Mökin syksyä

Kävimme ulkoilumielessä mutkan mökillä 

ja samalla laitoimme pihaa ns. talviteloille. 

Oli oikeinkin happirikas ilma; 

satoi sakeaa tihkusadetta liki koko ajan. 

Toisaalta se oli sellaista mukavaa, lempeää sadetta, 

että kunnon kamppeilla on oikeinkin hyvä sää ulkoilla.

Koivun kelta sävytti vahvasti maisemaa,

joskin koivuissakin on erilaisia yksilöiltä;

jotkut olivat vielä melkeinpä vihreitä 

ja jotkut jo aivan paljaita. 

 

Katso, koivut ovat kesäpuita, 

kuuset kuuluvat talveen. 

Ja männyt,

ne miettivät kevättä. 

-Eeva Heilala-

🍂🍂

Mitkähän ovat sitten syksypuita?

Laitoin ensimmäistä kertaa syksyä tälle mökin 

uudelle, söpölle maitolaiturille. 

Se oli mieheni kesälomaprojekti. 

Sellainen diy -juttu, 

josta hän on pitkään haaveillut

ja nyt kesän aikaan hän sai sen naputeltua

-"ihan omasta päästä".

Koivukujan päässä reilusti yli kymmenen vuotta 

 tervetulotoivotuksena ollut vanha ovi olikin tullut jo tiensä päähän 

ja maitolaituri sai siitä veroisensa paikan. 

Kuva tuosta ovesta on ollut muuten blogini ensimmäisessä postauksessa 

eli hyvin se olikin palvellut

ja säitä kestänyt. 

Pari pientä kuusta ja joulun vihreää sai sijansa 

ruosteen ja ajanpatinan rinnalta. 

 Pieni kuusi vei väistämättä ajatustani 

jo jouluisiin tunnelmiin; 

bongasin sievän pikkukuusen kotiportaan viereen! 

Mitä siitä, kun syksy saapuu,

ja västäräkki on poissa, 

kun lentävät kotipääskyt 

vieraissa maailmoissa. 

Mitä siitä, kun tuuli riipii 

lehtiä vaahteran.

Me elimme kuuman kesän 

ja elokuun hehkuvan. 

Mitä siitä, kun kaikki muuttuu

niin varkain ja hiljalleen, 

kun sisälläni on kesä, 

sen elää saan uudelleen. 

Ja sinikellojen soiton

mieleeni talletin. 

Se kaikki on aina tässä.

Sen kaiken saan takaisin. 

-A-M Kaskinen-

🍂🍂

Päätin taas yrittää ja olla toiveikkaana siitä,

että saisin siirrettyä tästä kesästä jotakin tulevaan kesään. 

Nostin kauniin sävyiset pelargoniat talvehtimaan tupaan, 

jossa on peruslämpö noin kymmenen asteen tienoilla. 

Yritin lueskella netin syövereistäkin talvettamisohjeita.

Yksi vannoi pimeään ja toinen viileään, 

joku laittaa pelakuut muovipussiin naulakkoon 

ja unohtaa ne sinne helmikuulle asti,

yksi vie tupaan ja hoitaa viherkasvin tavoin,

joku antaa kukkansa toisen hoitoon. 

Saapa nähdä miten kukkieni käy?

Oletko sinä talvettanut kesän kukkijoita?

🍂🍂

Syksyn sävyttämät terveiseni sinulle hämärtyvästä lauantai-illasta! 

 

Puolukanvarputerapiaa

Pikainen piipahdus tänne

ja terveiseni puolukkametsän reunamilta. 

Tänään, vapaapäivänäni,

 nautin siitä, 

että sain olla luonnon helmassa hetken aivan itsekseni, 

 luonnonmateriaalien äärellä pitkästä aikaa  

sitomassa syyskranssia. 

Ja miten paljon tuota puolukkaa nyt onkaan.

Osa on jo kypsää,

mutta me odotamme vielä hetken ennen kuin ryhdymme poimimaan niitä. 

Ilma ehti olla monena.  

Aurinko paistoi lämpimästi 

ja sitten pienen lientelyn jälkeen 

yhtäkkiä jostakin pilven reunasta tulikin jo 

 kevyttä tihkusadetta.

Ukkonenkin jyrisi ja sateenkaarikin näkyi taivaalla. 

