17. joulukuuta 2023

Joulutunnelman nostatusta



Jouluvalmisteluihini kuuluu olennaisena osana leipominen.
Joulutunnelma nousee kuin pullataikina jouluisia herkkuja tehdessä ja 
siinä kotoisassa leivonnaisten tuoksussa ja tuoksumuistojen äärellä.

Eilen tein aamusta pullataikinan puoleentoista litraan nestettä.
Lapsia ja lapsenlapsia oli tulossa mummulaan 
ja ajattelin yllättää heidän lämpimäisillä
ja samalla leipoa joulukahvipöytäänkin tarjottavaa.

En säästellyt värkeissä eli käytin voita ja reilusti kardemummaa, 
 sitä Santa Marian jauhettua, täyteläisen tuoksuvaa, jota käytän juhlapullaan.
Se on vähän tyyriimpää kuin esim. Sallisen putkilokardemumma. 
Taikinasta tuli jotenkin niin lutuisen pehmeää ja leipoutuvaa, 
että olin siitä jo innossani.

Leivoin bostonkakkuja.
Ne maistuvat jälkipolvilleni 
ja olivathan ne edesmenneen isänikin herkkua.

Leivoin bostonpullat leipä- ja irtopohjavuokiin.
Iloitsin, että vihdoinkin olin ostanut vuokasprayta 
ja astunut siltä osin tälle vuosiikymmenelle! 
Pullat irtosivat vuokista ilon kautta!






Kokeilin myös monissa tämän joulunalusajan lehtitaikinaohjeissa näkemääni 
joulutähden tekoa pullataikinaan.








Ohje toimi,  
mutta ehkä teen pikkuisen pienemmän ympyrän toisen kerran.
Ihan kiva kokeilu ja hyvä yritys tämäkin. 
Tästä voikin leikata tarjolle moneen malliin
tai voihan siitä kotioloissa murtaa sen kokoisen palan kuin tahtoo.




Joulutunnelma nousee hyvästä fiiliksestä,
mutta epätoivon tunnelma meinasi nousta uunin kanssa.
Meillä on nimittäin uusi hella ja harjoittelen uunin kiertoilman käyttöä. 
Leipomukseni meinaavat palaa toisesta kulmalta ja 
tulee epätasaista paistojälkeä.
Tyydyin lopulta paistamaan pellin kerrallaan.

Pulla oli kuitenkin maullaan 
ja sai kehuja ulkonaisista kauneusvirheistä huolimatta.
Voilla leivottua
-ja joulumielellä tehtyä. 




Nyt syttyi kolmas kynttilä.
Joulu on lähellä ja tunnelma tiivistyy.
Pari päivää vielä töitä ja sitten alkaakin tervetullut joulun loma.

Tämä on ihanaa valmisteluiden, odotuksen 
ja salaisuuksien aikaa.

Nautitaan siitä kukin tavallamme.



















 

7 kommenttia:

  1. Voi ihanuus nenääni tuoksuu aivan ruudun läpi pullan tuoksu.
    Olet leiponut niin upeita ihanuuksia, todellakin herkulliset näköistä.
    Niin parasta aikaa tämä joulunaika ja sen tuomat ihanat puuhat.
    Mukavia hetkiä viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Se on juurikin niin, että ihanista puuhista tulee se joulumieli. Joulun juhla tulee tehdenkin, vaikka saapuu toki tekemättäkin! Kohta pääsen kokopäiväisesti valmistautumaan jouluun; se tuntuu nyt parhaudelle!

      Poista
  2. Voi ihanuus mitä upeaa bostonpullaa. Ihan täällä kuola valuu suupielestä.
    Minunkin mielestä juhlaleivonnaisiin kannattaa käyttää kunnon voita ja mausteita. Tulee aivan erilaiset herkut ja herkuistahan se juhlakin on tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bostonpulla on kyllä herkkua ja juhlaisaa.
      Kyllä minä toisen satsin saan tässä tehdä, että piisaa kaikille herkkusuille joulunaikana!

      Ihanaa joulunaikaa SInulle ja kiitos kommentistasi! <3

      Poista
  3. Enkulin käsityöt kirjoitteli äsken. Kone ei anna menna googletilille ja tulee kaikki anonyyminä.

    VastaaPoista
  4. On kauniita pullia, kelpaa niitä tarjota. Olet niin taitava käsistäsi sekä leivonnassa että käsitöissä. Minulla sama ongelma kiertoilmauunin kanssa. Siirryin tasalämmön käyttöön taas.
    Lämmintä jouluntunnelmaa teidän perhekunnalle, t. Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Ella, kiitos Sinulle. <3

      Tuo uunijuttu on kyllä niin harmillinen, kun se kahden pellin tehokkuushan olisi tässä se juttu! En meinaa olla sinut tämän paiston epätasaisuuden kanssa, kun kallis "hällä" hankittiin ja tuota paistettavaa on aina, kun leipomaan alkaa. Entinen paistoi kuin unelma, mutta uunin luukku falskasi.
      Tähän on nyt tyytyminen. Onneksi tasalämpö pelittää! ;)

      Poista