Tauvonpaikka oli ennen Hänen mummolansa

Sanotaan, että kaikella on aikansa.

Niin on myös elämisen ajalla ja asumisen sijoilla.

Jokaisella paikalla on oma ainutlaatuinen tarinansa,

oma historiansa,

omat elämänvaiheensa.

Ihmiset jättävät elämisen jälkensä,

elämänsä näköiset omat sävyt kotien ja mökkien kurkihirsien alle.

~~~~~~~~~~

On ollut mielenkiintoista löytää Instagramin kautta 

Tauvonpaikan lapsenlapsia ja sukulaisia 

ja sitä kautta tutustua mökkimme menneisyyteen

ja kesiin ennen meitä.

Ja toki minulle on ollut mieluista välittää kuvaterveisiä heidän entisestä mummulastaan,

meidän mökiltä sinne meren taakse.

Lähemmäksi toisiamme  me tauvonpaikkalaiset pääsimme, 

kun lapsenlapsi  tuli poikiensa kanssa käymään lapsuutensa muistojen paikassa. 

Täällä hän on viettänyt kaikki 20 ensimmäistä kesäänsä mummunsa ja pappansa luona. 

Kyyneleiltäkään emme voineet välttyä! 

Olihan se Hänelle mieletön tunne olla siinä mummulan pihassa,

muistojen äärellä 23 vuoden jälkeen

ja nähdä kaikki tuttu,

joka kuitenkin on tavallaan toiseksi muuttunut.

Katoin kahvipöytään talon vanhat kultareunakahvikupit!

Nyt, jos koskaan oli niiden aika. 

Siinä tuvassa istuessamme Hän muisteli tuvan sisustusta,

sitä miltä tupa näytti  ennen meidän vesivahigon jäljeltä tekemää remonttia.

Silloin oli 

vihreät pinkopahvit seinissä, 

maakellari tuvassa ja kamarissa,

vieraskamari,

paljon viherkasveja ja 

silmä- ja parsinneuloja tuvan ikkunanpielessä,

jossa ne olivat mummun käden ulottuvilla.

Hän löysi tuttuja esineitä.

Pitsiverhot,

 ruskea iso puukaappi, jonka pappa oli tuonut kaupungista veneellä,

vanha tonttu,

suojelusenkelitaulu,

papan tekemä pirtin pöytä ja penkit,

leipälapio

ja monta monta muuta pientä ja suurempaa muistoa.

Pihalla on edelleen Hänelle merkityksellinen pieni mökki,

jonka heidän pappansa oli rakentanut kesälomalaisten nukkumapaikaksi.

Siellä oli ollut valot ja viileiden öiden varaksi sähköpatterikin.

Nyt se vaaleanpunaseinäinen mökki on meidän lastenlasten mieluinen leikkimökki.

Mieheni haki vintiltä vanhan matkalaukun,

joka oli täynnä vieraamme äidin koulukirjoja ja -vihkoja,

kirjeita ja kortteja.

Talon entinen emäntä oli kerännyt niitä yhteen salkkuun ja 

me emme olleet meidän mökkiaikanamme ehtineet sitä vielä tutkia. 

Päätimmekin antaa sen matkamuistoksi hänelle 

tutkittavaksi loman jälkeen  äitinsä kanssa . 

Heillehän nuo kaikki kuuluvat, jos kenelle.

Tämä ihana käsinkirjoitettu kirje  50 -luvun lopulta herätteli ajatuksia;

mitähän muistoja meistä jää jäljelle kaiken konmarittamisen ja siivousvimman jälkeen.

Valokuvatkin ovat muistikorteilla ja kovalevyillä tallessa, 

mutta tuleeko ne sieltä koskaan päivänvaloon ja katseltaviksi,

muisteltaviksi.

Tauvonpaikassa oli kuulema käynyt aikanaan paljon vieraita.

Mummu oli pitänyt pientä kauppaa puojissa,

jossa oli myyty oman kanalan munia ja kaupungista tuotuja jauhoja.

Hän oli ommellut Husqvarnallaan nahkaa

kutonut mattoja kangaspuissa

ja soittanut harmonikkaa niin kotosalla kuin kyläillessäänkin,

jopa hiekkarannallakin.

Mummulassa oli ollut lehmiä, hevonen ja 

pystykorvakoiria.

Pappa oli rakentanut tämän pihapiirin, 

jota me nyt elämme.

Pappa oli nikkaroinut ensimmäisenä saunan, 

jossa oli Hänen mielestään vieläkin se sama tuttu, ihana mummulan saunan tuoksu. <3

Koivukujalla Hän oli opetellut pienellä sinisellä isänsä ostamalla pyörällä opetellut pyöräilemään.

Se pieni pyörä nojaa nyt meidän ladon  seinää vasten. <3

