28. marraskuuta 2021

Nyt sytytämme kynttilän



Tänä aamuna soi mielessä tuttuakin tutummat jouluvirren sanat
"nyt sytytämme kynttilän, se liekkiin leimahtaa".

Olemme päässeet pitkän, pimeän, sateisen syksyn jälkeen
vuoden juhlaiselle puolelle.
Edessäpäin on valoa, iloa ja toivon tähtiä
ja lämmintä joulumieltä.






Tulevat päivät ovat odottamista, vartoamista,
päivien laskemista.
Adventtikynttilöiden sytyttäminen on yhdenlainen joulun kalenteri
ja joulunaluspäivien rytmittäjä.

Luin jostakin, että vasemmalta oikealle sytytettävillä kynttilöillä on oma merkityksensä.
Ensimmäinen kynttilä on toivon kynttilä,
toinen rauhan,
kolmas rakkauden
ja neljäs kynttilä ilon kynttilä.

Neljä kynttilää,
neljä kaunista asiaa,
neljä sunnuntaita 
-sitten joulu on täällä.




Toivottavasti noiden kynttilöiden sytyttämisien välillä
on monia kiireettömiä kynttilähetkiä,
joululaulujen tuomaa tunnelmaa ja 
mukavia jouluvalmisteluita yhdessä ja itsekseen.

Parasta aikaahan on juurikin juhlien valmistelu ja juhlan aatto;
se, että juhla on vielä edessäpäin.




Mietin tosi pitkään tekisinkö tänä vuonna blogiin joulukalenteria
ja olin jo vahvasti  sitä mieltä, 
että teen useamman päivityksen ja blogin joulu on siinä.

Ihana blogiystäväni Pikku Akka heitti sitten ajatuksen,
josko tekisimme yhdessä tämän vuotinen joulukalenteri
ja innostuin siitä oitis.

Joulukuun ensimmäisen päivän luukku löytyy Pikku Akan blogista
eli hänellä on parittomat päivät ja 
minä päivitän parilliset joulunaluspäivät. 
Jos haluat seurata meidän yhteistä joulukalenteria,
ota seurantaan myös Pikku Akan tilkkuvakka-blogi.

❤️❤️

Tervetuloa yhteiselle matkalle joulun salaisuuteen.
Laulun sanoin
 ’ystävysten ympärille tehdään joulun taika’.


Joulukalenteriterveisin,

Pikku Akka ja Tau(v)onpaikan Kaisu






















 

25. marraskuuta 2021

Joululahjajoulukalenteri

Joulu, salaisuuksien aika on tullut! 
Joululahjatoiveet ja joulukalenterit ovat pienimmäisten, 
mutta myös isompien joulunodottajien päivän sanoja.
Tarjolla on kuvakalentereita,
tarrakalentereita, suklaakalentereita
ja lelukalentereita,
Ja mitä kaikkea niitä mahtaa ollakaan.

Tyttäreni oli laittanut kummilapsensa joululahjat joulukalenterin muotoon.
Joululahjat löytyvät erimuotoisista ja -kokoisista paketeista, 
jotka on koottu laatikkoon,
iloksi jokaiseen joulun odottamisen päivään. 






Minusta tämä oli kiva idea.
Monta kertaa aattoillan hulinassa lahjoja on paljon.
Siinä menevät kummin ja mummin lahjat sekaisin 
eikä lapsi välttämättä miellä mikä lahja oli keneltäkin.

Tämän kalenterin myötä lahjanantaja kulkee mukana joulunodotuksessa.
Kalenteriin voi paketoida herkkuja, leluja, pieniä tehtäviä ja hyötylahjoja.
Siellä voisi olla yhteisiä jouluvalmistelujakin, jos siihen on mahdollisuus.

Kerkesin ottaa "lahjan luovutuksessa" muutaman hätäisen ja hämärän kuvan tähän postaukseen.
Päätin  matkia ja tehdä marraskuun lopun synttärisankarille
syntymäpäivälahjajoulukalenterin.
Huomenna kipaisen kauppaan ja hankin pieniä kivoja asioita paketoitavaksi.

