Vauvojen tilkku-ja neulepeitto

Vauvauutiset on aina ihania elämän uutisia.

Ja ihanaa on myöskin elää odotuksessa mukana

ja verestää siinä rinnalla omia muistoja.

Ystäväperheeseemme syntyi toissa viikolla pikkuruinen tyttövauva.

Meistä tulee vauvan kummeja.

Tai oikeastaan sellaisia ystäväkummeja tai kummiystäviä,

sillä heidän kulttuurissaan/uskonnossaan ei ole virallista kummi -käsitettä.

Ompelin tälle vauvalle 70x70 cm vaaleanpunaisen tilkkupeiton.

Laitoin puuvillakankaiden väliin ohuen fleecekankaan, 

joka pysyy paikoillaan reuna- ja sydäntikkauksella.

Kerrattain vilautin teille sitä kolmion mallista neuleen alkua ja arvuuttelin, mikä tästä mahtaa tulla.

Se oli neulepeiton alku.

Tein peiton pidennetyllä helmineuleella   

ja se on nimetty maaliskuun vauvalle, lapsenlapsellemme.

Villaisen peiton tein kulmasta kulmaan

niin kuin nämä edellisetkin vauvojen peitot, klik ja klik .

Peite aloitetaan kolmella silmukalla

ja joka kierroksen alussa lisätään silmukka ja 

sopivan leveyden jälkeen kavennetaan silmukka kierroksen alussa.

Minusta on kivempi tapa edetä näin kuin neuloa ihan kantikkaana.

Näiden molempien peittojen tekeminen oli ihanaa puuhaa.

Siinä ommellessa ja neuloessa ajatukset viipyilivät odottavien äitien

ja äidissä olevien pienten luona.

Ja heidän perheissään.

On ollut niin ihanaa nähdä molemmissa perheissä odottamisen ilo.

<3

Lapsenlapset ovat päässeet kivasti mukaan vauvan odotukseen

He ovat seuranneet Play -kaupasta löytyvän sovelluksen avulla vauvan kasvua.

He ovat pitäneet mummua ja pappaakin ajan tasolla:

vauva on ollut mm. paprikan, kiinankaalin ja melonin kokoinen 

eli ihanan konkreettisia ja lapsentajuisia vertailukohtia se sovellus on antanut.

Muistelin tässä, miten äitini  aikanaan kääri nuorempia sisariani kapaloon.

Ja napakkaan kääröön vauvat laitettiinkin 70-luvun vaihteen oppien mukaan.

Näiden peittojen kanssa puuhatessa muistelin  myös oman esikoiseni pientä vauvapeittoa,

jonka äitini ompeli hänelle lämmikkeeksi.

Se oli valkoista, pehmeää flanellia,

jossa oli sinisiä pieniä kukkia.

Se kulki vauvalta vauvalle

ja vielä löytyy tuolta vaatehuoneesta rakkaiden muistojen joukosta. <3

Maalisvauvan iskän mielestä harmaa villainen peitto on "makia" ja 

kuulema sellainen pitäisi olla jokaisella vauvalla, että tarkenee täällä kylmässä.

Tottahan on, että peittoon kääriminen ja kietaiseminen tuo vauvalle lämmön lisäksi myös turvaa. 

Peitto jäsentää vauvan kehontuntemusta pitkän kohtumatkan jälkeen.

Peitto, lämmin pesä on yhdenlainen hoitava kokemus.

"Odotuksesta,

vaivasta,

lahjaksi pala kauneinta taivasta."

<3

Toinen peitto pääsee piakkoin jo käyttöön.

Toisen vauvan syntymää varromme jännityksellä;

 milloin se h-hetki sitten onkaan.

Odottavan mummunkin aika on pitkä! <3

Laskiaissunnuntain tunnelmia ulkona ja sisällä

Tänä päivänä aurinko on hellinyt meitä pilvettömältä taivaalta.

Näin sunnuntaina sen valosta ja sen tuomasta ilosta 

ehtii nauttimaan aivan eri lailla kuin työpäivinä.

Ja toki sen piristävän voimankin tuntee erityisellä tavalla monien harmaiden päivien jälkeen,

kun pilvet ovat roikkuneet matalalla ja vettä on satanut vuoron rännän kanssa.

