Täällä kirjoittelee Tauvonpaikan Kaisu

Sain postaustoiveen,

että kertoisin sekä itsestäni että blogistani ja sen historiasta.

Näitä "kuka tämän blogin/tilin takana on" -päivityksiä on ollut

viime aikoina aika monilla ja otin nyt tämän Jasminin haasteen vastaan.

Heipä hei!

Tau(v)onpaikka -blogin Kaisu täällä kirjoittelee.

Olen 58 vuotias nainen, vaimo, äiti, mummu.

Olen ollut naimisissa lapsuuteni leikkikaverin ja nuoruuteni rakkauden kanssa reilut 38 vuotta

ja hän on edelleen minun rakkaimpani ja paras ystäväni.

Meillä on kymmenen poikaa ja kolme tytärtä. 

Lastemme kautta perhepiiriimme kuuluu lisäksi 

upea joukko miniöitä ja vävyjä sekä ihania lastenlapsia.

Elämme  mieheni kanssa tällä hetkellä elämänmakuista ja monella tapaa rikasta elämänvaihetta 

niin vanhempina kuin mummuna ja pappanakin.

Haluamme elää  lastemme ja heidän  perheittensä rinnalla ja tukena.

Meillä on välillä vilinää ja vilskettä,

mutta myös omaa aikaa.

Opiskelin lukion jälkeen lastentarhanopettajaksi.

Hoidin omia lapsiamme kotona pitkään.

Kotiäitivuosien jälkeen opiskelin erityislastentarhanopettajaksi

ja toimin tällä hetkellä kiertävänä varhaiskasvatuksen erityisopettajana.

Käsillä tekeminen, askarteleminen ja käsityöt ovat vahvaa perua lapsuuden kodistani.

Äitini on monenlaisten käsitöiden taitaja ja isäni oli koulutukseltaan puuseppä.

Minä tykkään pienten sievien asioiden tekemisestä ja sisustamisesta.

Erityisesti luonnonmateriaalit ovat minulle mieluisia värkkejä

ja betonitöitä olen tehnyt myös paljon.

Olen maininnut postauksissani, 

etten tämän vuoden alussa olisi uskonut neulovani villapaitoja.

Mutta niin vain siitä tuli "uusi aluevaltaus";

olen ollut ns. neuloosissa tämän vuoden eikä loppua vielä näy.

Siitä pitää huolen rakkaat ihmiset,

jotka kaikki ovat innoissaan islantilaisista.

Ja palkitsevinta on, että he pitävät niitä mielellään yllään.

Olenkin  sanonut, että olen aina heidän lähellään,

roikun heidän mukanaan, olkapäillään.

Kotiaskareiden ja käsitöiden lisäksi liikkuminen on minulle tärkeä henkireikä

 ja arjen voimavara.

Käymme ystäväni kanssa maanantaisin kävelylenkillä

ja sen lisäksi käyn kuntosalilla tai lenkkeilemässä merenrannoilla ja metsissä.

Syyskuun jälkeen olen taas suunnannut kulkuni pari kolme kertaa viikossa talviuintipaikalle,

joka on aivan huippu latauspaikka.

Oman kotimme lisäksi mökki on minulle on mieluinen paikka.

Voimme piipahtaa sinne arki-iltana saunomaan

ja ottamaan omaa aikaa mökin rauhaan.

 Siellä meillä on omat juttumme;

 luonnon läheisyys, monenmoiset diy-projektit 

ja vanhan pihapiirin työstämiset omaan tahtiimme,

yhdessä ja erikseen.

Ja välillä on hyvä vain olla;

katsella kauas ja kuunnella,

tuntea luonnon ja vuodenaikojen ihmeellisyys.

Ja niistä hetkistä on mukava myös kirjoitella muistiin tänne blogiinkin!

Tyttäreni innoittivat minut  blogi-harrastukseen

ja auttoivat minua sen tekemisen alkuun heinäkuun 2014 helteillä.

