Parin viikon sisään on työpaikalla ollut kahdet eläkejuhlat.
Yhteinen työaika on päättynyt.
On muisteltu menneitä ja jätetty haikeita hyvästejä,
mutta päällimmäisenä juhlakahvittelun lomassa on ollut kuitenkin
ilo ja kiitollisuus siitä,
että saimme tämän yhteisen matkan.
Tiimiläisinä olemme oppineet toisiltamme paljon.
Olemme jakaneet monenkirjavia päiviä ja monenlaisia tilanteita.
Olemme nauraneet ja joskus itkeneetkin,
ihmetelleet ja kyselleet muutosten äärellä
ja lopulta todenneet, että kyllä tämä tästä,
päivä kerrallaan,
yhdessä huomiseen luottaen.
Yhteiseltä taipaleelta jäi huikeita muistoja
ja muistojen värikäs helminauha
-tai tulppaanikimppu.
Lupasin tehdä onnittelukortin toiseen eläkejuhlaan,
vaikka ei minulla ollut mitään suuria ideoita siihen.
Ajattelin, että lämmin ajatus riittää.
Luotin askartelulaatikon jemmojen vievän ajatustani eteenpäin.
Laatikosta löytyi tulppaanikortti,
silkkinauhan pätkä sekä
joulukorttiaskarteluista jääneitä helmitarroja.
Tuo silkkinauha on muuten sellainen puseroiden sisässä oleva ripustuslenkki.
Kannatta nekin napsia talteen tulevan tarapeen varalle!
Kortissa olevasta kimpusta tuli mieleeni Marleena Ansion runo:
Haluaisin poimia sinulle
kukkakimpun, jossa on
kaikki maailman
kauneimmat kukat,
kaikki maailman
ihanimmat värit
ja kaikki maailman
suloisimmat tuoksut.
Ja kun ojentaisin
kimpun sinulle,
toivoisin, että
ne kaikki kukat
jäisivät kukkimaan
jokaiseen päivääsi.
-marleena ansio-
Niin paljon kaunista
ja hyvää sitä toivoisi ihanalle ihmiselle,
työystävälle, tuleviin päiviin.
Että olisi niitä kaikin puolin huolettomia eläkepäiviä
sekä terveyttä ja mahdollisuutta tehdä itselle mieluisia asioita.
Onnittelukorttiin kirjoitin Eeva Heilalan runon.
Minusta se sopi tähän hetkeen.
Kannamme aikamme kuvaa.
Ensimäistä pukua ei koskaan voi pudottaa päältään.
Sen päälle vain puetaan aina uudet,
joiden alta kohoaa vanhin kaulus,
vilkkuu hihansuu pitseinään
ja piikkilangan repimä helma.
On mahdotonta päättää,
missä puvussa elämä on tarjonnut parastaan.
Etappeja tulee,
mutta tie jatkuu eläkeläisten kanssakin!
Ruokatreffit on jo suunnitteilla.
Ja sitten taas muistellaan ja kuullaan eläkepäivien kuulumiset,
jotka tuntuvat monella olevan aika kiireiset!




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti