21. tammikuuta 2024

Kierrätystä ja tuunausta makuuhuoneessa

Mietin kannettavaa esille ottaessani, 
että jokohan lukijani ovat aivan väsyneet näihin tuunailu- ja kierrätyspostauksiini, 
mutta niin vain rohkenen kirjoitella tänne eilisen touhusta  
ja niin mieluisesta lopputulemasta.




Meille kotiutui viikko sitten "lapselta perittynä" 
uudenveikkanen, laadukas jenkkisänky.
Uni on maittanut hyvin ja sänky on kaikkinensa huippu.

Päällisen väri ei tuntunut omalta.
Se tuntui "riitelevän" seinätapetin värin kanssa ja 
teki huoneen synkäksi.

Mietimme viikon aikana seinän tapetointia, maalausta tai 
sängynpäädyn ottamista kokonaan pois.
Vahvimmaksi vaihtoehdoksi lopulta nousi päädyn päällystäminen
vaaleammalla materiaalilla.




Eilen aamulla viikon ajatustyö oli selkiytynyt mielessäni. 
Meillä ei ole täällä kangaskauppaa 
ja malttamaton mieleni vei minua jo eteenpäin. 
Otin ompelukoneen esille 
ja ommella hurautin päiväpeitteestä 
napakan päällisen tumman ruskean sängynpäädyn päälle.

Pellavainen helmalakana peittää kauniisti patjojen sivut.
Vaatehuoneen jemmasta löytyi 
kauan sitten kirppikseltä ostamani, kaunis, kalalangasta virkattu aarre.
Siitä tuli nyt meidän sängynpeite.




Lukuvalo on oleellinen asia makuuhuoneessa.
Entisen sängyn kanssa meillä oli seinään kiinnitetyt lamput. 

Pienen pähkäilyn jälkeen päädyimme itsestämmekin aika yllättävään valintaan;
Ne tuntuivat istuvan mukavasti tuon aika paksun sängynpäädyn viereen.
Täytyy hommata vielä valkeita tai kirkkaita nippusiteitä 
ja kiinnittää tuo johto napakasti lampun jalkaan.




Tätä kirjoittaessani hoksasin, 
että voisimme vielä vaihtaa toisesta huoneesta valkoisen,  
aavistuksen romattisemman lampunvarjostimen makkariimme. 
Sitten olisi sekin kierrätetty ja 
makkariin jäisi jäljelle entisistä enää matto ja koristetyynyt.




Omia ja toisten tavaroita kierrättämällä, 
kirppistelemällä ja itse tekemällä saa mukavasti muutosta.
Meidän makkari näyttää ihan uudelta!


Etsi onni 
niiden raamien sisältä,
jossa elämäsi 
tällä hetkellä näyttäytyy. 

-Elina Salminen-


Minua hymyilyttää!
Tämä on kyllä melko mukava arjen ilo
 -tai oikeastaan jopa arjen juhlahetki.


~~~~~~


Tekisi melkein jo aloitella toisen huoneen möbleerausta uuteen malliin!
Onko sinulla kevättalvella sellaista tunnetta, 
että tekee mieli siirrellä huonekaluja, vaihdella verhoja,
uudistaa petivaatteita?
 






 


6 kommenttia:

  1. Täällä juuri minä joka myllään alkuvuodesta kodin sisustuksen vaaleuteen😂 Tuunaan, maalaan, kuosit vaihtuu ym.
    Ihanaa, että en ole ainut.
    Kaunis muutos makkarissanne🥰
    Ja kierrätys niin loisto juttu!
    Mukavia tuulahduksia sinnekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastikään kävinkin blogissasi ja ihailin sinun vaalennusprojektiasi kotona.
      Minulla on ollut joskus kotiäitivuosina voimakkaampaa tuo kodin järkkäily eri malleihin ja siksi varmaan oli erityisen ihana tämä muutos kotona ja se innostava flow missä sitä teimme.
      Kierrättäminen on kyllä niin mainiota. Se tuo oman hyvän mielen lisän omiin päiviin! <3

      Intoa ja inspiraatiota edelleenkin Sinulle sinne sisustamiseen!<3

      Poista
  2. Sinä olet kyllä niin tuottelias näiden tekstien kanssa, etten ehdi edes edellistä lukea, kun seuraava on julkaistu ilmoille. Niin valoisa ja kaunis tuunaus! Ilman muuta esittelet näitä täällä meille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuvuodesta on ollutkyllä tekemisen meininkiä ja sitä myöten kirjoitettavaakin. Ja toisaalta sairastuvassa äänettömällä jaksolla pystyi näitä kirjallisia hommia hyvin tekemään.
      Tästä meidän makkarista olen kyllä joka päivä ollut iloinen! :)

      Poista
  3. Oi että miten kiva uudistus. Ihana tunnelma teidän makkarissa. Ja parasta on hyvä sänky💛 - helkky

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana saada sinultakin postia. <3
      Sänky on kyllä no 1 ja kaikki muu sen ohessa plussaa.

      Poista