6. syyskuuta 2023

Syksyisissä tunnelmissa

Syksyn vahvaa tuntua ja tuoksua on ilmassa. 
Itselläkin on ollut jo pitkään luovuttajan olo 
kukkapenkkien ja kesäkukkien kanssa.
Sadepäivät ovat tehneet niissä tehtävänsä 
ja kasvukausikin on auttamatta ohi.

Marjaomenapuun oksat kantavat vielä runsasta satoaan.
Pujottelin sen pieniä omenoita rautalankaan 
ja kiepsautin sen omenaiseksi kranssiksi.

Ei mitään erityisen ihmeellistä askartelua,
mutta sellaista terapeuttista mukavaa, kevyttä puuhastelua
arki-illan ratoksi,
hurjan syysyskän vastapainoksi
ja piristykseksi sisääntulon syyskattaukseen.

Tuon kivan lyhdyn bongasin muuten kesällä nettikirppikseltä
ja piikkilankakranssin tein mökillä.










Päivä menee levolle,
se on antanut
lämpönsä ja rakkautensa,
valaissut meitä 
silmillään.
Kun on ilta,
me tähyilemme viimeisiä säteitä,
sulkeudumme kaipaukseen ja kiitokseen.

-Niilo Rauhala-




Sytytin kynttilän läheisemme isän muistolle.
Olen viipyillyt tänään hänen luonaan ja näissä ajatuksissa,
luopumisessa ja lähdössä.

Laulun sanoin "elämä, sana niin suuri vielä on käsittämättä."

Elämä on kuin kämmenen leveys tai ei sitäkään.
Se on kuin kukka, joka kukoistaa ja kun tuuli käy yli sitä ei enää ole.

Elämä on kuin päivä, joka kallistuu iltaan ja vaipuu pois auringonlaskun myötä.
Tai kuin matka keväästä syksyyn.

Kuoleman viestin äärellä olemme ymmärtämättömiä
ja  tunnemme oman pienuutemme.

Niin oli  eilen illallakin.
Oli kysymyksiä ilman vastauksia.
Miksi näin varhain,
miksi lopulta näin yllättäen tuli hyvästien aika.
Oli hiljaisuutta ja kyyneleitä.


























 

6 kommenttia:

  1. Olipa lohduttavia kuvia ja kirjoitus, kun juuri eilen saimme myös suruviestin ihan läheisen poismenosta. Ei voi käsittää vieläkään, miten työikäinen ja hyväkuntoinen ihminen on poissa, ihan yllättäen. Tämä taas muistuttaa siitä, että elämä on juuri nyt, ei eilen eikä huomenna vaan tänään. Lämpimin ajatuksin toivotan teille voimia <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaoit tämän. <3
      Tulee rohkaisua jakaa tämän tyyppisiäkin postauksia.
      Elämä on tässä ja nyt niin monenlaisena.
      Ei ole vaan iloa ja touhuamista, diytä ja elämän eteenpäin menoa. Elämä on myös pysäytyksiä, pysähtymistä.

      Valoa ja voimaa Sinullekin asian äärelle! <3

      Poista
  2. <3 Voi, teilläkö on ollut surua! Lämmin osanotto!
    Hirmuisen ihana on tuo sinun kirppislöytölyhty. Ja kauniisti olet laittanut oven suuta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos ajatuksestasi. Suru koskettaa.

      On kiva välillä laittaa ulkonakin jotain pientä sievää.
      Kun kukatkin alkavat olla finaalissa ja katse tähyää jo kynttiläaikaan!

      Poista