Lokakuiset kolme kuvaa

Lokakuun loppu häämöttää.

On "kolme kuvaa" -haasteen sanojen ja kuvien aika. 

Monenmoista "ällää" olisi ollut tarjolla, 

mutta valitsin tähän haasteeseen nämä kolme.  

Lastenlasten lahjapyyhkeet

Viimeisimmät synttärilahjat on annettu 

ja voin vilauttaa lahjoja täälläkin. 

Tällä kertaa hyödynsin avaimenperistä jääneitä suikaleita. 

Tuo ’siirtolapuutarhan’ kaistale sointui minusta erityisen kauniisti tuohon pyyhkeeseen 

ja kangassomistus näytti muuten ensimmäisen pesun jälkeenkin oikein hyvältä siinä. 

Kivat viestit tuli lahjojen saajilta.

Mieluisia tuntuvat olevan nämä pehmoiset lahjatkin.

Lomapäivän leppoisuutta 

Kun meillä ei ole enää koululaisia, 

 päätin pitää tällä kertaa syyslomaviikon sijaan pidennetyt viikonloput. 

Yhtenä päivänä kävimme pojan perheen kanssa luontoretkellä. 

Siinä pitkospuilla ja poluilla käyskennellessä 

ihmettelin  jälleen kerran tätä syksynkin rytmiä ja Luojan töitä.  

Sitä, että kaikki puut eivät ole yhtä aikaa ruskaisia 

ja  että ne ei varista lehtiään samaan aikaan. 

Kauneutta on piisannut taas pitkälle aikaa 

ja vieläkin on syksyn keltakultaa koivuissa. 

Lihapullakiusaus

Syyskesästä kerran oli tuttu

 "mitähän sitä tänään syötäisiin" -kysymys mielessä. 

Pakastekaapista löytyi perunasipuliseos -pussi

ja Kivikylän gluteenittomat lihapullat -rasia.

 Se oli sitten siinä, meidän sen kertaisen iltaruoan värkit.

Lihapullakiusaus.

Tykästyivät siihen,

joten on tullut tehtyä sitä uudelleenkin. 

Elikä laitan vuoan pohjalle puoli kiloa perunasipulisuikaleita,

niiden päälle tasaisesti lihapullat 

ja rouhittavaa Chicken & Steak -maustetta, 

joka on muuten hyvä mauste moneen! 

Päälle loput puoli kiloa perunaseosta 

sekä pari purkkia kermaa.

Paisto 200 ja varaan siihen 1,5-2 tuntia, 

jotta perunat ovat varmasti kypsyneet. 

Onko tämä tuttu kiusausversio sinulle?

