Hiljaista kuin huopatossutehtaassa

Tammikuu, sydän talvi.

Lunta on kaikkialla kinoksiin asti niin kuin  lapsuuden talvina

ja tuntuu, että hiljaisuus on muuttanut nurkkiimme.

Koti on hiljentynyt menneitten talvien elämän äänistä,

syödään neljästään yhdessä,

joku lähtee ja palaa hiljaisesti,  

puuhastellaan kukin omiamme,

toivotetaan  huomenet, 

kysellään päivän kuulumiset ja sitten on taas hyvän yön aika.

Etätyöt jatkuvat

ja alueemme korona rajoitukset.

Vieraita ei käy ja 

harrastukset ovat katkolla.

Elämä on aivan kuin seisahtuneena,

parkissa,

 hiljaisena.

Seinäkellon tikitys ja puolen sekä tasan lyönnit kuuluvat jotensakin isoilta.

Aika ei ole kuitenkaan pysähtynyt. 

~~~~~~

Minä kipaisen sohvan nurkkaan neulomaan aina kun ehdin. 

 Ja nykyäänhän minä ehdin usein. 

Mutta eivät nuo  nykyiset puikotkaan kilka niin kuin ennen aikaan,

mieheni totesi kerrattain.

Äsken tuli mieleeni sanonta,

että täällä on hiljaista kuin huopatossutehtaassa. 

Ehkä sukkien tekoon kuuluu hiljaisuus ja 

lämmin ajatus sukkien saajalle. 

~~~~~~~

Minusta oli ihana saada pojantyttäreltä viesti,

jossa hän kysyi, voisinko neuloa hänelle nilkkasukat.

Viestittelimme sitten siinä varren pituudesta

ja valitsimme yhdessä videopuhelussa mieluisa sukkalanka kaupan hyllyltä.

Siskoni sanoi, että häneltäkin on pyydettu näitä "valmiiksi kitsahtaneita" sukkia.

Se oli hauskasti sanottu,

kun nuoret tykkäävät noista lyhytvartisista.

Noihin pojantyttären sukkiin tuli vain seitsemän kerroksen varsi 

ja olivat kuulema juuri sellaiset kuin oli ajatellutkin.

Ja sehän on parasta, 

että voi täyttää toiveita.

Ja, että toivotaan.

~~~~~~

Kuvan sukat lähtevät miniälle,

jonka  syksyllä neulomani sukat olivat hiutuneet ennätysajassa puhki.

Opin tästä, että kaikki langat eivät ole sukkalankoja.

Mutta nyt on Seiskaveikkaa ja toivottavasti kestävät sekä lämmittävät pitkään.

Yksi raitasukkien sukan saaja totesi, 

että eipä hällä tällaisia ole ollutkaan.

Silloin minusta tuntui, 

että hiljaisuudessakin on puolensa.

Itsekseen ollessa, mietiskellessä on tilaa ajatuksille.

Ja ajatukset kulkevat  välillä sellaisia teitä,

että lopulta voi onnistua ilahduttamaan jotakuta

ja antamaan konkreettisen lämpimän ajatuksen lahjana. 

Tällaisia hiljaisuuden sukka-ajatuksia tänään.

Ja onhan tämä toki yhdenlainen "elossa ollaan" -viestikin blogin lukijoille.

Tuntuu vaan, että mitään uutiskynnystä ylittävää ei tapahdu. 

 

Hanget hohtaa ja jää kantaa

 

Puiden siimeksessä näkyvät valoläikät olivat aivan kuin sytyttäneet 

ikivanhat kuusenoksat valoliekkeihin.

Kulku tästä lähimetsän läpi merelle oli tänään askeleita valoa päin!

Nämä tammikuiset päivät ja keskipäivän auringon säteet saavat kyllä virkistymään.

Tänään elohopea oli painunut liki 20 asteeseen,

mutta lämpimästi pukeutuneena kelpasi nauttia talvisesta kauneudesta, 

lumimaisemista ja lisääntyvästä valosta.

Joka talvi on oma jännityksensä täällä merikaupungissa pääsemmekö ulkoilemaan jäälle.

Tänään  näytti yksi ja toinen on jo uskaltautuneen sinne

kävelylle ja pyöräilemään

ja mekin hyödynsimme tämän pakkaspäivien ilon.

Onhan se käsittämättömän hienoa kokea, 

miten pakkanen tainnuttaa meren aallot,  syksyn tyrskyt ja vaahtopäät

 ja tekee jäät kantaviksi.

Tuolla meren jäällä,

 äärettömyyden tunnussa ja äärellä sitä tuntee itsensä melko pieneksi.

Siellä aavoilla selkosilla voi kokea valtavaa vapauden tunnetta

 ja  iloa tästä hienosta liikkumismahdollisuudesta,

"merikaupungin olohuoneesta".

Näpithän siellä jäätyi kuvia ottaessa ja sitä myöten

kännykän akku tyhjeni alka aikayksikön.

Mietin tulomatkalla,

että  pitää kehitellä jonkinlainen lämpöpussi puhelimelle.

Eihän noin nopeaan purkautuvasta puhelimesta ole turvapuhelimeksikaan merellä.

Onko sinulla vinkkiä tähän pulmaan?

 

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin tällä kertaa. 

Minä niin tykkään näistä Raahen rannoista

-kaikkina vuodenaikoina.

~~~~~~

Talven iloa ja riemua

 sekä mieleenpainuvia ulkoiluja meille kaikille!

Joulukimpusta tuunattu talvinen kukkakimppu

Hämärtyvän loppiaispäivän tervehdys Sinulle 

täältä talvitunnelmaan siirtyneestä kodistamme.

Eilinen,  hetken puiden latvoissa ja oksilla

viipyillyt keskipäivän aurinko

sai minussa sellaisen innon raivata joulun pois,

että se lähti kerralla 

-ja pian. ;)

Nyt täällä tuntuu niin selkeältä ja valoisalta.

Sohvakin löysi uuden paikan ja huonekalut pyörähtivät uusiin asemiin.  

Meinasin nakata jouluisen kukkakimpun pois,

mutta sen vihreät oksat olivat vielä voimissaan.

Nappasin punaiset neilikat ja kultaoksat pois 

ja tuunasin kimpun kaapin perukoilla vuosia olleilla tekoneilikkaoksilla.

Siitäpä tulikin  näppärästi ja edullisesti talvinen versio.

Ja nuo neilikat ovat kyllä niin oikean näköisiä, että ihmetellä täytyy.

Nyt olen kiireettämästi tässä, loppiaisillan tunnelmassa

ja aamulla hyvällä mielellä työlaukkuun tarttumassa.

Kohta se onkin ensimmäinen viikko tätä vuotta eletty.

Loppuviikon iloa ja talven riemua! 

 

Kotona paras

Tulin iltapäivällä kotiin työhöni liittyvältä Kiila- kuntoutusjaksolta.

Jakso alkoi heti viikonloppureissumme jatkoksi.

Minusta tuntuu, 

että olen ollut tosi kauan poissa kotoa.

