30. tammikuuta 2019

Hyvinvoinnin vaalimista


Tammikuu, sydäntalven upea talvikuukausi, alkaa olla jo finaalissa. 
Olen saanut viettää tässä kuussa upeita hetkiä itseäni ja omaa kuntoani ajatellen 
sekä vaalia omaa hyvinvointiani.

Minulla oli viimeinen Kiila-kuntoutuksen jakso viime viikolla.
Meillä on ollut mukava ryhmä, jossa jaoimme kokemuksia ja tsemppasimme toisiamme.
Saimme asiantuntijoilta terveystietoa ja fyysisen terveyden vaalimiseen liittyvää ohjausta.
Näillä opeilla on tavoitteena säilyttää työkunto ja työssäjaksaminen mahdollisimman pitkään.
Kuntoutusjakso on  kyllä mieletön satsaus yhden ihmisen työhyvinvointiin.

Tällä jaksolla uusittiin seitsemän kuukautta sitten tehdyt kuntotestit.
Olin aivan mielissäni ja positiivisesti yllättynyt siitä,
miten syyskauden liikunta on edesauttanut kuntoani ja näkyi nyt tuloksissa. 

Tuli mieleen, että oman kunnon kohottaminen on kuin sukan kutomista; 
silmukka silmukalta
kierros kierrokselta
pikkuhiljaa
vähän kerrallaan
välillä enemmän, välillä vähemmän tekemisestä innostuneena.

N

Fysioterapeutin tunneilta jäi mieleen, että istumatyössä pitäisi 
nousta 45 minuutin jälkeen oikaisemaan kroppa,
vaihtaa työasentoa istumisesta seisomiseen tai päinvastoin, 
jaloitella
tai tehdä taukoliikkeitä.

Tuli siinä mieleen tämän ajan tietokonesukupolvi;
nuoret, jotka pelaavat tunti toisensa jälkeen.
Miten heidän ranka kestää sen! 

Myös se on aina hyvä hoksautus,
että  liikunta -liikunnan rinnalla on hyvä olla  myös arjen hyötyliikuntaa.
Ja, että monipuolisuus on myös hyvä muistaa liikuntaharrastuksia miettiessä
ja että vähänkin liikkumista  päivittäin on paljon viikossa!

 
Sairaanhoitaja antoin ajattelemisen aihetta ruokailuun ja ruokailutottumusten miettimiseen.
Laskeskelimme omakohtaisesti saammeko  tarpeeksi
kuituja ja proteiineja,
onko diabetekseen sairastumisen riskiä ja 
millaista on rasvan käyttö.

Kyllähän se on hyvä välillä miettiä  sitä mitä syö ja vertailla tuotteiden ravintoarvoja ja sisältöjä.
Ja  se,  miten paljon sokeria on  esim. 2 dl n Trip-mehussa tai jogurttipurkissa hirvittää aivan.
Näitä sokeripalamäärinä ilmoitettuja mielenkiintoisia visuaalisia vastauksia löydät täältä

***

Yhdellä psykologin tapaamisella kerroimme toisillemme jonkun onnistumisen ilon
ja harjoittelimme antamaan positiivista palautetta ja
ottamaan sitä myös vastaan.
Hyvä, terveellinen harjoitus oli sekin!

***

Kuntoutusjaksot jäivät hyväksi kannustimeksi oman kunnon hoitoon ja
kurssin jälkeisestä fiiliksestä on hyvä ponnistaa eteenpäin. 


Aina ei tarvitse mennä ja liikkua.
Kehonhuoltokin on tärkeää.
Venytteleminen taitaa olla minulle elinikäisen oppimisen paikka. ;)

Tänään oli hemmoteluiltapäivä. 
Kävin nimittäin ensimmäistä kertaa hermoratahieronnassa.
Ja siitä mahdollisimman tehokkaan hyödyn saadakseni 
olen pitänyt luppoaikaa tämän illan,
siemaillut vettä ja viipyillyt täällä blogistaniassa.

Ehkäpä huomenna aloitan säännöllisemmät salihommat,
sillä uusi salikorttijakso tuli ostettua eilen.

-Kaisu-



Pst. Laiska töitään luettelee, sanoo sananlasku.
Ja kukapa se kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse, sanoopi toinen. 

Olen jatkanut oman hyvinvoinnin vaalimista 
myös näillä sukankutomisilla, jonka alkumetreistä oli päivitys täällä.
Kotoilua, sohvan nurkkassa viihtymistä
ja siinä samalla omissa ajatuksissa viipyilyä.

Nämä sukat ovat pojalleni
ja näihin tulikin  pitkästi jalkaterää. <3
Nilkkasukat toiveesta
-hänellekin.

Tein resorin ja kantapään niin kuin äiti ruukaa tehdä
eli kutomalla oikean silmän takareunalta. 
Varresta tuli ryhdikkäämpi
ja kantapäähän tuli omanlainen kuvioneule tällä tapaa.

Ja vielä pitää muistiin kirjata itselle,
että nämä olivat jo kahdeksannet sukat.
Ja yhdet nilkkasukat on taas tilauksessa!















26. tammikuuta 2019

Lapsityövoimaako?


Eräs ihminen mietti vierasvaraa ja kysyi minulta, 
mitä teillä syödään viikonloppuna.

Sanoin, että 12 -vuotias laittaa lauantaiaamuna marinoidusta suikalelihasta kastikkeen. 
Siitä seurasi kommentti:
 "käytetäänkö teillä lapsityövoimaa!"

Ehkä se oli huoleton heitto tai keskustelun avaus 
ilman sen kummempaa kyseenalaistamista.
Menin kuitenkin siinä vähän hämilleni 
enkä osannut sanoa muuta kuin,
että poika oli ollut edellisenä iltana kanssani kaupassa,
valinnut siellä lempiruokavärkin "tulisen kastikkeen"
ja aikonut tehdä sen ruoan itse. 


Eilinen keskustelu tuli mieleeni tänä aamuna pojan tehdessä ruokaa
ja kerroin sen hänelle.

Kokkaajapoika sanoi minulle oitis,
että "tämä on hauskaa 
ja itsehän minä halusin tämän tehdä".

Juttelimme sitten enemmänkin kotitöistä.
Poikani sanoi, että onhan se hyvä osata jotakin ruokaa tehdä itsekin.
Hän ynnäsi osaavansa ainakin paistaa sekä keittää kananmunia,
tehdä perunamuusin,
salaatteja,
raasteita,
 suklaakaurakeksejä... 

Ja samantien hänelle tuli mieleen, että isähän voisi tuoda kaupasta pizzavärkit
niin hän tekee tulevalla viikolla pizzoja tortillapohjiin.


Niinpä! <3

Ei lasten osallistuminen kotitöihin suinkaan ole lapsityövoiman käyttöä,
vaan arjen taitojen oppimista omassa lapsuuden kodissa tulevaa elämää varten.
Ja silloin kun  joku asia kiinnostaa,
on paras aika oppia
ja tekemällä oppii aina parhaiten.

Pärjäävyys on matkaevästä, 
elämäntaitoja,
joilla pohjustetaan ja rakennetaan omaa elämää
ja siinä selviytymistä.

Näitä pärjäämisen eväitä kotitöissäkin harjoitellaan
ja siksi meillä lapset joutuvat sekä saavat tehdä niitä.

Pieniä, arkisia asioita.

Tiskikoneen täyttöä ja tyhjentämistä,
yhteisten tilojen imurointia,
oman huoneen siivoamista,
roskapussin vientiä,
ruoan laittoa,
pyykkien taittelua,..

Silloin tällöin,
vuorotellen,
päivittäin,
viikottain,
sopivassa määrin ajallisesti ja määrällisesti. 

~~~~~

Jos työhön tarttuminen "ei ole maullaan ja moti on mennyt" 
sanon usein huumorin pilke silmäkulmassa lapsilleni, 
että tämä ei ole palvelukoti.

Eikä täällä auteta äitiä ja isää,
vaan jokainen tekee omansa yhteisestä potista.


Ihanaa viikonloppun jatkoa
 ja mukavia puuhasteluja
niin yksin kuin yhdessäkin! 

-Kaisu- 


24. tammikuuta 2019

Kotona paras



Tulin iltapäivällä kotiin työhöni liittyvältä Kiila- kuntoutusjaksolta.
Jakso alkoi heti viikonloppureissumme jatkoksi.
Minusta tuntuu, 
että olen ollut tosi kauan poissa kotoa.
"Äiti kun on sellainen kotihiiri" niin kuin joku lapsistani on joskus sanonut. <3

~~~~

Pakkasta on tänäänkin yli 20 astetta.
Ensitöikseni kävin hakemassa polttopuita
 ja sytytin tulet leivinuuniin.
Se on niin mukavaa puuhaa ja siitä tulee niin kotoinen lämmin.

Keitimme kotoisat kahvit 
ja pojat siemailivat lämmintä kaakaota.


Piipahdin pihapiirissämme ihastelemassa talvista kauneutta,
joka on ripustautunut puihin ja kasveihin.

Ja niitä lumisia oksia jaksan kyllä ihastella ja ihmetellä.
Lumen valolla kuorruttuneet oksat tekevät maiseman niin satumaisen kauniiksi.

Kun tuulen vire nousee, niitä ei enää ole.
Ne  lumiviittaiset oksat on nähtävä ja noteerattava juuri nyt,
kun on niiden aika. 

Jänikset ovat näköjään löytäneet meidän pihan kulkureitikseen
ja ehkä ne hipuilevat vähän noita omenapuiden oksiakin.


Minusta tämä jänisten teiden risteys kotimme kulmalla oli hauska. 
Leikittelin ajatuksella,
että jänöt olisivat oikeasti tuossa kohdanneet.
Kummalta suunnalta tuleva olisi väistänyt,
olisiko toinen toiselle ihmetellyt mitä sinä tässä pihassa teet! ;)


Tuossa omenapuun alla näyttävät jänikset vierailevan hämärän aikaan
ja puun oksilla lintuystävät käyvät nauttimassa siemeniä
sekä tervehtimässä meitä.

Takapihalla pieni talitintti hyppeli lumipalloheisin oksilla 
kuin hoksauttaakseen minua, että eväs on loppunut.
Yllättävän nopeasti siemenet eväsmökistä häviävät;
ruoan tarve on lintusilla kova näillä keleillä! 

Omenapuuta katsoessani näin taas,
miten yksi oksa kääntyy ja vääntyy kotiamme kohti.
Maaliskuussa on aika tehdä sille leikkaus...


Koivupuun tuoksuinen savu tupruaa piipusta kohti pakkastaivaan sineä,
petivaatteemme tuulettuvat kuistin kaiteella ja 
pyykkikone "laulaa".

Arkeni alkaa asettua aloilleen.
Kotoisat askareet tuntuvat mukavilta
ja "kylässä hyvä, kotona paras" -ajatus tuntuu sopivan juuri tähän hämärtyvään hetkeen.

Huomenna vielä työpäivä ja sitten viikonlopun viikkoon.
Pian kaarratamme jo helmikuun puolelle.
Miten nämä päivät kuluvatkaan niin nopeaan?


Ihanaa pakkaspäivän iltaa Sinulle!
Nautitaan talven kauneudesta ja pakkasesta,
sillä ei  tämä loputtomiin kestä! ;)

-Kaisu-







20. tammikuuta 2019

Talvisia pakkasmaisemia ja hääjuhlan herkkää tunnelmaa


Tänä viikonloppuna piipahdimme Keski-Suomessa.
Saimme nauttia ihanista lumimaisemista,
sinisistä hetkistä ja 
lämminhenkisestä kummitytön hääjuhlasta
sekä vielä paluumatkalla täyden kuun lumosta.

Tyttären kodin isoista ikkunoista ihastelin tätä järvelle avautuvaa talvista maisemaa,
joka näyttäytyy alati muuttuvana 
päivän kulun ja valon määrän mukaan.



Viimeksi käydessäni luumupuiden oksat olivat raskaat hedelmien painosta.
Nyt ne olivat kumaraisina ja 
hunnutettuina kauniin keveän lumiviitan alla.

Lumisten kuusien ja koivujen latvoissa viipyilivät hetken 
keskipäivän huikaisevan kirkkaat auringon säteet.
Tänään oli niin täydellinen tammikuinen pakkaspäivä! 


Taulumäen kirkon ympärillä olevat puut olivat myös kauniissa, talvisessa  juhla-asussaan.
Tässä kauniissa kirkossa kummityttömme vihittiin lauantaina.