Lähdetkö kokeilemaan? 

~~~~~~

Siinä oli minun lokakuiset  l-kuvani, 

ole hyvä!

Ja kiitos Krisiinalle tästä haasteesta, 

joka kääntyy auttamattomasti loppusuoralle! 

Huovutetut kuurankukkalapaset

Pakkasaamuja, 

jäähileitä, 

kuurankukkia,

jääkuorrutteisia oksia,  

jääriitteisiä merenrantoja ja ojia, 

jäisiä autonikkunoita.

Niistä on viimeisimmät kauniit, 

talveen kallistuvat aamut tehty.

Ja tietenkin punaisista näpeistä ja punoittavasta nenänpäästä, 

kun pakkasaamu aina yllättää aamuisen lähtijän.

Syysloman aluksi neuloin Lettlopp- lankojen jämäkeristä 

 itselleni lämpöiset lapaset tällä ohjeella. 

Ohjeessa on ns. tökätty peukalo

ja se sopii oikein hyvin näihin huovutettuihin versioihin.

Oikaisin peukalon osalta tällä kertaa toteamalla, '

että peukalokiilan tekeminen on turhaa hifistelyä huovutettuun lapaseen,

vaikka kyllä tällä ohjeella tuli kerrattain  oikein hyvin istuvat lapaset.

Halusin lapasiini jotain pientä sievää

ja ompelin ilman sen kummempia malleja ja mittaamisia 

nuo lumihiutaleet tai kuurankukat.

Myöhemmin hoksasin, että olisihan nuo tietenkin voineet olla valkeat,

mutta koska jämälangat niin näillä mentiin.

Ennen huovutuspesua lapaset näyttivät valtavan isoilta.

Pesun jälkeen jouduin kuitenkin venyttämään niitä käteeni.

 Lapasen pinta on tiivis, huopainen ja ihanan villainen.

Peukalosta tuli aavistuksen reilu, muttei kuitenkaan kädessä tunnu huonolle.

Syyslomaviikon maanantai.

Sovimme, että loma ei ole välttämättä lähtemistä.

Se voi olla myös olemista.

Kotoilua, puuhastelua, yhdessä tekemistä.

Miehet alkoivat tekemään pientä pintaremppaa

poikien huoneisiin.

Kiva päästä sitten järjestelemään yläkertaa 

tämän elämäntilanteen mukaiseksi ja näköiseksi

sekä ehkäpä vähän konmarittamaan tavaraakin siinä sivussa.

Itse suuntasin aamusta pihahommiin.

Haravoin  kivasti kahisevia, 

pakkasen puremia lehtiä 

ja katkoin perennapenkistä kukkien varret pois.

Pakkanen on loihtinut kauniita jäähilekuorrutuksia lehdille ja oksille.

Nautin niistä, 

lomapäivän kiireettömyydestä ja 

matalalta paistavasta auringosta.

Levollista lomaviikkoa lomalaisille ja työniloa työviikkoa aloittaneille!

 

Syystunnelmia mökiltä

Lokakuun puoliväli.

Suomessa on ollut kovin sateisia päiviä 

ja täällä seutukunnassa on koettu myös ennennäkemättömiä syystulvia.

Perjantaina oli onneksemme sateeton päivä.

Suuntasimme heti töiden jälkeen mökille laittamaan pihapiiriä talvikuntoon.

Aurinko loi vielä viipyilevää  valoa ja venyviä varjoja, 

kesän iloa ja muistoja palauttavia valonsäikeitä pihaan.

Siinä tunnelmassa oli levollista, 

joskin jollakin tapaa haikeaakin päätellä mökkikautta.

Kannoimme puutarhakalusteet puojiin 

ja kääntelin ruukuttamani perennat talvilevolle.

Leikkasimme perennat alas kukkapenkeistä.

Humalan pitkät toisiinsa kietoutuneet kasvustot houkuttelivat 

kiepsauttamaan kranssin.

Hoksasin siinä värkätessäni, 

että tänä kesänä en olekaan tainnutkaan kransseja tehdä.

Niin erilaisia kesät ja kiinnostukset sekä kesätekemiset voivat olla kättentöiden osaltakin.

Lämmitimme pihasaunan ja istuimme pitkään sen leppeissä löylyissä.

Ynnäsimme mennyttä kesää.

Se on ollut kovin erilainen kuin esimerkiksi 27 kesää sitten.

Mökkikirjassa olevien merkintöjen määrä on vähäisempi

ja mitään mainittavia projekteja emme ole tänä kevänä tehneet.

Elämäntilanteet muuttuvat ja me 

sekä meidän tarpeemme ja tekemisemme sekä 

terveytemme  muuttuvat aikojen saatossa.

Nähtäväksi jää mikä on mökin tulevaisuus.

Tällä hetkellä vaalimme sitä hyvillä mielin.

Käymme siellä silloin,  kun se tuntuu hyvälle ja 

teemme suunnitelmia tulevien päivien varalle.

Lehtien syksyinen, kahiseva matto verhoaa koivukujaa ja mökin pihaa.

Pian tienoon valaisee lumen valko.

Vuodenajat seuraavat väistämättä toinen toistaan

ja meidän elämämme etenee siinä rinnalla oman käsikirjoituksensa mukaan.

Siihen on turvallista luottaa

ja iloita tästä hetkestä,

tämän hetken kauneudesta 

sekä näistä omalla tavallaan uutta kesää valmistelevista syystouhuistakin.

 

Pulahduksia kylmenevään mereen

Tästä kotimme läheisestä merenrannasta on tullut minulle pikaisen piipahtamisen paikka,

jossa olen käynyt pulahtamassa  raittiiseen veteen lähes joka toinen päivä.

Kylmän veden jälkeen veri tuntuu kohisevan kivasti kropassa ja 

olo "tuntuu aivan uudelta". 

Vesi vie väsymyksen ja antaa tilalle virkistyksen.

Maanantai-iltana merenrannan maisema oli levollisen kaunis.

Silloin ei tuullut!

Se ruukataan meilläpäin mainita,

sillä yleensä täällä on sanonnan mukaan on vuodessa 

360 tuulista päivää ja viitenä myrskyää.

Tässä syksyisessä maisemassa silmiin osui monia kauniita kiinnekohtia;

rannoilta näkyvien syksyisten puiden värit,

kaislojen kelta,

kasvien väljähtynyt vihreys, 

veden tyyneys,

taivaan rannan ja meren sulautuminen toisiinsa

ja sinisen taivaan pilvien kulku.

Uinnin jälkeen katselin niitä 

ja nautin olostani sekä maisemasta.

 

Tänään olin taas samaisella rannalla.

Pilvet olivat tummia ja sataa tihuutteli keveää sadetta.

Aallot löivät rantaan

ja hiekalle nousi veden kuljettamia syksyn lehtiä ja merilevää.

Maisema oli aavistuksen synkkä

ja tuuli toi siihen oman kylmyytensä,

voimansa

ja ilmassa oli kylmenevien päivien tuntu.

Maiseman levollisuus oli vaihtunut nyt meren levottomuuteen,

tuuleen ja aaltojen vaahtopäihin.

Viime yön aikaan oli kuulema täällä sadellut jo lunta,

joka oli sulanut heti pois

eli talvea teettelee.

Jos mielin tätä harrastusta jatkaa,

pitänee hakea avain avantouintipaikalle ja  siirtyä toiselle rannalle.

Eräänä syksynä lähdin näin karaisemaan itseäni ja kävin avannossakin,

mutta se kariutui muistaakseni johonkin flunssaan tai vastaavaan jo marraskuussa.

Saapa nähdä miten nyt käy,

mutta kylmenevään veteen pulahtaminen on ollut kyllä mukavaa omien rajojen kokeilua, 

joka on tuonut hyvää mieltä, oloa ja iloa elämään.

Oletko sinä harrastanut kylmävesi-/avantouintia?

Minkälaisia kokemuksia sinulla on siitä?

~~~~~

Mukavaa alkanutta viikkoa itsekullekin!

Kaisu

Virkattu pipo ja omenapuun syksy

Tänään aurinko helli meitä ja oli oikein kaunis lokakuinen lauantaipäivä.

Laittelimme kotipihaa nuorimmaiseni ja lastenlasten kanssa talvikuntoon

Siinä ruohonleikkuun lomassa nappasin kuvan

virkkaamastani piposta,

jonka tein valmiiksi aamulla.

Tein tämän tyttäreni "tilauksesta".

Tällainen pipo on kuulema mieluinen tänä syksynä

ja nyt alkaakin olla jo kovasti tarvetta päähineille,

sillä yöt ovat jo kylmiä ja jossakin on satanut luntakin.

Pipo tehdään kiinteillä silmukoilla.

Se virkataan sivusuunnassa ja siinä virkkuukoukku työnnetään aina silmukan takaosan läpi

ja näin saadaan patenttineuleen näköinen pinta.

Rivin lopussa tehdään aina yksi ketjusilmä, 

jolla ikäänkuin noustaan seuraavalle riville.

Aloitus- ja lopetusreunan yhteenompelun jälkeen pujottelin langan yläosan reunaan,

kiristin reunan suppuun ja ompelin reiän kiinni.

Tämän pipon leveys on 46 cm ja korkeus 45 cm, 

koska tytär halusi kääntää reunan korkeasti ja reuna on kaksinkertaisesti käännetty.

Lankana käytin Novita Baby Wool -lankaa

ja virkkuukoukun no oli 4.

Tämä pipo on kuulema samuji- tyylinen.

Youtubesta löytyy ohjevideo tämän tyyliselle pipolle

mm. hakusanalla :  Crochet ribbed hat.

