19. joulukuuta 2023

Tule joulu meidän kodin näköinen

Tänään se alkoi; 
kauan odotettu joululoma 
ja laskeutuminen joulun juhlaan.




Ajattelin käyväni hetimiten kaupoilla ja hoitavani lahja-asiat reilaan.
Totuus on, että kävin mutkan kaupungilla
ja tulin tyhjin käsin pois.

Pää lyö tyhjää ja totesin parhaammaksi nyt vain olla.
Laitoin tulet leivinuuniin ja aloin kuuntelemaan jouluista musiikkia.
Siinä sivussa hoituu näiden tunnelmien tallentaminen tänne tulevien päivien muistoksi.

On ollut jotenkin erilainen joulunaika.
Joulukortit jäivät askartelematta ja lähettämättä ensimmäisen kerran 40 vuoteen
ja jouluvalmistelut kaikkinensa ovat jääneet tälle viikolle.

Liekö jo askel hidastunut vaiko onko tapahtunut sisäistä hidastamista olennaisen äärelle? 
Nyt täytyy vain todeta sekä hyväksyä, 
että joulut eivät ole veljeksiä keskenään
ja tästä joulusta tulee tämän joulun näköinen ja tuntuinen. 

Elina Salmisen ajatus sopii joulutoivomukseksi:

"Tule joulu kultainen
tule joulu hopeinen
tule joulu valkoinen
tai vaikka harmaa sateinen

tule joulu kotikutoinen
tule tutun tuntuinen
tule meidän perheen 
näköinen ja kuuloinen

tule joulu
sellaisena kuin tulet
ja ole mitä olet
kunhan minäkin saan 
seurassasi hetkisen 

vain olla."




Tänään tuntuu oikealle heittäytyä nuken tavoin sohvan nurkkaan 
ja nauttia tuosta ihanasta ja kauniista kuusesta, 
jonka koristelimme illalla.
Se tuo joulun tuntua ja joulun tuoksua sekä valoa tähän pimeään iltaan.

Ehkäpä arkinen mieli kääntyy pikkuhiljaa joulumoodiin ja 
pienten jouluaskareiden myötä rakentuu joulu sydämeen ja meidän kodin kurkihirren alle.






Mitä kertoi mulle tonttu?
Pipari tuo joulun.
Kynttilä tuo joulun.
Himmeli tuo joulun.

Mitä muuta kertoi tonttu?
Antoi ajatuksen uuden,
kertoi joulun salaisuuden.

Rakkaus tuo joulun.
Näin kertoi tonttu.

💓

Kaikki ihanat joulunasiat ovat jo täällä.
Nyt pitää kiirehtiä hitaasti, että ehtii kaiken nähdä ja kuulla.
Ja ennen kaikkea tuntea.

💓 - lämmin joulunalusajatus Sinulle.






 

3 kommenttia:

  1. Joulut ovat erilaisia, pääasia ettei tule joulustressi!
    Ihanaa ja rentouttavaa joululomaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pioni! <3 Joulut erilaisuudessaan jäävät muistoihin.

      Joulun iloa ja valoa sekä joulurauhaa toivon sinulle!

      Poista
  2. Kauniit kuvat ja joulutunnelma joulurunon myötä.
    Ihanaa joulua ja leppoisia hetkiä!

    VastaaPoista