"Äiti kun on sellainen kotihiiri" niin kuin joku lapsistani on joskus sanonut. <3

~~~~

Pakkasta on tänäänkin yli 20 astetta.

Ensitöikseni kävin hakemassa polttopuita

 ja sytytin tulet leivinuuniin.

Se on niin mukavaa puuhaa ja siitä tulee niin kotoinen lämmin.

Keitimme kotoisat kahvit 

ja pojat siemailivat lämmintä kaakaota.

Piipahdin pihapiirissämme ihastelemassa talvista kauneutta,

joka on ripustautunut puihin ja kasveihin.

Ja niitä lumisia oksia jaksan kyllä ihastella ja ihmetellä.

Lumen valolla kuorruttuneet oksat tekevät maiseman niin satumaisen kauniiksi.

Kun tuulen vire nousee, niitä ei enää ole.

Ne  lumiviittaiset oksat on nähtävä ja noteerattava juuri nyt,

kun on niiden aika. 

Jänikset ovat näköjään löytäneet meidän pihan kulkureitikseen

ja ehkä ne hipuilevat vähän noita omenapuiden oksiakin.

Minusta tämä jänisten teiden risteys kotimme kulmalla oli hauska. 

Leikittelin ajatuksella,

että jänöt olisivat oikeasti tuossa kohdanneet.

Kummalta suunnalta tuleva olisi väistänyt,

olisiko toinen toiselle ihmetellyt mitä sinä tässä pihassa teet! ;)

Tuossa omenapuun alla näyttävät jänikset vierailevan hämärän aikaan

ja puun oksilla lintuystävät käyvät nauttimassa siemeniä

sekä tervehtimässä meitä.

Takapihalla pieni talitintti hyppeli lumipalloheisin oksilla 

kuin hoksauttaakseen minua, että eväs on loppunut.

Yllättävän nopeasti siemenet eväsmökistä häviävät;

ruoan tarve on lintusilla kova näillä keleillä! 

Omenapuuta katsoessani näin taas,

miten yksi oksa kääntyy ja vääntyy kotiamme kohti.

Maaliskuussa on aika tehdä sille leikkaus...

Koivupuun tuoksuinen savu tupruaa piipusta kohti pakkastaivaan sineä,

petivaatteemme tuulettuvat kuistin kaiteella ja 

pyykkikone "laulaa".

Arkeni alkaa asettua aloilleen.

Kotoisat askareet tuntuvat mukavilta

ja "kylässä hyvä, kotona paras" -ajatus tuntuu sopivan juuri tähän hämärtyvään hetkeen.

Huomenna vielä työpäivä ja sitten viikonlopun viikkoon.

Pian kaarratamme jo helmikuun puolelle.

Miten nämä päivät kuluvatkaan niin nopeaan?

Ihanaa pakkaspäivän iltaa Sinulle!

Nautitaan talven kauneudesta ja pakkasesta,

sillä ei  tämä loputtomiin kestä! ;)

-Kaisu-

Talvisia pakkasmaisemia ja hääjuhlan herkkää tunnelmaa

Tänä viikonloppuna piipahdimme Keski-Suomessa.

Saimme nauttia ihanista lumimaisemista,

sinisistä hetkistä ja 

lämminhenkisestä kummitytön hääjuhlasta

sekä vielä paluumatkalla täyden kuun lumosta.

Tyttären kodin isoista ikkunoista ihastelin tätä järvelle avautuvaa talvista maisemaa,

joka näyttäytyy alati muuttuvana 

päivän kulun ja valon määrän mukaan.

Viimeksi käydessäni luumupuiden oksat olivat raskaat hedelmien painosta.

Nyt ne olivat kumaraisina ja 

hunnutettuina kauniin keveän lumiviitan alla.

Lumisten kuusien ja koivujen latvoissa viipyilivät hetken 

keskipäivän huikaisevan kirkkaat auringon säteet.

Tänään oli niin täydellinen tammikuinen pakkaspäivä! 

Taulumäen kirkon ympärillä olevat puut olivat myös kauniissa, talvisessa  juhla-asussaan.

Tässä kauniissa kirkossa kummityttömme vihittiin lauantaina.

<3 <3

Häät ovat aina herkistävä juhlahetki.

Omista häistä tulee keväällä 36 vuotta.

Nämä häät olivat taas meillekin "kertausharjoitukset"

jossa teki mieli kuunnella herkällä korvalla

yhteiseen elämään liittyviä neuvon ja ohjeen sanoja.

Pappi puhui niin kauniisti yhteisestä matkasta,

uskosta, toivosta, rakkaudesta,

toisen kuulemisesta ja kuuntelemisesta.

Siitä, että on tärkeä puhua tunteista,

siitä miltä minusta tuntuu

eikä niinkään siitä, että luulen että sinä ajattelet ja tunnet näin. <3

Ja hän puhui,

että yhteinen aika ja yhdessä tekeminen on tärkeää.

Toki saa olla ja pitääkin olla omia juttuja,

mutta rakkaus lujittuu yhteillä suunnitelmilla,

yhteisillä ponnisteluilla ja yhteen hiileen puhaltamisella,

toiselle annetulla ajalla.

Keskeiseksi matkaohjeeksi nousi arvatenkin 

anteeksiantaminen ja -pyytäminen

sekä sovitun asian unohtaminen.

Yhteisen elämän keskeiset peruspilarit!

   

Morsiamen pikkuveljet ripottelivat ruusunlehtiä kirkon käytävälle.

Vaaleanpunaisia ajatuksia;

hellyyttä,

rakkautta,

onnea,

iloa,

jotka saattelivat nuoria yhteiselle matkalle.