Minä olen ihastellut ja ihmetellyt tätä meidän vanhaa marjaomenapuuta.

Se oli tänäkin syksynä kuin pistetty täyteen punaisia, syötävän hyviä omppuja,

joista tein myös paljon uunihilloa.

Eräänä päivänä puuhun pelmahti räkättirastasparvi

ja siinä kävi melkoinen häsellys,

kun ne nauttivat yläoksien omenat  parempiin suihin.

Istuin olohuoneen sohvalla ja salakuvasin lintujen sadonkorjuujuhlia.

"Luonto antaa,

luonto ottaa", 

totesi mieheni.

Syksy on tarjonnut taas parastaan!

Kiireettömyyttä,

 kauneutta.

kynttilänvaloa,

käsityöiltoja.

On syksy niin ihmeellinen!

Monta kertaa on pitänyt todeta niin 

ja tämän syksyn ihmeistä kertovan laulun sanat

ovat nousseet mieleen.

~~~~~~~

Leppoisaa  lokakuista lauantai-iltaa Sinulle!

Miten sinun syksyysi kuuluu?

-Kaisu-

Syksyinen kotipiha

Tämä viikonloppu on ollut käsittämättömän lämmin.

Mittari näytti päivällä parhaimmillaan 20 astetta ja

tuulikin tuntui niin lempeältä.

Sain eilen tehtyä tekemättömät syystyöt 

ja tänään oli mukava kierrellä katselemassa syksyistä kotipihaa.

Suopursusta kietomani kranssi sai välilaskupaikan betonipöydältä.

Se saattaa saada kyllä siirron kranssien pihlajaan,

johon olen ripustanut "käytöstä poistetut" kranssit.

Siellä ne roikkuvat

-kuin yhdenlaiset tuulenpesät-

muistoina.

Takapihalla katselin arvioivasti omenapuuta,

joka on olohuoneen ikkunan edustalla

Sen oksat kasvavat uhkaavasti taloa kohti

ja mieheni on muutaman kerran ehdottanut josko se kaadettaisiin pois.

Oksat ojentelevat  kyllä ikkunalasia ja seinää kohden.

Tämä 35 vuotta vanha marjaomenapuu on 

meidän linnunlaulu- ja vuodenaikapuu.

Ehkä sahaamme siitä talonpuoleisen oksan

ja annamme puun vielä tuoda kevään iloa valkoisena kukkapilvenä ja 

 syksyllä  punaisien  omenoiden ja kullankeltaisien lehtien väriloistoa.

Talvella omenapuun  tummat oksat ovat kauniit lumen valkoa vasten.

Ei sellaista silmän iloa kyllä raski hävittää! <3

Pihalla käyskennellessä ajatukseni lensivät kuin syksyiset lehdet

menneissä keväissä, kesissä, syksyissä.
💛

Katse pysähtyi hiekkalaatikolle, 

joka viettää hiljaiseloa pihan perällä. 

Siinä se kaipailee leikkijöitä. 

Autot ovat parkissa ja ruohokin on ottanut jo sijaa.

Ajatus kulki jo tulevaan kesään, kesiin.

Laitoin perheryhmään viestin,

onko tilausta uudelle hiekalle,

säilytetäänkö hiekkalaatikko ja  auringon paahtamat hiekkalelut tulevaan, tuleviin kesiin.

Onneksi meillä on  talven selkonen aikaa miettiä sitä! 

Kullan keltaa on kaikkialla,

Suurin osa omenapuun lehdistä oli lentänyt  yön aikana syreenipensasaidan viereen

keltaiseksi pannaksi, 

mutta lähimetsän haavat ovat vielä syysasussaan.

Pienessä vaahterassa on ensimmäinen kunnon syysasu.

Puupinon kuivat leivinuunihalot pilkistävät ruskan keskellä

ja lupaavat lämpöä talven varalle.

Tänään on ollut liikkeellä hyvää mieltä 

ja iloa auringonsäteistä.

On ollut helppo hymyillä

ja on tullut useampaan otteeseen  ihmeteltyä ääneen,

 miten vielä tämä lokakuu hellii meitä lämmöllä.

💛💛💛

Viikonloppu tuntuu kuluvan aivan kuin siivillä,

lentävän tuulen mukana niin ettei kiinni saa.

Mukavaa uutta työviikkoa.

Kohta se on taas perjantai ja meidän alueen syysloma alkaa silloin! 

-Kaisu-

Syyssunnuntain tunnelmia

Tämänkin kauniin peltomaiseman ohitse kulki aamuinen lenkkipolkuni.

Sisäinen minäni kaipasi tänään erityisesti luonnon helmaan ja meren rantaan. 

Seisoin pitkään tässä meren rannalla,

aavan, äärettömältä tuntuvan  vesimassan äärellä.

Vesi oli paennut kymmeniä metrejä

ja paljastanut rannan hiekan, kivet ja meren kuljettamat puut.

Siinä oli näkysällä kaikki se,

minkä meri yleensä kätkee alleen,

peittää pauhaavien aaltojensa alle.

Katselin kuivaa merenpohjaa ja ajattelin,

että joskus itselläkin on samantapainen olo,

kun voima ja jaksaminen on paennut.

On jäljellä vain rahiseva hiekka,  karikot ja kannot.

Kun voimat ja hyvä mieli taas palautuvat,

kaikki kuona peittyy ja mielenmaisemakin näyttää sekä tuntuu taas hyvältä.

Vastarannalta näkyi kirkontorni ja kuvittelin kuulevani sunnuntaisten kirkonkellojen äänen.

Tässä luonnonhelmassa, veden partaalla oli minun hiljentymisen paikka;

kirkkoni katto taivaan sinessä ja musiikkina muuttolintujen kaihoisat matkalaulut.

Viileän ja sateisen kesän jälkeen myös tämä syksy on ollut erilainen, erikoinen.
Viljat ovat monin paikoin vielä puimatta.

Kesän vihreys on vaihtunut hitaasti syksyn väreihin 

ja nyt nämä syksyn värit ovat sävyttäneet maisemaa yllättävän pitkään.

Ruskan värit ovat tuoneet kauneutta vielä lokakuullekin.

 Se on ollut oivaa väriterapiaa.