Kesälomat olivat kuluneet leikkiessä,

 pyöräillessä isovanhempien, siskon ja serkkujen kanssa

sekä meren rannalla uidessa ja hiekalla touhutessa. 

Kesätyömuistoihin kuuluvat heinien seivästäminen ja likakaivon tyhjentäminen,

jotka vieläkin tuntuvat työltä! ;)

Hänen pappansa oli ollut leikkisä mies.

Haikeana Hän oli aina siskonsa kanssa mökiltä lähtenyt kotiinsa.

Mummula oli ollut rakas kesälomanviettopaikka! 

Vieraamme kertoi muistelleensa kaiholla mummun kauniita sinikukkaisia kahvikuppeja

ja etsineensä vastaavia netistä ja kirpputoreiltakin.

Kahvikuppeja, joita mummu oli säilyttänyt parempian astioina kamarin kaapissa.

Ne olivat minulla tuvan kaapissa,

käyttämättöminä,

odottamassa tätä päivää.

Tätä hetkeä, 

että ne löytävät etsijänsä luokse.

Ne  pääsivät nyt aarteiden joukkoon

Ruotsin maalle tuossa vanhassa matkalaukussa. <3

Tämä maisema, 

metsän ja heinän tuoksu,

tuttu hiekkatie.

Pienten kivien painaumat jalkapohjissa.

Kaikki tuttua,

syvälle piirtynyttä.  

Tien päässä aikansa uljas pihapiiri,

hänen setänsä talo,

nyt vuosien ränsistämä,

 maahan uuvuttama kummila,

taustalla tuttu meren aaltojen humina.

Kaikki on ollut kauan;

silloin ennen, 

tänään.

Hän tunsi kaiken 

sydämessään,

kehossaan.

Syvästi,

kiitollisena.

Niin kuin vaan voi kokea uudelleen kauniin,

ajan saatossa kultautuneen.

Rakkaan,

tärkeän,

elämää kantaneen. <3

Samaa hiekkatietä hilppoivat rantaan serkkuleiriläisemme 

muutamaa päivää ennemmin.

Tämä on heidän mummulan mökin maisema,

lapsuuden kesien miljöö.

Ei Iida -mummu ja hänen tyttärensäkään aikanaan arvanneet,

että me toisaalta tulleet jaamme muistoja  täällä heidän jälkikasvunsa kanssa.

Että mummulan muistot voivat kantaa pitkään,

jopa läpi elämän! <3

Kiitos Maarit, kun kävit täällä! <3

Kaisu

Tämän päivän ilo oli kanervissa

Jokaisella päivällä on oma ilonsa.

Onneksi! 

Sitä piti itselle kirkastaa,

kun aamun kaunis aurinkopäivä muuttuikin yhtäkkiä "hylkeenpieruksi" 

eli mereltä nousseeksi sumuksi ja sen tuomaksi ilman viileydeksi.

Sitä myöten päivän suunnitelmat menivät uusiksi. 

Luovuin rannalle menosta ja kävin miesten apuna nakkelemassa puita traktorin kyytiin.

Metsästä pois kävellessäni hoksasin, 

että kanervat ovat jo kukassa.

Ihastelin sitä ääneen miehelleni,

joka vastasi minulle kysymyksellä "meinaatko tehdä kranssin"?

En todellakaan ollut sellaista ajatellut.

Kranssin tekeminen ei ollut käynyt mielessänikään 

tänä heinäkuisena Kirsi-siskoni nimipäivänä.

Mutta mieheni hoksautus vei minut metsään,

 jossa sitten työpöytänäni oli vanha kanto.

Sille laskin työkaluni:

kukkalankarullan ja sakset.

Leikkasin kanervia ja puolukanvarpuja nipun kerrallaan.

Asettelin nippuja kranssipohjaan  kaksi nippua kanervaa, yksi puolukkaa -tyyliin.

Keskelle, ulkoreunalle, keskelle, sisäreunalle, keskelle.

Nautin jokaisella solullani metsässä olemisesta,

paljaiden varpaitteni alla rahisevasta kuivasta metsäpohjasta,

kauniisti harmaantuneista, vänkkyräisistä kelo-oksista 

sekä metsän kesäisistä tuoksuista.

Siellä kulkiessani sain samalla varvashieronnan,

käsillä tekemisen riemun,

pilvien takana olevan auringon valohoidon,

metsän huminan rauhoittavan musiikin 

eli täydellisen luonnon hoitavan terapian ja mindfullnessin.

Kiitos miehelleni, että kysymyksellään hoksautti minut tähän iloon, 

tämän päivän kivaan tekemiseen.

Pienet niput muodostivat lopulta täyteläisen kranssin,

jonka ripustin vanhan saunan oveen. 