Onnen ja ilon sekä yhdessäolon täyteinen viikonloppu

omien rakkaiden lasten perheissä,

hääjuhlassa suvun kesken

ja 

kiireettömässä tunnelmassa oman rakkaimman ihmisen kanssa.

Noista hetkistä voimaantuneena 

lähden uutta viikkoa

ja viimeistä kuntoutusjaksoa kohden! 

Pakkaspäivien ja auringon pilkahduksen iloa Sinulle!

Kaisu

L

Joulun jälkeen

Loppiainen.

Kovin on tänään hiljaista täällä kotosalla.
Kaikki omissa touhuissaan.

Viimeinen lomalainen pakkasi tavaransa, autonsa ja lähti omaan arkeen. <3

Pakkasta on piisalle asti

-vähempikin riittäisi,

Onneksi on tulisija;

 tulen humina ja kuivien puiden ritinä ja rätinä rauhoittaa

ja leivinuunin lämpöön on hyvä paeta kylmää. 

Eilen töistä kävellessäni taivaan ranta oli ihanan vaaleanpunainen.

Aurinko oli näyttäytynyt lohdullisesti keskipäivällä
hetken verran

ja valanut uskoa, että  valo voittaa pimeän.

Siinä kävellessäni päätin, 

että tällä kertaa meidän joulu riisutaan ennen loppiaista.
Joulutunnelma oli jo niin väljähtynyt.
Joululintu sai laulaa oksallaan tämän joulun viime laulunsa.

Todeksi tuli Maaria Leinosen runon säikeet,

Onni odotuksessa ja muistoissa

suurempi kuin täyttymyksessä,

on joku sanonut.

Aatto, odotus pian ohi

vaan ei joulun tarvitse olla

eikä olekaan, jos oikea -

se jatkuu

jotain säilyy

      pysyy

      säteilee

ensi jouluun

      joulusta jouluun.

Oikea joulu jotain muuta

enemmän kuin sammuva kynttilä

       kuihtuva kuusi...

Joulua on niin ihana laittaa  pikkuhiljaa,

tunnelmoiden,

hitaasti kiiruhtaen kohti joulua.

Mutta kun se joulun h-hetki on lasten kanssa ohi,

 alkaa katse tähytä kohti valoa ja kevättä.

Joulun siivoaminen sujuu niin rivakasti 

ja se tuo kotiin tilan ja uuden ajan tuntua. <3

Tähti jäi vielä ikkunaan 

ja kodinikkuna sekä valokranssi.

Ne saavat tuoda valoa vielä tämän tammikuun pimeän selkosen yli.

Meillähän oli eka kerran se tekokuusi,

joten erilainen oli kuusen purkukin.

Ei neulasia, ei pahaa siivoa niistä.

Sain yllättäin joulunpurkajaiskaveriksi ison pojan.

Yhteinen ohikiitävä hetki siiinä kuusen ympärillä hänen kanssaan, 

yhdessä, rinnatusten,

vielä joulun lämpöä sydämessä.

<3

Laitoimme koristeet tuttuun laatikkoon odottamaan uutta joulua.

Kauniisti, arvokkaasti.

Niissä on menneiden joulujen ja muistojen kirjo mukana;
niiden myötä tulee aina joulu ja joulun tuntu,

Latvatähteä asetellessa jätin laatikkoon jo myös ajatuksen tulevasta joulusta.

Tuttu tähti ei ehkäpä ole enää ensi jouluna "virassaan",

sillä aloitin jo ensi joulun valmistelut tilaamalla siskoltani virkatun latvatähden! :)

Olohuoneen pöydällä on ollut tänä jouluna sydämellinen liina.

Posti toi sen joulun alla juurikin sopivasti joululiinan miettimisvaiheeseen.

Lämpimiä ajatuksia mieheni siskolta,

joka aina hoksaa ihanasti ilahduttaa pienillä postiyllätyksillä. <3

Kirppikseltä löytyi sydänvuoka

ja samaisella kerralla nappasin mukaani 20 centin arvoisen raastinraudan.

Poika (17 v.) totesi autoon mentyäni, että onko sitä romua pakko kerätä.

En minä siihen osannut mitään sanoa! <3

Sehän oli miehinen, huumorinsävytteinen näkökulma asiaan.

Kietaisin rusetin "romun" kylkeen ja laitoin tuikun sesn sisälle palamaan.

Sehän näyttää tosi kauniilta, totesi lapsenlapseni, joka oli kuullut keskustelun autossa.

Niin minustakin, ajattelin!
Yhdenlainen pläkkilyhty. 

Keväällä vuoka ja raastin pääsevät mökille  muiden samanmoisten joukkoon.

Tai ehkäpä valan tuolla vuokalla sydämiä betonista.

Kohtahan sitä nimittäin ollaan ystävänpäivässä!

Ja raastimesta voisi tehdä lyhdyn lisäksi vaikkapa puun oksalle tuulikanteleen oloisen kellon...

Tai, tiedä sitten, mitä tuosta tulee.

Jos ei tule mitään, lupasin pojalle viedä sen kierrätykseen.

Joulukukista on ollut paljon iloa.

Viimeiset hyasintin kukinnot leikkasin maljakkoon .

Vielä pienen hetken ilahduttavat siinä.

On sitten otettu iloa euron hyasintistä  koko hinnan edestä! 

Näillä joulun jälkeisillä ajatuksilla ja tilannekatsauksilla tervehdin tänään.

Olen saanut joulun aikaan monia ihania viestejä ja kauniita sanoja 

blogini tiimoilta kommenteissa ja yksityisviesteissä.

Kiitos niistä.

Olen iloinnut niistä ja kätkenyt ne sydämeeni. <3

~~Kaisu~~