Kiepsuttelin marjaisia varpuja vanhan koivunrisukranssin päälle.

Ripustin tuon puolukkaisen tekeleeni mökille aitan oveen. 

Marjat eivät taida pysyä kovinkaan kauaa tuossa,

mutta onpahan hetken ilo. 

Tänään oli kuitenkin merkityksellisintä käsillä tekeminen 

ja syksyn kauniin hetken kokeminen.

Sydänkranssin pohjana on vanha rottinkinen sydän.

Sidoin siihen pienehköjä nippuja pienilehtisistä puolukanvarsista. 

Tämä löysi paikkansa pikkusaunan ovesta. 

Vihreämpi kranssi toki on kuin tuossa kuvassa! 

Ihanan raukea olo. 

Ulkoilu ja puuhastelu on tehnyt tehtävänsä. 

Ei tarvitse varmaan unta houkuttaa! 

 

Se toimi sittenkin

Lauantaina vietimme mökkikauden päättäjäisiä mökillä. 

Toki oletan, että meidän mökkikausi jatkuu tänä syksynä pitkälle syksyyn,

kun meillä on nyt enemmän vapaata. 

Leppoisassa lauantaipäivän tunnelmassa tuli kierreltyä pihapiirissä 

ja katseltua menneeseen kesään sekä kesällä tehtyihin juttuihin 

-ja toki niihinkin kohtiin, 

joita ei vielä(kään) suunnitelmista huolimatta

 saatu vietyä eteenpäin. 

Jyhkeän mökkikuusen maata myötäilevien oksien alla  

on ollut piilossa kaivo, 

jonka päälle mieheni on laittanut kolmekymmentävuotta sitten sementtikannen ja kiven. 

Lapsemme hukkumiskuolema oli jättänyt jälkensä. 

Emme halunneet silloin käyttää sellaista kaivoa,

josta vettä olisi nostettu sankolla

tai että olisi ollut vaara lasten mennä sinne lorkkimaan. 

Aika on hoitanut ja hoitaa.

Elämä menee eteenpäin; 

ajatus kaivon esille ottamisesta tuli puheeksi. 

Jossain vaiheessa laitoin ilmoituksen Facebookin kirppikselle: 

ostetaan käsikäyttöinen kaivonpumppu.

Sain yhden vastauksen ja ostin pumpun kuin "sian säkissä"; 

toimii tai ei, 

käyttöön tai koristeeksi.

Meni kesä, tuli toinen ja liekö tämä jo kolmaskin.

Kesäkuussa tartuimme toimeen. 

Olimme vaalineet vuosikymmenet noita liehuhelmaisen kuusen ikiaikaisia oksia. 

Nyt jouduimme sahaamaan niistä pari kolme pois,

että kaivo pumppuineen pääsisi näkyviin.  

Pumpun asentaminen sujui mutkattomasti ja mikä parasta;

pumppu toimii. 

Vesi nousee, kun hetken pumppaa. 

Käsikäyttöiseen pumppuun liittyy itselläni vahva lapsuuden muisto.  

Haimme naapurista juomaveden kotiimme. 

Monet, monet kerrat olen siellä pumpannut vettä ja kantanut kotiin. 

Nyt saan verestää lapsuusmuistoja ja nostaa kaivosta kasteluvettä kukille. 

Ja kyllä lapsenlapsetkin ovat mielissään moisesta laitteesta, 

jolla saa vettä tulemaan maan sisästä. 

Kyllähän tämä Vammalan konepaja  Oy n pumppu oikeastaan 

kuuluukin tänne! 

Juuri tuollaisena vanhan näköisenä kuin se nyt onkin. 

Tässäpä tämä yksi menneen kesän ilo mökin pihapiiristä. 

Kolmekymmentä kesää takana 

ja monenmoista askaretta on yhdessä tehty. 

Monta suunnitelmaa, haavetta sekä toivetta on vielä on olemassa. 

Aika näyttää mikä toteutuu ja mikä on toteuttamisen arvoista! 

Huomenna onkin sitten jo syksyinne kuukausi! 

Syyskuun kauneutta ja iloa Sinulle! 

 

Projekti

Projektit voivat olla kyllä moninaisia.

Joskus ne saattavat toteutua ja edetä ilman sen suurempia suunnitelmia ja aikailuja. 

Toisen kerran joku projektin alkuun saaminen kestää syystä tai toisesta pitempään.

