Sain postaustoiveen,
että kertoisin sekä itsestäni että blogistani ja sen historiasta.
Näitä "kuka tämän blogin/tilin takana on" -päivityksiä on ollut
viime aikoina aika monilla ja otin nyt tämän Jasminin haasteen vastaan.
Heipä hei!
Tau(v)onpaikka -blogin Kaisu täällä kirjoittelee.
Olen 58 vuotias nainen, vaimo, äiti, mummu.
Olen ollut naimisissa lapsuuteni leikkikaverin ja nuoruuteni rakkauden kanssa reilut 38 vuotta
ja hän on edelleen minun rakkaimpani ja paras ystäväni.
Meillä on kymmenen poikaa ja kolme tytärtä.
Lastemme kautta perhepiiriimme kuuluu lisäksi
upea joukko miniöitä ja vävyjä sekä ihania lastenlapsia.
Elämme mieheni kanssa tällä hetkellä elämänmakuista ja monella tapaa rikasta elämänvaihetta
niin vanhempina kuin mummuna ja pappanakin.
Haluamme elää lastemme ja heidän perheittensä rinnalla ja tukena.
Meillä on välillä vilinää ja vilskettä,
mutta myös omaa aikaa.
Opiskelin lukion jälkeen lastentarhanopettajaksi.
Hoidin omia lapsiamme kotona pitkään.
Kotiäitivuosien jälkeen opiskelin erityislastentarhanopettajaksi
ja toimin tällä hetkellä kiertävänä varhaiskasvatuksen erityisopettajana.
Käsillä tekeminen, askarteleminen ja käsityöt ovat vahvaa perua lapsuuden kodistani.
Äitini on monenlaisten käsitöiden taitaja ja isäni oli koulutukseltaan puuseppä.
Minä tykkään pienten sievien asioiden tekemisestä ja sisustamisesta.
Erityisesti luonnonmateriaalit ovat minulle mieluisia värkkejä
ja betonitöitä olen tehnyt myös paljon.
Olen maininnut postauksissani,
etten tämän vuoden alussa olisi uskonut neulovani villapaitoja.
Mutta niin vain siitä tuli "uusi aluevaltaus";
olen ollut ns. neuloosissa tämän vuoden eikä loppua vielä näy.
Siitä pitää huolen rakkaat ihmiset,
jotka kaikki ovat innoissaan islantilaisista.
Ja palkitsevinta on, että he pitävät niitä mielellään yllään.
Olenkin sanonut, että olen aina heidän lähellään,
roikun heidän mukanaan, olkapäillään.
Kotiaskareiden ja käsitöiden lisäksi liikkuminen on minulle tärkeä henkireikä
ja arjen voimavara.
Käymme ystäväni kanssa maanantaisin kävelylenkillä
ja sen lisäksi käyn kuntosalilla tai lenkkeilemässä merenrannoilla ja metsissä.
Syyskuun jälkeen olen taas suunnannut kulkuni pari kolme kertaa viikossa talviuintipaikalle,
joka on aivan huippu latauspaikka.
Oman kotimme lisäksi mökki on minulle on mieluinen paikka.
Voimme piipahtaa sinne arki-iltana saunomaan
ja ottamaan omaa aikaa mökin rauhaan.
Siellä meillä on omat juttumme;
luonnon läheisyys, monenmoiset diy-projektit
ja vanhan pihapiirin työstämiset omaan tahtiimme,
yhdessä ja erikseen.
Ja välillä on hyvä vain olla;
katsella kauas ja kuunnella,
tuntea luonnon ja vuodenaikojen ihmeellisyys.
Ja niistä hetkistä on mukava myös kirjoitella muistiin tänne blogiinkin!
Tyttäreni innoittivat minut blogi-harrastukseen
ja auttoivat minua sen tekemisen alkuun heinäkuun 2014 helteillä.
He tiesivät, että tykkään kirjoitella ja ottaa kuvia.
He valoivat minuun uskoa, että minun jutut voisivat kiinnostaa jotakuta
ja jostakin voisi olla iloa muillekin kuin minulle itselleni.
Jotta toteutuisi se "jaettu ilo on paras ilo" - ajatus.
Mökkimme on Tauvossa, jonka ranta on ollut kautta aikojen
merenkulkijoille yhdenlainen pysähdyksen eli tauon paikka.
että blogi on minulle paikka missä voi huokaista, hengähtää,
pysähtyä, ynnäillä,
miettiä menneitä, olevia ja tulevia.
Se on paikka, minne voin kirjata muistojani, ajatuksiani,
tekemisiäni, reseptejä talteen itselleni,
mutta myös perheeni saataville.
Ja toki perhekäsitys laajenee avoimen päiväkirjan äärellä ystäviin,
tuttuihin ja tuntemattomiin
täällä kotimaassa, mutta myös ulkomaillakin.
Joku kysyi jossakin kerran, montako päivitystä olen kirjoittanut.
Niitä näyttää olevan 911.
On tosi kiva, kun lukijat jättävät kommenttikenttään viestejä.
Ne tuovat blogin pitämiseen kohtaamisen tunteen.
Kiitos siis kaikille kommentoijille
ja myös lukijoiksi liittyneille.
Teidän myötä tähän harrastukseen on tullut uusi sävy;
syvyys ja vuorovaikutuksellisuus.
Olen itse saanut paljon ideoita ja ajatuksia niin blogeista kuin Instagramista.
Haluan osaltani jakaa ajatuksiani, omaa osaamistani ja omia oivalluksiani yhteiseksi iloksi.
Toivoisin, että ajatus "arkea, juhlaa, arjen juhlaa" välittyisi postauksistani.
Se, että tavallinen arki voi olla hyvää ja muistamisen arvoista ja
että arki voi olla juhlaa, kun siinä näkee pienet kauniit asiat, kohtaamiset ja tunteet.
Elämä on arkea ja juhlaa,
valoja ja varjoja,
jotka soljuvat toistensa lomissa
ja tasapainottavat toisiaan,
tekevät elämästä ihmettelemisen arvoisen matkan.
Elämän onni on ympärillämme pieninä pisaroina,
joiden näkemistä olen elämäni aikana opetellut.
Aurinko paistaa, vaikka se ei näy.
Tällaista peilailua ja pohdintaa kirjoituksiini välillä sisältyy.
Olen herkkä, välillä erityisenkin herkkä
ja puntaroin asioita syvällisesti, tunteella.
Välillä joudun suodattamaan kirjoittamiani ajatuksiani.
Pyrin jättämään perheenjäseneni päivitysten ulkopuolelle ainakin kuvissa.
Ompelin tämän postauksen kuvissa näkyvän uintikassin kylmävesiuintireissuja varten.
Se oli sellainen pikainen ompelus,
jonka tekemisestä tuli hyvä mieli.
Kassiin on mukava kerätä kuivaneet uintikamppeet valmiiksi seuraavaa kertaa varten.
Kaisun ilot on välillä hyvin pienet;
muutama sauma ja lempparivärinen kangas.
Merenranta on minulle merkityksellinen paikka.
Otan sieltä kuvia eri vuorokaudenaikoina ja eri säiden aikaan.
ja toisen kerran se on valkoisina vaahtopäinä.
niin kuin elämä kaikkinensa ja rikkaudessaan on.
Nyt tiedät minusta ja blogistani muutaman ajatuksen enemmän.