27. helmikuuta 2026

Paljettikuvio paidasta toiseen

Taas on tehty vanhasta uutta 
ja saatu mieluisalle asialle jatkoaikaa. 

Pikkupoika tuli luokseni loppuunkuluneen lemppari t-paitansa kanssa 
ja kysyi voisinko korjata sen. 
Paita oli jo aika heppasen oloinen; 
helmasta repeytynyt ja kuvion reunassakin oli pieniä reikiä. 
Hetken tuumittuani ehdotin paljettikuvion siirtämistä collegepaitaan.  
Se tuntui sopivan,
joskin vähän ihmetyttävän pientä poikaa. 




Leikkasin kuvion irti t-paidasta muutaman millimetrin saumavaralla. 
Silitin varovasti Ninjago-ukkelin taakse silityskankaan
saadakseni siihen vähän ryhtiä. 
Kiinnitin kuvan puseroon nuppineuloilla, 
ompelin kiinni ensin suoraompeleella ja 
sitten tiheällä siksakilla. 

Pikkuinen touhusi siinä rinnallani; 
 leikki magneettisella nuppineula-alustalla ja neuloilla, 
 mittasi mittanauhalla
ja ihmetteli ukkelikuviota paininjalan alla. 
Kyseli monenmoista ompelukoneesta. 






Siitä tuli hyvä!  
Kuulema mieluinen.
Lagerin harmaa collegepaita on melkeinpä kuin uusi.  
 Ninjago -merkille löydettiin yhdessä paikka selkäpuolelta. 

Taas voi silitellä paljetteja ylös ja alas.
Vihreäksi ja punaiseksi.






Tuleepa tässä mieleeni vinkata töistä ja työelämän kokemuksena, 
että paljettikuviosta saa lapselle oivan välineen 
keskittymisen tukemiseen ja aistimusten saamiseen. 

Diy-versiossa kuvan voi liimata pahville tai ohuelle levylle.
Lapset tykkäävät, 
kun paljetteja voi käännellä ja tunnustella esim. satua kuunnellessaan 
ja saada käsille tekemistä,
aisteille näkö- sekä tuntoaistien stimulaatiota. 
Tällaisia tuotteita on myös ostettavissa.
Oletko kuullut tällaisista paljettitauluista? 

💞

Viikonlopun iloa, valoa ja virkistystä Sinulle! 


















 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti