17. marraskuuta 2021

Betoninen adventtikynttelikkö








Pieni varaslähtö jouluisiin postauksiin ihan perustellusti.
Nimittäin tuli mieleen, että jos joku innostuu valamaan 
betonisen adventtikynttelikön,
niin nyt on hyvä aika vinkata ja muistutella tästä.

Olen tehnyt näitä ennemminkin ja niistä löytyy vanha postaus täältä, klik.
Nyt tein erän, 
että saan antaa nuorten perheitteni joulunodotukseen.
Nämä rouheat kyntteliköt kun ovat heidän mieleen.





Nämä valoin S30 kuivabetonista, josta tein puuromaisen seoksen.
Kun seos oli ollut hetken muotissa,
painoin ruokaöljyssä kastellut kynttilän pätkät massaan
ja annoin valujen kuivaa.
Olen jemmannut kynttilänpätkiä ihan tähän tarkoitukseen,
sillä niillä on helpómpi tehdä tuo kynttilänpaikka kuin pitkillä kynttilöillä. 
 
Aiemmin olen käyttänyt kynttelikön muottina maitopurkkia,
mutta siinä kynttilät tulevat aika lähekkäin toisiaan.
Mieheni teki minulle puisen valumuotin,
johon tein nyt koe-erän.

Laitoin tuonne väliin pari maitopurkkiakin.
Purkki pitää muistaa tukea sivusta, 
ettei purkki pääse pullistelemaan betonin painosta.






Siinä on nyt kynttelikköjä ja kynttilöitä 
valmiina joulunodotukseen.
Ja niin pian se ensimmäinen kynttilä jo sytytetäänkin;
siihen on enää vajaa pari viikkoa.






Mietin tässä, kumman mallisen jättäisin itselleni?
Tosin siinä saattaa käydä niin kuin viimeksi,
että ei jää valittavaa.

Ja hyvä niin,
sillä näitä on kiva antaa lahjaksi
ja aina voi tehdä tarpeen mukaan lisää.
Värkki on halpaa ja tekeminen helppoa
ihan kotikeittiössäkin näin talvisaikaan.
Pitää vaan muistaa, ettei laita betonia viemäriin.


~~~~~~


Tällainen joulunavaus  täällä Tau(v)onpaikassa.
Hyvä, kun muistin ajoissa, että nämä olivat tuolla valusta purkamatta.
Josko joku innostuu tänä vuonna tai toisen adventin alla tästä,
sinänsä jo vanhasta ideasta.

Ajatus kulkee joulua kohti! 



 

10 kommenttia:

  1. Upean näköisiä! Mukavia tehdä ja adventtikynttelikkö on saajilleen suuri ilo. Jouluiset postaukset ovat nyt aivan paikallaan- onhan marraskuu jo yli puolen välin ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että näitä on mukava tehdä joulunodotuksen lahjaksi.
      Sitä ei vaan oikein hoksaa, että joulu on jo lähellä.
      On niin mustaa ja harmaata vielä.

      Poista
  2. Niin kauniita nämä betonityösi. Yksinkertaisen kauniita ja selkeälinjaisia! Tykkään!
    Täälläkin on jo joulu mielessä - monessakin mielessä. :) Viimeisimpänä tein teinien patukkakalenterit.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka tykkäyksestäsi.
      Nämä ovat tällaisia erilaisia kynttilänjalkoja.
      Pysyvät paikallaan ainakin! ;)

      Reipas sinä.
      Minulla tarkoitus tehdä yksi joululahjajoulukalenteri ensi viikolla.
      Ostosiin taidan tyytyä tässä kotona.

      Poista
    2. Joululahjajoulukalenteri kuulostaa ihanalle! <3

      Poista
    3. <3 Ja se on ihana. Jouluun asti yllätyksiä, pieniä synttärilahjoja ja jouluaattona pikkuisen isompi lahja.

      Poista
  3. Molemmat mallit ovat tyylikkäitä ja todella hienoja. Nämä itse tehdyt lahjat ovatkin merkityksellisiä, kun niihin jää tekijän tarina elämään ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiina. Se on totta, että näitäkin on kiva antaa lahjaksi. Tykkäävät tällaisista jutuista.

      Poista
  4. Nyt on super meininkiä. Ei nyt voi sanoa että äijämeininkiä mutta sanon kuitenkin😅Nämä on jus niitä oikeita betonijuttuja. Ei tarvita pitsiä eikä krumeluureja. Omatekemä muotti läjä betonia ja oikea mieli ja se on siinä. Annetaan adventtiajan tulla iloksemme. Halauksia🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa <3
      Näinpä se menee. Yksinkertaista, yksinkertaisesti.

      Poista