Adventin aatto mökillä

Olemme juhlan kynnyksellä.

On ensimmäisen adventin aatto.

Tänään joulu joutui mökin tupaan 

jouluisten esineiden ja joululaulujen myötä.

Mökin joulu on tehty

 mökin entisen emännän peruja olevista

ja minun keräilemistä tontuista,

kynttilöistä,

 männynoksista ja 

paperisista joulutauluista. 

Jollakin tapaa minimalistisesti.

Lunta on vasta ns. nimeksi

ja hämärän hyssy tuntui ympäröivän mökkiä aamusta iltaan.

Kun minulta kysyttiin

"mistä tunnet  joulun",

en pystynyt kiteyttämään vastaustani sanaan pariin.

 

Ajatuksissani virtasi monia

kauniita, onnellisia,

lämpöisiä, tunteellisia,

punaisia, kultaisia ja 

ajanpatinoimia ajatuksia,

joista minä tunnen joulun.

 

Joulu on kotien ikkunoissa

ja pihoissa tuikkivia valoja.

Se on touhua ja huisketta,

mutta myös hiljentymistä ja kiireetöntä yhdessäoloa.

 

Tunnen jouluajan läheisyyden joululauluista ja 

lasten vilpittömästä jouluilosta sekä joulun salaisuuksista.

Menneet joulut ja ihmiset sekä kauniit muistot palaavat mieliin.

Myös tallin joulu kauan sitten.

 

Joulu on tunnemuistoja ja perinteitä,

jouluisia tapoja ja koristeita

sekä sydämellisiä hyvän joulun toivotuksia.

Niistä tulee tuttu joulun tuntu ja tunnelma 

sekä jouluinen mieli.

(julkaistu paikallisessa joululehdessä 2022)

Ihanaa joulunalusaikaa Sinulle blogini lukija.

Mistä sinä tunnet joulun?

💓

 

 

Lehtikuusenoksakranssi

Keräsin kävelylenkkini varrelta

 maassa lojuneita lehtikuusen oksia ja

kannoin ne  kotona pesuhuoneeseen.

Kieputin oksat pesuvadin pohjaan.

Oksat meinasivat aluksi pompahdella vadista ylös,

mutta yllättävän helposti ne lopulta asettuivat muotoonsa.

Lopuksi kiepsutin kukkalangan 

ympyrän muotoon asettuneiden oksien ympärille.

Tämän yhden kranssikokeilun jälkeen voin todeta,

että pikkusormen vahvuiset oksat just ja just suopuvat sinne katkeamatta.

Paksuimmat oksat  kannattaa asetella vadin pohjalle,

koska siitä tulee se kranssin pohja.

Päällimmäiseksi ohuita ja kauniita käpyisiä oksia.

Kukkalangan jälkeen kranssia voi toki täydentää lisäämällä käpyjä kuumaliimalla

ja pujottelemalla oksia toisensa lomiin.

Vein tämän kranssikokeiluni ulos.

Siellä toki kävyt sulkeutuvat kylmässä, 

mutta ei se haittaa.

Saatan suhauttaa kranssin pintaan valkeaa sprayta lumen tultua,

vaikka toisaalta tämä on näin luomu,

rouhea ja juurikin sellainen kierrätyskranssin näköinen.

Se on tehty niistä värkeistä,

mitä tuuli on lennättänyt  lehtikuusista maahan.

Ja syksy sateineen on patinoinut ne tummiksi.

Pesuvadin hyödyntäminen kranssin teossa oli minusta oikeinkin kätevä juttu.

Seuraavalla lenkillä yritän kerätä vasta maahan pudonneita, 

puhtaampia ja sirompia käpyoksia

ja teen niistä kranssin sisälle.

Lähestyvä joulu tuo marraskuun hämärään valoa ja iloa sekä

mukavia puuhasteluja ja valmisteluja.

Kranssin myötä mieli kääntyi kovasti jo jouluun

ja pieniin jouluvalmisteluihihn täällä kotona.

