Nostalgisissa mökkitunnelmissa

Vuoden viimeisenä sunnuntaina piipahdimme pitkästä aikaa mökillä.

Lastenlapset siivosivat leikkitallin ja 

kävivät potkuttelemassa mökkinaapureilla,

sillä aikaa kun pappa lämmäytti meille pihasaunan ja paljun. 

Minä nautin kaikesta siitä mitä näin ja koin.

Sytyttelin kynttilöitä ulos lyhtyihin ja sisälle 

sekä  ihastelin talvista mökkimaisemaa ja sen rauhaa. 

Olihan se mukava elämys 

illan pimennyttyä kylpeä tässä vanhassa pihasaunassa

kymmenvuotiaiden tyttöjen kanssa.

Siellä kynttilänvalossa, tummien seinien ympäröimässä saunassa

kerroin lastenlapsilleni tämän saunan tarinaa.

Sitä, kuinka tämän tilan isäntä oli aikanaan tähän metsän reunaan tullessaan 

alkanut ensitöikseen rakentamaan saunaa,

vaikka vaimo olisi pitänyt talon rakentamista tärkeämpänä.

Tytöillä  riitti kyselemistä ja ihmettelemistä siinä löylytellessämme;

ihanko omalla luvalla ne tähän vaan alkoivat rakennella,

miten se mies jaksoi näitä hirsiä tehdä, 

miksi täällä ei ole valoja,

miten tämä sauna kestänyt näin pitkään, 

miten täällä on niin ihanat löylyt...

Siinäpä sitä on itsellekin ihmettelemistä kerrakseen.

Ja toisaalta on hienoa jakaa tätä kertomusta edelleen. 

Jos saunan seinähirret taitaisivat kertoa, 

niillä olisi monenmoisia tarinoita saunojista ja heidän jutteluistaan 

yli seitsemänkymmenen vuoden ajalta. 

Kirmasimme hangessa avojaloin ja pulahdimme paljuun.

Etsimme taivaankannelta sen kirkkainta tähteä

ja kuuntelimme illan pimeyttä.

Kuvittelimme eläinten katselevan metsänreunassa mökin suuntaan

ja ihmettelevän ihmisten erikoista tapaa istua vesiastiassa pakkasessa. ;)

Välillä kävimme tuvassa keittelemässä kaakaot ja kahvit 

sekä herkuttelemassa retkieväillä. 

Pitsiverhojen välistä ikkunasta pilkotti iltapäivän sininen hetki

ja kynttilöiden valo toi suloista hämyisää tunnelmaa tupaan.

Mökilläkin oli joulu! 

Rauhallinen, yksinkertainen juhlantuntu.

Jaettu ilo voi olla kaksinkertainen.

Tai joskus jopa moninkertainen.

<3 

Tämän mökkireissun jälkeen koin vielä 

uskomatonta sydänten ja sukupolvien välistä iloa.

Sain nimittäin tämän mökin entisten omistajien lapsenlapsilta 

viestiä tuolta Pohjanlahden takaa sen jälkeen, kun

Instagram välitti nämä tuokiokuvat heidän ilokseen. 

Siellä he kaihoten ja lämmöllä muistavat 

saunaa ja potkuria,

tuota mummulatunnelmaa,

isovanhempiensa työtä.

kaikkea tätä, jota me saamme nyt vaalia.

Sosiaalisesta mediasta voi olla paljon iloa!

Tauvonpaikan alkuperäiset lapsenlapset  ovat löytäneet minut  somen kautta

ja minä hoksannut heidät. 

Me sinänsä toisillemme vieraat ihmiset 

olemme tämän mökin pihapiirin kautta  toisillemme tutut

ja saamme aivan kuin elää yhdessä tätä paikkaaa  näin kuvien ja tämän blogin kautta.

Olen siitäkin iloinen, että olen saanut heiltä kuvamuistoja

meitä edeltäneiltä ajoilta

ja ehkäpä saan vielä kopion mm. tilasta otetusta vanhasta ilmakuvasta. 

Se minkälaista täällä oli ja mitä täällä tapahtui ennen meitä

on toki kiinnostavaa tietää!  

Vanhat kuvat ja tytärten muistot tuovat oman arvokkaan lisänsä 

meille tämän meille rakkaan paikan historiasta.

Pakkanen paukkuu nyt  nurkissa, 

mutta tänään auringon valo tervehti jo niin piristävästi, että 

mökkikautta kohti mennään kovaa vauhtia.

Mökkitunnelmissa,

Kaisu