Rakensimme v.2015 hetken innostuksesta 

heinäseiväsaidan pihasaunan vilvoittelualueen suojaksi. 

Siinä se seisoi tuulessa ja tuiskussa liki kymmenen vuotta,  

kunnes toissa vuoden marraskuussa Jari -myrsky otti ja kaatoi sen kumoon.

Harmittihan se silloin!  

Silmä oli siihen niin tottunut! 

Purimme tuhoutuneen aidan viime keväänä sillä ajatuksella,

että toki seipäistä tehdään uusi aita.  

Mutta eipä saatu tehtyä sitä viime kesänä eikä syksynä.

Sen aika olikin tänä keväänä, 

eilen, 

 toukokuun viimeisenä lauantaina.

Projekti eteni tyyliin "tuumasta toimeen". 

Aamulla päätimme hakea kaupungista aitatolpat ja laudat. 

Siitä se sitten lähti melkeinpä samalla "tatsilla" kuin silloin esimmäisellä kerralla. 

Ilman sen suurempia suunnitelmia ja mittilointeja 

ruuvasimme seipäät paikoilleen. 

Siinä aita on taas ilmojen puhuteltavana 

ja tuomassa omaa tunnelmaansa saunan seutuun.

Nämä seipäät ovat varmaan 40-50 -luvulta.

Ohuita ja vänkkyräisiäkin, 

auringon polttamia, tuulien  tuivertamia ja sateiden pieksämiä aikansa tarvekaluja.  

Tykkään tosi paljon noista neuvokkaista naulan varassa pyörivistä, 

ajan hiomista puukappaleista,

joita on seipäissä. 

Lapsuudessani seipäissä oli reikiä, joihin pistettiin puutappi.

Ne tapit ja nämä puukapulat jättivät heinät ilmavammin seipäälle. 

Kyllä ihmiset ovat hoksanneet kaikenlaisia juttuja. 

Sen lisäksi, että tämä heinäseiväsaita on kaunis ajanpatinoima elementti,

tässä on mukana aimo annos menneen ajan ja tämän pientilan työn historiaa. 

Tämä oli mukava kesän avaus ja pihapiirin kohennus,

kun saimme seipäät saunan päästä sijoilleen. 

Tällä vihdoin ja viimein finaaliin viedyllä aitaprojektilla ehdin kuin ehdinkin osallistua 

Kristiinan haasteeseen "projekti". 

💛

Huomenna onkin jo kesäkuu.

Kesän kauneutta ja ihanuutta sinulle ja minulle! 

 

Jo joutui armas aika

En aio ottaa tässä kantaa viime päivien puheenaiheeseen, Suvivirteen,

joka mielestäni kyllä kuuluu eittämättä kevääseen. 

Sen sijaan laitan teille terkut mökiltä, 

jonne kesä on joutunut sitten viime käynnin. 

Tuomi kukkii ja linnut laulaa,

on lämmintä ja vihreys on vallannut pihapiirin. 

Tulimme tänne "viettämään luppoaikaa"; 

juhlistamaan sitä,

että miehelläni oli tänään viimeinen työpäivä 

ja pitkä työrupeama oli sitten siinä.

Jo joutui armas aika. 

Alkaa erilainen elämän jakso hänellä 

ja minulla siinä rinnalla. 

