Talvilomien aikaa. :)
Viime viikon meillä oli pieniä ja vähän isompia lomalaisia täällä mummulassa.
Työpäivän jälkeen oli kiva tulla kotiin,
jossa oli vauvantuoksua, nelivuotiaan ihania leikkejä,
eskarilaisen touhukkuutta ja tokaluokkalaisen tomeruutta.
Lelut olivat taas ahkerassa käytössä ja ihania juttuja kuului lasten suista.
Mummulan herkkuruokia oli tarjolla
ja useimmiten ruoka jo odotti meitä työstäpalaajia.
Saimme nauttia myös leipomisesta innostuneen koululaisen tekemistä herkuista.
Eräänä päivänä kaupungilta naistenreissulta palattuaan nelivuotias kysyi
"voisinko leipoa hänelle pandan" elikä ommella sellaisen rusettipannan. <3
Kävimme ostamassa kummankin tytön kanssa erikseen kankaat pantoihin
ja ompelinkin niitä sitten useamman.
Vauva oli arvatenkin kaikkien suosikki ja sylittelijöitä oli piisalle asti.
Yhtenä iltana pappa käytti vauvan suihkussa
ja vauveli nukahti minun rinnalleni äitinsä saunoessa.
Ihania pieniä ohikiitäviä onnentuokioita nämä olivat. <3
Sisarukset piipahtivat tässä kotona siskonsa perhettä moikkaamassa
ja vietimme porukan koolla ollessa myös poikamme 14 vuotis synttäreitä.
Oli monenlaista ilon aihetta ja paljon tapaamisen riemua
niin sisarusten kuin lastenlastenkin välillä.
Sitä on aina niin mukava katsella ja kuulostella tuttuja sutkauksia sekä sanontoja,
jotka kulkevat sukupolvilta toisille! <3
Oma lomaviikko on mennyt ilman suurempia suunnitelmia tässä kotosalla
hidastellessa,
kevättä kuunnellessa,
kotia kiireettömästi katsellessa. <3
Toki maanantaina teimme perinteisen Superpark ja kylpylä - reissun,
jonne otimme naapurin pari poikaa omien seuraksi.
Se on aina hyvä juttu,
sillä kavereiden kanssa on kuulema kivempaa.
*****
Tytär muutti kotiin työharjoittelun ajaksi
ja olen availlut hänen kanssaan lenkkikautta.
Huippu juttu, kun on oma innostava personal trainer! <3
Eilen sain inspiksen laitella kuistia.
Osa kuusenoksista jouti jo pois
samoin kuin havuköynnös sekä loput ulkovalot.
Isojen kuusten alta kävin keräilemässä puolukanvarpuja ja
sidoin niistä pari kranssia lähestyvää pääsiäistä ajatellen.
Kuistin pöydällä ovat nyt sulassa sovussa vuoden kierron erilaiset kranssit.
Pihlajanmarjakranssin lintuystävät ovat tyhjentäneet nälkäänsä niin,
että marjan rangit olivat kranssin kehällä muistona enää jäljellä.
Talitintin keväisessä, riemukkaassa titityyssä olin kuulevinani
lintujen yhteisen kiitoksen marjoista ja siemenistä!
*****
Loma tekee tehtäväänsä,
akut latautuvat.
Aurinkopäivien iloa kaikille!
-Kaisu-