Pyhäinpäivän runoja

Muistokynttilät tuovat lempeää valoa pimeyteen ja harmauteen.

Hiljaisuus hoitaa ja puhuttelee.

Runojen säkeet,

sanoihin kiteytetyt kipeän kaipauksen ja lämpimien muistojen ajatukset tuovat 

lohtua ja toivon  sekä kiitollisuuden näköaloja

tänä pyhäinpäivänäkin.

Antton  -poikamme <3 1987

Greta -mummu <3 1988

Toivo -pappa <3 1989

Kolme syvän surun vuotta.

Kun on muutaman kerran käynyt läpi

surutyön omasta elämästään -

luopunut luovuttanut

miettinyt kaiken valmiiksi hautakukkia

....muistovärssyjä myöten-

alkaa oppia jotain elämästä

taistelee jokaisesta päivästä

suutelee kukkaanpuhkeavan 

rikkaruohonkin polullaan

iloitsee variksen laulusta

harmaseen syysaamun tihkuun

 herättävästä

opettelee tankaten

elämän ABD-kirjaa

kuin seitsemän veljestä.

Alan tuntea aan.

Aa niin kuin aamu.

Aa niin kuin aurinko.

-Maaria Leinonen-

Isä  <3 2012

Se, joka on lähtenyt kauas

on kaikkein lähimpänä.

Se, jonka ääni on hiljaisuutta,

puhuu meidän äänemme läpi.

Ja niin sanamme vaikenevat,

ja me kuuntelemme.

Miten voisi olla poissa se,

jonka kaipaus kantaa keskellemme

vahvoilla käsivarsillaan?

Me asetumme hänen ympärilleen,

ei ole tärkeää, mitä me sanomme,

vaan se, mitä hän kertoo meille,

koko matkan pituudelta.

-Niilo Rauhala-

On ihminen aivan kuin ruoho vaan,

sen korsi on hauras ja hento.

Ei kestää voi täällä vahvinkaan.

Ei monesti aavista kulkija maan:

"On kulkuni tähden lento."

Suru, jolla on nimi

Sinun lähtemisesi jälkeen

tuli pitkä hiljaisuus

niin kuin tulee aina 

kun joku läheinen muuttaa pois.

Minä kuljin varovasti

jokaisen huoneen

enkä löytänyt käsille

mitään tehtävää

sillä tyhjissä huoneissa

oli aika pysähtynyt.

Kuljin kaikki polut,

joilla oli leikitty.

Mutta polku oli tyhjä.

Askeleeni harhailivat

päämäärää vailla.

Tänä päivänä

surulle on jo nimi.

Olen kulkenut oman polkuni,

olen löytänyt uudelleen 

kukat ja kivet.

Olen löytänyt valon,

jossa kaipaus elää:

 "Ei lapsi ole kuollut,

hän nukkuu."

-Teuvo Aho-

"Täällä on kuin kukkasella

aika lyhyt meillä..."

En raskinut katkoa laventelin varsia pois,

vaan jätin ne talven törröttäjiksi,

muistoksi menneestä kesästä,

sinisistä kukinnoista,

sinisistä  tuikkivista silmistä.

Asettelin havunoksat kukan juurelle,

suojaksi talven kylmää vasten,

hellästi.

Siinä toivossa, 

että keväällä mullasta nousee uusi elämä. 

Hautaa laitellessani 

 ylitseni lensi useita joutsenparvia.

"Minäkin parvessa lintujen lauloin kesän lyhyen,

minäkin yhteisin sydämin

metsää ja taivasta rakastin."

Lapsen laulu äidille

Äiti, minun täytyy jatkaa,

joku kutsuu kulkemaan.

Täytyy taittaa taival matkaa,

vaikken tietä tunnekaan.

Siellä, missä toisiansa

aallot vievät  tansseihin,

siellä, veden loiskinassa,

siellä olen minäkin.

Siellä, missä korkealla,

siintää pilvi sulavin,

siellä, sinipilven alla,

siellä olen minäkin.

Äiti, katso, kuinka kasvan!

Kuule, kuinka kohisen!

Minkä kasvoin viime vuonna,

tänään kasvan ohi sen.

Avara on taivaan syli,

tuulen teitä purjehdin.

Pääsky lentää pääsi yli,

siinä olen minäkin.

Älä pelkää. Tulen kyllä.

Tulen kyllä takaisin.

Iltatuulen hyväilyssä.

Siinä olen minäkin.

-A-M Kaskinen-

Aika oli se,

joka paransi haavat,

niin kauan kyyneleet vuotaa saivat.

Ne kuivuivat myöhemmin itsestään

ja vaihtuivat hiljaiseen ikävään.

<3

Näiden runojen myötä 

rauhaisaa pyhäinpäivää Sinulle!