~~~~

Minusta kanervan väri on niin kaunis;

herkkä ja kukinnon avautuessa koko ajan voimistuva. 

Mielestäni se on sävynsä puolesta maitohorsman kanssa samassa kauneussarjassa.

Täytyy tunnustaa, että iloni rinnalle hiipi jonkinlainen haikeus siellä metsässä.

Minusta tuntuu, että kanervassa on jollakin tapaa aavistus,

että elämme jo kesän loppupuolta.

Tänään "avasin" viimeisimmän betoniaskarteluni,

pyöreän maljakon,

jonka valoin  valkeaan pallolasiin.

Betonimaljakon harmaus on täydellinen kontrasti kanervan värille

ja sen kovuus pehmentyy puolestaan  kanervan pienten kukintojen herkkyydellä.

Täällä mökillä minulla on muutamia perinteitä

ja yksi niistä on tämän puisen laatikon kukittaminen kanervilla.

Nyt meillä on taas tallessa ja kuivamassa 

tämän kesäpäivän muisto ja kesän väri 

voimaksi tulevaan syksyyn ja talveen. 

Täältä voit kuunnella Jaakko Haavion Kanerva - runon ,

josta muutama säie tässä: 

Loi Jumala muinoin päivät ja kuut,

maan muodon, ruohon, kukkaset, puut.

Ja Jumala käski kasvejaan, 

mihin juurtua mielivät kulkemaan...

Vaan yksikseen jäi Kanerva kainona paikoilleen.

Ja Jumala lausui, siihenkö juutuit!

Minä haluan katsoa, varroa hetken...

jäisikö paljasta laikkaa, 

minun juurtani varten kasvupaikkaa...

Kanerva juurtui siunattuna,

sen kukista loisti ruusunpuna.

se väritti nummet ihanalla Jumalan jäähyväissuudelmalla. 

~~~~~~~

Kauniisiin kanerva-ajatuksiin,

Kaisu

Pelargonia-kassin voittaja

Kiitos kauniista synttäripäivän tervehdyksistä ja onnentoivotuksista 

sekä osallistumisesta arpajaisiini.

” Kahdella arvalla mukaan ihana kassin arvontaan! :) 

onnea 5-vuotiaalle.”

🌸🌸🌸

Onnekas oli tällä kertaa Raisa!

Laitatko osoitetietosi tulemaan niin postitan kassin sinulle!

🌸🌸🌸

Heinäkuinen aamuhetki Tauvonpaikassa.

Aurinko on noussut 

ja lämpö tervehti pihalla kello seitsemän herääjää.

Täällä on odotettu ihana kesä

ja lastenlasten serkkuleiri.

Kohta he heräävät 

ja pihapiiri täyttyy lasten ilosta.

Sitä ennen otan aikaa itselleni ja juon aamukahvit.

Kaisu

Mökkiloman jälkimaininkeja

Kesälomaviikko lapsuuteni mökkimaisemissa on siirtynyt taas muistoihin.

~~~~~~

Ilma ei lämmennyt koko viikon aikana,

mutta tämä miljöö tarjosi kuitenkin itsessään 

rauhaa, 

kiireettömyyttä,

ihania tunnelmia

ja mieleenpainuvia hetkiä.

Käsintiskaamista ulkona,

vessareissuja metsänreunassa seisovaan punaiseen sydänikkunaiseen "hyyskään",

saunan lämmittämistä,

veden kantamista,

pulahtamista viileältä tuntuvaan veteen,

laatuaikaa tyttärien kanssa,

lenkkeilyä  metsätiellä,

kylällä käyntejä ja vanhojen koulukavereiden sekä muiden tuttujen tapaamisia.

Kaikkea sellaista, 

mikä poikkeaa arjestani. 

Näiden mökkitapojen ja -käytäntöjen kautta löytyi taas 

lomamieli sekä sitä kautta voimautuminen.

Mökin tiskauspaikka ei voisi olla paremmalla paikalla!

Tiskatessa voi samalla ihastella järvimaisemaa,

tuntea järven tuoksun

ja laineen liplatuksen kiviä vasten.

Siinä näkee joutsenperheen talostelun kaislikon reunassa

ja kalojen hypähtelyn jälkeiset pyöreät renkaat veden kalvossa.

~~~~

Viipyilin  muutoinkin pitkiä toveja tässä rantaviivan tuntumassa 

ihmettelemässä ja ihastelemassa alati muuttuvaa maisemaa,

 järven aaltojen liikettä

ja taivaan sineä, pilvien kulkua;

muuttuvaa luonnon taidenäyttelyä ja tämän maiseman tuttuutta sekä kauneutta.

Viimeisenä iltana seurasin pitkään illan viilentyessä kuun kulkua 

sen piileskellessä ja kulkiessa pilvien takana.

Lomamme parhautta oli pikkuvieraat, jotka tulivat poikamme kanssa mökille viikonlopuksi.

Kolme- ja neljävuotiaat lapsenlapsemme hellyttivät meitä 

loputtomilla kysymyksillään,

hyvillä hoksauksillaan,

ihanilla sanomisillaan.

He toivat rantaan ’uutta verta’, 

elämän ääniä ja lapsenomaista, aitoa iloa.  

"Sinä mummu tykkäät kävyistä.

Sinulla on niitä kotona  kuistillakin!

Ja sitten he keräsivät pitkän tovin kuusen-ja männynkäpyjä

ja tutkivat "päpyjen" muotoja ja kokoja.

Kerättyään  ruukullisen aarteitaan

he päättivät tehdä käpylehmiä Pyhä-mummulle 

eli Pyhäjärven isomummulle.

Käpyeläimet ovat  kuulema hyviä koristeita ja niillä voi leikkiäkin! 

Lapset kävivät setänsä kanssa soutelemassa 

ja toivat järveltä ulpukan kukan ja lehden minulle.

Toinen tuumasi tiukasti, että se on laitettava maljakkoon, jottei lakastu.

Tein työtä käskettyä,

mutta pian lehti oli aivan lakastunut ja roikkui pitkin maljakon kylkiä.

Siinä sitten yhdessä ihmettelimme,

miten se ei pärjännytkään maljakon vedessä.

Pohdimme luonnon suuria ihmeitä pienen ihmisen kanssa kokemusperäisesti.

Ehkä hän muistaa tämän aina, 

että ulpukka kuuluu sinne järveen ja on siellä kuin kotonaan.

Pappa lämmitti vettä muuripadassa ja laittoi pienille paljuun vesileikkipaikan,

kun järven vesi tuntui olevan liian kylmää pienille.

Vähänkö he  olivat mielissään siinä vettä toistensa päälle priiskottaessaan! 

Lasten touhuja seuratessa mielessäni soljui Maria Ahlstedin kaunis runo: 

Lapsen läheisyys

puuhakkaat pienet sormet:

Niin paljon innostusta,

elämänriemun ruusut poskipäillä.

Ota talteen arkipäivän onni.

Astelut tällä tutulla rantapolulla ovat ohi tältä erää.

Tämä polku itsessään sisältään paljon muistoja

 tiheästä pajukosta kapeaksi poluksi

ja nyt tähän leveämpään "raittiin".

Vuosien ja vuosikymmenten keveiden ja raskaiden päivien jäljet,

iloisten ja ilottomien päivien muistot.

Se on silta kesästä kerran tämän kesän tunnelmiin

ja tämän päivän mökkimiljööseen! 

~~~~

Rannalla keinui mieheni vanha vene,

joka on kulkenut mukanamme  yli nelikymmenvuotisen matkamme.

Sillä pojat tekivät tämänkin loman kalareissut,

joista todettiin, että "tyhjän saa pyytämättäkin".

Lapsuuteni mökkirannan kivi kantaa kesälomamuistojen ja -tekemisien pitsiliinaa yllään.

Huomenna vien sen ovistoppariksi ja matkamuistoksi omalle mökillemme.

Kukat kukkii ja luonto on täynnä ihanaisia tuoksuja.

Heinäkuun iloa meille kaikille!

