle.
Vedessä sanoma taivaasta:
puhtaat pilvet.
Linnununtuva aallokossa,
joku on lähtenyt pois,
jättänyt turvallisen ikävän."


Katselin taas tätä tuttua maisemaa,
pilvien kulkua,
taivaan kannen värien kauneutta,
veden tyyneyttä ja liplatusta,
vaahtopäitäkin.

Tunsin vahvasti kesän, kesät.
Olevan, menneet, aavistuksen tulevasta.

Tällä rannalla menneet vuodet kulkivat ajatuksissani kuin pilvet taivaalla.
Ajatusteni pilvillä on paljon kultareunoja,
vaaleanpunaisia hörtelöitä,
mutta on myös surureunaisiakin.

Onnellisia oli lapsuuden kesäpäivät,
kumpupilvet.
Ja sää oli aina lämmin ja vesi lämmintä kuin linnunmaito.
Perheemme vuosikymmenten  kesämuistot, 
mökin laittaminen, yhdessä puurtaminen, 
yhdessäolon hetket.

Ja rakkaat muistojen pilvet,
omien lastemme kanssa tehdyt mökkireissut.
Tervetullut irtiotto kaupunkiarjesta.
Aurinkopäivät ja sateenropinat.
kirmailut saunasta järveen ja iloiset huudot.
soutajat kaislikon reunassa ja kauempana,
kalasaaliit,
sotkeentuneet siimat, 
reissussa rähjääntyminen.<3

Ja nyt tämä kesä tässä.
Minä rannalla.
Kädet tyhjinä ihmetellen katson ulappaa,
kuljen muistojen pilvitarhassa
ja tunnen vahvasti 
"aikansa kutakin".
Yksinäinen lokki istuu kauempana kivellä.

Mieleeni tuli runon sanat

"Ei ketään rantakiveltä järveen mulahtamassa, 
vain yksinäinen lokki, 
lähdössä."



 





Neljäkymmentäkuusi vuotta sitten  tulimme tälle rannalle,
vahvaan pusikkoon ja pajukkoon
raivaamaan tätä kesäpaikkaa.


Nämä vänkkyrät koivut, tämä koivikko ovat puhutelleet minua aina.
Ne puhuvat minulle vahvasti kasvusta, kasvun kivusta.
Siitä, miten käy, jos ei ole tilaa, valoa, huolenpitoa.

Nämä ihanat mökkirannan koivut 
saivat  mahdollisuuden kasvaa
ylväästi kohti pilviä
ja tuottaa iloa, kauneutta tähän mökkimaisemaan.


Katkoin pajuversoja puiden juurilta, väleistä
ja elin vahvasti menneitä kesiä, 
työn aikaa.

Minä, me 
nyt touhussa ja  työssä
tässä kesässä.
Meidän jälkeemme uudet sukupolvet.


Ja aika patinoi,
se kultaa muistot ja muistojen pilvet! <3

Kesäpäivien iloa Sinulle! 
Mikä on sinun kesämuistojen rakas paikka?

~~Kaisu~~