Tyttäreni hyödynsi kalenterissaan vanhan kalenterin laatikoita ja kääri osan paperiin.
Minä taidan hyödyntää lahjapaperia ja valmispusseja.








Joulu joutuu!
Kalenterin kokoamisesta tulee jouluinen, lapsenmielinen ilo itsellekin.
Siinä taitaa palautua mieleen omat joulukalenterit
ja lapsuuden joulumuistot.
Tästä alkaa minun jouluvalmistelut! 
Ja pyhänä kerron lisää blogin joulusta.

Mukavaa adventin alusviikkoa!



 

19. marraskuuta 2021

Kranssi täynnänsä vihreyttä

Tänään on ollut hyvä päivä.
Minulla on ollut aikaa omille jutuilleni koko päivän.

Vapaapäivän parhautta on ollut kranssivärkkien hakeminen
ja niiden työstäminen.
Olin ajatellut hakea lisäksi eucalyptyksen oksia kaupasta,
mutta en sitten malttanutkaan.
Toisaalta myös ajattelin, 
että tämmöisenä tämä on juuri minun näköinen,
luonnonmukainen versio kotimme oveen.









Puolukan ikivihreitä varpuja,
mustikanoksia,
 pikkiriikkisen katajaa 
ja kuusen oksia.

Niistä tein sekakimppuja
ja laitoin  niitä sisälaitaan, ulkolaitaan, keskelle vuorotellen.

Nuo vihreiden sävyt,
puolukan pyörehtävät lehdet, 
havujen piikkisyys,
mustikanvarpujen silmut.

Tämä kranssi on pienten yksityiskohtien liitto, 
yhteinen kauneus.
Kranssista tuli
ihanan eläväpintainen,
parhaimmista materiaaleista tehty.
Luonnollinen.




Sain laitettua nyt ledvalot tuohon syksyllä tekemääni
Lisään siihen vielä jotain jouluista,
kun on niiden aika.
Pikku hiljaa kattaus täydentyy kuistillakin.






Olin niin mukava huomata oma levollisuus ja kiireettömyys siinä touhutessa.
Silmä ehti näkemään  muun muassa 
puolukanvarvun ulko-oveen heittämän kauniin varjon.
Se peilautui kuistin valojen ansioista,
mutta iltapäivällä paistoi myös aurinko 
ja oli aivan uskomaton marraskuinen Liisan päivä.




Oli aivan mahtava uintikeli.
Kuntosalin jälkeen uiskentelin muutaman minuutin ajan
ja ihmettelin vedestä käsin 
Pikkulahden rantojen kauneutta ja päivän valoa.


~~~~~

Viikonlopun iloa Sinulle
ja tervetuloa uusille lukijoille.



 

17. marraskuuta 2021

Betoninen adventtikynttelikkö








Pieni varaslähtö jouluisiin postauksiin ihan perustellusti.
Nimittäin tuli mieleen, että jos joku innostuu valamaan 
betonisen adventtikynttelikön,
niin nyt on hyvä aika vinkata ja muistutella tästä.

Olen tehnyt näitä ennemminkin ja niistä löytyy vanha postaus täältä, klik.
Nyt tein erän, 
että saan antaa nuorten perheitteni joulunodotukseen.
Nämä rouheat kyntteliköt kun ovat heidän mieleen.





Nämä valoin S30 kuivabetonista, josta tein puuromaisen seoksen.
Kun seos oli ollut hetken muotissa,
painoin ruokaöljyssä kastellut kynttilän pätkät massaan
ja annoin valujen kuivaa.
Olen jemmannut kynttilänpätkiä ihan tähän tarkoitukseen,
sillä niillä on helpómpi tehdä tuo kynttilänpaikka kuin pitkillä kynttilöillä. 
 
Aiemmin olen käyttänyt kynttelikön muottina maitopurkkia,
mutta siinä kynttilät tulevat aika lähekkäin toisiaan.
Mieheni teki minulle puisen valumuotin,
johon tein nyt koe-erän.

Laitoin tuonne väliin pari maitopurkkiakin.
Purkki pitää muistaa tukea sivusta, 
ettei purkki pääse pullistelemaan betonin painosta.






Siinä on nyt kynttelikköjä ja kynttilöitä 
valmiina joulunodotukseen.
Ja niin pian se ensimmäinen kynttilä jo sytytetäänkin;
siihen on enää vajaa pari viikkoa.






Mietin tässä, kumman mallisen jättäisin itselleni?
Tosin siinä saattaa käydä niin kuin viimeksi,
että ei jää valittavaa.

Ja hyvä niin,
sillä näitä on kiva antaa lahjaksi
ja aina voi tehdä tarpeen mukaan lisää.
Värkki on halpaa ja tekeminen helppoa
ihan kotikeittiössäkin näin talvisaikaan.
Pitää vaan muistaa, ettei laita betonia viemäriin.


