24. syyskuuta 2023

Kuolleiden lasten muistopäivä

Eilen vietettiin valtakunnallista kuolleiden lasten muistopäivää.

Somesta luin, että joka vuosi kuolee liki 450 alle 20 vuotiasta lasta.
Lapsen kuolema tuntuu aina odottamattomalle ja  luonnottomalle.

Elämän kun pitäisi olla vasta aluillaan ja 
vanhempien sekä lapsen yhteinen tulevaisuus valoisana edessäpäin.

On todella tärkeää ja aivan ihanaa, 
että lapsen kuolemalle ja vanhempien surulle on tullut enemmän näkyvyyttä sekä
väyliä käsitellä ja hoitaa surua.

Avoimmuus ja tunteista puhuminen sekä surun jakaminen 
ovat parasta hoivaa tämän äärimmäisen surun äärellä.




Kun suru kosketti meidän perhettä v.1987,
ei ollut lapsensa menettäneiden sururyhmiä eikä kriisiapua.
Noilta päiviltä on piirtynyt mieleeni  pysyvästi sinivalkoiset kukkakimput 
ja surunvalittelukortit sekä -adressit.

Vieraita tuli ja meni.
Suruvalittelut ja osanotot sanoina tuntuivat soljuvan ohi,
mutta ihmisten läsnäolo auttoi.

Läheiset ja ystävät kuuntelivat meitä, 
kun puhuimme tapahtunutta, eronikäväämme ja tyhjän sylin surua.
He kantoivat meitä pahimman surun yli.

Kaksi lastamme ja uusi vauva antoivat muuta ajattelemista
 ja heidän tähtensä oli jaksettava.
Työ ja tekeminen tuntuivat terapeuttisilta,
vaikka kyyneleet valuivatkin ja sydäntä raastoi.

~~~~

Emme koskaan ikinä osanneet ajatella tällaista kohdallemme.
Lapsen kuolema pysäytti meidät ja jätti pysyvän jäljen sydämeemme.




Nuorena perheenä kokemamme kriisi 
ja läpikäymämme koettelemus 
sekä kaipaus nousevat väistämättä aina uudelleen mieleen
-etenkin toukokuun toisena sunnuntaina 
ja marraskuisena isäinpäivänä.

Pyhäinpäivä arvatenkin pysäyttää, 
mutta myös lapsen keväinen syntymäpäivä 
ja elokuun 9. päivän muistot.
Jouluna ja perhejuhlissa hänen paikkansa on tyhjä
ja sitä ei ole kukaan täyttänyt eikä koskaan tule täyttämään.
Antton elää mukanamme muistoissa.

Hänestä puhutaan "hän oli",
mutta myös niin,  että 
"hänellä voisi olla tai olisikohan hänellä".
Hän on muistoissa ja  hän elää meidän mukana 
osana sisarussarjaa sekä perhettä  
niin ajatuksissa kuin ajankulussakin.

~~~~

Saatan hämmentyä,
kun minulta kysytään montako lasta meillä on.
Olen päättänyt vastata, 
ettö olen kolmentoista lapsen äiti ja 
lapsistani kaksitoista on elossa.


Minä tahdon muistaa
en unohtaa.
Minun tarvitsee puhua
ei vaieta.

Hän oli minun lapseni
jokaisella solullaan osa minua
ja yhä edelleen minä kannan
jokaisella solulla häntä mukanani.

-Alisa Martikainen-




Suru muuttaa muotoaan niin kuin tämä toukokuussa saamani Hortensia.
Se oli keväällä violetinsininen 
ja nyt syyskuulla se kukoistaa syvänpunaisena.

Siinä on kuin pienen poikamme, sunnuntailapsen elämänkaaren värit.
Vaaleansinisiä ajatuksia, 
aurinkoinen  huhtikuinen sunnuntaiaamu
sekä  pienokaisen 
reilun vuoden mittainen elämä.

Se päättyi elokuiseen sunnuntai-iltaan
 ja rakkauden sävyttämiin syvänpunaisiin muistoihin.
Ikävään ja kaipaukseen.





Taitoin eilen Hortensiasta pari kukkaa maljakkoon
ja loput laitan kuivahtamaan tulevien päivien iloksi.

Sytytin tuon niin aidolta näyttävän ja turvallisen led -kynttilän
sateiseen lauantaipäivään lapsemme muistolle
ja tälle vanhemmuuden kipeälle kokemukselle.




Aika on hoitanut.
Se on muovannut muistoista lohdutuksen.
Se, että olen ja olemme avoimesti käsitelleet lapsemme menettämistä, 
on auttanut jaksamaan.
Ja toivo, että vielä kerran voimme tavata.


He, jotka vain kävivät täällä 
pienen hetken 
ovat suurinta
mitä ihmissydän voi löytää

ja he käyvät täällä yhä
tulevat iltaisin hiljaisin askelin
hipaisevat eiliset eloon
viipyvät ikävän verran

kertovat, miten millään muulla
ei ole merkitystä
kuin sillä. että edes hetken
on ehtinut äärettömästi

rakastaa.

-Hanna Katajarinne-




Rakkaus ei koskaan häviä!

















 

17. syyskuuta 2023

Pyyheliinan tuunaus

Lahjoen miettiminen on välillä haastavaa,
kun tuntuu että kaikilla on jo kaikkea. 

Joku vuosi sitten laitoin lapsenlapsille 
synttärilahjaksi Muumi-pyyhkeet, 
jotka olivat mieluinen lahja 
ja ne ovat olleet arvatenkin kovassa käytössä. 




Peruspyyhe sinänsä voi olla lapsesta aavistuksen tylsä lahja, 
mutta ehkä nimi ja koristelut tekevät pyyheliinasta omantuntuisen ja mieluisamman. 
Ja ovathan nimikkojutut arkeakin helpottavia!

Syksyisten synttäreiden alla virittelin pyyhkeisiin joskus paljonkin 
 käyttämääni applikointi -ideaa.




Ostin Ratian kylpypyyhkeen ja 
kirjoin siihen synttärisankarin nimen puuvillalangalla ja ketjusilmäpistoin 
ilman sen kummempia hahmotteluja.
Kirjaimet eivät noudata mitään standardeja,
mutta sehän tästä tekeekin mummunnäköisen jutun.

Unikot kiinnitin kaksipuoleisella silityskankaalla, 
joka helpotti kuvion siksakkaamista. 






Unikot ja nimen olisi toki voinut laittaa esimerkiksi pitkän sivun keskikohdalle, 
mutta tuo kiva mustavalkea kuvio jotenkin kuului 
osaksi tätä diy -juttua.




Arjen ilo!
Aina askartelemusten ja käsillä tekemisten ei tarvitse olla suuriakaan,
kun tulee hyvä mieli itselle.
Saa tehdä jotain itselle mieluista ja 
tätäkin tehdessä tuli viipyiltyä ajatuksissa ihanan tyttölöisen luona!




Tämän pyyhkeen saaja on aloittanut koulutiensä elokuussa.
Mummu toivottelee onnea ja enkeleitä hänen poluilleen 
sekä mukavia saunailtoja ja uimahallireissuja
 nimikkopyyhkeen kanssa! 


















 