Luonnon valo merkitsee minulle paljon. 

Minua kiehtoo aina uudelleen tuo valon ja varjon yhteinen liitto,

saumattomuus,

valon ja varjon leikki ja 

niiden yhdessä muodostama kauneus.

Otin  jo heti aamulla muutaman kuvan kuvan tässä kotona,

kun aamuaurinko venytteli säteitään huonekaluihin ja toi kauniita varjoja seinille.

Se valo läikähti oikein sydämen sopukoissa

ja mielessä tuntui jo niin keväinen, voimaantunut olo.

Se toi iloa lähenevästä keväästä.

Kävimme mieheni kanssa pienen kävelylenkin meren rannassa.

Yöllinen lumisade oli puuteroinut maiseman kevyeen valkoiseen peitteeseen.

Kuin tomusokeria olisi siivilöity kuusten oksille ja varpujen päälle.

Koivujen oksissa kimalteli vesihelmet,

kun aurinko sulatti lunta ja valonsäteet taittuivat riippuviin pisaroihin.

Oli huikaisevan kirkasta ja kaunista.

Meri velloi kauenmpana vapaana

ja rantaan oli kasautunut paksuja jäätelejä.

Harmittaa, kun talviset retket lähisaariin jää nyt käymättä.

Jäälle pääseminen on nimittäin aina merkittävä kevättalven kohokohta ja talvinen elämys.

Ympärilleen katsellessaan voi aina nähdä jotain kaunista ja kokea jotain uutta.

Meren sylistä löysin jääpalloja,

jotka näyttivät hiotuvan  veden liikkeessä ja toisiaan vasten hankautuessaan.

En ole nähnyt ennen tällaisia kauniita jäähelmiä, 

jotka olivat  kuin kotoisat Helmi-vellin suurimot siinä vedessä liikkuessaan ja 

"meren kattilassa kiehuessaan".

Otin jäähelmistä videonkin, mutta harmikseni en saanut sitä jaettua tänne.

Yksinäinen kaisla,

menneen kesän vihreys

seisoi kanssamme rannalla.

Tuulen tuiverruksessa,  lumi-ja vesisateen vuorottelussa, 

 epävakaassa talvessa on menty tähän laskiaissunnuntaihin.

Mutta siinä  helmikuista merenrantaa ihmetellessämme 

auringon myötä näimme jo kevään,

sulan maan,

hiekkarannat,

aaltojen vaahtopäät ja lintujen lennot meren yllä.

Joku on toki ennustanut takatalvea,

 lumikinoksia ja kaikkea muuta epämukavaa.

Lumiset ajatukset vaan eivät juuri nyt sovi  kevääseen orientoituneeseen pääkoppaani.

~~~~

Laskiaissunnuntain tunnelmissa 

ainakin ajatuksen ja kalenterin tasolla.

Ei ole mäenlaskua ja ilman laskiaispullaakin ollaan tänään,

kun nekin on etukäteen syöty.  ;)

Helmikuisten päivien iloa Sinulle ja 

tervetuloa uusin lukijani tänne Tau(v)onpaikkaan! <3

Valmistujaisjuhlat

Lauantaina kotonamme oli juhlakahvien aika,

kun vietimme nuorimman tyttäremme ammattiin valmistujaisjuhlia.

Tämä alkutalvi tuntui kivalta ajalta järjestää näitä kodinjuhlia,

kun elämme juhlatonta aikaa verrattuna toukokuun viimeisten viikkojen juhlasumaan.

Ja toki juhlijastakin oli  mukava viettää juhlahetkeä tärkeimpien ihmistensä kanssa, 

kun koulu on ohitse hänen osaltaan ja todistus kädessä.

Sitten keväällä varsinaisen kevätjuhlan aikaan tämä asia olisi ollut hänelle 

jo tavallaan väljähtänyt ja vanha juttu,

kun työelämässäkin jo olisi ollut.

Täytin perinteisen mansikkakakun valmiiksi ilman erillisiä kostuttamisia ja pakastin sen.

Pakastamisessa on minusta etuna se,

että kakkujen tekeminen ei jää viime hetkeen,

kakusta tulee sulaessaan kivan kostea 

ja juhlan alla tarvitsee laittaa vaan kermavaahto päälle.

Juhlakattauksessa näkyi ammattiin liittyviä elementtejä,

Nämä kakunkoristeet olivat tilaustyötä

ja karkkikulhosta löytyi hammaskarkkeja. 

Tällä kertaa oli tarjolla suklaakakku, jota olen jo muutaman kerran tehnyt ja siihen tykästynyt. 

Kuvassa näkyvä amerikkalainen juustokakku oli tyttären leipoma 

uusi tulokas kahvipöytään.

Tällä kertaa "en saanut tehdä" pullakranssia,

vaan meillä oli tarjolla laskiaispullia ja turkinpippurimarenkeja.

Juhlajuomana oli mansikkainen booli, johon laitettiin

1 ltr mansikka Juissia,

1,5 ltr sitruslimsaa,

1 Twister -mehujää

sekä tuoreista mansikoista viipaleita pinnalle.

Tuo hanallinen juoma-astia on kätevä, kun siihen saa isommankin määrän tarjolle

ja se näyttää kivalle tarjoiluopöydässä.

Viime kertaisiin juhliin teimme puuleikosta korokkeen,

jotta juomalasi sopii hyvin hanan alle ja tuo alusta on toiminut hyvin "siinä virassaan".

Tässä juoma-astiamallissa kansi on tosi tiivis ja siksi sen on oltava auki,

jotta mehu pääsee kulkemaan ulos hanasta.

Tämä mansikkainen juoma oli mukavaa muutetta ja vaihtelua 

meillä perinteisesti tarjolla olleen omenatuoremehu-sitruslimsa- juoman tilalle.

Lukulampun himmeä valo

paloi ikkunassa iltojen hämärään.

Päämäärä oli kaukana,

kätkeytyi joskus sumuun

niin kuin aamuinen askel

koulutien kiveyksellä.

Tänään aukeni aamu

talven kirkkaaseen päivään.

Kukkien tuoksussa sinun ilosi

ja sinua kantava kiitoslaulu.

Huomenna on aika

avata työn portteja,

löytää arkipäivän rikkaus

uusien tehtävien keskellä.

Huomennakin kiitoksen aika.

-Marjut Vannas-

Elämä kantaa ja kuljettaa.

Näissä elämän taitekohdissa aika tuntuu menettävän merkityksensä;

 kaikki edeltänyt tuntuu pikakelauksella katsotulta filmiltä,

silmänräpäykseltä,

ohikiitävältä hetkeltä.

Tämän lapsenkin elämä  ristijäisjuhlista tähän hetkeen tuntuu jälkikäteen 

niin lyhyeltä ja nopeaan huvenneelta ajanjaksolta.

Kastejuhlassa oli kiitollisuus pienestä tummatukkaisesta tyttövauvasta.

nyt valmistujaisissa ilo nuoresta, reippaasta työelämään siirtyneestä naisesta.

Sydämen sopukaan painuneena muistoja ja iloa menneistä päivistä.

On kiitoksen aika

-äidilläkin.

Ystävänpäivätervehdys

Ystävänpäivän  

❤️- lämpöinen tervehdykseni Sinulle Ystäväni

lähellä ja kaukana.

Ystävä on hän,

jonka kanssa saa kulkea

omaan tahtiin

eikä toinen sano;

nopeammin nopeammin

astu jälkiini

olemme pikemmin perillä!

Ystävän kanssa taival

matkanteko viivähtäminen

yhtä tärkeää kuin perille pääsy

Tai tärkeämpää

-M.Leinonen-

On monella tapaa rikasta omistaa 

erilaisista elämäntilanteissa olevia,

eri kulttuureista tulevia ystäviä,

live-ystäviä,

some-ystäviä,

työystäviä,