Mille sitä aletaan 

ja mitä tehtäisiin?

~~~~

Mökillä on kyllä monenlaista kapistelua ja kohentamista 

sekä aina löytyy myös puusavottaa. 

Tehdään sitä mikä milloinkin huvittaa ja innostaa

tai ollaan tekemättä.

Nautitaan tästä hetkestä! 

Tänään kylvin pikkuisen maissia kesäpäivien kestäväksi vihreydeksi 

ja salaattia mökkipäivien varalle. 

Humalat olivat intoutuneet kasvamaan omille teilleen 

ja niitä piti ohjailla oikeille uomilleen. 

Tämä onkin ensimmäinen yömökkeily tälle kaudelle. 

Tästä lähtee kesä,

jossa meillä on enemmän vapaata kuin koskaan. 

Tämä tuntuu ilolle, vapaudelle 

ja oikeastaan myös sille, 

että onko tämä tottakaan. 

Jokaisessa päivässä asuu 

elämän suuri onni. 

Jokaisessa päivässä on aina jotakin hyvää,  

joissakin päivissä tuplasti onnea ja iloa. 

Näihin vanhan tyynyliinan ajatuksiin on 

levollista ja turvaisaa päättää tämäkin päivä.

💛

Huomenna monessa kodissa juhlitaan koulun loppumista

ja ammattiin valmistumista. 

Onnea ja iloa! 

Oksia ja varpuja vihreän kaipuuseen

Aurinkopäivien myötä tulee 

keväisen hennon vihreän kaipuu,

johon vuosi vuoden jälkeen on yksi apu;

oksien ja varpujen hyötäminen 

eli silmujen avautumisen aikaistaminen maljakossa. 

Piipahdimme eilen pitkästä aikaa mökillä. 

Aurinko helli ja oli lämmin keli;

suorastaan kevättä ilmassa ja rinnassakin. 

Hain tuvan pöydälle lepän oksia. 

Ne ovat osa minun pääsiäisperinnettä. 

Oksiin tulee piakkoin viherrystä ja 

lepän oksien käpyset ovat kuin pikkuruisia pääsiäismunia. 

Toisen kerran taitan mökin pihasta tuomen, sireenin ja koivun oksat. 

Kotipihasta löytyy 

omenapuun leikkaamisen jälkeen oksia, 

jotka tuovat myös sisustukseen 

kevään raikasta vihreyttä ja jopa omenapuun kukinnotkin. . 

Olen hyötänyt myös punaviinimarjapensaan oksia ja 

nyt ajattelin kokeilla myös vaahteraa, 

johon voisi saada kauniin keltaiset kukinnot avautumaan. 

Oksat kannattaa muuten leikata oksasaksilla. 

Mustikanvarvut ovat aina yhtä palkitsevia.

 Vihreä lehdet kasvavat pian ja sinipunaiset herkät kukinnot. 

Sitä voi vaan ihmetellä, 

miten ne ovat olleet siellä hangen alla 

odottamassa valoa, lämpöä ja vettä

ja sitten näin maljakossakin lähtevät iloisesti kasvuun; 

tuomaan iloa ja kaivattua vihreyttä kevään malttamattomalle odottajalle.  

Mökiltä löytyi viime kesääkin. 

Ulko-oven humalaköynnöskranssi

sai väriksi ja lisäkoristeeksi 

viime syksyllä pyöräyttämäni humalankukintokranssin.

Tuplakranssituksella ulko-oveen päivittyi

 keveä ja keväisempi koriste,

josta jäi kuva nappaamatta. 

Keittiön ikkunapöydältä löytyi 

viime kesä kukkijat, laventelit, 

jotka vein syksyllä kaupungista mökille talvehtimaan. 

Kovin raakkeja ne olivat ja olin jo viemässä niitä pihalle,

kun huomasin kuivien lehtien välissä pilkistävän uutta ja tuoretta kasvua.

Perkkasin vanhat lehdet pois ja leikoin kuolleet oksa pois. 

Sinne ne nyt jäivät valoon ja lämpöön.

Saapa nähdä onnistuuko talvetus sittenkin! 

Palaan tähän myöhemmin, 

kun näen miten kukkien käy,

sillä laventeli ei ole ilmeisesti helpoimpia talven yli vietäviä kasveja. 

Valo ja valon leikki tuvassa. 

Istuskelin sohvalla ja ihmettelin itsekseni;

olemme aloittamassa taas uutta mökkikautta, 

kevättä, uuden alkua. 

30. kesää näillä huudeilla, 

Tau(v)onpaikassa. 

Pikku hiljaa fiilistellen edetään. 

Lumihanget peittävät vielä tienoot 

ja routa on syvällä maan syövereissä,

mutta kohta vihertää ainakin maljakossa! 

Joko sinä olet kerännyt oksia 

tai kylvänyt siemeniä multaan?