<3 <3

Häät ovat aina herkistävä juhlahetki.

Omista häistä tulee keväällä 36 vuotta.
Nämä häät olivat taas meillekin "kertausharjoitukset"
jossa teki mieli kuunnella herkällä korvalla
yhteiseen elämään liittyviä neuvon ja ohjeen sanoja.

Pappi puhui niin kauniisti yhteisestä matkasta,
uskosta, toivosta, rakkaudesta,
toisen kuulemisesta ja kuuntelemisesta.
Siitä, että on tärkeä puhua tunteista,
siitä miltä minusta tuntuu
eikä niinkään siitä, että luulen että sinä ajattelet ja tunnet näin. <3

Ja hän puhui,
että yhteinen aika ja yhdessä tekeminen on tärkeää.
Toki saa olla ja pitääkin olla omia juttuja,
mutta rakkaus lujittuu yhteillä suunnitelmilla,
yhteisillä ponnisteluilla ja yhteen hiileen puhaltamisella,
toiselle annetulla ajalla.

Keskeiseksi matkaohjeeksi nousi arvatenkin 
anteeksiantaminen ja -pyytäminen
sekä sovitun asian unohtaminen.
Yhteisen elämän keskeiset peruspilarit!

   

Morsiamen pikkuveljet ripottelivat ruusunlehtiä kirkon käytävälle.
Vaaleanpunaisia ajatuksia;
hellyyttä,
rakkautta,
onnea,
iloa,
jotka saattelivat nuoria yhteiselle matkalle.



Onnen ja ilon sekä yhdessäolon täyteinen viikonloppu
omien rakkaiden lasten perheissä,
hääjuhlassa suvun kesken
ja 
kiireettömässä tunnelmassa oman rakkaimman ihmisen kanssa.

Noista hetkistä voimaantuneena 
lähden uutta viikkoa
ja viimeistä kuntoutusjaksoa kohden! 

Pakkaspäivien ja auringon pilkahduksen iloa Sinulle!

Kaisu


L

15. tammikuuta 2019

Perunarieskaset















Iltaruokaa laittaessani kuorin tarkoituksella muutaman ylimääräisen perunan perunamuussiin.
Olin nimittäin kuullut ilmassa olevan äidin tekemän perunarieskan kaipuuta.

 Yllätin uimahallireissulta palanneet poikaset  
mukavasti käteen sopivilla pikkurieskasilla.
Pieniä rieskoja on näppärämpi pyöritellä ja niitä sopii uunipellille isompi määrä.


Nämä rieskat syntyvät aika näppärästi sormi- ja "mutu"tuntumalla
ilman sen suurempia aineksien mittailuja!

Sekoitin muussiin
kananmunan, pikkuisen suolaa
ohrajauhoja sekä vähän vehnäjauhoja. 

Taikinan vahvuutta ja leipoutuvuutta voi tunnustella 
tekemällä siitä pikku pallon ja leipomalla rieskan jauhotetulla pöydällä.

Paistoin rieskat 250 asteen lämmössä.
Pistely unohtui tällä kertaa! ;)


Sekoitin rieskataikinan kuvassa näkyvällä Tupperwaren sekoituskauhalla,
jonka olen ostanut kauan kauan sitten kutsuilta.

Kauha on oiva mm. sämpylä-ja pizzataikinan teossa.
Se on yksi minun lempparityövälineistä  ja tykkäämistäni Tupperware- tuotteista


Leipominen tälla lailla pikkusatseissa on nopeaa ja näppärää touhua
ja siitä tulee kotiin ihana lämpimäisten tuoksu.

Taikinan tekeminen  tällä tapaa luovasti, ilman tarkkoja määriä on kivaa kokeilua,
jonka tuloksena on joka kerta vähän erimakuinen lopputulos.
Leipomisessa näkyy kädenjälki;
se on yhdenlaista käsityötä;
terapeuttista taikinan muotoilemista,
jossa voi mukavasti "nollata" ajatuksia! 

~~~~~~

Olen tehnyt näitä myös gluteenittoman niistä Semperin karkeista jauhoista 
ja tuli tosi herkullisia rieskasia. 
Oletko sinä leiponut rieskoja?

Tällaisia arjen kuulumisia tällä erää!

Kaisu






12. tammikuuta 2019

Iloa valosta ja vihreästä


Valo on lisääntynyt.
Palmuvehka kasvattaa vahvaa uutta lehdistöä.
Yksittäinen  pieni lehdykkä ja saati kokonainen oksa on ihana viesti 
elämän voimasta,
elämän jatkumisesta.



Minulla oli monta pientä kuusta juurineen maljakoissa
marraskuulta asti
ja ne alkoivat kasvattamaan joulun aikaan uutta, nuorta, herkkää kasvustoa.

Tykästyin vihreään, 
jota meillä ei ole koskaan ollut sisustuksessa.

Marimekolta löysin Hyasintti -kankaan,
josta ompelin pari tyynynpäällistä sohvalle.


Viherkasvit tuovat osaaltaan väriä kotiin.
Niissä näkyy väkisinkin talviaika,
mutta onneksi ja iloksi lisääntyvä valo virkistää ne yleensä uuteen kasvuun.

Mielenkiinnolla odottelen ja seurailen, 
josko tuo kliivia kukkisi tänäkin keväänä.


Lauantain leppoinen tunnelma.
Aikaa pysähtyä ja ihastella.

Ilo on tänään 
viherkasvin venyvässä versossa, 
taivaanrannassa pilkottavassa valossa ja 
yläkerrasta kuuluvassa vasaran kopinassa,
kun isä ja poika laittelevat lattialistoja paikoilleen.

Ilo on tässä hetkessä,
kun olemme tässä yhdellä koolla,
tutusti, turvallisesti
ja arjen touhut soljuvat kohti sunnuntain suloista lepopäivää.


Auringon lisääntyvän valon myötä tulee mieleen ajatus
"käännä kasvosi aurinkoon niin varjot jäävät taaksesi".


Eilen töistä kotiin kävellessäni katselin taivaalle ja mietin, 
miten pilvet kiitivät taivaalla ja taivaan  valo- ja värileikki tekivät maisemasta vaihtuvan taidenäyttelyn.

Mieleni nousi yhtäkkiä yllättäen vanha koululaulu,
jota laulettiin tosi paljon  yläasteella Eila-opettajan johdolla.

Minne käy tuulen ilmassa tie?
Minne käy tuulen ilmassa tie?
Minnekä myrsky merien aallot
viimeinkin vie?

Missä on pilven hautausmaa?
Missä on pilven hautausmaa?
Sanopa missä taivahan tähti
levätä saa?

~~

Elämä on ihme.

Siihen kuuluu ihmettelyä
ja sen äärelle on mielenkiintoista ja tärkeää välillä kiireettä pysähtyä.

Tavallisesta arjestakin löytyy ilon jyvä,
pilvisestäkin päivästä aurinko, joka odottaa pilviverhon takana.

Ihanaa viikonloppua Sinulle!

Kaisu












8. tammikuuta 2019

Kierrätysvaatteista nukeille

Kun pikkutytöt tulivat käymään viikonloppuna täällä mummulassa,
heillä oli nukke mukana.
Nukella oli uusia vaatteita, joita he halusivat näyttää minulle.
Tontut olivat kuulema kuunnelleet  ja merkinneet muistiin heidän lahjatoiveen 
ja joulupukki oli tuonut  joululahjaksi kasan nukenvaatteita.


Olipa ihana olla se joulupukin muori,
joka ompeli nämä nuken vaatteet heille.
Ja toki on ollut kiva kuulla, että niistä oli ollut paljon iloa. 
Vaatteet ovat olleet mieluisa lisä nukkeleikkeihin
ja innoittaneet tosi hyviin leikkeihin.

Nukkeja voi viedä ulkoilemaan ja  talvileikkeihin;
 heillä oli jo yksi ompelemani "peipparin" talvipuku  klik  ja 
pukki toi nyt toisellekin nukkevauvalle lämpimän nallepukupussin.


Hain kierrätyskeskuksesta nipun pieniä, uudenveroisia ja uusiakin vauvanvaatteita,
joista pienensin ilman kaavoja nämä vaatteet nukeille.
Minulla oli muutama ns.peipparinuken vaate mittapuuna
ja yritin saada niistä helposti puettavia.

Kaupan valmisvaatteisiin verrattuna
sain melkoisen kasan pikkuvaatteita huokeaan hintaan.
Ja nämä vaatteet ovat niin oikeiden vauvanvaatteiden näköisiä ja oloisia.

Harmi,  kun sähläsin hukkaan yhden kuvan.
Siinä oli rivi ihania potkareita;
pilkullisia ja  raidallisia,
puolipotkareita ja olkapääneppareilla olevia.
Oikein merkkivaatteita; 
Tutta, Joha, Pilkkoset, HM, Newbie. ;)

Näitä oli tosi kiva ommella.

Mukava, kun vanhemmat vinkkasivat tämän lahjatoiveen minulle 
niin pääsin pyörittelemään vauvojen vaatteita
ja toteuttamaan tällaisia ihania pieniä vaatteita 
sekä vaipumaan hetkeksi vauva-ajatuksiin! <3


Pitää joskus käydä penkaisemassa samainen hyllykkö läpi
ja ottaa värkkiä jemmaan.
Tänä vuonna voisin ommella nukenvaatteita lahjaksi toisillekin pikkutytöille.