Kaisu

~~~~~~~~~~~~~~~~

Pst!

Vielä ehtii osallistua blogini synttäriarpajaisiin täällä! 

Lomailua ja koristeltuja kiviä

Lomaterveiset täältä lapsuuden maisemista.

Kovin on ollut viileää,

mutta onhan tämä lomaa 

ja vaihtelua olla täällä erilaisissa mökkioloissa.

Maanantaiaamuna todettuani ilman koleuden ja sateisuuden,

sytytin ensitöikseni kynttilän ja takan.

Niiden lämmössä aloittelin viikkoa ja lomaani täällä.

Istuin ja ihmettelin ympärilläni olevaa.

Sitä kaikkea mitä 47 vuotta täällä mökillä on tuonut tullessaan.

Istuin ja ihmettelin pitkään.

Koin hidastamisen ilon ja toisaalta jonkinlaisen  pettyminen sään ja haaveiden suhteen.

Uskon kuitenkin, että joutilaisuus ja tylsistyminen ovat voimaa antavia ja eteenpäin puskevia tiloja.

Kun mökkeilykaverini heräsivät,

suuntasimme kirjastoon.

Luulen, että hellesäässä emme olisi sinne lähteneet!!!

Poikien jo hoputtaessa minua kirjojen lumosta lähtöön,

huomasin erään hyllyn päässä tämän kirjan

ja sen myötä kivaa tekemistä tänne mökille.

Ostin hetimiten  kivipinnalle sopivat tussit

ja olen ollut aivan innoissani tästä touhusta.

Jokainen kivi on ollut oma matkansa

hiljaisuuteen,

keskittymiseen,

rauhoittumiseen.

omiin ajatuksiin ja uuden kuvion oivaltamiseen.

Tusseja kokeillessani tein ensimmäisenä tämän kiven.

´Rakkauden ympäröimä`.

Siltä se kivi sydämien piirtämisen jälkeen näytti

ja siltä minusta tuntui,

tuntuu.

Mandala -kuviot,

kuin pienet pitsiset liinat kivien päällä tuntuvat omilta.

Pakkauksen valkea tussi kului pian loppuun ja hain kylältä jo uuden tussin 

sekä suihkutettavan  spray-lakan. 

Nyt ei harmita ilman viileys eikä sadepilvet.

Olen löytänyt uuden jutun.

Tänään taidan tehdä ovistopparin Tau(v)onpaikkaan muistoksi täältä.

Ja ehkäpä joskus vielä maalaan talokiviä,

joista olen haaveillut.

Oletko sinä koristellut tai maalannut kiviä?

Tai tykkäätkö muuten kivistä?

Näihin tunnelmiin tänään.

Ja arvaapa mitä!

Aurinko on herännyt!

Tästä tuleekin kesäinen kivien koristelupäivä!

Kaunista kannattaa odottaa!

Kaisu

Tau(v)onpaikan 5 -vuotis synttäriarpajaiset

Blogillani on tänään synttärit.

Tau(v)onpaikka täyttää kokonaista 5 vuotta.

Näihin vuosiin sisältyy paljon "arkea, juhlaa, arjen juhlaa".

Näiden jakamisen myötä on tullut mukavia ajatuksen vaihtoja sekä kohtaamisia 

kommenttien ja viestittelyn muodossa 

sekä myös uusia ystäviä ja tapaamisia ihan kasvokkain.

Olen saanut paljon paljon iloa ja omaa aikaa tämän harrastuksen parissa.

Pysähtymistä,

itselle merkityksellisten asioiden ynnäämistä ja muistoksi kirjoittamista. 

Se on vaatinut joskus rohkeuttakin ja

välillä on toki epäilyttänytkin, 

onko tässä mitään järkeä.
Silloin on palautunut mieleen kannustavat kommentit,
jotka ovat antaneet uskoa  päivitysten jatkamiseen.

Nyt on siis perinteisten synttäriarpajaisten aika!

Kangaskasseja ei ole koskaan liikaa!
Tällä kertaa arvon blogiystävieni kesken 
Lasse Kovasen Pentikille suunnitteleman Pelargonia-kangaskassin,
jota koristaa vesiväreillä maalatut upeat pelakuut.
Kassi on 100 % puuvillaa ja se on kooltaan 46x42.

Jokainen voi osallistua arpajaisiini yhdellä arvalla. 

Lisäksi aikaisemmin blogini lukijaksi kirjautunut 
tai nyt arpajaisten yhteydessä kirjautuva saa
yhden bonusarvan. 
Lukijaksi liittyminen tapahtuu internetversiossa näkyvässä
