30. syyskuuta 2017

Kranssi jäkäläoksista

Minä niin nautin  leppoisista, kiireettömistä päivistä.
Tämmöisistä kuin tänään on ollut. 

Siitä, että päivä etenee omalla painollaan 
ilman aikatauluja ja suurempia suunnitelmia.
Piipahdimme päiväseltään mökillä.

Keltaiset haavat ja koivut,
kauniin ruskan sävyt siivittivät matkaamme.
Värien hehku oli aivan käsittämättömän kaunista katseltavaa.

~~~~

Jo matkalla ajattelin meneväni metsään katselemaan jotain kivaa värkkiä;
 jotain mukavaa tekemistä siellä hakkuuaukiolla kannon päällä.
Viime syksynä istuin samaisessa paikassa väriterapiassa 
ja tein kranssin värikkäistä varvuista .
Joskus olen tehnyt kevyen kranssin   puolukanvarvuista .


Tällä kertaa  inspiraatio syntyi ajanpatinoimista jäkäläoksista.
Tein niistä pieniä nippuja, 
jotka sidoin pajukranssipohjan kummallekin sivulle.


Tein kaksi kranssia;
toisen mökin saunan oveen ja toisen kotiin.

Näissä kransseissa on syksyisen puolukkametsän tunnelma! <3


Syksyinen kylmyys ja märkyys hiipi kehoon.
Ihan hytisyttää tässä saunaa odotellessa.


Mukavaa lauantai-iltaa 
ja levollista sunnuntaita Sinulle ! <3

-Kaisu-







29. syyskuuta 2017

Tuunattu kukkapöytä viherkasveille

Täällä on ollut sumuisia päiviä
ja sitä myöten kosteutta on ulkona piisannut.
Syksyn ja sään myötä ajatus on siirtynyt sisähommiin ja 
on ollut mukava pikkuisen laitella täällä kotosalla.


Vihdoin sain työstettyä autokatoksen nurkassa lojuneen kukkapöydän.
Liekö tämä jotain 70 -luvun malleja?!
Pöytätasona oli tässän "ennen" -kuvassa näkyvä lastulevy,
joka arvatenkin oli turvonnut ja tärvääntynyt.


Maalasin pöydän jalat ja kehikon mustalla spraylla.
Taidan vielä suihkauttaa mustalla tuon muovisen osankin niin siitäkin tulee siistimmän näköinen.
Uuden pöytälevyn valoin betonista ja  käsittelin sen himmeällä spraylakalla.
Tämä pöydän pinta kestää vesiroiskeita  ja pöydälle menneet kasteluvedetkin. ;)


Toin kukkapöydän tänään olohuoneeseen.
Siinä on tilaa viherkasveilleni ja 
sopii siihen toki vielä uusiakin.



Kukat tuovat kotiin väriä ja viihtyisyyttä.
Lapsuuden kodissani oli aina paljon kukkia;
viherkasveja ja kukkivia kukkia.

Nyt "iän myötä" viherkasvit ovat alkaneet kiehtoa minua.
Tuon hennon harsomaisen kukan ostin keväällä Tokmannilta.
Kukan nähdessäni minulle tuli tunnemuisto
rönsyävästä, kevyestä kukasta sukulaisen kukkapöydällä.
Kukka lienee Unelma ja minullakin on unelma.
Haluaisin kasvattaa siitä meille  ison ja ilmavan viherkasvin.
Saapa nähdä onnistunko siinä.
Kesän yli on päästy ja kasvua on jo tullut...


Nuo kaksi Saintpauliaa ovat tuottaneet paljon iloa.
Ostin ne maaliskuussa. Niissä oli silloin paljon kukkia, jotka kestivät pitkään, klik
Loppukesästä Santut kukkivat yllätyksekseni uudelleen  ja niiden lehdet ovat edelleen terhakat.
On ollut vastinetta parille eurolle kovasti.

Minulla  oli aikanaan seinällä rottinkisessa amppelissa Kultaköynnös, joka kasvoi pitkin seinää.
Toivoisin, että tuo uusi, pieni terhakka alku lähtisi versomaan samaan tapaan...



Huonekuusi oli kesän varjopuolen kukkapenkissä.
Siinä on uusia kasvuja niin latvoissa kuin oksien kärjissäkin.
Pikkuisen oli aurinko ottanut yläoksiin ja se vähän harmittaa.
Mietin, että korjautuukohan ne tässä  ajan kanssa.

Viirivehka ja palmuvehka sekä pojan hoitooni tuoma lohikäärmepuu eivät sopineet tälle pöydälle. 
Ne saavat kukoistaa omassa nurkassaan.