~~~~~~~~~

Kiersin kotipihassakin kiireettömän syyskatselmuksen.

Särkynyt sydän  ja pikkusydän olivat  keränneet kauniita kosteuden kyyneleitä lehdilleen.

Pensashanhikin kukat ovat kuin
 syyspäivän pieniä aurinkoja ja 

haavan keltaiset lehdet ovat kuin lehtikultaa ruskettuneiden koivunlehtien seassa.

Löysin paljon ihania, kauniita, pieniä sieviä yksityiskohtia.

Niin kuin nämä Jasmikkeen lehdetkin;
kuin syksyistä pyykkiä narulla kuivamassa. 

Omenapuussa  -ja maassa - on vielä omenoita vierasvaraksi syksyisille lintuystäville.

Uusi pistolapioni odottaa kukkapenkissä kasvien siirtoa.

Alppiruusun paikka on jo siinä tyhjänä.

Ehkä ensi keväänä uudella innolla tartun tähän suunnitelmaan,

sillä enään ei tunnu olevan intoa eikä virtaa.

Tässä kukkaruukussa on kukkii äitienpäivänä saamani Hortensia,
lämmin ajatus. <3

Porraspielessä se on muistuttanut minua ihanista lapsistamme,
arjesta ja juhlasta,

kasvun ihmeestä,

elämän jatkumisesta,
vuodenaikojen vaihtumisesta.

Kohta upean Hortensiankin aika on ohi.
Kylmyys hiipii puutarhaan, portaiden luo
ja ottaa kukkani omakseen.

Minulle jää kaunis muisto
ja toivo uudesta äitienpäivästä ja Hortensiasta,

uudesta keväästä, kesästä,
uudesta kasvukaudesta ja
värikkäästä syksystä...

~~~~~~

Sunnuntai-illan pimeys on peittänyt kauniin syksyn alleen.
Huomenna avataan taas työn ovia
ja löydetään lokakuisen maanantain ilot
sekä kohdataan ehkä haasteitakin.

Lokakuisten päivien kauniita hetkiä toivottelen Sinulle!


~~Kaisu~~