Näiden päivien iloa ja valoa Sinulle! 

 

Grillilato

 Niin vaan saatiin tänä kesänäkin odotetut lämpimät päivät 

ja lopulta suoranainen hellejaksokin. 

Jos alkukesästä tuli etsittyä 

lämpöistä ja tuuletonta paikkaa, 

niin viime viikkoina on ollut uimarannat 

sekä varjoisat ja pikkuisen tuulenvireiset paikat mieluisia. 

Yksi ihanan viileä paikka on ollut mökillä oleva grillilato.  

Siellä varjossa on ollut nyt mieluisaa viipyillä porukalla:  

grillata, paistaa lättyjä ja herkutella. 

Nauttia kesästä ja kiireettömyydestä.  

Lato on siirretty metsänreunasta pihapiiriin parikymmentä vuotta sitten.  

Keräilin talteen elämää nähneitä kahvipannuja sekä noita nostalgisia emaliastioita, 

 jotka löytyivät pitkälti mökin irtaimistosta. 

Emali, lasite, 

emaloida, lasittaa. 

Nämä sanaristikossa usein esiintyvät sanat liittyvät noihin värikkäisiin kuppeihin, 

joita menee pinoon,  

sisäkkäin asetettuina useampia kappaleita, 

isosta kupista hellyttävän pieneen kippoon asti. 

Nämä menneen ajan muistot,

emaliset astiat ovat olleet aikanaan kotikeittiöiden väripilkkuja ja kauneutta, 

mutta äärimmäisen epäkäytännöllisiä.  

Muistan lapsuudesta, miten emali lohkesi herkästi kolauksesta.  

Sitten se ei ollut enää kovin siisti ja kaunis astia.

Minkälaisia ajatuksia sinulle tulee mieleen näistä astioista? 

Onko sinulla kokemusta näistä? 

Touhusimme mökillä parin viikon aikana kaikkea pientä,  

mitä eteen tuli ja mitä jaksettiin tehdä. 

Saimme viimein laitettua muurikoille 

koukut ladon seinälle! 

Usein näinkin pieni asia jää isompien hommien varjoon. 

Kun mökillä on ajan kanssa, 

huomaa paljon keskeneräisiä asioita 

vielä 29 kesän jälkeen. 

Toisaalta kun ei kiirehdi tekemisissä,  

aika kypsyttää ratkaisuja.

Ei ole siis välttämättä huono asiat, että hommat venyy!

Siivoilin puojeja ja laitoin ylimääräistä tavaraa Roskalavalle sekä myyntiin.

Järjestämisestä tuli siisteyttä piharakennuksiin, 

mutta järjestely teki hyvää myös omalle mielelle,

kun sai arvotettua tavaroita ja selkiytettyä omia visioita,

sitä mitä haluaa pitää, mistä luopua. 

Ja parasta oli, 

kun minun roska oli jonkun aarre!  

Lapsia ja perheitä on käynyt,

tullut ja mennyt. 

Välillä enemmän, välillä vähemmän. 

Nyt pihapiiri on hiljainen. 

Kohta lämpenee sauna 

ja yksi kesäpäivä painuu taas iltaan sekä yöhön. 

Kesä kuluu ja loma. 

Sitä ei kestä edes ajatella. 

Niin pian ihana aika tuntuu kiitävän ohitse!  

Keskikesän iloa

Juhannus, midsummer, keskikesän juhla. 

Luonto kukoistaa ja on valoisaa. 

Meilläpäin on tänään, juhannusaattona, 

 aurinkoista, mutta kovin tuulista ja viiloista.

Onneksi ei sada vettä! 

Se on tämän päivän ilo! 

Pihapiirin ja luonnon kukat 

sekä koivun oksat tuovat väriä juhannukseemme. 

Niistä on ollut ihana taas sitoa kransseja 

ja kukittaa maljakoita. 

Valkeaa ja vihreää sekä taivaan sineä. 

Siinä tämän päivän värit ja kattaukset. 

Juhannusajatukset. 

Eivät kukat ole vain kuihtumista varten,

elämän iloa ja rakkautta varten 

ne syntyvät.

Siemaisevat äitiauringosta

elämän maidon,

hehkuvat sallitun ajan

ja muuttuvat.

Mutta kuihtuminen on toinen elämä, 

toisenlainen kauneus,

 kaikkien luotujen osa. 

-Maila Jyrinki-

Porraspielen koivut ovat mökkijuhannuksemme perinne.  

Tällä kertaa koivujen hakija on valinnut jotenkin söpön kokoiset puut. 

~~~~🌸 ~~🌸~~🌸~~~

Tämä hetki on tässä.

Keskikesä. 

Nautitaan olevasta!

Tämän pikaisen postauksen myötä toivottelen 

Sinun ja läheistesi juhannukseen 

levollisuutta, kauneutta ja onnellisuutta.