Paljettikuvio paidasta toiseen

Taas on tehty vanhasta uutta 

ja saatu mieluisalle asialle jatkoaikaa. 

Pikkupoika tuli luokseni loppuunkuluneen lemppari t-paitansa kanssa 

ja kysyi voisinko korjata sen. 

Paita oli jo aika heppasen oloinen; 

helmasta repeytynyt ja kuvion reunassakin oli pieniä reikiä. 

Hetken tuumittuani ehdotin paljettikuvion siirtämistä collegepaitaan.  

Se tuntui sopivan,

joskin vähän ihmetyttävän pientä poikaa. 

Leikkasin kuvion irti t-paidasta muutaman millimetrin saumavaralla. 

Silitin varovasti Ninjago-ukkelin taakse silityskankaan

saadakseni siihen vähän ryhtiä. 

Kiinnitin kuvan puseroon nuppineuloilla, 

ompelin kiinni ensin suoraompeleella ja 

sitten tiheällä siksakilla. 

Pikkuinen touhusi siinä rinnallani; 

 leikki magneettisella nuppineula-alustalla ja neuloilla, 

 mittasi mittanauhalla

ja ihmetteli ukkelikuviota paininjalan alla. 

Kyseli monenmoista ompelukoneesta. 

Siitä tuli hyvä!  

Kuulema mieluinen.

Lagerin harmaa collegepaita on melkeinpä kuin uusi.  

 Ninjago -merkille löydettiin yhdessä paikka selkäpuolelta. 

Taas voi silitellä paljetteja ylös ja alas.

Vihreäksi ja punaiseksi.

Tuleepa tässä mieleeni vinkata töistä ja työelämän kokemuksena, 

että paljettikuviosta saa lapselle oivan välineen 

keskittymisen tukemiseen ja aistimusten saamiseen. 

Diy-versiossa kuvan voi liimata pahville tai ohuelle levylle.

Lapset tykkäävät, 

kun paljetteja voi käännellä ja tunnustella esim. satua kuunnellessaan 

ja saada käsille tekemistä,

aisteille näkö- sekä tuntoaistien stimulaatiota. 

Tällaisia tuotteita on myös ostettavissa.

Oletko kuullut tällaisista paljettitauluista? 

💞

Viikonlopun iloa, valoa ja virkistystä Sinulle! 

 

Villatakin entrausta

Miten joku vaate voikin olla niin mieluinen. 

malliltaan, väriltään ja materiaaliltaan. 

Niin kiva, että se on ihan lempivaate.  

Tämä Selected Femmen villatakki on ollut sellainen. 

Nähtyäni sen aikanaan kaupan rekkitangossa tunsin löytäneeni etsimäni, 

omannäköisen

ja takki onkin ollut luottovaate jo useamman vuoden.

Ja sitten yhtenä päivän tuli hetki, 

että huomasin palaverissa kyynärpään kohdalla jotain kylmää ja erilaista tuntumaa. 

Pöydän kova pinta tuntui enemmän kuin villainen pehmeys; 

villatakin hiat olivat hiutuneet käytössä melkeinpä puhki.

 Ensin tuli harmitus ja 

sitten nousi mieleen kotoisesti äitin sanat:

’ne pitää entrata’ eli korjata. 

Kyynärpaikat? 

Nahkaiset vai kankaiset?

Vaiko sittenkin villaiset?

Hiojen resorit olivat nimittäin kaksinkertaiset ja olin käyttänyt niitä  taitettuina. 

Aikani villatakkin hioja mitottuani 

päädyin ratkomaan hiojen sivusaumat kyynärtaipeeseen asti auki. 

Leikkasin resorin sisäpuolen saumasta auki.  

Jätin hiansuihin lyhyemmän resorivaran. 

Kiinnitin resorinpaloihin silityskankaan 

ja leikkasin niistä kyynärpaikat.

Saumuroin reunat ja kiinnitin joustinompeleella hioihin. 

Vielä hiojen saumat kiinni ja resoreiden reunat sisään. 

Nypynpoistajalla vielä pientä pintasiistintää

ja ihanan villatakin entraus oli siinä! 

Villatakki sai käytölle jatkoaikaa ja uutta ilmettä. 

Korjausompelu,

korjaamisen pähkäily ja sen oivaltaminen oli kivaa! 