~~~~

Mutta sitä ennen pitää saattaa loppuun viikonloppuna aloitettu pieni pintaremontti yläkerrassa.
Tarkoitus oli maalata yksi kamari, 
mutta sen laajeneminen ei liene yllätys.
Nyt on jo kolme työn alla!
Näinhän tapaa useinkin käydä! 

Terkuin,

Kaisu


6. tammikuuta 2019

Tilinpäätöksien aikaa

Vuodenvaihde on monenlaisten tilinpäätöksien aikaa.

Instagramissa on ollut paljon kuvakoosteita "bestnine",
yhdeksän tykätyintä kuvaa viime vuonna
ja joissakin blogeissa on tsekattu menneen vuoden suosituimmat päivitykset.

Minäkin päätin katsella tilastoja ja napautin näkyviin 
 blogini viisi viime vuoden luetuinta päivitystä.

Tässäpä ne ovat:


Enkeli kirjan sivuja taittelemalla, klik



Ruusukranssi kananmunakennoista, klik



Lastenlasten serkkuleiri, klik




Käpykranssin tarina, klik


Pieni kimppu, iso ilo, klik


Mielenkiintoista!
Etenkin tuo Kirjasta enkeli -päivitys on ollut tosi katsottu
ja se löytyy noilla hakusanoilla Googlen kuvahaussa ensimmäisenä.

Jäinkin tässä miettimään,
että ilmeisesti kädentaidot,
käsillä tekemiseen liittyvät ideat ja vinkit taitavat olla niitä mitä ihmiset täältä hakevat.
Seuraavina listallani olisi ollut kransseja,
betonitöitä...