14. syyskuuta 2023

Diy kurpitsat

On sadonkorjuun aika.
Perunat on jo kuokittu
ja puolukoita poimittu.
Mutta kun en kylvänyt keväällä kurpitsoja 
niin ei ole nyt mitä hakea kasvimaalta.

~~~~~

Kurpitsat näyttävät olevan syksyn sisustusjuttu
ja askartelubuumi.
Minäkin olin kahden vaiheilla;
neuloisinko kurpitsan aihion vai valaisinko betonisia kurpitsoita.
Valitsin kuitenkin työtavoista ompelemisen
ja kaivoin ehtymättömälle tuntuvan huonekalukangaspalapussin esille.




Löysin ohjeen näihin kurpitsoihin Instagramista @sssaripp -tililtä.
Sari lupasi laittaa ompeluohjeet tänne blogiini,
koska kaikki ei ole kuitenkaan siellä Instassa.




Leikkaa ympyrä. 
 "Kaavaksi" käy lautaset asetista ruokalautaseen.
Minulla oli näissä Teeman asetti ja 23 senttinen lautanen.
Huolittelin reunat saumurilla, koska nämä kankaat ruopuvat niin herkästi.
Puuvillainen onnistuisi varmaan ilman tätä vaihetta.

Ota reilu pätkä (1-2 m) vetämistä kestävää lankaa 
ja harsi se ympyrän reunaan kiristyslangaksi.




Laita sisään vanu, kiristä reuna niin suppuun kuin saat. 
Vedä toinen lanka lyhyemmäksi ja  
solmi lankojen päät.
Älä katkaise lankoja,
sillä samalla langalla voit jatkaa seuraavaa vaihetta
eli ommella haluamasi määrän noita "lohkoja".

Ompele kanta kiinni kurpistan keskelle.
Minä ompelin tuollaisesta huopapalasta putken malliin.




Peitä alapuolelle jäänyt reikä mahdollisimman isolla napilla.




Näitä oli kyllä kiva tehdä,
jopa koukuttavan mukavaa.
Jokaisesta tuli omanlaisensa 
kankaan värin, ympyrän koon, lohkojen määrän ja napin mukaan.




Tältä kurpitsasatoni näyttää päältäpäin katsottuna.

Ja tältä ne näyttävät alapinnoilta.




Kankaani olivat aika vahvoja ja rypyttäminen oli haastavaa.
Pari kertaa kiristyslankakin napsahti poikki ja 
isompiin kurpitsoihin jäi väkisin iso aukko,
Kehittelin nahkasta 
sellaiset uimarenkaan näköiset ympyrät napin alle.
Reikäiset siksi, että oli helpompi ommella!
Ja siitä tuli ihan kivan näköinen versio ja "oikotie onneen"!




Minusta nämä ovat söppänöitä!
Kivoja katsella sekä kanta ylöspäin että nurinpäin.
Ja ottaa käteen ja hypistellä ja 
nauttia syksyn väreistä tässä keittiön pöydän ääressäkin. 

Sellainen ompelusessio tällä kertaa!
Muutama neulanpisto sormeenkin ja verikoe siinä samalla,
mutta oli sen väärti.
Innostaako sinua tämä syksyinen ompeluvinkki?

🍂🍂

Tämä näyttää muuten olevan 1001. postaus!
Kiitos Sinulle, että olet ollut jakamassa 
näitä arkeni juttuja! 

🍂🍂



























8. syyskuuta 2023

Diy seinäkoriste kaisloista



Kävin illalla merenrannassa hakemassa värkkiä diy-juttuun,
jonka näin jossakin sivustolla
 somen loputtomilta tuntuvien vinkkien ja ideoiden joukossa.
Kaislatyö piirtyi jotenkin kutkuttavasti verkkokalvoilleni.

Näkemäni työ oli tehty kelottuneeseen oksaan
ja kaiskojen reunoille oli solmittu värikkäitä lakanasuikaleita,
jotka "eivät sopineet oikein minun pirtaani".




Lähdin toteuttamaan omaa versiotani näin:
Kiepsautin pyörökeppiin kaislan kerrallaan,
taakse kevyesti taittaen, '
 sieltä kaislojen välistä etupuolelle tuoden sekä sivulle ohjaten.
Edellisen kaislan pää jäi  muutaman uuden kaislan sidoksen alle.

Hommansa siinä oli,
sillä kaislat katkesivat helposti tuossa taittokohdasta
ja keräämäni kaislat olivat harmikseni kovin erivahvuisia.
Ehkä kaisloja olisi voinut vähän liottaa ennen työstämistä,
mutta minut tuntien siihen ei ollut nyt aikaa.

Helmet pujotin siimaan.
Kiinnitin helminauhan kepin päihin solmimalla
ja samasta siimasta tuli sitten myös ripustuslenkki.










Siinäpä se nyt on!
Tälle  askartelemukselle löytyi paikka vessan seinältä.

Kotikutoinen,
omannäköinen,
luonnonläheinen,
merellinen seinäkoriste.

Että tämmöisiä juttuja jää välillä mielen päälle
sillä tavalla innostavasti ja houkuttelevasti.

Kaislan työstäminen tällä tapaa oli minulle uusi juttu.
Kerran olen tehnyt kaislakranssin, klik.
Oletko sinä  käyttänyt kaislaa jotakin tehdessäsi materiaalina?




Lähipäiviksi on luvattu aurinkopäiviä 
ja kesän jatkoja.

Nautitaanpa niistä.
Kerätään materiaalia luonnosta tulevien päivien askarteluihin
sekä kauniita oksia maljakoihin!


















 

6. syyskuuta 2023

Syksyisissä tunnelmissa

Syksyn vahvaa tuntua ja tuoksua on ilmassa. 
Itselläkin on ollut jo pitkään luovuttajan olo 
kukkapenkkien ja kesäkukkien kanssa.
Sadepäivät ovat tehneet niissä tehtävänsä 
ja kasvukausikin on auttamatta ohi.

Marjaomenapuun oksat kantavat vielä runsasta satoaan.
Pujottelin sen pieniä omenoita rautalankaan 
ja kiepsautin sen omenaiseksi kranssiksi.

Ei mitään erityisen ihmeellistä askartelua,
mutta sellaista terapeuttista mukavaa, kevyttä puuhastelua
arki-illan ratoksi,
hurjan syysyskän vastapainoksi
ja piristykseksi sisääntulon syyskattaukseen.

Tuon kivan lyhdyn bongasin muuten kesällä nettikirppikseltä
ja piikkilankakranssin tein mökillä.










Päivä menee levolle,
se on antanut
lämpönsä ja rakkautensa,
valaissut meitä 
silmillään.
Kun on ilta,
me tähyilemme viimeisiä säteitä,
sulkeudumme kaipaukseen ja kiitokseen.

-Niilo Rauhala-




Sytytin kynttilän läheisemme isän muistolle.
Olen viipyillyt tänään hänen luonaan ja näissä ajatuksissa,
luopumisessa ja lähdössä.

Laulun sanoin "elämä, sana niin suuri vielä on käsittämättä."

Elämä on kuin kämmenen leveys tai ei sitäkään.
Se on kuin kukka, joka kukoistaa ja kun tuuli käy yli sitä ei enää ole.

Elämä on kuin päivä, joka kallistuu iltaan ja vaipuu pois auringonlaskun myötä.
Tai kuin matka keväästä syksyyn.

Kuoleman viestin äärellä olemme ymmärtämättömiä
ja  tunnemme oman pienuutemme.

Niin oli  eilen illallakin.
Oli kysymyksiä ilman vastauksia.
Miksi näin varhain,
miksi lopulta näin yllättäen tuli hyvästien aika.
Oli hiljaisuutta ja kyyneleitä.