He tiesivät, että tykkään kirjoitella ja  ottaa kuvia.

He valoivat minuun uskoa, että minun jutut voisivat kiinnostaa jotakuta

ja jostakin voisi olla iloa muillekin kuin minulle itselleni.

Jotta toteutuisi se "jaettu ilo on paras ilo" - ajatus.

Mökkimme on Tauvossa, jonka ranta on ollut kautta aikojen

merenkulkijoille yhdenlainen pysähdyksen eli tauon paikka.

Blogini nimi Tau(v)onpaikka tulee tuosta mökkimme kylän nimestä sekä ajatuksesta, 

että blogi on minulle paikka missä voi huokaista, hengähtää, 

pysähtyä, ynnäillä,

miettiä menneitä, olevia ja tulevia.

Se on paikka, minne voin kirjata muistojani, ajatuksiani,

tekemisiäni, reseptejä talteen itselleni,

mutta myös perheeni saataville.

Ja toki perhekäsitys laajenee  avoimen päiväkirjan äärellä ystäviin,

tuttuihin ja tuntemattomiin

täällä kotimaassa, mutta myös ulkomaillakin.

Joku kysyi jossakin kerran, montako päivitystä olen kirjoittanut.

Niitä näyttää olevan 911. 

On tosi kiva, kun lukijat jättävät kommenttikenttään viestejä.

Ne tuovat blogin pitämiseen kohtaamisen tunteen.

Kiitos siis kaikille kommentoijille 

ja myös lukijoiksi liittyneille.

Teidän myötä tähän harrastukseen on tullut uusi sävy;

syvyys ja vuorovaikutuksellisuus.

Olen itse saanut paljon ideoita ja ajatuksia niin blogeista kuin Instagramista.

Haluan osaltani jakaa ajatuksiani, omaa osaamistani ja omia oivalluksiani yhteiseksi iloksi.

Toivoisin, että ajatus  "arkea, juhlaa, arjen juhlaa" välittyisi postauksistani.

Se, että tavallinen arki voi olla hyvää ja muistamisen arvoista ja 

että arki voi olla juhlaa, kun siinä näkee pienet kauniit asiat, kohtaamiset ja tunteet.

Elämä on arkea ja juhlaa,

valoja ja varjoja,

jotka soljuvat toistensa lomissa

ja tasapainottavat  toisiaan,

tekevät elämästä ihmettelemisen  arvoisen  matkan.

Elämän onni on ympärillämme pieninä pisaroina,

joiden näkemistä olen elämäni aikana opetellut.

Aurinko paistaa, vaikka se ei näy.

Tällaista peilailua ja pohdintaa kirjoituksiini välillä sisältyy.

Olen herkkä, välillä erityisenkin herkkä

ja puntaroin asioita syvällisesti, tunteella.

Välillä joudun suodattamaan kirjoittamiani ajatuksiani.

Pyrin jättämään perheenjäseneni päivitysten ulkopuolelle ainakin kuvissa.

Ompelin tämän postauksen kuvissa näkyvän uintikassin kylmävesiuintireissuja varten.

Se oli sellainen pikainen ompelus,

jonka tekemisestä tuli hyvä mieli.

Kassiin on mukava kerätä kuivaneet uintikamppeet valmiiksi seuraavaa kertaa varten.

Kaisun ilot on  välillä hyvin pienet;

muutama sauma ja lempparivärinen kangas.

Merenranta on minulle merkityksellinen paikka.

Otan sieltä kuvia eri vuorokaudenaikoina ja eri säiden aikaan.

Välillä meri lepää levollisena tyynenä

ja toisen kerran se on valkoisina vaahtopäinä.

On myötäistä ja vastaista,

tyventä ja myrskyä,

selkeää maastoa ja kivikoita,

niin kuin elämä kaikkinensa ja rikkaudessaan on.

Minunkin elämä. 

Nyt tiedät minusta ja blogistani muutaman ajatuksen enemmän.

Tällainen Kaisu täällä kirjoittelee ja kuvailee.