~~~~~~


Tällainen joulunavaus  täällä Tau(v)onpaikassa.
Hyvä, kun muistin ajoissa, että nämä olivat tuolla valusta purkamatta.
Josko joku innostuu tänä vuonna tai toisen adventin alla tästä,
sinänsä jo vanhasta ideasta.

Ajatus kulkee joulua kohti! 



 

12. marraskuuta 2021

Mustikkamoussekakku ja ajatuksia isyydestä



Marraskuun toinen sunnuntai taitaa olla nykyään yhtä suuri kotien juhlapäivä
kuin toukokuun toisen sunnuntain äitienpäivä.




Pienet kädet ovat taas taiteilleet kortteja ja kätkeneet tekemiään salaisuuksia 
kaappeihin piiloon odottamaan sunnuntaita,
jolloin he voivat ojentaa ne omalle isälle,
vanhemmalle,
papalle, ukille, vaarille. 

Meidän perheessä nuo ajat ovat kaihoisa muisto,
mutta onnekseni saan seurata niitä lasten perheissä ja töissä marraskuisen juhlan alla.
Ja  iloksemme aina joku käy täälläkin tervehtimässä pappaa 
pienillä muistijaisilla ja maistijaisillakin.  

💙

Lapsemme ovat kyselleet, mitähän sitä laittaisi isälle,
kun nykyään isilläkin on lähes kaikkea, mitä he tarvitsevat.
Olen sanonut, että tärkeintä on kuitenkin aina muistaminen.
Puhelu ilostuttaa aina
ja piipahtaminen kahvikupposen äärellä on hyvä yhteinen hetki.
Onnitteluhalaus ja sen sanominen, mitä tuntee isää kohtaan on parasta.
Nyt, kun isä on kuulemassa ne sanat.

💙

Olen tänään virittäytynyt isänpäiväviikonlopun tunnelmiin
muistelemalla omaa isääni ja appeani sekä 
peilailemalla vanhempien miesten isyyttä ja tämän päivän isien roolia toisiinsa.
Ja onhan se muuttunut aikojen saatossa paljon.
Ennen isillä oli pääpaino elatuksen hankkimisessa ja ulkotöissä,
 äidit hoitivat kotia, lapsia ja tekivät kotitöitä.
Äitien ja isisen roolit olivat selvemmät.
  
💙

Siihen aikaan kun meistä tuli vuonna 1983 vanhempia,
tarjottiin synnytysvalmennusta ja vanhemmuuden infoja.
Isiä kannustettiin vauvojen hoitoon ja kerrottiin, että 
 kiintymyssuhde luodaan olemalla lapsen kanssa.