Vuosi vuodelta tulee se lapsenomainen 

joulunodotuksen mieli

ja toive, että tämä kestäisi pitkään.

 pitkään,

sillä juhlan valmistelu ja odottaminen on minusta juurikin parasta.

Kranssien kieputtelu koikeilevalla otteella on yksi minun lempparijuttuni.

Niitä tehdessä on jonkinlainen onnellinen "flow-tila", 

jolloin kaikki muu unohtuu.

On vain minä ja ajatus kranssista.

Tehdessä tulee onnistumisia ja toki myös oppimista yrityksen ja erehdyksen kautta.

Kranssien teosta löytyy päivityksiä tunnistesanalla "kranssi ja luonnonmateriaali".

   

Joko sinä olet aloittanut jouluaskareet?

Onko sinulla jotain erityisiä jouluvalmistelun perinteitä?

 

Pikkukoiran pooloneule

Viikko sitten oli arjen juhlahetki, 

kun tytär yllätti meidät vierailullaan pienen koiransa kanssa.

Siinä sitten iloitsimme "vieraasta"

sekä ihmettelimme vuoden ikäistä koirulia

ja sen mummulaan tuomaa elämää.

Tytär oli katsellut koiran paidan ohjeita netistä.

Kun lankakoristani löytyi kerä harmaata 

Seitsemän veljestä -lankaa,

hän alkoikin neulomaan pientä villaista 

ja minä tein lapasia perjantai-illan ratoksi.

Siinä sitten istuimme sohvalla

äiti ja tyttö, 

rinnakkain,

liki toisiamme harvinaisessa käsityöhetkessä.

Tulkitsimme netin ohjeita suuntaa-antavasti,

 soveltaen ja sopivasti oikoenkin.

Tytär loi kaulukseen 56  silmukkaa ja teki sillä kaksi nurin, kaksi oikein neulosta.

Sitten hän teki tasaisin välein  lisäykset ->76 silmukkaa,

joilla neule jatkui suorana neuloksena muistaakseni 12 kierrosta.

Mahan alle tulevassa kaistaleessa on 21 silmukkaa, suora neulos ja kierroksia 16.

Puikon alussa ensimmäinen silmukka nostettiin,

että reunasta tuli sievä.

Selkä osassa on 55 silmukkaa ja samat jutut kuin mahanaluskaitaleessakin.

Selkä-ja mahakaitale jatkuivat yhtenäisenä sileänä neuloksena,

jonka hän kavensi tasaisin välein  ennen alareunan resoria.

Tämä on tällainen viikon takainen, suuntaa-antava "muistelemusohje".

Välillä neulosta toki sovitettiin pienen "vilipertin" päälle,

jotta paidasta tulisi istuva.

Paidasta tuli tällainen kiva peruspoolo.

Helpottuneen näköisena koiruli pötkötti Hattara-matolla,

kun paita otettiin pois.

Eihän tämä koira toki villasta tarvi, kun karvaakin on,

mutta olihan se suloisen näköinen paita yllään.

Poolo puki sitä.

Silmukka silmukalta etenimme omissa neuleissamme

ja jutustelimme,

olimme pitkästä aikaa yhdessä,

olimme hetken  aivan kahden,

Kävimme siinä yhdessä neulomisen saloja läpi,

mutta silmukoimme myös äitien ja tyttöjen juttuja

illan pimetessä.

Jopa puoleen yöhön

-joka on minulle perin harvinaista.

❤

Onnea on yllätykset

ja kivat hetket, joita ei ole osannut aavistaakaan.

Onnea on tyttäret ja 

naisten sukupolvien ketju,

sekä siinä kulkevat perinteet ja taidot,

mutta ennen kaikkea 

rakkaus ja välittäminen.

 

Isänpäivän iltana

Marraskuun toinen sunnuntai.

Isänpäivä, jonka myötä

 Isä on saanut juhlapäivänään monenlaisia muistamisia;

onnitteluja etänä ja livenä

 lahjoja ja herkkuja.

Minä kiepsautin ruusut ja eucalyptuksen oksat

yhteen ja ojennin ne 

Hänelle, lasteni isälle.

Oman isäni muistolle sytytin kynttilän.

Hän on kaipaukseni päässä

ja mukana elämässäni muistoina.

"Isiä tarvitaan

nostamaan, kantamaan,

työntämään, vetämään,

kokoamaan ja korjaamaan

pieniä ja painavia sydämiä."

-Elina Salminen-

"Olla jollekin

peruskallio

ja maailman vahvimmat kädet

esikuva

ja se joka toisi taivaaltakin tähdet

miehen malli

ja pientä sydäntä käsissään kantava 

turvapaikka

ja ehdottoman rakkauden antaja.

Olla siivet

ja opettaa lentämään lopulta itse

olla juuret

ja vuosien päästäkin huolta pitävä katse

Sellaista se on

olla pienen elämän

suurin sankari

olla enemmän

kuin mies

olla

isä

-Alisa Martikainen-

Tänä päivänä isien ja pappojen lisäksi lämmin halaus kuuluu

isänsä menettäneille ja sijaisisille sekä

niille, jotka haluaisivat tai olisivat halunneet isäksi/isoisäksi,

heille, jotka eivät tunne isäänsä

tai eivät muusta syystä voineet tänään kohdata häntä.

Kaikissa päivissä on läsnä inhimillisten tunteiden laaja kirjo.

Päivän juhlahumu laskeutuu vähitellen.

Hän tuumaa, että seuraava juhla onkin sitten itsenäisyyspäivä.

Minä puolestani totean, että sitä ennen on ensimmäinen adventti.

Olemme taas vuoden juhlaisella puolella.

Juhlapäivät tuovat iloa ja valoa loppuvuoden harmaisiin päiviin,

joissa "ei ole aamu- tai iltapäivää;

on vain lyhyt aamu ja sitten tuleekin jo ilta".

❤

Mukavaa alkanutta viikkoa!

 

Mamman marjapiiras

Leipaisin viikonlopun varaksi

tykätyksi osoittautuneen marjapiiraan.

Olen leiponut sitä syksyn aikana usein,

sillä se on näppärä ja siihen löytyy yleensä värkit kotoa.

Hänkin on oppinut tykkäämään siitä,

vaikkei "piimäkakuista" tykkääkään.

Teen piiraan nykyään gluteenittomista jauhoista,

koska minusta niistä tulee maukkaampi 

ja gluteenitonhan sopii yleensä useimmille.

Vein ko. piirakan lokakuussa kahvipullavuorollani työpaikalle

ja lupasin silloin jakaa tämän reseptin.

Pikkuisen unohtui, mutta tässä tämä nyt tulee!

Mamman marjapiiras

150 g voita

1 dl sokeria 

1 muna

3 dl Semperin karkeita jauhoja tai vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Voi ja sokeri vaahdotetaan.

Muna lisätään seokseen ja vatkataan.

Keskenään sekoitetut kuivat aineet lisätään joukkoon.

Taikina levitetään vuokan pohjalle ja 

sen päälle ripotellaan jäiset marjat (ainakin 5 dl) 

ja täyte, johon laitetaan: 

2 dl laktoositonta kermaviiliä

0,5 dl sokeria

1 muna

1 tl vanilliinisokeria

Paistetaan 200 asteessa n.35-40 minuuttia uunista riippuen.

Ennen tein tämän sellaiseen 26 senttiä halkaisijaltaan olevaan vuokaan,

mutta olen todennut taikinan riittävän kuvassa näkyvään 30 senttiseen vuokaankin hyvin.

Laitan siihen reilusti marjoja

(mustikoita, vadelmia ja puolukoita)  ja kermaviilitäytteet kaksinkertaisena.

Lopputulema on todella herkullinen

ja piiraan mehevyydestä sekä raikkaudesta tuli eilenkin kehuja.

