Mustikkamoussekakku ja ajatuksia isyydestä

Marraskuun toinen sunnuntai taitaa olla nykyään yhtä suuri kotien juhlapäivä

kuin toukokuun toisen sunnuntain äitienpäivä.

Pienet kädet ovat taas taiteilleet kortteja ja kätkeneet tekemiään salaisuuksia 

kaappeihin piiloon odottamaan sunnuntaita,

jolloin he voivat ojentaa ne omalle isälle,

vanhemmalle,

papalle, ukille, vaarille. 

Meidän perheessä nuo ajat ovat kaihoisa muisto,

mutta onnekseni saan seurata niitä lasten perheissä ja töissä marraskuisen juhlan alla.

Ja  iloksemme aina joku käy täälläkin tervehtimässä pappaa 

pienillä muistijaisilla ja maistijaisillakin.  

💙

Lapsemme ovat kyselleet, mitähän sitä laittaisi isälle,

kun nykyään isilläkin on lähes kaikkea, mitä he tarvitsevat.

Olen sanonut, että tärkeintä on kuitenkin aina muistaminen.

Puhelu ilostuttaa aina

ja piipahtaminen kahvikupposen äärellä on hyvä yhteinen hetki.

Onnitteluhalaus ja sen sanominen, mitä tuntee isää kohtaan on parasta.

Nyt, kun isä on kuulemassa ne sanat.

💙

Olen tänään virittäytynyt isänpäiväviikonlopun tunnelmiin

muistelemalla omaa isääni ja appeani sekä 

peilailemalla vanhempien miesten isyyttä ja tämän päivän isien roolia toisiinsa.

Ja onhan se muuttunut aikojen saatossa paljon.

Ennen isillä oli pääpaino elatuksen hankkimisessa ja ulkotöissä,

 äidit hoitivat kotia, lapsia ja tekivät kotitöitä.

Äitien ja isisen roolit olivat selvemmät.

  

💙

Siihen aikaan kun meistä tuli vuonna 1983 vanhempia,

tarjottiin synnytysvalmennusta ja vanhemmuuden infoja.

Isiä kannustettiin vauvojen hoitoon ja kerrottiin, että 

 kiintymyssuhde luodaan olemalla lapsen kanssa.

Vanhemmuuden alkumetrejä muistellessa tuli mieleeni 

hellyttävä ja nyt jo huvittavakin muisto ensimmäisistä vauvaöistä.

Kun olin imettänyt, Hän heräsi sitten röyhtäyttämään vauvan.

Yritettiin olla varmaankin tasapuolisia yöheräilyssä,

mutta pian totesin voivani hoitaa pienen sänkyyn asti itsekseni. 

~~~~

Ei vanhemmuuden jakamisen tarvitse ihan noin piirulleen kuitenkaan mennä.

Vanhemmuutta ei voi  mitata minuuteissa tai tekemisien määrässä.

Äitistä ei saa isää eikä isästä äitiä,

kun kummallakin on omat juttunsa ja vahvuutensa.

Minusta hyvä ohjenuora perheen hoidossa ja kotitöiden jakamisessa on ollut se,

että kumpi kerkeää, se tekee.

Tehdään ja touhutaan yhdessä,

ollaan lähellä ja läsnä,

saapuvilla.

💙

Isyyteen ja äitiyteen kertyy paljon vivahteita sukupolvien ketjusta.

Tärkeintä on, että ne ovat ihania asioita, joita kannattaa vaalia

ja että ne hoitavat lapsen ja vanhemman suhdetta.

Kun katselen poikiani, nuoria isiä,

heidän isyydessä näkyy sekä papoilta että isältään periytyneitä 

 tapoja, tottumuksia, sanontoja,

 mutta myös aivan uusiakin isyyden piirteitä.

He tulevat mummulaan hoitolaukkuinensa,

joihon he ovat pakanneet eväitä ja vaihtovaatteita.

He syöttävät ja juottavat lapsiaan,

heillä on arjen rutiinit ja säännöllisyytensä.

He luottavat itseensä isänä ja he pärjäävät lastensa kanssa.

Isän suuret kädet 

hypittävät polvilla 

nostavat olkapäille 

kantavat sylissä 

veistävät leluja. 

Isän suuret karheat kädet 

sanovat pitkin päivää: 

Rakastan sinua lapsi. 

Ne ovat teon sanoja 

niin vahvoja 

että kantavat 

halki elämän.

-Maaria Leinonen-

Tänä isänpäivänä muistan lämmöllä isääni ja hänen elämäänsä.

Hän oli jäänyt varhain lapsuudessa täysorvoksi

eikä hänellä ollut isän mallia.

Onnekseen hän oli saanut rinnalleen ihmisiä,

jotka antoivat hänelle rohkaisua ja elämästä selviämisen mallia.

Isäni oli ahkera ja taitava puuseppä, jonka käsissä syntyi monenmoisia kättentöitä.

Olin usein isän apuna ja opin häneltä elämäntaitoja, 

 sinnikkyyttä ja eteenpäin menemisen mieltä.

Isä näki työtä ympärillään ja  hän oli altis auttamaan.

Olen iloinen, että ehdin hyvästellä hänet ja sanoa hänelle miten paljosta olin kiitollinen hänelle.

~~~~

Tänään kiitän  lasteni isää,

joka on ollut mukanani kaikissa yhteisen elämämme käänteissä.

Iloissa ja vanhemmuuteen kasvamisen kivuissa.

Yhdessä olemme vieneet perhearkeamme eteenpäin

ja saaneet tuntea yhdessä arjen juhlaakin lastemme kanssa.

Hän on tässä talossa se, joka tuntuu pysyvän pystyssä,

vaikka kaikki tuntuu kaatuvan.

Isänpäivänä herkuttelemme kuvan mukaisella sinivalkoisella kakulla,

sillä se tuntui olevan myös isän suun mukaista,

raikasta ja mustikkaisen maukasta.

Ohjeen tähän löydät täältä, klik

Tässä kakussa ei ollut vaahtoutuvaa vaniljakastiketta,

mutta mousse oli täydellinen ilman sitäkin.

Onnellista isänpäivää ja maukkaita juhlakahveja sinulle ja läheisillesi.

💙