Kesäkuun viimeinen päivä.
Hetki kotoilua
ja viikonlopun reissun jälkeistä palauttelua sekä pyykinpesua.
Eilisellä kauppareissulla harhauduin -tietoisesti- lankahyllylle,
josko sieltä löytyisi inspis pieneen käsityöhön.
Mielessä oli ollut kesäkassin virkkaaminen ja
katselin siinä harmaata, valkeaa ja mustaa pudoskudetta.
Niitä perusvärejä, jotka tuntuvat tutuilta ja turvallisilta valinnoilta.
Kysäisin ohimennen mieheltäni,
minkähän värin ottaisin ja hänen vastaus oli oitis kesäisen keltainen
-ja minulla vilahti siinä hetkessä jo syksyn kellankulta.
Virkata päkytin kassin melkeinpä yhdeltä istumalta takapihan
kesäisessä lämmössä.
Nautin helposta mallista ja nopeasti etenevästä työstä.
Maagiset sanat "aika tavaran kaupihtee".
Vuosikausia jemmaamani kesäkassin hihnat pääsivät kiertoon ja käyttöön.
Kassiosan säästän vielä siihen päivään,
että teen betonivaluja.
Virkkasin no 8 koukulla,
aloitukseen 21 silmukkaa,
lisäyksiä pohjan kulmissa ja
Pauliina -pudoskudetta meni liki koko rulla.
Ompelin kassin sisäsuulle ison nepparin.
Sitä etsiessäni nappipurkista löytyi tuo nappi,
jonka sävy sointui minusta kivasti kassin hihnoihin.
Se on yhdenlainen
"itsetehty, handmade, made by Kaisu"-merkki.
Aamuinen kuvailukierros pihan reunalla.
Juhannusruusu on kärsinyt vesisateesta ja tuulesta.
Sen kukoistamisen aika on ollut ja mennyt.
Keijuangervo paisuttelee nuppujaan
ja kohta se on vaalenpunaisena pallona tuon pyörän edessä.
Kukin kukoistaa vuorollaan.
Ajallaan.
Taitoin yhden ruusun oksan maljakkoon.
Se tuoksuu kesälle,
vapaudelle, lomalle,
mahdollisuudelle joko vaan olla tai tehdä sitä mitä just nyt tekee mieli.
Tänään nakkaan uuden kesäkassini olalle.
Lähdemme kävelylle omaan kotikaupunkiin
ja sen uuteen veistospuistoon.
Kesäaikana saattaa käydä niin,
että katse tähyää lomalle muualle
ja lähellä oleva kotoinen, kesäinen ja kaunis jää näkemättä sekä kokematta.
Oletko sinä muuten käynyt Raahessa?
Jos et ja satut ajelemaan täällä päin niin poikkeapa.
Täällä on kaikkea kivaa merellistä ja historiallista nähtävää sekä koettavaa.
~~~~~~~
Ihanaa kesäpäivää Sinulle!
🌸🍃🌸🍃🌸







Kerrassaan ihana kassi 😍. Tuollaisen haluaisin itsellekin.
VastaaPoistaRaahe on tosi ihana kaupunki. Siellä tulee aina välillä käytyä 🤗
Kanneli, kiitos tykkäyksestä. <3 Josko sinäkin lähdet virkkaamaan tällaisen?!
PoistaOllaan merenrantakaupunkilaisia molemmat.
Kerran olin siellä teillä oikein varta vasten visiitillä ja kaupunkiinne tutustumassa.