Vanhemmuuden alkumetrejä muistellessa tuli mieleeni 
hellyttävä ja nyt jo huvittavakin muisto ensimmäisistä vauvaöistä.
Kun olin imettänyt, Hän heräsi sitten röyhtäyttämään vauvan.
Yritettiin olla varmaankin tasapuolisia yöheräilyssä,
mutta pian totesin voivani hoitaa pienen sänkyyn asti itsekseni. 

~~~~

Ei vanhemmuuden jakamisen tarvitse ihan noin piirulleen kuitenkaan mennä.
Vanhemmuutta ei voi  mitata minuuteissa tai tekemisien määrässä.
Äitistä ei saa isää eikä isästä äitiä,
kun kummallakin on omat juttunsa ja vahvuutensa.

Minusta hyvä ohjenuora perheen hoidossa ja kotitöiden jakamisessa on ollut se,
että kumpi kerkeää, se tekee.
Tehdään ja touhutaan yhdessä,
ollaan lähellä ja läsnä,
saapuvilla.

💙

Isyyteen ja äitiyteen kertyy paljon vivahteita sukupolvien ketjusta.
Tärkeintä on, että ne ovat ihania asioita, joita kannattaa vaalia
ja että ne hoitavat lapsen ja vanhemman suhdetta.

Kun katselen poikiani, nuoria isiä,
heidän isyydessä näkyy sekä papoilta että isältään periytyneitä 
 tapoja, tottumuksia, sanontoja,
 mutta myös aivan uusiakin isyyden piirteitä.

He tulevat mummulaan hoitolaukkuinensa,
joihon he ovat pakanneet eväitä ja vaihtovaatteita.
He syöttävät ja juottavat lapsiaan,
heillä on arjen rutiinit ja säännöllisyytensä.
He luottavat itseensä isänä ja he pärjäävät lastensa kanssa.


Isän suuret kädet 
hypittävät polvilla 
nostavat olkapäille 
kantavat sylissä 
veistävät leluja. 
Isän suuret karheat kädet 
sanovat pitkin päivää: 
Rakastan sinua lapsi. 
Ne ovat teon sanoja 
niin vahvoja 
että kantavat 
halki elämän.
-Maaria Leinonen-




Tänä isänpäivänä muistan lämmöllä isääni ja hänen elämäänsä.
Hän oli jäänyt varhain lapsuudessa täysorvoksi
eikä hänellä ollut isän mallia.
Onnekseen hän oli saanut rinnalleen ihmisiä,
jotka antoivat hänelle rohkaisua ja elämästä selviämisen mallia.

Isäni oli ahkera ja taitava puuseppä, jonka käsissä syntyi monenmoisia kättentöitä.
Olin usein isän apuna ja opin häneltä elämäntaitoja, 
 sinnikkyyttä ja eteenpäin menemisen mieltä.
Isä näki työtä ympärillään ja  hän oli altis auttamaan.
Olen iloinen, että ehdin hyvästellä hänet ja sanoa hänelle miten paljosta olin kiitollinen hänelle.

~~~~

Tänään kiitän  lasteni isää,
joka on ollut mukanani kaikissa yhteisen elämämme käänteissä.
Iloissa ja vanhemmuuteen kasvamisen kivuissa.

Yhdessä olemme vieneet perhearkeamme eteenpäin
ja saaneet tuntea yhdessä arjen juhlaakin lastemme kanssa.
Hän on tässä talossa se, joka tuntuu pysyvän pystyssä,
vaikka kaikki tuntuu kaatuvan.






Isänpäivänä herkuttelemme kuvan mukaisella sinivalkoisella kakulla,
sillä se tuntui olevan myös isän suun mukaista,
raikasta ja mustikkaisen maukasta.
Ohjeen tähän löydät täältä, klik

Tässä kakussa ei ollut vaahtoutuvaa vaniljakastiketta,
mutta mousse oli täydellinen ilman sitäkin.




Onnellista isänpäivää ja maukkaita juhlakahveja sinulle ja läheisillesi.

💙

7. marraskuuta 2021

Täällä kirjoittelee Tauvonpaikan Kaisu








Sain postaustoiveen,
että kertoisin sekä itsestäni että blogistani ja sen historiasta.
Näitä "kuka tämän blogin/tilin takana on" -päivityksiä on ollut
viime aikoina aika monilla ja otin nyt tämän Jasminin haasteen vastaan.




Heipä hei!
Tau(v)onpaikka -blogin Kaisu täällä kirjoittelee.

Olen 58 vuotias nainen, vaimo, äiti, mummu.
Olen ollut naimisissa lapsuuteni leikkikaverin ja nuoruuteni rakkauden kanssa reilut 38 vuotta
ja hän on edelleen minun rakkaimpani ja paras ystäväni.

Meillä on kymmenen poikaa ja kolme tytärtä. 
Lastemme kautta perhepiiriimme kuuluu lisäksi 
upea joukko miniöitä ja vävyjä sekä ihania lastenlapsia.

Elämme  mieheni kanssa tällä hetkellä elämänmakuista ja monella tapaa rikasta elämänvaihetta 
niin vanhempina kuin mummuna ja pappanakin.
Haluamme elää  lastemme ja heidän  perheittensä rinnalla ja tukena.
Meillä on välillä vilinää ja vilskettä,
mutta myös omaa aikaa.




Opiskelin lukion jälkeen lastentarhanopettajaksi.
Hoidin omia lapsiamme kotona pitkään.
Kotiäitivuosien jälkeen opiskelin erityislastentarhanopettajaksi
ja toimin tällä hetkellä kiertävänä varhaiskasvatuksen erityisopettajana.

Käsillä tekeminen, askarteleminen ja käsityöt ovat vahvaa perua lapsuuden kodistani.
Äitini on monenlaisten käsitöiden taitaja ja isäni oli koulutukseltaan puuseppä.
Minä tykkään pienten sievien asioiden tekemisestä ja sisustamisesta.
Erityisesti luonnonmateriaalit ovat minulle mieluisia värkkejä
ja betonitöitä olen tehnyt myös paljon.

Olen maininnut postauksissani, 
etten tämän vuoden alussa olisi uskonut neulovani villapaitoja.
Mutta niin vain siitä tuli "uusi aluevaltaus";
olen ollut ns. neuloosissa tämän vuoden eikä loppua vielä näy.
Siitä pitää huolen rakkaat ihmiset,
jotka kaikki ovat innoissaan islantilaisista.
Ja palkitsevinta on, että he pitävät niitä mielellään yllään.
Olenkin  sanonut, että olen aina heidän lähellään,
roikun heidän mukanaan, olkapäillään.

Kotiaskareiden ja käsitöiden lisäksi liikkuminen on minulle tärkeä henkireikä
 ja arjen voimavara.
Käymme ystäväni kanssa maanantaisin kävelylenkillä
ja sen lisäksi käyn kuntosalilla tai lenkkeilemässä merenrannoilla ja metsissä.
Syyskuun jälkeen olen taas suunnannut kulkuni pari kolme kertaa viikossa talviuintipaikalle,
joka on aivan huippu latauspaikka.






Oman kotimme lisäksi mökki on minulle on mieluinen paikka.
Voimme piipahtaa sinne arki-iltana saunomaan
ja ottamaan omaa aikaa mökin rauhaan.

 Siellä meillä on omat juttumme;
 luonnon läheisyys, monenmoiset diy-projektit 
ja vanhan pihapiirin työstämiset omaan tahtiimme,
yhdessä ja erikseen.

Ja välillä on hyvä vain olla;
katsella kauas ja kuunnella,
tuntea luonnon ja vuodenaikojen ihmeellisyys.
Ja niistä hetkistä on mukava myös kirjoitella muistiin tänne blogiinkin!




Tyttäreni innoittivat minut  blogi-harrastukseen
ja auttoivat minua sen tekemisen alkuun heinäkuun 2014 helteillä.
He tiesivät, että tykkään kirjoitella ja  ottaa kuvia.
He valoivat minuun uskoa, että minun jutut voisivat kiinnostaa jotakuta
ja jostakin voisi olla iloa muillekin kuin minulle itselleni.
Jotta toteutuisi se "jaettu ilo on paras ilo" - ajatus.

