3. tammikuuta 2024

Jäänsininen neule ja maisema





Nyt on suomalaisen talven tuntua ilmassa.
On pakkasta ja talvista kauneutta kaikkialla;
lumen valkoa, 
iltapäivän sinisiä hetkiä sekä
 kylmän kokemuksia.

Tähän tammikuiseen tunnelmaan löytyi 
Seitsemän veljestä -lankaa jään sävyisenä pojanpojan villaiseen paitaan. 
Sain paidan tänään valmiiksi.
Se on muisto vuodenvaihteen sairastuvasta ja 
pitkäjäykkisestä flunssasta.

Kokeilin itselleni uutta lasten paidan ohjetta "Verur" 
Islantilaisia neuleita  -kirjasta. 
Lankojen sävyiksi valikoituivat Seiska veikasta 
jää 014, lumous 185, hiekka 060 ja noki 099.
Ihana, kun näistä kausilangoista löytyy kauniita uusia sävyjä,
joilla on kivoja, luontoon viittaavia nimiä. 

On aina innostavaa ja jännittävääkin alkaa säätämään kuvioiden värejä.
Nyt langat asettuivat tähän malliin. 




Elohopea painui tänään iltapäivällä 27 asteeseen.
Kun kävin ottamassa kuvia, 
sain puhuttelevan kokemuksen kylmyydestä ja pakkasen voimasta.
Tuli kertaheitolla ja  kantapään kautta opetus "pakkasessa rääpimisestä" avokäsin.

Sormet olivat ihan tönköt, punaiset ja niveliin sattui, 
Piti oikein pitkään huovutetuissa lapasissa käsiä lämmitellä,
että kylmyyden tuoma kipu hävisi.
Pakkanen on pukeutumiskysymys!






On tämä meidän suomen kieli niin rikas, kuvaileva
ja vivahteikas.

Tuli mieleen tässä kirjoitellessani laulun sanat "sinisyyttä heijastaen".
Siinä puhutaan vedestä, veden pinnasta, järvestä.
Tämä paita heijastaa  jäänsinisyyttä valkealla hangella ja 
tuo jäänsininen  tuntuu sananakin tosi kylmälle,
kylmemmälle kuin taivaan sini tai järven laineiden sini.

Ja miten tuo sini ja sininen,
lumi ja lumen valko mieltyvät niin vahvasti meidän suomalaisten väreihin. 
Ihanat värit! 




Tämä jäänsininen paita ehti hyvin näihin "tulipalopakkasiin".
Sain äsken kuvan paidasta ja pojasta.
Oli kuulema mieluinen ja resorin verran kasvunvaraakin löytyi, 
että saattoipa mummu neuloa toisenkin talven varalle.









 

10 kommenttia:

  1. Oi, miten kaunis neule ihanien värien kera.
    Kyllä on saaja onnellinen ja lämmin on talvikeleillä, olet taitava!
    Upeat kuvat, pirteää ilmaa on sielläkin.
    Täällä mittari ollut -30 ja viileää on keli kerrassaan, ulkona ei pysty
    pitkää aikaa olemaan ja pukemaan saa kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilinen oli kyllä oiva päivä tuon paidan kuvaamiseen, kun oli niin kylmää ja kaunista.
      Iltapäivän kaunis hetki.
      Aina jännittää neulominen, kun ei paidan saaja ole ihan saapusalla tässä.
      Paidasta tuli kuitenkin kaikin puolin mukava kokonaisuus.

      Nautitaan nyt tästä olevasta! <3

      Poista
  2. Aivan ihana! Sininen on niin kaunis väri ja kuvioiden värit sopivat hyvin pohjavärin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marle, tuo värien sovitteleminen on aina se mukavin osuus paidan tekemisessä ja yllättävän ihanasti ne soljuivat toistensa lomiin. Tuo pikimustakin, jota hetken aprikoin!
      Kiitos sanoistasi!

      Poista
  3. Kaunis! Ja kyllä värivalinta osui näihin pakkasiin todella hienosti! Nyt saamme nauttia talvesta toden teolla. Kaunis on luonto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria!
      Tämä on kyllä oikea pakkaspojan paita värien perusteella ja kerkesi lämmittämään mukavasti näitä tammikuun kylmiä päiviä.

      Luonto on kuin taideteos, josta löytää päivän eri aikaan erilaisia värimaailmoja. Nautitaan!

      Poista
  4. Todella kauniin sininen villapusero. Meillä kunnon tulipalopakkaset ,mittarissa - 37 astetta. Kauniita pakkaspäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tytti! <3
      Sininen on ollut minun neuleissani harvinaisempi väri, mutta paidan saajan toivomus oli ja yllätyin itsekin tästä väricombosta!

      Pakkaspäivien iloa. Paljon kaunista on nähtävissä ja koettavissa. <3

      Poista
  5. Taas niin kaunis paita putosi puikoilta. Varmasti saaja on onnellinen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saaja oli kyllä tyytyväinen. Se on parasta tässä! <3

      Poista