"Blogiystäviäni" -kohdan alapuolella olevaa "lue"-nappia klikkaamalla. 

Kirjoita kommenttikenttään monellako arvalla olet mukana ja nimimerkki tai yhteystietosi!

Arvon kassin su 28.7. klo 22,
jotta mahdollisimman moni ehtii näin kesäaikana mukaan.

Kassillinen 

kukkaisajatuksia 

pelargonioita ja ruusunkukkia

kaikille Tau(v)onpaikassa piipahtaville,

vakituisille ja satunnaisille vierailijoille.

Te olette tuoneet tähän harrastukseeni vuorovaikutuksellisen sisällön,

lukemalla, kommentoimalla, kannustamalla.

<3 -lämmin kiitos!

Ja terveisiä Sinulle, 

joka tulit kesäkuun lopulla luokseni ja kerroit lukevasi blogiani.

Se oli yllättävä kohtaaminen,

iloinen ja mieleenpainuva hetki minulle. <3

Muistan sanasi! 

Onnea arpajaisiin

toivottelee 

Tau(v)onpaikan Kaisu

Kätevä pyykkipoikaessu ja ajatuksia sen myötä

Onko sinulla vielä se kätevä pyykkipoikapussi käytössä?

Minäkin laitan pyykkinarut ulos sitten, kun kotimme on valmis. 

Muistin tuon talvisen keskustelun tyttäreni kanssa pyykkejä ripustaessani.

Heidän uusi kotinsa on valmis  ja nyt on pihatöiden aika. 

Siihen kuuluu myös pyykkinarujen laittaminen

ja sitä myöten ikioma pyykkipoikaessu;

niin kuin on hänen mummullaan ja äidilläkin. <3

"Kohta saa pyykin ulos

ja olen taas samassa työssä

äitini kanssa, hänen äitinsä

ja äitinsä äidin.

Käsissä puhtaat vaatteet, 

edessä kesä,

ripustamisen hetki

varattu yksityiseen iloon."

-Anja Salokannel-

Pyykkipoikaessu on kätevä apulainen pyykkien ripustamisessa.

Siinä pyykkipojat ovat kätevästi käsien ulottuvilla.

Minulla on käytössä koululaiseni tekemä pikkuessu, 

jonka kankaan hän on itse värjännyt.

Sitä voisi käyttää essun tavoin,

mutta minulla nauhat ovat päistä solmussa niin,

että se on aina valmiina kaulaan sujauttamista varten. 

Ostin Kotikulta -keittiöpyyheparin,

joiden sävyn tiesin olevan tyttärelleni mieluinen. 

Leikkasin essun pystysuunnassa olleesta liinasta, 

niin sain hyödynnettyä pitkän sivun reunat näppärästi nauhaan. 

Tämän pyykkipoikaessun korkeus on 34 cm ja leveys 37 cm .

Tein tähän omasta essustani poiketen nauhakujan.

Sen myötä pussukka asettuu kauniisti,

jos hän ripustaa sen kaulaansa! <3

"Aikaisesta keväästä syysmyöhään

astelen polkua tuvasta pyykkinarulle,

tuuletan ajatukseni samalla

kun ripustan pyykkiä kuivumaan,

puhdasta pyykkiä....

Jokainen vaate uusi ajatus.

Minun maailmani,

minun ympyräni."

-Anna-Liisa Myllyneva-

Pyykkien ripustaminen on minusta rauhoittavaa.

Siinä vaate vaatteelta,

sormenpäitten kautta,

ajatus kulkee, 

siirtyy, polveilee.

Samalla luonto hoitaa tuoksuillaan,

linnut lauluillaan

ja vähitellen arkisesta puuhasta,

vaatteiden rivistöistä tulee pihan perälle minun oma tilateokseni. 

<3

Pyykkien ulkokuivaamisessa hyödynnän ympäristöystävällistä tuulivoimaa

ja sehän on energiataloudellista.

Ja mikä parasta;  vaatteet  eivät kulu ja kitisty ulkona 

niin kuin usein käy kuivausrummussa.

Ja tahratkin häviävät luomusti auringon sädehoidossa!  

Ulkokuivattujen pyykkien tuoksu ja tuulen tuivertama kankaan sileys on vahva lapsuusmuisto.

Aina yhtä ihana palkka pyykkien ’räpsimisen’ vaivasta.

Liittyykä sinun pyykkipäivääsi jotain vahvoja tunteita tai perinteitä?

Onko sinulla tapana kuivattaa pyykkejä ulkona?

Missä sinä pidät pyykkipoikiasi?

-Kaisu-