Mökkimme on Tauvossa, jonka ranta on ollut kautta aikojen
merenkulkijoille yhdenlainen pysähdyksen eli tauon paikka.
Blogini nimi Tau(v)onpaikka tulee tuosta mökkimme kylän nimestä sekä ajatuksesta, 
että blogi on minulle paikka missä voi huokaista, hengähtää, 
pysähtyä, ynnäillä,
miettiä menneitä, olevia ja tulevia.
Se on paikka, minne voin kirjata muistojani, ajatuksiani,
tekemisiäni, reseptejä talteen itselleni,
mutta myös perheeni saataville.

Ja toki perhekäsitys laajenee  avoimen päiväkirjan äärellä ystäviin,
tuttuihin ja tuntemattomiin
täällä kotimaassa, mutta myös ulkomaillakin.
Joku kysyi jossakin kerran, montako päivitystä olen kirjoittanut.
Niitä näyttää olevan 911. 

On tosi kiva, kun lukijat jättävät kommenttikenttään viestejä.
Ne tuovat blogin pitämiseen kohtaamisen tunteen.
Kiitos siis kaikille kommentoijille 
ja myös lukijoiksi liittyneille.
Teidän myötä tähän harrastukseen on tullut uusi sävy;
syvyys ja vuorovaikutuksellisuus.




Olen itse saanut paljon ideoita ja ajatuksia niin blogeista kuin Instagramista.
Haluan osaltani jakaa ajatuksiani, omaa osaamistani ja omia oivalluksiani yhteiseksi iloksi.
Toivoisin, että ajatus  "arkea, juhlaa, arjen juhlaa" välittyisi postauksistani.
Se, että tavallinen arki voi olla hyvää ja muistamisen arvoista ja 
että arki voi olla juhlaa, kun siinä näkee pienet kauniit asiat, kohtaamiset ja tunteet.

Elämä on arkea ja juhlaa,
valoja ja varjoja,
jotka soljuvat toistensa lomissa
ja tasapainottavat  toisiaan,
tekevät elämästä ihmettelemisen  arvoisen  matkan.

Elämän onni on ympärillämme pieninä pisaroina,
joiden näkemistä olen elämäni aikana opetellut.
Aurinko paistaa, vaikka se ei näy.

Tällaista peilailua ja pohdintaa kirjoituksiini välillä sisältyy.
Olen herkkä, välillä erityisenkin herkkä
ja puntaroin asioita syvällisesti, tunteella.
Välillä joudun suodattamaan kirjoittamiani ajatuksiani.
Pyrin jättämään perheenjäseneni päivitysten ulkopuolelle ainakin kuvissa.




Ompelin tämän postauksen kuvissa näkyvän uintikassin kylmävesiuintireissuja varten.
Se oli sellainen pikainen ompelus,
jonka tekemisestä tuli hyvä mieli.
Kassiin on mukava kerätä kuivaneet uintikamppeet valmiiksi seuraavaa kertaa varten.
Kaisun ilot on  välillä hyvin pienet;
muutama sauma ja lempparivärinen kangas.





Merenranta on minulle merkityksellinen paikka.
Otan sieltä kuvia eri vuorokaudenaikoina ja eri säiden aikaan.

Välillä meri lepää levollisena tyynenä
ja toisen kerran se on valkoisina vaahtopäinä.
On myötäistä ja vastaista,
tyventä ja myrskyä,
selkeää maastoa ja kivikoita,
niin kuin elämä kaikkinensa ja rikkaudessaan on.
Minunkin elämä. 

Nyt tiedät minusta ja blogistani muutaman ajatuksen enemmän.
Tällainen Kaisu täällä kirjoittelee ja kuvailee. 



 

5. marraskuuta 2021

Kaipaus kantaa heidät keskellemme

Tänä viikonloppuna sytytetään taas lukemattomia kynttilöitä haudoille
ja kodeissa rakkaitten kuvien vierelle.
Minulla on ikävä lastani,
isääni ja appivanhempiani.
Kaipaus kantaa heidät kotiin tänäkin viikonloppuna.