Olen kuitenkin ollut aistivinani, että kyllä tavallinen elämäkin kiinnostaa.
Ja sitähän minulla on ollut tarjolla piisalle asti.
Kaikki tykätyt päivitykset kun eivät vaan mahdu viiden listalle!

~~~~~

Uusi vuosi on uuden alku.
Katselen rauhallisesti tulevaan.
Mitään suuria lupauksia en ole tehnyt
enkä isoja haasteita ole vastaanottanut itselleni.

Taidan jatkaa  tätä alkanutta vuotta samaan 
tuttuun turvalliseen tapaan kuin mennyttäkin.

Edelleenkin arjen pienet ilot,
arjen juhla 
ovat ne mistä saan ja haen voimaa elämääni. 
Niitä asioita ja hetkiä kirjaan sitten tänne blogiini muistoksi itselleni
ja jaetuksi iloksi muillekin.

Saapa nähdä vuoden päästä mikä teitä on eniten täällä kiinnostanut!
Ja toki voitte toivoakin,
josko jostakin aihepiiristä haluasitte  minun kirjoittelevan tai kuvaavan enemmän!



Minä riisuin kuusen talvipuu -malliin,
kun en raskinut  joulukuusta vielä kokonaan pois laittaa.

Toivottelen levollista loppiaissunnuntaita
Sinulle ja itselleni!

~~Kaisu~~










3. tammikuuta 2019

Nostalgisissa mökkitunnelmissa



Vuoden viimeisenä sunnuntaina piipahdimme pitkästä aikaa mökillä.

Lastenlapset siivosivat leikkitallin ja 
kävivät potkuttelemassa mökkinaapureilla,
sillä aikaa kun pappa lämmäytti meille pihasaunan ja paljun. 

Minä nautin kaikesta siitä mitä näin ja koin.
Sytyttelin kynttilöitä ulos lyhtyihin ja sisälle 
sekä  ihastelin talvista mökkimaisemaa ja sen rauhaa. 


Olihan se mukava elämys 
illan pimennyttyä kylpeä tässä vanhassa pihasaunassa
kymmenvuotiaiden tyttöjen kanssa.

Siellä kynttilänvalossa, tummien seinien ympäröimässä saunassa
kerroin lastenlapsilleni tämän saunan tarinaa.
Sitä, kuinka tämän tilan isäntä oli aikanaan tähän metsän reunaan tullessaan 
alkanut ensitöikseen rakentamaan saunaa,
vaikka vaimo olisi pitänyt talon rakentamista tärkeämpänä.

Tytöillä  riitti kyselemistä ja ihmettelemistä siinä löylytellessämme;
ihanko omalla luvalla ne tähän vaan alkoivat rakennella,
miten se mies jaksoi näitä hirsiä tehdä, 
miksi täällä ei ole valoja,
miten tämä sauna kestänyt näin pitkään, 
miten täällä on niin ihanat löylyt...

Siinäpä sitä on itsellekin ihmettelemistä kerrakseen.
Ja toisaalta on hienoa jakaa tätä kertomusta edelleen. 

Jos saunan seinähirret taitaisivat kertoa, 
niillä olisi monenmoisia tarinoita saunojista ja heidän jutteluistaan 
yli seitsemänkymmenen vuoden ajalta. 


Kirmasimme hangessa avojaloin ja pulahdimme paljuun.
Etsimme taivaankannelta sen kirkkainta tähteä
ja kuuntelimme illan pimeyttä.
Kuvittelimme eläinten katselevan metsänreunassa mökin suuntaan
ja ihmettelevän ihmisten erikoista tapaa istua vesiastiassa pakkasessa. ;)


Välillä kävimme tuvassa keittelemässä kaakaot ja kahvit 
sekä herkuttelemassa retkieväillä. 

Pitsiverhojen välistä ikkunasta pilkotti iltapäivän sininen hetki
ja kynttilöiden valo toi suloista hämyisää tunnelmaa tupaan.

Mökilläkin oli joulu! 
Rauhallinen, yksinkertainen juhlantuntu.


Jaettu ilo voi olla kaksinkertainen.
Tai joskus jopa moninkertainen.

<3 

Tämän mökkireissun jälkeen koin vielä 
uskomatonta sydänten ja sukupolvien välistä iloa.
Sain nimittäin tämän mökin entisten omistajien lapsenlapsilta 
viestiä tuolta Pohjanlahden takaa sen jälkeen, kun
Instagram välitti nämä tuokiokuvat heidän ilokseen. 

Siellä he kaihoten ja lämmöllä muistavat 
saunaa ja potkuria,
tuota mummulatunnelmaa,
isovanhempiensa työtä.
kaikkea tätä, jota me saamme nyt vaalia.

Sosiaalisesta mediasta voi olla paljon iloa!
Tauvonpaikan alkuperäiset lapsenlapset  ovat löytäneet minut  somen kautta
ja minä hoksannut heidät. 

Me sinänsä toisillemme vieraat ihmiset 
olemme tämän mökin pihapiirin kautta  toisillemme tutut
ja saamme aivan kuin elää yhdessä tätä paikkaaa  näin kuvien ja tämän blogin kautta.

Olen siitäkin iloinen, että olen saanut heiltä kuvamuistoja
meitä edeltäneiltä ajoilta
ja ehkäpä saan vielä kopion mm. tilasta otetusta vanhasta ilmakuvasta. 

Se minkälaista täällä oli ja mitä täällä tapahtui ennen meitä
on toki kiinnostavaa tietää!  
Vanhat kuvat ja tytärten muistot tuovat oman arvokkaan lisänsä 
meille tämän meille rakkaan paikan historiasta.


Pakkanen paukkuu nyt  nurkissa, 
mutta tänään auringon valo tervehti jo niin piristävästi, että 
mökkikautta kohti mennään kovaa vauhtia.

Mökkitunnelmissa,

Kaisu