~~~~~~~~~~

Siinä oli minun tämän hetkiset vihertäjät.
Onko sinulla viherkasveja ja kukkia?
Mistä huonekasvista sinä tykkäät eniten?
Liittyykö kukkiin tunnemuistoja?


~~Kaisu~~











23. syyskuuta 2017

Uunissa tehty omenahillo ja kranssikokeilu

Tänään on ollut ihana kotoilupäivä.
Olen puuhastellut melkein koko päivän ulkosalla.
Ruohosin kukkapenkistä vesimaltot ja kuihtuneet liljan varret pois
ja vaihdoin alppiruusun pihan varjoisammalle puolelle 
siinä toivossa, 
että talvehtisi siellä paremmin.

Sain eilen uuden pistolapion ja sillä työ tuntui sujuvan kuin leikki.
Vauhtiin päästyäni siinä siirtyi muutama muukin pensas ja kasvi.
Nyt jälkikäteen ropassa tuntuu tuo erilainen työ ja työasento;
todellista hyötyliikuntaa se oli.


Minulla oli tarkoituksena tehdä tänään omenahilloa uunissa,
mutta en millään malttanut olla sisähommissa.
Tyttäreni lupasi tehdä hilloa yhden satsin
ja hän oli ottanut kuvatkin päivitystä varten. <3



Tytär oli googlettanut ohjeita ja muokannut tällaisen version:

6 ltr :n astia halkaistuja omppuja
2 dl vettä
n. 175 g kaapista löytynyttä hillomarmeladisokeria 
ripaus kanelia ja vaniljasokeria

Omenat olivat uunissa 200 asteessa kolme tuntia ja sitä piti hämmentää välillä.
Minusta hillo olisi ollut hyvä uunivalmiina,
mutta tytär pyöräytti sen vielä pikasekoittimella läpi.


Niin kauniin väristä ja samettista tästä tuli.
Ehkä hieman liian sokerista minun makuuni,
mutta varmasti letun päällä ja omenasarvien sisällä tosi hyvää.

~~~~~

Sillä aikaa minä nautin syksyisestä päivästä ja ihanista pihajutuista.
Tekaisin kranssin kokeilumielessä Kaukaasianmaksaruohosta.
Herkkävartista sidottavaa se oli, mutta onnistuin.
Siitä tuli kaunis, erilainen kranssi.
Saa nähdä, miten se kuivaa...


Kohta sytytän kynttilän tuohon keskelle
ja huokaisen.
Takana on aika haipakka viikko jokailtaisine menoineen.

Leppoisaa lauantai-iltaa teille kaikille,
jotka käytte täällä blogissani.
Kiva, kun on tullut uusilta vierailijoiltakin kommentteja.
Ne ovat aina kivoja ylläreitä.

~~Kaisu~~

21. syyskuuta 2017

Ristiäiset ja kodin siunaaminen

Viikonloppuna vietimme poikamme perheessä
kuukauden ikäisen tyttövauvan ristiäisiä.
Samalla oli heidän uuden kotinsa siunaus.




Kultaantunut vilja lainehti lähipelloilla ja
koivut olivat pukeutumassa syksyiseen asuunsa.
Pienen tytön elämän kevät ja vuodenkierron syksy
sulautuivat toisiinsa puhuttelevan kauniisti.

Juhlavieraiden,
 kummien,
mummujen ja pappojen
sekä kahden isomummun ja isopapan  saapuessa
ja juhlaa odotellessa 
 vieressäni istunut viisi vuotias totesi mietteliäänä:

"Miksi täällä on niin paljon mummuja?"
Ihana kysymys ja ihmettelyn aihe.

Mieleeni nousi Lapsen tie -laulun  viimeiset sanat

Elämä, sana niin suuri
vielä on käsittämättä.
Monta rakasta kättä
lähellä nyt on juuri.

Tällä perheellä on  ihana perhepiiri,
 paljon eri-ikäisiä rinnalla kulkijoita.
Kaikilla voimat eivät  riitä enää konkreettisen avun antamiseen,
mutta ainakin ajatuksissa he muistavat  nuorta perhettä.



Pappi puhui vanhemmille niin lempeän lämpimästi
vanhemmuuden tehtävästä,
joka on ihana oikeus ja samalla vastuullinen velvollisuus.
Hän puhui niin kauniisti siitä,
miten heidän pieni Estelle Sofia on ainutkertainen,
Toista samanlaista lasta ei ole ollut eikä tule olemaan.
Me jokainen olemme yksilöitä,
Luojan luomia.