Pieni, mutta niin palkitseva arjen puuhastelu! 

🤎

Soitin äidille ja kiitin häntä esimerkistä, 

mitä hän on antanut vaatteiden korjaamiseenkin. 

Ennen  vanhaan oli monessa kodissa pakko korjata vaatteita ja ommella vanhasta uutta, 

kun vaatteita ei ollut paljon

ja taloudellinen tilannekin sitä edellytti. 

Korjaaminen ja käsillä tekeminen oli silloin kansalaistaito. 

Mukava, kun noita lapsuuden muistoja putkahtelee mieleen. 

Niin kuin äidin käyttämä verbi entrata, 

joka tulee ruotsin kielen sanasta ändra. 

Saatiin siitäkin jutun juurta puheluun. 

Äiti 🤎

 

Lempparipaidan "pelastaminen"

Miten hyvä mieli voikaan tulla siitä, 

että saa "pelastettua" lapsensa lempparipaidan. 

Tämän postauksen tarina alkoi siitä, 

että poikani tuli eilen käymään yllään nelisen vuotta sitten 

neulomani islantilainen paita; 

paita, jota hän käyttää paljon ympäri vuoden.

Katseeni osui paidan kyynärpäihin,

jotka olivat käytössä hiutuneet aivan puhkeamispisteeseen. 

Nämä hiutumiset ovat osoitus paidan merkityksellisyydestä hänelle! 

Kuulema paita on  "reissussa rähjääntynyt" 

ja "käytössä vaan paranee", 

edelleen. 

Aloin miettimään, mitä voisin tehdä noille kuluneille kohdille

ja "rikki rakastetulle paidalle".

Harmi, jos kyynärpäät menevät aivan puhki ja 

paita jää sen takia käyttämättä. 

En ole ennen ollut moisen haasteen edessä. 

Parsinta vai nahkapaikat? 

Silmukointi?

Pyysin poikaa jättämään paidan kotiin 

ja hetimiten lauantai-illan haasteena silmukoin paidan kyynärpäät. 

 Lanka on aavistuksen eri erää ja siksi eri sävyinen, 

mutta uskon silmukointikohdan tasaantuvan käytössä. 

Olen enemmän kuin tyytyväinen tulokseen. 

Se onnistui.

Minulla on voittajafiilis! 

Siinä silmukoidessa hoksasin tekeväni ekotekoa. 

Taitoliiton vuoden 2025 teemana ja käsityötekniikkana on nimittäin  

korjaaminen ja kunnostus. 

Jatkoin silmukoinnilla tuon rakkaan paidan käyttöikää ja 

kyynärpäiden kestävyyttä. 

Taitoliiton sivulla kirjoitetaan puhuttelevasti: 

  korjaaminen ei ole vaan  pelkkää tekemistä, mutta myös filosofiaa. 

Korjaamien ja kunnostaminen nostavat käsityön arvoa ja 

ovat teko kertakäyttökulttuuria vastaan.  

Huomenna viimeistelen paidan huollon ja 

harjaan sen lapsiltani lahjaksi saamallani Kent -villaharjalla.

Sittenpä paita on taas kuin uusi. 

Tämän paidan korjaaminen 

oli Taitoliiton tekstinkin valossa  välittämistä "with love"

poikaani ja hänen paitaansa, 

ympäristöämme sekä tulevaisuuttamme kohtaan. 

Isoja tekoja pienellä silmukoinnilla. 

~~~~~~~

Korjaaminen on ollut aina itselleni tuttua ja merkityksellistä tekemistä. 

Vuoden alussa, kun etsin haasteita itselleni,  

luin Taitoliiton vuoden teemasta ja aihe kosketti vielä syvemmin. 

Osallistun myös #korjaa12 -haasteeseen. 

Oletko sinä mukana tässä teemassa korjaamassa ja kunnostamassa ?

~~~~~~~

Mukavaa alkavaa tammikuun viimeistä viikkoa Sinulle! 

Päivä on jatkunut.

Iloitaan siitä! 

Räsymaton uudet solmut

Viikko sitten istuin täällä mökin tuvassa 

ja kirjoitin edellisen päivityksen. 

Samoissa puitteissa olen nytkin;

punaviinimarjamehun tuoksussa ja elokuun kauniissa illassa.

