18. elokuuta 2022

Diy Hiuspompulat napeista



Bongasin ompelukaupassa korin, johon oli kumottu nappipurkkien jämät.
Ihania nappiaarteita, joita pengoin aikani ja 
valitsin sitten  muutaman hauskankuuloiseen "grammahintaan",
50 senttiä 50 grammaa.

Homma eteni heti tuumasta toimeen 
 eli napeista pompuloiksi.




Laitan pompulat jemmaan.
Kun lastenlapsia tulee käymään, 
 on ohjelmassa usein hiusten letitystä.
Silloin tyttölöiset kyselevät, onko mummulla hiuslenksuja.
Nyt on sitten mistä ottaa.




Ja kun ehdin kurkata omaan nappi- ja helmipurkkiin, 
teen näitä lisää.

70-luvulla, kun olin pieni lettipäinen koululainen,
minulla oli eri kokoisista puuhelmistä tehtyjä pompuloita.
Voisinkin sitaista sellaisen nostalgiapompulan omiin hiuksiinkin
pitkästä aikaa.




Aina ei tarvitse tehdä suurta.
Pienestäkin tulee hyvä mieli.

Näistä tuli mukava mummuttelujuttu 
ja pieni lisä lahjapaketteihin.




Tämä torstai oli toivoa ja mukavia asioita täynnä.
Nyt hyvillä mielin pää pehkuun
ja uutta päivää kohden.






 

2 kommenttia:

  1. Täälläkin ollaan näperrelty hiusjuttujen parissa ja nappejakin olen käyttänyt, mutta tein napit päällystämällä. Kauniita nappeja oletkin valikoinut grammahintaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se taas mukava sattuma, että samoissa puuhissa.
      Minä oikaisin täällä valmiiden nappien kautta, mutta mukava niinkin.
      Ja tuo grammahinta oli minusta hauska.

      Poista