~~~

Kummeilla ja isovanhemmilla sekä isoisovanhemmilla  on tärkeä rooli vanhempien rinnalla..
Luottotehtävä, joka ei ole vain merkkipäivien muistamista
vaan ennen kaikkea tavallisen arjen jakamista,
ajan antamista,
yhteydenottoja
ajatuksin muistamista. <3




Lapsenlapsemme syntyi uuteen kotiin,
jonka eteen äiti ja isä ovat yhdessä ponnistelleet.
Rakennusvaihe on vaatinut isältä pitkiä työpäiviä
ja äiti on joutunut olemaan paljon itsekseen lasten kanssa.

Kodin siunaaminen oli kaunis osa juhlaa.
Yhteinen tavoite on  saavutettu  ja on ilon sekä kiitoksen aika.
Pappi puhui tutusti ja turvallisesti siitä,
miten lasten koti on vanhempien suhteessa.
Koti tarjoaa  turva ja lepopaikan
koko perheelle.
Kuin paikan linnunsiiven alla.
Kotona  kaiken ikäiset välittävät toisistaan,
 hoivaavat toisiaan.
Rakkaus on voimavara, joka lisääntyy käytettäessä,
se ei vähene tuhlatessa.



Tämän valoisan kodin
ja korkean kurkihirren alla on tilaa elämälle
ja elämän äänille.



Olimme saattelemassa pientä
elämän pituiselle matkalle.
Sitä miten ja minne hänen elämänsä portaat  vievät,
emme tiedä,
emme edes välttämättä näe...

~~~~

Lapsen tie on aamun tie,
aurinko loistaa sen yllä.
Minne se kulkee, minne se vie?
Outo se vielä on kyllä.
Kukkien valkoiset tähdet,
hauraat siniset kellot,
laihoa tuoksuvat pellot
kysyvät: minne lähdet?

 Lähden matkalle vaikka en
tiestäni mitään tiedä.
Kuljen rinnalla enkelten,
joilta ei valoa viedä.
Vaikka en tunnekaan matkaa,
keväästä riennän kesään
niin kuin lintunen pesään
lentää ja lentoaan jatkaa.


Kultasade leijuu koivuista maahan.
Muuttolinnut ovat lähteneet.

Poikamme lähti tänään muutaman kuukauden pituiselle matkalle Kiinaan.
Minun "tänne, tänne täytyi jäädä
syksyhyn ja ikävään..."



Kaisu









15. syyskuuta 2017

Gluteeniton omena-murupaistos


 
Omenapaistos kuuluu syksyyn yhtä lailla kuin omenapiirakkakin.
Kaikki eivät kuitenkaan voi syödä sitä kauraisena versiona.
Netistä löysin tästäkin herkusta gluteenittoman ja maidottoman ohjeen
ja tein sillä satsin paistosta noista pienistä oman pihan omenoista:

5 omenaa
2rkl sokeria
1 tl kanelia
2 dl hieno / karkea gluteeniton jauhoseos
3 rkl sokeria
75 g maidotonta margariinia

Omenat lohkotaan voideltuun uunivuokaan ja päälle ripotellaan sokeria ja kanelia.

Jauhoseos, sokeri ja margariini sekoitetaan murutaikinaksi, joka ripotellaan omenalohkojen päälle.

Paistetaan 225 asteen lämmössä n.20 minuuttia.



Maistelimme paistosta lapsenlapsen, pienen pojan kanssa.
Hänen mielestään tämä oli liian kirpeää,
mutta mummun mielestä aivan ihanaa.
Ja kyllä pappakin tätä otti.
Maistumista en kyllä kerennyt kysäistä! <3
Tänään haen kyytipojaksi vielä soijaista vaniljakastiketta 
niin makuelämys vaan paranee.


Omenaisten herkkujen kanssa odotan rakasta vierasta,
äitiä, mummua. <3
Meillä on perhejuhla sunnuntaina
ja sitä odotellessa saamme viettää yhteistä aikaa
luultavimmin käsitöiden, kirppisten ja mökillä käynnin tiimioilla.

~~~~~~

Toivoñ aurinkoista, kuivaa säätä,
jotta voisimme piipahtaa äidin kanssa puolukkametsässäkin.
Metsä jäi houkuttelemaan minua alkuviikosta;
se oli punaisenaan isoja puolukoita.

Ihanaa syyskuista viikonloppua teille jokaiselle.

~~Kaisu~~




14. syyskuuta 2017

Omenapiirakka marjaomenoista syysillan iloksi

Torstai-illan omenantuoksuinen tervehdys!
Tänään minulla oli kotoiluilta ja mieleni teki kovasti omenapiirakkaa.


Meillä on pihassa vanha marjaomenapuu,
jonka oksat notkuvat tänäkin syksynä pienien omenoiden painosta.
Olen taitellut oksia maljakkoon
ja kerännyt omppuja syötäväksi, koristeiksi,
mutta niitä vaan riittää...



Omenapuu on kuin pistetty täyteen omenoita.
Tästä trio-omenasta päätellen omenapuussa on ollut pulaa kasvutilasta.  :)


Pieniähän nämä ovat,  mutta syötäviä ja hyödynnettävissä
Ennen olen raastanut omppuja piirakkaan, 
mutta nyt siivutin omput karojen poiston jälkeen  uudella, kätevällä Philipsin salaattileikkurilla.
Sillä tuli näppärästi käteviä siivuja piirakan päälle levitettäväksi.


ja leipasin sillä piirakkaa pellillisen.


Paistetun omenan tuoksu on niin herkullinen,
syksyinen ja kotoinen.
Omenapiirakka maistui kyllä hyvältä iltakahvin kera.

~~~~

Tein tämän piirakan gluteenittomana ja maidottomana.
Käytin siihen Semperin karkeita jauhoja ja soijamaitoa,
jotta se käy useammalle tulevan viikonlopun kahvipöytäläiselle! <3

Minkälaisia herkkuja te olette ompuista tehneet?
Minua kiinnostaa, onko kukaan tehnyt hilloa uunissa hauduttamalla?

Syksyisissä tunnelmissa toivottelen hyvää yötä.
Huomenna on TAAS perjantai!

-Kaisu-

7. syyskuuta 2017

Pihlajanmarjakranssi ja muuta kaunista

Syyskuiset päivät ovat tarjonneet ihanat kesän jatkot meille.
Aurinkoa, lämpöä, ihanaa värikkyyttä.

Pihlajat kantavat oranssia huntuaan ja oksat notkuvat marjojen painosta.
Marjoja on tosi paljon ja olenkin hyödyntänyt niitä askarteluissa.

~~~~~~~~~

Toissa päivänäkin ilma oli suloinen sekoitus kesää ja syksyä;
aurinko paistoi tosi lämpimästi, mutta ilmassa oli tuleentuneen viljan, kypsyneen kesän tuoksu.
Istuin mökin portailla ja tein pihlajanmarjakransseja.
Se oli todellista väriterapiaa kranssipohjaa myöten!


Sidoin pihlajanmarjaterttuja tämän kesäisistä pajunvarsista sitomaani kranssipohjaan.
Laitoin ensin kolme nippua
ja siitä tuli aika pöyhkeä lopputulos.



Lopulta tein kahdella kimpulla ja mielestäni siitä tuli kauniinpi lopputulos.





Kranssit saavat olla syksyn ilona ovissa.
Marjojen kuivettua
-jos linnut eivät ehdi napsia marjoja-
laitan kranssit talteen odottamaan joulunaikaa.
Silloin olisi kiva nostaa ne ulos omaksi ja lintujen iloksi. 


Pakastimen voisi täyttää marjakauden jälkeen pihlajanmarjoilla.  ;)
Kakkuvuokiin jäädytetty vesi ja marjat ovat kaunis koriste talven varalle.


Pihlajanmarjoista on moneksi.
Ja kauniita ne ovat!


Ihanan värikkäitä syyspäiviä toivon ja toivottelen!




4. syyskuuta 2017

Viinimarjaisia ajatuksia ja muistoja

Tämä aurinkoinen syyskuun päivä suorastaan houkutteli
tyhjentämään nuo punaiset viinimarjapensaat.



Pojat olivat sieltä jo päällimmäisiä poimineet ja
arvelin rivakasti siistivän sieltä lopu marjat.
Notkuvien ja nuokkuvien oksistojen piilossa minua odotti 
marjoja punaisenaan.
Reilu neljä tuntia minulla meni siellä näperrellessä.

Sinä aikana ehdin käydä lapsuuden kodin marjapensasmaalla
ja viivähtää viinimarjamuistoissa.


