28. marraskuuta 2017

Hellyttävä norjalaismyssy

Terveisiä marraskuisen tiistain pimenevästä iltapäivästä.


Mietin tätä pientä päähinettä neuloessa, 
että  olenkohan minä omille vauvoille
 myssyjä tehnytkään.

Äitini on nimittäin hoitanut sen tehtävän kiitettävästi  
kutomalla ns. siksak -myssyjä
niin lapsenlapsille kuin myös lapsenlapsenlapsille.

~~~~

Tein syksyllä ommellen nuppupeittoja
ja samaan aikaan minulla oli puikoilla helmineulepeite.
Olen saanut sen jo valmiiksi ja 
vilautan sitä jossakin vaiheessa täällä.

Peiton neulominen oli niin mukavaa,
että päätin neuloa myös myssyn
tammikuussa syntyvälle vauvalle.


Löysin tämän kivan norjalaismyssyn ohjeen

Tämä oli kiva, pieni käsityö.
Tuntuu, että olen löytänyt uutta tekemistä neulomisesta 
ja ilo siitä, että minun  kädenjälki lämmittää  pientä,
tuntuu erityisen rakkaalta ajatukselta.
Tyttäreni tuntui tykkäävän niin Novita Nalle -langan väristä kuin tästä mallistakin.
Tupsu oli hänen toivomuksensa! <3

Jos alat neulomaan tämän ohjeen mukaan,
kannattaa lukaista kaventamiseen sekä lisäämiseen  liittyvät kommentit
niin säästyt purkamisen vaivalta. ;)

Tämä taitaa olla marraskuun viimeinen päivitys.
Tervetuloa kurkistelemaan Tau(v)onpaikan jouluisia juttuja!
Joulukuussa "päivittelen" tiheämmin kuin tavallisesti.

Sytytellään tihenevään pimeyteen kynttilänvaloa
ja nautitaan yhdessä lähestyvän joulukuun ilosta! <3

-Kaisu-






.


12 kommenttia:

  1. Onpa kiva malli! Pitää kokeilla onnistuisinko lukemaan ohjetta, välillä se tuntuu kovin vaikealta. Pienille myssyille olisi käyttäjiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä oli tosi kiva.🤗 Kannattaa kokeilla! Ihana kun sullakin on kelle tehdä! 💕

      Poista
  2. Kaunis myssy! Minäkin olen yhden myssyn tuolla ohjeella neulonut. Tuo tupsu on kyllä ihana lisä hattuun, sopii hyvin 👌😍 Mukavia marraskuun viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on varmaan monille käsityöihmisille tuttu juttu! 🤗 Hyvän mallinen ja kivoja yksityiskohtia. Tupsu on kyllä täydellinen lisä tähän myssykkään! 😍

      Saimme tänään taas lunta, joten mukavalta tuntuu! 👍

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Pieni sievä tästä tuli! 🤗 Tilaus olikin 'beipparin' kokoa.

      Poista
  4. Tämä on niin kiva myssyn malli, suojaa hyvin pienen päätä. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin suojaava malli! 🤗 Perinteinen, hyväksi havaittu.

      Poista
  5. Kyllä on kaunis myssy söpöine tupsuineen! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myssyn tupsu on kyllä niin kuin piste iin päällä! 🤗

      Poista