23. heinäkuuta 2026

Betoniaskartelua pitkästä aikaa




Kesäloma 
on ihmiselle annettu, 
että tarkkaan miettisi, 
mitä kaikkea pitää 
sen aikana tehdä 
ja jättäisi sen sitten 
tekemättä. 

-Roope Lipasti-




Jätin kesälomasuunnitelmat ja -aikataulutukset tekemättä 
ja hyvä niin. 
Aikatauluton ja "päivä kerrallaan"  kesäloma on antanut 
aikaa ja tilaa monille asioille, 
joista olen pitkään haaveillut. 

Olemme olleet paljon kotona ja mökillä 
ja tehneet sitä, 
mikä kummastakin on tuntunut minäkin päivänä parhaimmalta. 

Olen miettinyt paljon kesäloman ydintä ja merkitystä itselle. 
Sitä mikä on nyt minulle sekä meille parasta ja tärkeintä. 
Kotoa/mökiltä lähteminen jonnekin reissun päälle 
ei ole ollut nyt se juttu, 
vaan pysähtyminen, 
yhdessä oleminen ja 
omien mieluisten asioiden tekeminen sekä niistä voimaantuminen. 

~~~~~~

Monena kesänä olen tehnyt betonitöitä ja tykännyt siitä. 
Tuotokseni ovat olleet monenmoisia kokeiluja 
ja kantapään kautta opettelua sekä oivaltamista.  
Monet tekeleistäni on jäänyt ulkosisustukseen 
ja niistä on ollut pitkästi kestävää iloa. 
Tekemiäni töitä löytyy täältä blogista tunnisteella
 #betoniaskartelu.

~~~~~~

Nyt pitkästä aikaa oli taas näiden betonijuttujen aika 
ja ostin pari S30-pussia mökille. 
Kesällä tämä homma on mukavan rentoa ja huoletonta pihalla letkuveden äärellä.  
Oli kiva sekoitella vettä ja kuivabetonia 
sekä tehdä kokeilevalla otteella uudenlaisiakin valuja. 

Tein muun muassas pieniä sieniä, jotka valoin kissanruokakuppeihin.
 Jalan valoin vessapaperihylsyyn, 
joka tuntui toimivan oikein hyvänä muottina. 




Yleensä olen jättänyt työt betonipinnalle, 
mutta tällä kertaa maalasin sienet. 
Kumpi sinusta parempi;
ensimmäisen kuvan maalatut sienet vai nuo betoninväriset?




Tonttujen perhe kasvoi tänä kesänä tuolla oikeanpuoleisella hahmolla. 
Nämä tontut on valettu sukkiin. 
 Jalat, kaula ja nenä on erotettu kumilenkulla, 
jonka jälkeen sukan varsi on solmittu.  
Solmu jää toisesta sukasta tehdyn pipon alle. 




Vanhat kumisaappaat kierrättyivät näiden saappaiden muoteiksi. 
Otin  kumppareista tällä kertaa vuorikankaan pois 
ja se ehkä helpotti saappaiden repimistä pois valun päältä. 
Sitasin mökiltä löytyneen lasten vanhan vyön varsien ympärille. 
Sekin muisto menneistä kesistä 
-ja vöistäkin.

~~~~~~~~

Betoniruusuja olen tehnyt paljon.
Nytkin niitä syntyi silikonivuokassa massan lopusta. 
Olen painanut valuun rautalanganpätkän kiinnitystä varten. 




Tämä kuva on minun puojista, 
Pöydälle on kerääntynyt betonitöitä ja monenlaisia aarteita 
sekä vanhoja esineitä, 
joita olen ajatellut käyttää mökillä tai jatkojalostaa. 




Tuolta pöydältä löytyi myös tämä hevosenkenkä,
joka sai paikkansa Tupperwaren astiassa valamaani ovistopparissa. 
Astian kuviot tulivat minusta kivasti esille valussa. 

Mietin, josko pyöritän narua stopparin alaosan ympäri,
mutta se jäi nyt vielä ajatuksen tasolle.
Ehkäpä sitten, kun uusi ovi on asennettu,
asia on ajankohtainen ja toteutan ajatuksen. 

Nämä jutut tein ensimmäisestä säkistä. 
Toisesta säkistä tekemäni valut jäivät kuivamaan 
ja mielenkiinnolla odotan,
tuliko niistä sellaisia kuin ajattelin ja yritin tehdä. 
Palaan niihin toisen kerran. 




Kesälomaterveiset sinulle! 
Toivotaan, että saadaan vielä lämpimiä päiviä 
ja aurinkoakin! 

Ja arpajaisiin ehtii vielä mukaan viikon ajan! 



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti