Ovi syksyyn on auennut

Kesä tuntuu kadonneen kuin taikaiskusta.

Syyskuun alun myötä siirryimme hetimiten 

syksyisiin tunnelmiin,

sillä viime yö oli jo todella kylmä;

 se tuntuu sekä ulkona että sisällä.

Linnut kerääntyvät parviin ja lehtiä leijailee maahan.

Syksy on eittämättä saapunut kaupunkiin!

Minä ja mitella-kantoside olemme tulleet tutuiksi viikossa

ja kolme viikkoa menee tällä sidehoidolla.

Diagnoosi tarkentui viiden päivän jälkeen solisluun murtumaksi ja

kipu on alkanut onneksi hellittämään pikkuhiljaa.

Elämä on ollut arvatenkin nyt viikon verran hiljaiseloa.

Arjen perustoimintoihin menee hissutellessa aikaa tuplasti 

ja oikeastaan on aika hankala tehdä mitään.

Ruutuaikaa on tullut vietettyä  rutkasti 

ja olen kuunnellut aikani kuluksi myös äänikirjoja

sekä ihan vaan lepäillyt.

Olin suunnitellut tähän syyskuun alkuun ikkunanpesua ja verhojen sekä kapan ompelua.

Nyt nämä suunnitelmat ovat hetkeksi hyllytettyinä,

mutta olen katsellut verhokankaita nettikaupoista ja piipahdin liikeessäkin katsomassa niitä.

Jotakin ruskeasävyistä tekisi mieleni,

mutta vielä ei ole "napannut" verhokankaissa.

Sensijaan löysin kierrätyskeskuksesta  tuon 

Isopahkalan tuikkukipon,

joka minusta sopi hyväksi aluksi 

meidän uudelle ruskealle kaudelle.

Puinen kynttilänjalka on vanha kirppislöytö

ja  vaasi on Jyskin tämän syksyn mallistoa.

~~~~

Mielenkiintoista,

 miten tuo väripaletti pyörii kodin sisustuksessa ja väreistä tykkäämisessä.

80 -luvulla meillä oli  

ruskeat, pallomaiset Lampukas-valaisimet

ja ruskean sävyiset sohvat sekä matot.

Mnien okrankeltaisten ja oranssin väristen syksyjen jälkeen tuli ruskea -fiilis.

Tuo maanläheinen väri tuntuu kivalle juuri nyt.

Tekstiilinahkaiset tyynyt saivat 

uuden sijansa sohvalta.

Ne olikin aikanaan helpot ommeltavat,

kun ompelin kankaat vaan päällekkäin oikealta puolelta.

Näin reunoihin tuli kiva yksityiskohta.

Puunsävy on todella kaunista ruskeaa.

Tänään olen iloinen ja tyytyväinen,  

ettei miehelläni ollut haluja eikä voimavaroja maalata noita ikkunoittemme pokia valkeaksi.

Minä nimittäin toivoin sitä vahvasti jossain vaiheessa.

Onneksi hän on tämän talon järki 

minun mieleenjuolahdusten rinnalla!

~~~~

Nyt siis toivon löytäväni ihanan verhokankaan.

Sitten kuntouduttuani ompelen siitä verhot tähän erkkeri-ikkunaan vain sivustoille

entisen neljän sijaan.

Pääsee pokat ja maisema reilusti näkyviin!

Ikkunoita en ehkä enää ehdi ja pysty pesemään väleistä

 (48 pintaa),

mutta poikani sanojen mukaan likaiset ikkunatkin pitävät tuulta ja sadetta.

Lohdullista ja vapauttavaa.

Opettavaista!

Kuvaa ottaessa katselin tuota ikkunasta näkyvää omenapuuta,

meidän vuodenaikojen seurantapuuta ja lintujen laulupuuta.

Tämän kodin rakentajat istuttivat sen vuonna 1984

ja tähän kohtaan sopii hyvin Tabermannin runo:

Se joka istuttaa puun,

vaikka tietää,

ettei koskaan näe

 sen kukkivan,

ei ole hölmö,

ei ole itsekäs.

Hän saa nautintonsa siitä, 

että joku muu tulee

joskus iloitsemaan ja 

nauttimaan sen kukinnasta.

Hän elää sananmukaisesti kahdessa ajassa:

hänelle ei kesä

lopu syksyllä.

🤎

Niin kaunis ajatus.

Ei kesä lopu syksyyn.

Se jatkuu

meissä, luonnossa,

teoissa,

muistoissa.

Syyskuisten päivien kauneutta ja iloa Sinulle. 

🤎

Toivottavasti pysyt kuulolla,

jos postauksissani on vähän pitempiä taukoja. 

Ja kiitos Ystäville ihanista tsemppiviesteistä,

joita olen saanut tänne ja puhelimeeni

 sekä toki livenäkin.

Muistaminen lohduttaa, virkistää, kannattelee!

En ole yksin!

🤎