pieniä ja suuria,

nuoria ja vanhoja,

läheisiä ja kaukaisia.

On tärkeää pitää kiinni vanhoista ystävistä, 

vaalia itselle merkityksellisiä ystävyyssuhteita 

ja tutustua uusiinkin ihmisiin.

Ystävät ovat lahja!

Viikko sitten sain elää taas todeksi sen,

miten ystävyys kantaa vuosikymmenten takaa. 

Että aina kun tavataan aikojen päästä

kaikki jatkuu kuin mitään eroa ei olisi ollutkaan.

Se on käsittämättömän ihanaa syvän, vanhan ystävyyden onnea ja iloa.

Ajattelen sinua tänään.

Lämmöllä ajattelen.

Ja ilolla.

Vaikka kaukana-

mutta ajatus ei matkaa mittaa

 ei myrskyä pelkää.

Ei esteet erota

ei vuodet vieroita

kun ystävä ainutkertainen

ajatuksenkantaman päässä.

Ajattelen sinua tänään

juhlassa ja arjessa ajattelen

ilossa ja kivussa

pettymyksessä ja täyttymyksessä.

Ajattelen sinua tänään.

Lämmöllä ajattelen.

Ja ilolla.

-M.Leinonen-

Anna minulle 

minun jokapäiväinen ystäväni

pari sanaa

pieni hipaisu katsekin riittäisi

kantamaan sudenhetken yli.

-A.Porio-

Ystäväni

kaukana

Keittiössä hääriessä

juttelen sinulle usein

kuin istuisit tässä ja nyt!

-A.Porio-

Ystävänpäivän ruusuinen ajatus 

Sinulle ja Minulle,

Meille,

meidän ystävyydelle. ❤️

Ensimmäiset kirjoneulesukkani

Uu-hu-huu!

Noin ruukasi sanoa appeni aikoinaan

ja sitä samaa sanoo mieheni, lapsemme, lapsenlapsemme,

miniämme, vävy

ja toki minäkin,

kun olemme hektisen, yllättävän tai helpottavan asian äärellä.

Tuo huokaisu sopii tosi hyvin tähän iltaankin.

Olen nimittäin saanut kuin saanutkin valmiiksi ajallaan

yhteisneulonnan ystävänpäiväsukat .

Välillä oli haastavaa ja kuvio meni sekaisin
ja lankojen kuljetus takkusi,
mutta pääosin sukka eteni toivotusti päivä kerrallaan.

Tuo KAL (knit along) eli kudotaan yhdessä oli kyllä huippu juttu.

Siinä tuli harjoiteltua päivittäin pätkä kuvioneulontaa.

Täytyy sanoa, että neulomissessiosta tuli kahdessa ja puolessa viikossa jo mukava päivittäinen tapa.

Mieskin kyseli välillä kannustavasti,

että joko olet päivän neulomisen tehnyt 

tai sanoi, että hän voi paistaa leivät, niin voit alkaa neulomaan sen pätkän! ;)

Että kudottiin yhdessä täällä kotirintamallakin! <3

Taimitarha-ryhmästä sain kivoja vinkkejä neulomisen saloihin.

Siellä oli jaossa mm.tämä Novitaknitsin sivulla oleva juttu,

josta sain vinkkiä tuohon lankojen kuljettamiseen.

Ryhmässä jaettiin innostunutta neulomisen iloa ja onnistumisen riemua

sekä kuvia tekeillä olevista sukkapareista ja takkuavistakin sukkien valmistumisista.

Nyt siellä on  sitten näkösällä paljon kauniita, värikkäitä sukkapareja.

Ahkerimmilla neulojilla kahdet, kolmet, jopa neljätkin sukat rintarinnan tehtynä.

Tämä sukan kärkikavennus oli mielestäni tosi kaunis ja varpaiden myötäinen.

Tykästyin siihen ja varmaan jatkossakin hyödynnän tätä mallia.

Minusta oli parasta, että sain mukaani tähän neulontatempaukseen

muutaman naisen läheltäni eli

76 v. äitini, kolme siskoani sekä hyvän ystäväni.

Lisäksi ainakin pari nettiystävääni otti myös haasteeni vastaan. <3

Laitan muutamia kuvia
muistoksi tänne itselleni ja heille.
Näin kivoja, erilaisia, ihanaisia sukkia ja sukan alkuja on tullut samalla ohjeella:

Äitikin innostui yhteisneulomisesta tyttäriensä kanssa ja lähti lankajemmoillaan mukaan.

Yksi siskoistani on punaisen ystävä ja tässä komeilee hänen juuri valmistuneet sukkansa.

Yksi meistä tykkää turkoosin sävyistä ja se näkyi hänen sukissaan, jotka valmistuvat pikku hiljaa.
Ystävänpäiväsukan ohjeethan löytyvät sieltä Taimitarha-ryhmästä
yhteisneulonnan loppumisen jälkeenkin.



Ja sitten nämä pikkusiskon hempeät rosat, joissa oli melkolailla ohjeen mukaiset värit.



Ystäväni on tehnyt sukkansa Niina Laitisen Ystävänpäiväsukka  2020 ohjeen mukaisilla langoilla
ja sukat ovat kuin  vaahtokarkki suklaalla kuorrutettuna.



Kauniita kaikki!

Täynnä karkkeja, jätskejä ja tikkareita.
Ja ennen kaikkea
 täynnä sydämellisiä kuvioita. <3

