Valoa kohti

Valo oli päällimmäinen sana ja ajatus eilisellä loppiaisajelulla.

Piipahdimme mökillä, 

jonne on hyvä tehdä tsekkausreissuja talviaikaan. 

Parinkymmenen vuoden takainen loppiainen 

ja valtaisa vesivahinko tulee aina näillä pakkasilla mieleen.

Lumisiin puihin heijastuva auringonvalo ja iltapäivän lyhyt aurinkonäytös

oli aivan käsittämättömän kaunista katseltavaa, 

mutta toki vielä niin ohikiitävää iloa ja valoa.

 

Matkalla puhuimme, että saapa nähdä ehdimmekö mökille ennenkuin aurinko jo laskee. 

Ja emmehän me ehtineet.

Aurinko painui jo horisonttiin, 

kun ajelimme koivukujaa pitkin. 

Sen valo näkyi vielä muutamien puiden latvoissa kuin

terveisinä ja muistutuksena,  

että joka päivä valo lisääntyy ja  tämä auvoinen hetki on pitempi.

Lumen alla lepää menneiden kesien muisto ja uusi kesä ummussaan.

Olemme menossa taas pikkuhiljaa valoa kohden.

Matkalla sain kokea vielä hetken joulun jälkimaininkeja, 

kun radiosta kuului ohjelma "Kauneimmat joululaulut vielä kerran". 

Kuistin ikkunoiden ääressä mielessäni alkoi soida kaunis jouluinen laulu 

"Maailma jääkukkien takana".

Ilta-auringon viime säde kiirehtää

kohti kaukaista taivaanrantaa.

Olen kirjoittanut laulun tiimoilta joskus tänne, klik.

Kesät ja talvet tervehtivät täällä toisiaan.

Viimekesäinen, väljähtyneen värinen kanervakimppu ja   

ruutuikkunoiden kylmät jääkukat ovat nyt kuistin kaunistus. 

Ikkunasta piirtyvä kapea auringonsäie toi terveisiä 

tulevan kesän toivosta ja odottamisen ilosta.

Juuri laskimme päiviä jouluun,

nyt alamme laskea päiviä 

kevääseen, pääsiäiseen, kesään.

Pakkanen on hellittänyt pikkuisen.

Valoa kohti ja  valossa mennään. 

Pitenevissä päivähetkissä ja niiden tunnelmissa on paljon iloa. 

Tartutaan taas hetkeen!