Hautausmaan valomeri kertoo konkreettisesti ja kauniisti kaipuusta
jota meitä ennen lähteneet ovat jättäneet jälkeensä. 
Heidän muistolle sytytetyt kynttilät tuovat valoa marraskuun pimeään
ja pysäyttävät meitä hetkeksi elämän rajallisuuden äärelle.

Ikävään ja kaipaukseen. 🖤






Kun päivä menee levolle,
se on antanut lämpönsä ja rakkautensa,
valaissut meitä silmillään.
Kun on ilta,
me tähyilemme viimeisiä säteitä
ja sulkeudumme kaipaukseen ja kiitokseen.
-Niilo Rauhala-




Se, joka on lähtenyt kauas,
on kaikkein lähimpänä.

Se, jonka ääni on hiljaisuutta,
puhuu meidän äänemme läpi.

Miten voisi olla poissa se,
jonka kaipaus kantaa keskellemme 
vahvoilla käsivarsillaan.

Ei ole tärkeää mitä me sanomme,
vaan mitä hän kertoo meille
koko matkan pituudelta.
-Niilo Rauhala-

🖤




Saimme hänet luoksemme hetkeksi,
kuin pääskysen siiven hipaisun,
kuin ensilumen kosketuksen 
lämpimälle kädelle.

Pois lennähti pieni enkeli.
Jäi hopeinen lanka 
muistuttamaan meitä 
Taivaan ihanasta kodista.
-muk. S.Ylikulju-







Aika on hoitanut;
kyyneleet ovat kuivuneet aikanaan
ja vaihtuneet lopulta hiljaiseen ikävään.

Jäljelle on jäänyt hopeinen lanka.


~~~~~~~

Lämmin ajatus Sinulle,
joka sytyttelet kynttilöitä omien rakkaittesi muistolle
ja ehkäpä vietät ensimmäistä pyhäinpäivää rakkaasi muistolle. 

🖤









 

2. marraskuuta 2021

Kynttilöiden tuunausta

Innostuin tuunaamaan valkeita kynttilöitä
ja askartelemaan hetken kynttilän valossa.
Homma vei mukanaan ja nyt on omannäköisiä kynttilöitä poltella asti.

Ennen tämän päiväisten kynttilöiden tuunausta kokeilin 
Ruusu-unelmia ja villasukkia -blogin kynttiläaiheisen postauksen
innoittamana uutta tekniikkaa.
Opin, että servetin kuvioita voi kiinnittää myös kynttilöiden pintaan
leivinpaperin ja silitysraudan avulla.

Se oli mielenkiintoinen kokeilu,
mutta ei ehkä kuitenkaan minun juttu.
Ehkä silitysrautani oli liian kuumalla
ja steariini lähti sulamaan liikaa.
En saanut mielestäni niin siistiä lopputulosta
kuin olisin halunnut.

Kaukaa katsottuna nämä paksut kynttilät ovat kuitenkin tosi kauniit!




Kokeiluerän jälkeen päädyin tuttuun ja toimivaan luottoseokseen 
"puolet vettä, puolet Eri keeperiä" 
ja liimasin sillä servetin "helminauhaa"  kynttilöihin.


 

Servetistä otetaan ensin taustapaperi pois.
Leikataan/revitään kaitale tai kuvio, asetellaan kynttilän päälle
ja laitetaan varovasti liimaa suikaleen päälle siveltimellä.
Märkään suikaleeseen ei kannata paljon koskea,
sillä servetti repeää helposti.

Kuvio näkyy parhaiten valkeasta/vaaleasta kynttilästä.






Tulevana viikonloppuna kynttilät syttyvät taas rakkaitten muistolle;
eronikävän,
kaipauksen,
muistojen kynttilät.

Näistä kynttilöistäni tuli sattumalta mustavalkoiset,
 juurikin sopivat pyhäinpäivän tunnelmaan.

Musta kuin kuolema, murhe, suru, 
valkea kuin ilo, kiitollisuus ja toivo.




On alkamassa vuoden juhlainen puoli!