~~~~

Minä olen kyllä iloinen tästä neulontamatkasta
ja näiden ensimmäisten kirjoneulesukkieni valmistumisesta.

Ja kuka nämä ystävänpäiväsukat sitten saa?

Laitan nämä omiin jalkoihini.
Nyt välitän itsestäni niiin paljon,
että otan nämä itselleni käyttöön.
Nämä ovat ensimmäiset omatekoiset sukat itselleni.
jos kouluaikaisia ei lasketa.

~~~~

Päivä on vaipunut jo myöhäiseen iltaan,
kun tätä lopettelen.
Perheen pienimmäinen eli nuorimmainen oli minulla kuvaajana tänään,
että sain tämän postauksen "purkkiin".

Uu-hu-huu.
On ollut niin paljon ohjelmaa menneellä viikolla
ja tälläkin,
että blogikierroksellekaan ei ehdi.
Mutta viikonlopun valmistujaisten jälkeen palaan tänne ajan kanssa.

Hyvää yötä,
enkelit myötä! <3

Runollisia kuvia

Helmikuussa

talitiaisen sortunut ääni.

Kun aurinko herää

raotan verhoa.

Lämmittelen käsiäni 

punertuvassa päivässä.

Jääkukat 

syttyvät palamaan.

-Teuvo Aho-

Iltapäivällä kotiutuessani

 metsän puunrungoilla viipyilevät auringon säteet

 ja valon ihme houkuttelivat minut pitkästä aikaa takapihalle ja kuvauspuuhiin.

Koin sellaista hykerryttävää talven taittumisen tuntua

ja "valoa tunnelin päässä"

 tämän synkän, vähälumisen, harmaan ja hyvin erikoisen talven jälkeen.

Piti oikein höristää korviakin ja pysähtyä kuuntelemaan metsästä kantautunutta linnunlaulua,

oliko se tosiaankin talitintin tervehdys

ja olihan se kuin olikin tuttu laulun luritus "titityy-titityy".

Siitä ohikiitävässä hetkessä: 

tuulisessa kotipihassa

auringon piristävässä valossa

syntyi tämän arkisen torstain juhlahetki.

Ja voimaantunut ajatus, 

että "kyllä tämä tästä

-tämä erilainen talvikin".

Valo lisääntyy.

Aurinko kultaa puut ja unelmat heräävät.

Ihana helmikuu!

Talven hiljainen aurinko

maiseman yllä

hiljaiset linnut

hiljaiset metsät

Minuun jäädä voi

lumisen metsän levollisuus

jäädä voi

valoisan lyhyt kosketus

ja sinisen hetken

ohikiitävä ikävä

-Helmi Kamula-

"Talvinen hämärä

on salaperäinen,

Jotain hiljaista,

jotain, mitä ei voi 

kuvata sanoin.

Kuin lupaus:

uusi aamu puhkeaa jälleen.

-Ulla Hirvonen-

~~~~~~~~

Päivä on pidentynyt.

Valo antaa voimaa ja virtaa,

uskoa talven jälkeiseen elämään.

Ihania helmikuisia aurinkopäiviä ja kuutamoiltoja.

Tartutaan näihin kauniisiin hetkiin!

-Kaisu-