24. joulukuuta 2020

24.12. Tule rakkaus ihmisrintaan











Tänä jouluna emme voi kokoontua tuttuun tapaan  omien rakkaittemme kanssa.

Erityisesti muistan tänään äitiäni,
joka viettää joulunsa miehensä kanssa kahdestaan.

Tuon heidän tekemänsä kranssin kautta he ovat mukana meidän joulussa.
Se tuikkii meille joulun valoa sekä iloa,
rakkautta.

Lämpimät jouluiset ajatukset sinne lapsuuden kotiin
ja kiitos äidillekin, kun olet ollut mukana minun jouluvalmisteluissani.




Joulunpunainen, 
❤️-lämpöinen joulutervehdykseni 
Sinulle blogini lukija! 

 Ja kiitos tästä yhteisestä matkasta jouluun!

Toivottelen sinulle tämän monella tapaa erilaisen joulun iloa ja levollisuutta
sekä mieleenpainuvia hetkiä joulun tärkeimpien asioiden äärellä.

Joulukalenterini lopuksi haastan sinut soittamaan joulun aikaan 
jollekin/joillekin läheisellesi tai ystävällesi, 
jonka ajattelet tänä jouluna olevan yksinäinen.



Jouluisin ajatuksin, 

Tauvonpaikan Kaisu

19 kommenttia:

  1. Kiitos, Kaisu, tästä kalenterista! Meillä on ollut ihana yhteinen matka jouluun. Vaikka tämä on "vähän" ottanut aikaa, niin paljon tämä on kyllä itselleni antanutkin.
    Ihanaa joulun aikaa ja onnellisia hetkiä Sinulle ja Perheellesi! <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos kalenteristasi . Rauhallista joulua!

    VastaaPoista
  3. "....he kylvivät maaemon vaivaan,viel loistetta tähtivyön."( minun rakkain joululauluni) Onnellista joulua! T. Pirta

    VastaaPoista
  4. Tunnelmallista joulun aikaa sinulle❤

    VastaaPoista
  5. Lovely pictures! Best wishes for a Merry Christmas....
    Love from Titti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Many thanks for you words! It was nice to get message from you and see you were visited my blog. <3

      Poista
  6. Kiitos ihanasta kalenterista, se oli ja on ihana❤️
    Mulla oli kaksi kalenteria, tämä sinun ja sitte teekalenteri😊
    Mukavia Joulun välipäiviä ja loppuvuotta sekä hyvää tulevaa vuotta!❤️
    -heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heli <3

      Kiitos sanoistasi.
      Tuntui niin mukavalle lukea, että tämän joulukalenterin tekemisestä on ollut iloa jollekin ja joillekin. <3 Niin hetkessä sitä tein, ilman suurempia ennakkosuunnitelmia.

      Kaikkea hyvää sinullekin loppuvuoden päiviin ja uusiin tuleviin! <3

      Poista
  7. Hyvää tulevaa uutta vuotta sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! <3 Sitä samaa toivottelen SInulle ja sinun rakkaillesi.

      Poista
  8. Kiitos tästä kalenterista. ❤️ Minä ehdin vasta nyt sen katsomaan läpi, kun joulun kiireet on ohi. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun kerkesit nyt tänne. <3
      Olen katsonutkin Instassa, että olet ollut niin ahkerana käsitöiden kanssa ja monta muuta projektia siinä rinnalla.

      Poista