Kotonani oli paljon marjapensaita.
Mustia, punaisia, valkoisiakin.
Niiden viljely oli vanhempieni kesäinen taskuraha,
meidän yhteinen yritys.

Isäni otti lomansa aina elokuussa ja vietti sen sananmukaisesti pensaassa.
Koulujen alettua ensin tehtiin läksyt ja sitten oli vuorossa marjojen poimintaa.
Marjojen poiminta oli perheen yhteistä aikaa;
siellä pensaassa oli aikaa olla lähellä toista,
jutella ja jakaa asioita,
oppia elämästä
ja ennen kaikkea sieltä on jäänyt oppia elämään!


Äsken tuli taas vahvasti  viinimarjojen keräämiseen liittyvät kodin opit mieleen.
Marjat piti poimia terttuina.
Niitä ei saanut riipiä!

Se oppi on painunut syvälle sisimpään
 ja muistui äskenkin elävästi mieleen ensimmäisestä tertusta lähtien
isän ja äidin sanomana.
Sen minkä on tekemällä oppinut,
sen kyllä muistaa! 

Taikana tähän opetukseen oli.
että terttuina poimittuina marjat olivat siistimpiä ja laadukkaampia. 
Ne  pysyivät näin poimittaessa ehjinä ja kuljetuskelpoisempina vietäväksi
mm. Oulun torille myyntiin.


Tuolla pensaassa ajattelin lämmöllä ja arvostuksella vanhempieni ahkeruutta.
Se oli melkoinen savotta se marjojen poiminta käsipelillä!


Tässä meidän pihapiirissä on nykyään viisi pensasta,
jotka ovat tuottaneet meidän mehu-ja marjapuurotarpeeseen aivan riittävästi.
Poiminnasta on annettu lapsille syksyisin  pientä haastetta ja urakkaa
-vaihtelevalla menestyksellä. <3
Eräänä syksynä yksi pojistamme vetkutteli marjan poiminnan suhteen.
Yhtenä päivänä hän sitten kaivoi marjasangon ja kehui vihdoinkin hoitavansa hommansa.
Ajattelin mielessäni, että hyvää kannatti odottaa!

Mutta luonnon voimat olivat tulleet pojan avuksi.
Linnut olivat syöneet pensaat tyhjiksi 
ja poika säästyi sen vuotisesta poiminnasta.
Sitäkö lie odotellut ... ;)


Tuli myös mieleeni nuorimmaisen poikamme synttärit viime kesältä.
Isot veljetkin siihen tulivat ja alkoivat limsapullot nähtyään huumorilla haastamaan,
että ennen vanhaan heidän synttäreillä juotiin punaviinimarjamehua
ja nähtiin unta limsoista.

Vähän sen jälkeen samainen poika kyseli saunan jälkeen, 
että oliko sitä punaviinimarjamehua.
Kuulema on parasta saunajuomaa!

Niin se aika kultaa muistoja 
ja makuelämykset iän myötä muuttuvat.


Taidanpa huomenissa mehustaa nuo punaiset viinimarjat.
Nakkaan sekaan pikkuisen mustikkaa ja vadelmaa kirpeyttä särkemään ja makua antamaan.
Kelpaa sitten saunan jälkeen pojillekin tätä lapsuuden makunautintoa tarjoilla! <3


Seiskaluokkalainen halusi tehdä kotitaloustuntien innoittamana pienen täytekakun iltakahville.
Kerroin hänelle, että elokuussa minun kotonani tehtiin usein täytekakku,
jonka täytteeksi laitettiin survottuja punaisia viinimarjoja sekä kermavaahtoa
ja päälle koristeeksi  niitä kauniita marjaterttuja.
Poika ei lämmennyt ajatukseen
-vielä-
vaan kaivoi pakasteesta  mansikoita.
Ja hyvältä se maistui tuon ulkorupeaman jälkeen äidillekin! 

~~~~~~~~~~

Käsissä tuntuu,että olen poiminut marjoja.
Etusormen sivu on hellä peukalon kynnen puristuksesta.
Siitä terttuina poimisesta.
Vaikka kyllä minä pikkuisen lopussa jo riivinkin niitä marjoja.
kun ilta alkoi kylmetä ja tuli kiirus.
Kyllä Isä ymmärtäisi! <3

~~~~~~~~~~~

Näitä kirjoitellessa tässä mies tuli kotiin mökiltä 
mustien viinimarjojen ja puutarhavattujen kanssa.
On tämä marjaisaa aikaa.
Kesä on kypsynyt!

Miten teidän marjastamiset ja marjamuistot?