Mehustamisen ohessa minulla on ollut sopivan pientä puhdetta 

ja taitaapa olla ensimmäinen kerta laatuaan "omassa elämässä". 

Tätä hommaa olen harjoitellut äidin  kanssa ja apuna,

kun on otettu mattoja kangaspuista.

Tämä pieni matto on mieheni lapsuuskodin muisto. 

Sen hapsut olivat haurastuneet 

ja maton pää oli päässyt jo pikkuisen ruopumaan.

Otin ja leikkasin solmimiskohdan takaa maton auki.  

Purin maton molemmista päistä saman verran kudetta pois 

ja solmin päät uudelleen; 

sidoin loimilangat parin langan nipuissa yhteen kaksi kertaa 

ja sitten vielä vedin hevosenhäntäsolmuun. 

Sieltä "selkärangasta" maton solmimisen liikerata löytyi. 

Tässä maton kulma ennen ja jälkeen:

Jo neljä sukupolvea on astellut tämän maton raidoilla ja kivoilla kuvioilla.  

Tämä matto on osa perinteistä sisustusta ja suomalaista käsityötä; 

sen säilymisessä ja säilyttämisessä  on yhdenlaista jatkumoa

sukupolvesta toiseen.

Eipä silloin nuorena miniänä käynyt mielen vieressäkään kysäistä, 

oliko tämä anopin itsensä kutoma, 

mikä mallin nimi ja niin edelleen. 

Täällä mökillä on tällekin matolle paikka ja tilaa. 

Se kuuluu tänne tarinoiden joukkoon. 

Monenmoista tarinaa tämäkin matto kertoisi vaiheistaan

ja erilaisista elämäntarinoita, 

jos osaisi ja voisi. 

Matto sai jatkot.

 Se on kätevä ovensuumatto.

Kevyt puisteltava. 

Vanhan ajan matto. 

Tuli hyvä mieli tästä äidin opettamasta taidosta 

ja siitä, että tämä tuli tehtyä.

Arjen pieni ilo.

~~~~~

Aika moni olisi lähtenyt Insta -kyselyni mukaan korjaamaan tämän maton. 

Oletko  sinä räsymattojen ystävä

ja ehkäpä pelastanut mattojasi uusilla solmuilla 

tai vaikkapa näin, klik. 

 

Lomaviikon puuhia

Olemme viettäneet lomaviikkomme 

tässä kotosalla yhdessä 

ja tehneet tavallisia arkisia asioita 

sekä käyneet likkumassa päivittäin.

Kovin on ollut kylmää ja tuulista.

Kevät etenee hitaasti, mutta varmasti.

En meinannut ehtiä joutsenpariskunnan lentotahtiin mukaan kännykkäni kanssa. 

Naureskelimme kuvalle, että ehkä ei paras luontokuva,

mutta se oli niin siitä hetkestä ja tunnelmasta.

Me kaksin ja ne kaksin siinä huikaisevan sinisen taivaan alla. 

Tänään alkanut kirppispöytä on ohjannut minua kiitettävästi

kaapeille ja laatikoille sekä vaatehuoneeseen.

Kirpputoripaikan varaaminen on minulle hyvä motivaattori 

tavaroiden järjestelemiseen ja "saa jäädä-lähtee kiertoon"-lajitteluun. 

Melkoinen kasa tavaraa kertyikin koreihin,

jotka äsken vein myyntipöytään.

Nyt sopii siltä osin huokasta.

~~~~

 "Inventoinnin" ohessa olen tehnyt myös pienimuotoisia vaatteiden korjailuja.

Korjasin mm. mieheni nahkahanskat.

Hän huokaisi kerrattain pihalta tullessaan,

että voiko näille tehdä mitään.

Mieluisat, kädenmyötäiset nahkahanskat olivat 

tarttuneet johonkin ja revenneet auttamattoman näköisesti. 

Ne mieluiset ja lämpöiset!

Ensinäkemällä ajattelin, ettei niistä taida enää saada hanskoja,

mutta lupasin palata asiaan. 

Mitäpä sitä ei tekisi tai ainakin yrittäisi!

Päätin yllättää.

Korjausnahkapala oli vähän sinertävän musta, 

mutta paremman puutteessa tyydyin siihen.

Hanskasta tuli ihan käyttökelpoinen.

Olemme molemmat tyytyväisiä lopputulemaan.

Miehen kaapista löytyi kahdet kulahtaneet, mutta ehjät puuvillahousut.

Pitkästä aikaa tartuin tekstiiliväriin.

En muistanutkaan miten kätevää pyykkikoneessa värjääminen onkaan.

Nykyään ei tarvitse lisätä suolaa erikseen,

vaan pelkkä väriaine riittää.

Ja väriaine ei tartu muuten koneeseen!

Näistä tuli vielä hyvät käyttöhousut.

Värjääminen kannattaakin muistaa yhdenlaisena vaatteiden "korjauksena". 

Sillä voi antaa vaatteelle uuden värin myötä lisää käyttöaikaa. 

Rairuoho ja helmihyasintti ovat antaneet lomaviikon aikana kaikensa.

Liikuttava oikeastaan tuo terhakkuutensa 

menettänyt pääsiäiskukka.

Nakkaan sen ruukkuineen  allaskaappiin talteen. 

 Istutan sipulit sitten kesällä ulos. 

Siellä ne saavat  kukkia uudelleen tulevina keväinä.

Lomaterveisin,

Kaisu

 

Villatakin virkatut kyynärpaikat

Tämä villatakki oli aikoinaan poikani "pure wool" kirppislöytö,

joka päätyi minun käyttöön ja ilokseni kerrallisen pyykkäykseni jälkeen.

Taisi pikkuisen kutistua siinä! ;)

Mieluisan, lämpöisen villatakin toinen kyynärpää oli hiutunut käytössä

 ja takki sai odottaa kotvan korjattavien vaatteiden kasassa.

Välillä tuntuu, että minulla on jonkinlainen "alkamisen vaiva" -diagnoosi noiden korjattavien kanssa.

Mutta hyvin suunniteltu oli jo puoliksi tehty

ja ajatustyön jälkeen korjaaminen olikin lopulta äkkiä loppuun saatettu.

Ja ekologinen teko tehtyä!

Olin ajatellut ommella kyynärpäihin nahkapaikat,

mutta totesin pääseväni helpommalla virkatuilla paikoilla

ja hyödynsin niihin Nalle-langan jämät.

Nämä paikat jatkoivat kovasti tämän villatakin ikää  ja olen iloinen, että sain sen tehtyä vihdoinkin.

Äitini ruukasi sekä korjata että uudistaa vaatteita

 ja jotakin siitä toimintatavasta on tarttunut mukaani

ja onhan se nykyään trendikästäkin.

Onneksi on liimattavia paikkoja, jotka ovat käteviä ulkoiluvaatteiden korjaamiseen.

Joskus tulee vielä paikattua ompelemallakin

ja toki ommeltua ratkenneita saumoja.

Vetoketjujen vaihtaminen on aika haastavaa ja siihen en kyllä hevillä ala.

Joskus vetoketju saattaa jäädä auki, vaikka vedintä vetää.

Silloin saattaa auttaa kopauttaminen kevyesti vetimen päältä esim. vasaralla.

Sellaisen pikakorjauksen olen matkan varrella oppinut.

Villasukkien parsimista en tee, enkä kyllä osaakaan.

Ehjiä sukkia on ollut ottaa kuluneiden tilalle -kiitos äidille! <3

Ruukaatko sinä korjata vaatteita?

Poika polvipaikkainen

Joskus nuo poikasten rikkimenneet housut haastavat.

Viimeisin haaste oli nämä värikkäät lasketteluhousut,

melko uudet, mieluisat ulkoiluhousut, 

Kyllä tuli taas niin kiitollinen mieli näistä liimattavista korjauspaikoista.

 Tällä kertaa tästä heijastinkangaspalasta,

 jolla polvessa oleva reikä saatiin pois päiväjärjestyksestä.

Vielä kiitollisempi mieli tuli, kun mielessäni alkoi soljua 

Ester Ahokaisen runon säkeet.

Kun polvipaikan kolmannen jo ompelen

ja haalareissa risaa riittää,

niin muistan lauseen vanhanaikaisen

-sun joka tilanteessa tulee kiittää-

ja kiitokseen on syytä myönnän sen:

On terve poika polvipaikkainen.

Housun paikkaaminenkin onkin arjen iloa, suorastaan juhlaa, 

kun sen oikein ymmärtää. 

Sellainenkin oivallus voi näköjään tulla! <3

Kaisu