23. marraskuuta 2023

Kuusikossa

Kuusikossa on minusta kaunis sana.
Se tuo mieleeni näin joulun alla talvisen kuusimetsän,
 pieniä kuusen taimia isojen kuusien katveessa,
kevyttä lunta vihreillä oksilla ja 
eläinten jälkiä hangella.

Talvinen metsä ja metsän joulu ovat perinteinen suomalainen 
mielenmaisema joulusta.
Siellä kuusikossa hiippailee satujen joulutontut 
ja  jouluenkeli, joka laulun sanojen mukaan "hiihtää hiljaa kuutamolla". 
Sinne metsän siimekseen metsän väki kokoontuu viettämään joulua.




Ostin viikolla elämäni ensimmäisen jouluisen/talvisen 
tuplapussilakanan Tokmannilta.
En halunnut tonttuja enkä sydämiä enkä punaista.
Tykästyin tuohon kuusikuviointiin.
Nyt nukumme sitten kuusikossa ja uni on kyllä maittanut.
 
Lakanasetin myötä innostuin ompelemaan kuusia
 makkarin seinällä olevaan ikkunanpokaan.




Päivitin saman tien vuosien takaisen käpykranssin pienellä kuusella.
Ehkäpä menemmekin tällä ovikoristeella jouluun ja talveen.






Kuusia siellä,
kuusia täällä.
Kuusikko -verhokappa keittiössä,
 pieniä kuusentaimia maljakoissa ja 
kuusikynttilöitä hyllyllä.




Porraspielen pieni kuusi on saanut lumihunnun harteilleen ja 
jouluiset valot tuikkivat pehmeästi lumen alta.
Kuuset saattelevat minua jouluiseen tunnelmaan.

Joulukuusikin tavallinen puu
huomaamaton kaltaistensa joukossa
vain osa arkista metsää
ja sitten yhtäkkiä
ihan erilainen
tärkeä
joulupuu 
tähdin 
kynttilöin.

-Maaria Leinonen-


















 

6 kommenttia:

  1. Kauniita pieniä somistuksia! Minäkin laitoin viime viikonloppuna Kuusikko-kapat keittiön ikkunoihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat tällaisia "neutraaleja" somistuksia, mitkä voivat jäädä vielä joulun jälkeenkin kodin sisustukseen. Talvisia! Ja Kuusikko -kappakin sopii alkuvuodestakin oikein hyvin. Oliko sinulla mustavalkoinen myös? ;)

      Poista
  2. Kaunis ja ihanaa metsän/talven/joulun ajan tunnelmaa❤️
    Hurmaavat nuo ommellut puut.
    Kranssit piristävät aina.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi.
      Jouluista, talvista, metsäistä.
      Kotoista. <3

      Kranssit ovat kyllä kivoja, kun niitä voi tuunata tilanteen ja vuodenajan mukaan.
      Tämäkin käpykranssi oli aikansa luonnollisen ruskea, sitten suihkautin siihen valkoisen sprayn, jonka olen uusannut jo muutaman kerran uudelleen. Nyt sai tuon kuusen ja taas toisten ehkä jonkun muun muutoksen taas.

      Ihanaa joulunalusaikaa Sinulle!

      Poista
  3. Kauniita kuusikoristeita ja ihania ajatuksia kuusista ja kuusikosta. Se on kyllä kaunis sana 💛.

    Pitkästä aikaa täällä blogissa. En ole pystynyt kännykällä kommentoimaan, kun jotkut evästeet ovat sen estäneet. Nyt aikani kuluksi tutkin asiaa ja sain ilmeisesti ongelman ratkaistua ☺️

    Mukavaa viikonloppua 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on joku probleema kännykällä kommentoinnin esteenä. Olisi kiva ihania hymiöitäkin käyttää näissä vastauksissa. Ehkäpä joku päivä otan asiaksi selvittää sen pulman!

      Poista