Eilinen päivä meni pyhäinpäivän tunnelmissa

ja lasten vierailujen siivittämänä.

Kynttilä loi valoa edesmenneiden kuvien vierellä

ja kävimme viemässä kynttilän myös haudalle.

Muistot ja kaipaus ovat olleet vahvasti läsnä,

mutta myös valo ja ilo.

.

Yöllä oli satanut ensilunta,

joka toki suli hetimiten pois.

Sumuinen aamupäivä näyttää "kirkkenevän".

Taidan pyrähtää pienelle happihypylle

ja sitten nautimme kahvit piirakan jämien kera.

Ihanaa sunnuntain jatkoa ja kynttilänvaloa Sinullekin! 

❤

Neuleliivi

Viilenevien ilmojen myötä

tuli mieleeni neuleliivi.

Sellaisia, joita nuoruudessani oli

sekä napillisina että napittomina,

äidin neulomia.

Niitä pidettiin poolojen päällä ja paitapuseroiden kanssa.

Nyt halusin umpinaisen, hiattoman lämmikkeen,

jota kutsutaan myös slipoveriksi ja pujoliiviksi.

Katselin kauppojen rekkejä ja netin liivitarjontaa.

Mieluilin villaista versiota,

mutten oikein löytänyt mieluista ja etsimääni.

Selasin myös neuleliivien ohjeita 

ja sieltä lukemattomien liivien joukosta lopulta jäi mieleeni 

 tämä ja tämä,

joiden pohjalta lähdin neuloskelemaan liiviäni.

Ensimmäisessä ohjeessa oli kiva tuo kainalon seutu. 

Ohjeen ideaa jäljitellen neuloin kainalon alle resoria 13 silmukan alueella,

päättelin keskeltä 5 silmukkaa pois

ja reunoilta jatkoin hian suun kohdan o-n-o-n-o resorilla.

Liivi tuli siltä osin hetimiten valmiiksi ja

 minusta tämä hiansuuaukko on kivan väljä

ja mukavasti erilainen.

Toinen ohje puolestaan stemmasi lankojeni,

 (Novitan Icelandic Wool) vahvuuteen ja neuletiheys löytyi mukavasti.

Kaula-aukon tein tuon harmaan neuleliivin ohjeella.

Kolmen puikon päättelyllä olkapäistä tuli tosi siistit

ja neuleeseen sulautuvat.

Välillä neule oli korissa purkulankakasassa

ja meinasin lopettaakin sen tekemisen.

Sisulla ja sinnillä sain kuin sainkin vietyä 

neuleen finaaliin ja tässä se nyt on.

Langan sävy (601) tuntuu niin omalta ja 

totesin tytöilleni,

että tästä taisi tulla epäilyksistäni huolimatta ihan 

 ihmisten ilmoillekin kelpaava käyttövaate.

Poika otti nämä kuvat tänään töistä tultuani

ja tuntui sanovan, ettei hän mikään kuvaaja ole.

Minusta kuvissa näkyy oikein hyvin tämä liivi

ja sen tekijäkin!

Kannattaa innostua,

kokeilla,

purkaa,

ja aloittaa alusta.

Yrittää vielä kerran uudelleen.

Silmukoita pyöritellessä tuli mieleen

muutamia vanhoja viisauksia,

 joista löytyi kosketuspintaa tähän neuleeseenkin:

Ei Roomaakaan päivässä rakennettu.

Eteenpäin, sanoi mummu lumessa.

Työ tekijäänsä kiittää.

Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo.

~~~~

Näissä villaisen neuleliivin valmistumisen tunnelmissa tänään.

Kylmyys hiipii sisällekin.

Leivinuunia lämmitetään tuon tuostakin sähkön säästämiseksi

ja 

jalkoihin sujahtavat mieluusti huopaiset sisätossut sekä villainen neule.

Ottaa aikansa, että tähän taas tottuu!