Kesäkuu ja -loma ovat päässeet jo hyvään vauhtiin.
Teimme pidennetyn viikonloppureissun,
jonka teemana oli vauvasta isomummuun,
joskin järjestys oli vastakkainen.
Olin pari yötä äidin luona,
lapsuuden maisemissa siskojeni kanssa.
Nauru ja kyyneleet,
mennyt ja oleva aika
sekä tuntematon tuleva olivat liki toisiansa.
Kotoa löytyy paljon meidän lapsuuden historiaa.
Äitin kanssa muistelimme menneitä
ja teimme aikamatkaa lapsuuteen.
Matka jatkui lauantaina Keski-Suomeen rippijuhliin.
Siellä oli reipas, onnellinen nuori elämänsä keväässä,
täynnä elämän iloa sekä valoa.
Katselen sinua hiljaa,
katselen ihaillen .
Kohta jo kauaksi lähdet
polkusi raivaten.
Iloise matkasta tästä,
kaikista tuulista sen.
Jokainen päiväsi olkoon
kirkas ja onnellinen.
Niin kaunista kaikki;
perhe juhlavaatteissaan,
vieraat sonnustautuneina juhlaan,
ihanat kattaukset,
kesäiset kauniit luonnonkukkaset sekä rippiruusut.
Päivä täynnä sukulaisten kohtaamisia.
Sunnuntaina suuntasimme Tampereen seudulle tervehtimään nuorta perhettä ja
katsomaan perhekuntamme nuorimmaista,
toukoista pientä piiperöistä.
Miten kaunis hän onkaan päästä varpaisiin.
Täydellinen ripsiä ja sormenpäitä
sekä korvannipukoita myöten.
Siskostaan ylpeä isoveli oli kovasti odottanut
meidän tuloa
ja yhteisiä puuhasteluja.
Ihan pieni oravanmarja
hyvin suuressa metsässä.
Kesä, alkukesä.
Käsi isän kädessä hän kulkee
onnellinen pieni tyttö,
Polku pistelee.
Tulevat tuulet, talvi tulee,
eikä aurinko pääse metsän kaikkiin kohtiin.
Pieni taluttaa isoa, iso pientä
hetken matkaa.
-Helena Anhava-
Kävimme ulkoilemassa mukavalla metsäreitillä.
Kuvassa olemme tulleet tielle,
jonka varrella oli muun muassa tämä koiranheisi,
lumipalloheisin heimolainen,
joka oli minulle uusi tuttavuus.
Kotiuduimme eilen.
Lomanen tuntui tehneen tehtävänsä.
Oli kiva tarttua arjen touhuihin.
Tänään oli penkkipäivä.
Ei kylläkään kuntosalilla,
vaan ihan tuolla omalla pihalla.
Kävi ihan kuntoilusta tuo monen tunnin touhuaminen;
kyykkiminen ja kurkoittelu
sekä multasäkkien raahaaminen
kukkapenkkien äärellä.
Olin odotellut toiveikkaana,
josko etupihan kukkapenkistä nousisi
vielä jotain mitä kaipailin,
muttei elämää näkynyt.
Viime talvi oli kova ja se vei perennapenkistäni
vanhat, ihanat leimukukat, pionin, arovuokot ja
verikurjenpolvet, joita oli viime kesänä vielä
pitkän penkin reunus punaisenaan.
Kyllähän se harmittaa,
mutta puutarhurin elämään kuuluu näköjään
kukkapenkin kukoistus,
mutta myös katovuodet.
Tänään kävin ostamassa uusia taimia
ja istutin niitä penkkiin.
Siitä se taas lähtee
-jos lähtee.
Mutta ei niin huonoa,
ettei jotakin hyvää.
Alppiruusut olivat puhjenneet kukkaan poissaollessamme
ja sanosimpa,
että kukkia on nyt enemmän kuin koskaan.
~~~~~~
Ihana kesäkuun alku kaikkinensa!
🌸🍃